Kustantaja: Gummerus 2012
Alkuteos: Fyrfaktaren 2009
Suomentanut: Outi Menna
Ulkomainen jännitysromaani, Ruotsi
Sivuja: 501
Heillä oli pitkä automatka edessään. Hän vilkaisi takapenkille. Sam nukkui peittoon käärittynä. Pojan olisi pitänyt olla turvavöissä, mutta hän ei ollut raaskinut herättää tätä. Hän ajaisi niin varovasti kuin suinkin osaisi. Jalka hellitti vaistomaisesti hiukan kaasupolkimella.
Kesäyö oli alkanut jo vaalentua. Pimeys oli ohi melkein ennen kuin se oli ehtinyt edes alkaa. Silti tämä yö tuntui loputtomalta. Kaikki oli muuttunut. --
Kaunis Annie ajaa yöaikaan autolla päämääränään oma turvasatamansa, Gräskärin majakkasaari idyllisen Fjällbackan kylän edustalla. Annien veriset kädet puristavat auton rattia ja hänen mielessään on vain yksi ajatus: pitää päästä pois, pois väkivaltaisesta kodista kohti uutta arkea pienen Sam-pojan kanssa. Annie asettuu saarelleen, jossa kohtaa menneisyyden ääniä vuosisatojenkin takaa. Fjällbackassa viimeistellään hienoa kuntokeskusta, ja kirjailija-poliisipariskunta Erica ja Patrik opettelee arkea kolmelapsisena perheenä. Idylly kuitenkin särkyy pian, kun kaupungin talousasioista vastannut Mats Sverin löydetään murhattuna kodistaan.
Camilla Läckbergin Majakanvartija (2009) saa aloittaa heinäkuisen dekkarikokeiluni purkamisen. Blogiani seuranneet tietävät, että luen melko vähän jännityskirjallisuutta, mutta haluaisin löytää oman tieni (takaisin) dekkarien maailmaan. Olen nyt heinäkuun muutaman viimeisen viikon aikana lukenut vain dekkareita, jännityskirjoja ja mysteerejä. Voin sanoa, että tällainen teemalukeminen on ollut sekä mielenkiintoista, hivenen puuduttavaa että innostavaakin. Ennen kaikkea olen oppinut, että dekkarien kirjo on valtava. Majakanvartija saa aloittaa sen vuoksi, että se edustaa ruotsalaisia dekkareita melko tyypillisimmillään: kirjassa on totta kai murhia, poliisin perhe-elämän kuvausta, psykologista jännitystä sekä kaunista rannikkomaiseman kuvausta.
Jostain kuului lapsen naurua. Poika leikki lattialla äitinsä jalkojen juuressa ja kuunteli laulua kuten Anniekin. Hän toivoi, että olisi voinut pysyä heidän luonaan ikuisesti. Täällä he olivat turvassa, Sam ja hän.
Majakanvartijassa on myös äidinrakkauden kuvausta. Itse asiassa se on toinen teoksen kantavista teemoista. Murhatuksi joutuvan Matten äiti on aina aavistanut, että joutuu luopumaan (kirjan tapahtumahetkellä jo keski-ikäisestä) pojastaan. Perheväkivaltaa majakkasaarelleen pakeneva Annie suojelee kaikin keinoin viisivuotiasta Sam-poikaansa. 1800-luvulle sijoittuvassa tarinassa kovia kokeva Emelie rakastaa lastaan yli kaiken kaiken. Romaanisarjan keskeishenkilö, kirjailija Erika Falck pohtii omaa äidinrakkauttaan niin pieniä lapsiaan kohtaan kuin suhteessa siskoonsa, joka on menettänyt oman vauvansa tapaturmaisen onnettomuuden seurauksena. Äidinrakkauden vastapuolena on perheväkivalta, jonka ympärille Majakanvartijan ihmisten elämä väistämättä kiertyy yhtä lailla poliisin tai turvakotien työssä kuin monien henkilöiden (kauniiden) kodin seinien sisällä.
Hyvää hampurilaismenetelmää - kehuja ja haukkuja - noudatten totean seuraavaa: Fjällbackan kylä on yhtä ihana kuin aina ennenkin. Sen sievien talojen sisäpuolella sattuu kaikenlaista ikävää ja järkyttävääkin. Erikan ja Patrikin perhe-elämän kuvaus on raikasta ja rehellistä - ja hyvää vastapainoa kirjan muille tapahtumille. Gråskärin majakkasaari on kiehtova, pelottavakin paikka. 1800-luvulla eläneen Emelien tarina koskettaa ja kietoutuu hyvin yhteen Annien elämän kanssa. Mutta Emelien tarinan yhteensovittaminen nykyajan kanssa on myös ongelmallista. Se tuo romaaniin ripauksen yliluonnollisuutta, mitä minun on vaikea sovittaa yhteen kirjan muuten niin realistisen maailman kanssa. Toisaalta jokainen lukija voi itse päätellä, onko tuo yliluonnollisuus todellista vai onko kyse ihmismielen koukeroista. Emelien tarina jäntevöittää kirjaa, joka on muuten kovin runsas. Harmillisesti romaanissa on paljon suorastaan turhaa: on tarinapolkuja, jotka eivät tässä romaanissa johda minnekään ja on sellainen kirjo henkilöitä, että Madeleinet ja Viviannet tahtovat mennä sekaisin. Kaikkien (!) poliisienkin kotielämää ruoditaan runsaasti. Rönsyjä on jopa turhauttavuuteen saakka, dekkarin lähtökohdat tahtovat paikoin unohtua. Mutta silti kirjassa on omaa taikaansa; vaikka Majakanvartija on periaatteessa aika keskinkertaisesti kirjoitettu ja luultavasti myös helposti unohtuva kirja, on sillä sellaisia ansioita, että taidan jo hieman odottaa seuraavaa Läckberg-suomennosta.
Majankanvartija on nimittäin mainiota - ja synkeää - viihdettä jännityskirjanälkään. Se pitää otteessaan alusta loppuun saakka. Se koskettaa, paikoin pöyristyttää ja ennen kaikkea koukuttaa kaikessa rönsyilyssäänkin. Psykologisen jännityksen ystäville kirja lie oikea makupala, vaikkei vannoutuneiden Läckberg-fanien ykkössuosikiksi (ehkä) ylläkään.
***
Majakanvartijan maisemissa ovat olleet myös Leena Lumi, Rachelle ja Norkku.
Oi, olen heikkona majakoihin... niinköhän vain lukisin vaihteeksi dekkarin minäkin...?
VastaaPoistaElma Ilona: Hmm. Hmm. Ja kolmannen kerran hmm. :) Majakkasaari tässä kirjassa on ja muutenkin ihania merellisiä maisemia, mutta en ehkä suosittelisi sinulle. Mitä kirjamakuasi tunnen, niin ehkei.
PoistaMie luen tätä parhaillaan. En tiedä johtuuko jostain kirjan ulkopuolisesta asiasta (esim. helteestä, yleisestä keskittymiskyvyn puutteesta just nyt), mutten ole vielä noin sivulla sata päässyt tarinan imuun. Mut katsotaan, miten tarina ja luentani etenee ennen kuin sanon mitään lopullisempaa (!) lukukokemuksestani.
VastaaPoistaAnna Elina: En ihmettele. Minä kyllä pääsin tarinan imuun, mutta en ollut kauhean ihastunut. Ihan laadukas dekkari ja viihdyin sen parissa, mutta en saanut mitään suuria irti kuitenkaan.
PoistaMinä taisin olla niin innoissani Merenneidosta että tämä oli pakostakin jonkin asteinen pettymys. Jos olisin osannut lukea kirjan puhtaasti "omana itsenään" olisin ehkä tykännyt enemmän, nyt vertailin Merenneitoon.
VastaaPoistaMinäkin turhauduin vähän Vivianneihin ja Madeleinehin, odotin koko kirjan ajan että Läckberg kuroisi lopulta tarinan jotenkin kasaan, mutta sitä ei tapahtunutkaan. Olen pikku päässäni kehitellut tarinan, jossa näihin henkilöihin palataan seuraavassa kirjassa, mutta saapa nähdä pitääkö tuo paikkaansa..
Norkku, muistinkin sinun pitäneen kovasti Merenneidosta. Minulle sekin oli hyvin kirjoitettu ja koukuttava kirja, ei sen enempää tai vähempää. Pidin myös tästä, mutta tosiaankin turhauttavia olivat nuo lukuisat sivuhahmot. Ehkä Läckberg ottaa heidät mukaansa seuraaviin kirjoihin. Luulen, että aavistuksesi osuu oikeaan.
PoistaYhdyn arvioosi. Päästyäni vauhtiin luin kirjan yhdellä istumalla loppuun, joten siitä päätellen tarina oli hyvinkin koukuttava. Turhauduin kuitenkin juuri mainitsemiisi rönsyihin ja sivuhenkilöiden elämien liialliseen kuvaukseen. Ehkä ne "petasivat" seuraavaa kirjaa kuten Norkkukin arvelee? Itse pidin Emelien tarinasta ja yliluonnollisuudesta. Sen sijaan minua häiritsi se, miten paljon kuolemantapauksia ynnä muita vastoinkäymisiä Ericalle ja lähipiirille on sattunut. Tuntuu epärealistiselta, mutta ehkä pienellä paikkakunnalla näin voi ollakin.
VastaaPoistaNannu, minäkin luin kirjan nopeaan. Oli vaan pakko jatkaa lukemista, vaikka uni meinasi tulla silmään! Mutta nuo kaikki rönsyt söivät osin kirjan toimivuutta ja lukuisat sivuhenkilöt uuvuttivat.
PoistaErikan lähimpien elämä on tosiaan ollut aika kurjaa. :/ Siksi olikin ihana katsoa lukemisen jälkeen yksi jakso tuttua ja turvallista Midsomerihin murhat-sarjaa. Siinä komisaario Barnabyn oma yksityiselämä on niin virkistävän rauhaisaa. :)
Aika samoilla linjoilla ollaan. Minä pidin Emelien tarinasta juuri koska se piti koko tarinan kasassa. Muuten kirja olisi vaikka kehut/haukut -meentelmällä saznut minulta vain toista eli haukut. Minua rasittaa myös se, että olen lukenut Läckbergiltä kaikki ja vertaan häntä itseensä, mutta toisaalta on myös puolto, että häntä jatkan, vaikka monta heivaan tämän suven jälkeen lukilistoiltani dekkaristeista ulos.
VastaaPoistaOlivat nuo 'muut' sitten mielikuvitusta tai eivät, niin Camilla on upeasti osannut kirjoittaa heistä itseään pidätellen, kuin antaen varjoille oman tilansa. Luin juuri noita kohtia tiukkana tätinä, vaikka en sitä muuten olekaan.
Lumoavaa, että haluaa taas odottaa Camillan seuraavaa 'esitystä'...
Katja, kyllä sinusta vielä jännitysromaani-ihminen saadaan;-) Mieti muuten, miten veteen piirretty on joskus raja dekkarista muuhun jännittävään romaaniin. Vrt. Gaute Heivollin tyyli kirjassa Etten palaisi tuhkaksi ja on niitä ollut muitakin...no vaikka Uskottuni.
Leena, kirja olisi toiminut parhaiten Emelie/Annie-roolituksella. Moni muu asia olisi saanut jäädä kirjasta pois.
PoistaOdotan silti tosiaan Läckbergin seuraavaa kirjaa. En niin innoissani, mutta kuitenkin, sillä kyllä hänen kirjojaan lukea kelpaa. :)
Minä olen vanha jännitysromaani-ihminen. Nyt yritän löytää kipinää uudelleen. Ja se veteen piirretty viiva on usein se paras. Luin nyt jännityskirjaksi ihan kirjastoissakin luokitellut kirjan yllättävältä nimeltä - Joel Haahtelalta!
Nimenomaan! Liikaa tuotu henkilöitä, joille ei oikeasti tarvetta. Rönsyt olisi pitänyt karsia jo kustannustoimittajan työnsä puolesta.
PoistaSe Haahtela on sitten Lumipäiväkirja! Se on mun ja R:n suosikki.
Leena, totta! Kustannustoimittajalla olisi ollut töitä. Läckberg osaa onneksi kirjoittaa ja siksi tarinaa jaksoi lukea jopa koukuttuneesti. :)
PoistaHaahtela on mieheni esikoinen Kaksi kertaa kadonnut, joka on kirjastoissa luokiteltu ihan rikoskirjallisuuteen. Kirjalla on tosin esikoiskirjan ongelmansa, mutta varsin virkistävä se oli. Mutta siitä lisää varmaan tällä viikolla. Puran dekkareita nyt vähän sekalaisessa järjestyksessä vähän fiiliksen mukaan. Hauskaa hommaa!
Voi, tuo "dekkarien kirjo on valtava" pitää niiiin paikkansa, vaikka Leenakin on oikeassa, ei se raja aina niin selvä ole... mutta tosi mukavaa, että olet löytänyt dekkareistakin kauneutta!
VastaaPoistaOlen muuten samaa mieltä siitä, että sekoitetaan realistiseen kerrontaan yliluonnollinen elementti... yleensä ei innosta. :-)
Booksy, minä olen "aina" pitänyt jännärimäisistä "muista kuin dekkareista" - jopa siitä Kolmannestatoista kertomuksesta. ;) Koetan muuten tulla kommentoimaan sitä blogiisi pian.
PoistaJa joo, yliluonnollinen yliluonnollisena - fantasiassa tai maagisessa realismissa. Mutta ei varsinaisessa realismissa.
Mä olen niin odottanut tätä. Harmittaa, että tämä ei ilmeisesti ole ainakaan blogiarvioiden perusteella Merenenidon veroinen. Tuo Mereneneito kun sai minut ihastumaan dekkareihin pitkästä aikaa. Mutta pakkohan se on tämäkin lukea ja tulihan tässä paljon kehujakin. Odotan innolla näitä sinun dekkaripäivityksisäsi: me varmaan on luettu aika saman verran niitä perinteisesti :)
VastaaPoistaanni.M., Merenneito sai minutkin innostumaan dekkareista. Tässä on niin paljon samaa - ja samaa tunnelmaa, että kannattaa kuitenkin lukea. :)
PoistaMinä kyllä liputtaisin Majakanvartijaa. Se tuli juuri tuon äidinrakkausteeman puolesta aivan iholle. Yliluonnolliset kohtaukset olivat ehkä, hm, turhia ja olihan tässä muutenkin vähän tunkkainen tunnelma henkilömäärän puolesta. Mutta hieno teos silti!
VastaaPoistaOlen lukenut muutaman Läckbergin, ja tykännyt kaikista, juonet ovat olleet vangitsevia. Mutta minustakin henkilöitä on jokaisessa liikaa, ja kaikkien elämää puidaan ihan liikaa. Liika rönsyily puuduttaa.
VastaaPoistaTeija