perjantai 30. elokuuta 2019

Riitta Jalonen: Tanssikaa!



Riitta Jalonen: Tanssikaa!

Tammi 2019
205 sivua
Arvostelukappale
Kotimainen romaani

Pää on valtava mylly. Kaikki on tallessa, ihmiset, ajatukset ja tunteet, ja kullakin niistä oma sekava ratansa.
Elisabethilla on seitsemän enoa, joista kuusi on kuollut. He ovat kuitenkin alati läsnä: Elisabethin kodissa juhlitaan enojen syntymäpäiviä, jolloin katetaan pöytä ja tanssitaan. Niin tanssii Elisabethkin, äitinsä muistojen siivittämänä, sukupolvelta toiselle siirtyvät taakat painonaan.
Harva romaani on vaatinut niin paljon keskittymistä kuin Riitta Jalosen Tanssikaa! Ajattelin lukaista kirjan hotellilomalla, mutta olisihan minun pitänyt tietää, ettei Jalosen teoksia niin vain lukaista. Todistaja Brigitin talossa on nyt, yli neljä vuotta sitten lukuhetkestä, noussut Jalos-suosikikseni, mutta se mitä tuosta romaanista kirjoitin pätee myös Tanssikaa!-teoksen suhteen: "romaania voisin luonnehtia kestoaan hitaammaksi teokseksi. Se on sivumäärältään tiivis, tunnelmaltaan hidas, ja hidas se on myös kerronnallisesti".
Hitaus on hyvä. Samoin tiivis koko, ja sitä Tanssikaa! on: tiivis, jopa sakea. Sen luvut ovat kuin pysähtyneitä väläyksiä, joissa Elisabethin muistot ja nykyisyys kulkevat kuin sirpaleet – sota-aika siirtyy toisenlaisena lapseen, joka on toisen ajan kasvatti. Lapsen ja aikuisen kertojan ajatukset vuorottelevat, kulkevat ikään kuin omia polkujaan. Paljon on rivien välissä, vaikka kaikki on samalla juuri tässä. Yksinkertaiset asiat ja yksityiskohdat ovat kuin samaa, isompaa kuvaa. Kuolleet ovat aina läsnä, äidin muistoista nousevana, Elisabethissa, kotitalossa.
Nuo maahan pannut entiset elämät.
Jalonen kirjoittaa kirkasta ja hyvää suomea. Mutta Tanssikaa! on vaikea – ja kiehtova – romaani. Se ei ole vaikea aiheensa tai kielensä vuoksi, vaan siksi että siinä on jotain sellaista, jota en nyt osaa pukea sanoiksi. Lainaankin Tuijaa, joka kirjoittaa hienosti siitä, miten Jalosen romaanissa “tekstin ajatustiheys pysäyttää”. Juuri tämä! En ole vielä ihan varma siitä, asettuiko romaani minuun tai pääsinkö lukijana siihen, mitä odotin – en tiedä, mitä odotin, mutta paljon sain. Paljon ajateltavaa, paljon sisältöä.

10 kommenttia:

  1. Hain juuri tänään tämän kirjastosta. Pidän Riitta Jalosen tiiviistä tyylistä ja odotukseni ovat korkealla.

    Hieno kuva sinulla, kauniita muotoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, jokohan aloitit? Minulle Riitta Jalonen on yllättävän vaikea kirjailija, mutta arvostan häntä suuresti, hänen lauseitaan ja kykyään päästä syvälle romaanihenkilöidensä mieleen.

      Kiitos!

      Poista
    2. Luin ja palautin. En tykännyt.
      Minulle myös Todistaja Brigitin talossa oli merkityksellinen, samoin Kuka minut omistaa. Kirkkaudesta sen sijaan en pitänyt, koska olin lukenut useampia Janet Framen kirjoja ja tämä oli niin samaa, ihan kuin Framea uudelleen suomeksi kirjoitettuna. Olisin mieluummin lukenut Framea itseään suomennettuna.

      Poista
    3. Marjatta, ymmärrän hyvin! Minä ihailen Riitta Jalosta, mutta jostain syystä hän ei ole ns. minun kirjailijani. Todistajasta Brigitin talossa pidin kyllä.

      Janet Framea olisi hienoa saada suomennettuna!

      Poista
  2. Tunnistan paljon lukukokemuksestasi. Jalosen romaani pakottaa hidastamaan, jarruttamaan ja painamaan pakkia. Romaanin tunnelma jää pitkäksi aikaa vaikuttamaan. Aivan oma maailmansa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija, totta, tämä romaani tuo lukijalleen ihan omanlaisensa maailman! En ole vieläkään varma, mitä tästä kirjasta lopulta pidin, mutta mielessäni se elää vahvasti.

      Poista
  3. Katja, luin tämän ja koin 'välähdyksiä, sirpaleita', kuin ruukku joka rakentuu pala palalta. Siinä missä Jalosen Kirkkaus oli ilma, jota hengitän, tämä pakeni minua...

    ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, minulla vähän sama. Tosin Kirkkaudenkin luin angiinassa, joten siinäkin jäi lukukokemuksessa jotain pois. Toistaiseksi Irlantiin sijoittuva Todistaja Bridgetin talossa on ollut eniten ns. minun jaloseni.

      ♥♥

      Poista
  4. Haasteellinen, mutta vaikuttava luettava.Ajassa poukkoilu tekee teoksesta hyvin sirpaleisen. Kannamme mukanamme ennen meitä eläneitä monella tavalla.

    VastaaPoista
  5. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista