torstai 21. kesäkuuta 2018

Kesälista, juhannus



Juhannus. Ajatukset kesälomassa, jonka aika ei ole ihan vielä. Mutta on saldovapaa ja muutaman päivän hengähdystauko. Monissa blogeissa on tehty kesälista: on koottu asioita, joita aikoo tehdä kesällä. Ihanaa, minäkin innostuin Täällä toisentähden alla -blogin Jaanan esimerkin mukaan.

Asenteeni listaan on kuta kuinkin sama kuin yhdessä lempilehdessäni, britiläisessä The Simple Thingsissä: se ei ole to-do-, vaan could-do-lista. Asioita, joita voisin tehdä kesälomani aikana. Asioita, joita haluaisin tehdä. Osin asioita, joita teen.


Tänä kesänä haluan muun muassa

katsoa merta yhdellä Euroopan laidalla,
käydä itselleni uudessa taidemuseossa,
kuvata suovilloja tai vanamoita,
valvoa yöllä valokuvakirjaa tehden,
nukkua pitkään,

lukea vihdoinkin jonkun hyllynlämmittäjäkirjan,
löytää uudelleen viimekesäiselle kantarellipaikalle,
syödä mansikkamaitoa,
olla edelleen heittämättä talviturkkiani (jo neljäs tai viides kesä putkeen!),
viettää päivää Helsingissä ihan vaan lorvaillen,
tavata ystävä jota en ole nähnyt muutamaan vuoteen,
tuntea olevani lomalla.


Mitä sinun kesälistaasi kuuluu? Kerro se kommenteissa tai mahdollisesti omassa blogissasi. 



Mansikkaista juhannusta! ♥

18 kommenttia:

  1. Kesälistasi kuulostaa todella kauniilta! Toivottavasti ehdit tehdä mahdollisimman paljon asioista. Minun listaani kuului esimerkiksi uusiin ihmisiin tutustuminen, uuden asian kokeileminen ja hiljaisuuden kuunteleminen autiolla maantiellä. Sekä tietysti kaikenlaista muuta päähän juolahtavaa. :)

    VastaaPoista
  2. Kaunis postaus; kuvasi kertovat kaiken siitä, mitä kesään kuuluu!
    Omaan kesään sisältyy 60-lukulaisten nuorten hurja ja huikea juhlatapaaminen kutsujan 70-vuotispäivän tiimoilta maaseudulla, hääpäivämatka ja ehdottomasti päivä/päiviä, jolloin teen jotain uutta ensimmäistä kertaa elämässäni...
    Mansikkaisia kesäpäiviä Sinulle ja rattoisaa juhannusta:)

    VastaaPoista
  3. Minun kesäni could do -lista meni uusiksi sattuneesta syystä :) Siihen kuului useita pikkuretkiä kivoihin paikkoihin lähiseuduilla; esim. uusintavierailut Ainolaan ja Halosenniemeen ym. ym. Mutta onhan kesää vielä elokuussakin - ehkä onnistuu. Listaani kuuluu ehdottomasti paljon mansikoita ja kermavaahtoa ja elämyksellisiä kirjoja.

    Ihanat sateen kaunistamat pionit! Hyvää juhannusta Katja!

    VastaaPoista
  4. Mansikkaista juhannusta Katja!
    Meillä on pakastuskausi käynnissä, kun mansikat kypsyvät nyt aikaisin.
    Kesään kuuluu juhlia ja matkoja pohjoiseen. Mukavaa yhdessäoloa läheisten kanssa. Tietysti kesäruokaa unohtamatta. Nautitaan valosta ja lämmöstä <3

    VastaaPoista
  5. Ihana lista, jossa on paljon leppoisaa puuhaa ja tunnelmalliselta vaikuttavia asioita. Minun listaani kuuluu lähinnä pihahommia, mökkeilyä ja mustikoiden keräämistä.

    Kaunista kesää Katja!

    VastaaPoista
  6. Kommentoin ihanaa postaustasi bloglovinin kautta, mutta se ei taidakaan näkyä täällä. Vielä hieman hakusessa nämä eri palvelut ja tavat kommunikoida :) Mutta siis mitä halusin kommentoida on, että aivan ihana kesälista ja could do -mentaliteetti! Kuinka olen voinutkaan unohtaa mansikkamaidon :). Ehkäpä käytän mökkimatkan haaveillen ja kirjoitellen mitä ihanaa lomalla voisikaan tehdä. Kiitos inspiroivasta ideasta! Ja rentoa juhannusta sinulle!

    VastaaPoista
  7. Oi lapsuuden mansikkamaito <3 Ihana kiireetön päivä Helsingissä aina paikallaan.

    Sydämellistä juhannusta ja täällä ei tehdä kesälistoja, mennään minne nokka vie tai jos ei vie mihinkään, sekin on ihan yes.

    VastaaPoista
  8. Ihanaa juhannusta Katja:) Ja kesää muutenkin . Meillä suomalaisilla on täällä huomenna oma juhannusviettomme:)

    VastaaPoista
  9. Ihana mansikkakakku! Se kuuluu aina juhannukseen. Mukavaa juhannusta sinullekin. Kesään kuuluvat lastenlapset, puutarha, matkustelu ja luonnollisesti kirjat.

    VastaaPoista
  10. Ihanaa juhannusta ja toivottavasti kesästäsi tulee täyteläinen ja mukava.
    Valokuvakirja? Sinultako?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana, ihan vaan sellainen kotikirjahyllyyn päätyvä kirja omista valokuvista. :)

      Poista
  11. Kiitos Katja! Mansikoita on ostettuna, ja eilen jo söimme kermavaahdon kera.

    Could do -lista kuulostaa kivalta. Saatan jopa tehdä sellaisen jonain mukavana hetkenä.

    Tykkään tuosta 'olla edelleen heittämättä talviturkkiani'. Minulla on myös mennyt monta kylmää kesää, etten mene veteen Suomessa. En kaipaa mitään karaistusta, vain hemmottelua, jonka lämmin Välimeri voisi antaa.

    Tuulenpuskaiset juhannusterveiset Kymenlaaksosta!

    VastaaPoista
  12. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  13. Ihana kesälista! Vaikka jaksankin aina ihmetellä talviturkin heittämättömyyttä. Oma listani kun voisi koostua vain erilaisista uintihaaveista, kuten yöuinti, uinti sateella, meressä, metsälammessa jne. :)

    VastaaPoista
  14. Kiva lista! Oma kesälomani alkoi jo toukokuun puolella ja loppuu parin viikon päästä, joten omalta listaltani on juttuja jo tehty. Listalta toteutettuja juttuja oli mm. uiminen luonnonvesissä, pyöräretket, luonnossa oleminen, matka jonnekin, maalla käyminen ja aamuun asti valvominen. Lisäksi tietenkin nukkuminen, lepäily ja - oppari. Lomalla aion vielä käydä Helsingissä, Ruisrockissa (eka festarini ties miten moneen vuoteen!) ja kiertää yksi luontopolku - sekä kirjoittaa opparia. Onneksi kesä jatkuu vaikka työt alkaakin taas. Onneksi silloinkin ehtii tehdä kesäjuttuja.

    Ihanaa kesää ja tulevaa lomaa!

    VastaaPoista
  15. Jakakaamme meren äärellä ihastelun! Haluan myös yllättyä, ihastua maisemaan/ hetkeen ja kokea myös taidemuseon jota en ole aiemmin kokenut. Lisäksi haluan löytää hyvän kirjan, nukkua liian pitkään, valvoa liian pitkään, kyllästyä ja urheilla liikaa. Ehkä lukea liikaa ja laiskotella sopivasti. Ja käydä kuuntelemassa musiikkia livenä.
    TJ 3!!! Ihanaa kesää Katja!

    VastaaPoista
  16. Hyvä ajatus tehdä ennemmin could do -lista! Minä en tänä kesänä ole poikkeuksellisesti osannut suunnitella oikein mitään, vaikka mieheni lomakin on juuri alkamaisillaan. Emme vielä yhtään tiedä, mitä silloin tehdään! :) Mutta sittenpä jää sijaa ex tempore -jutuile ja yllätyksille :)

    VastaaPoista
  17. Kiitos näin yhteisesti teille kaikille juhannuskommenteista! ♥ Viimeinen työviikkoni ennen lomaa meni sen verran kiireisesti, että koetan nyt ottaa blogikommentteja kiinni. :)

    VastaaPoista