Riikka Pulkkinen: Vieras

Riikka Pulkkinen: Vieras
Kustantaja: Otava 2012
Kansi: ?
Sivuja: 299
Kotimainen romaani

Olen onnellisempi kuin aikoihin. Ihminen voi astua tuntemattomalle maalle. Maa ottaa hänet vastaan. Hän on vieras niin kuin on vieras itselleenkin, niin kuin kantaa itsessäään sitä vaiteliasta outoa, jolle ei ole nimeä.

Maria on Pohjois-Suomesta kotoisin oleva nuori pappi, joka päättää kadota. Hän jättää Helsingin ja matkustaa New Yorkiin, kaupunkiin, jonne hänen oli pitänyt päästä jo lapsena äitinsä kanssa. Marian vuosia sitten edesmennyt äiti oli toinen, jonka poskipäät, huulet ja silmät kertoivat hänen tulleen maahan muualta. Nuorena Maria löysi uskonnon, joka oli erottamaton osa hänen sairastamaansa anoreksiaa. Aikuisena hän ei tiedä, mitä haluaa löytää. Suomeen ovat jääneet Marian aviomies sekä Yasmina, pieni tyttö, jolle on tapahtunut jotain pahaa ja jonka Muumi-päiväkirjaa Maria kantaa mukanaan. New Yorkissa Maria tutustuu Mélanieen. Tutustuminen kulminoi monia Marian elämänvierautta monelta kantilta.

Riikka Pulkkisen kolmatta romaania Vierasta (2012) markkinoidaan tanssin levottomalla rytmillä ja aamuyöllä palaavien muistojen tiheydellä. Vieras pitääkin sisällään tanssin, etenkin baletin, kuvausta ja Marian muistoilla on vähintään yhtä suuri rooli kuin hänen nykyisyydelläänkin. Ennen kaikkea  teos pohtii muukalaisuuden, uhraamisen ja uhrautumisen sekä uskonnollisuuden kysymyksiä

Tankosarja, tendu, frappé miksei développé sillä osaanhan minä vielä, ja nyt alas lattialle kun hiki jo tiukkuu, voin aloittaa
          hän vain katosi
yhtenä hetkenä minä pidin häntä sylissä, hän mahtui siihen kokonaan:    (         )
hän sanoi äiti minä haluan nähdä elefantin elefantteja on näillä main vain mielikuvituksessa,
                          rakas
                                   rakas
(rakas                                       rakas)

Totta (!), Vieras on nimensä mukaisesti romaani muukalaisista ja muukalaisuudesta. Ja se on tiheä sekä tanssin rytmiä ainakin osin noudattava. Pulkkinen kirjoittaa hienosti, kuten aina. Hänen lauseensa ovat viimeisteltyjä, ne ovat hiottuja, mutta eivät hengettömiä. Toki Pulkkisella on omat kirjalliset maneerinsa ja teemansa, jotka toistuvat kirjasta toiseen. Hän esimerkiksi, kenties hieman humoristisesti, kirjoittaa yhteenkuuluvuudesta maahan heitetyn hampurilaispaperin kanssa sekä kertoo Marian pitäneen kehonsa rajat.

Pulkkinen pyörittelee teemojaan vakuuttavasti. Anoreksiaa hän kuvaa niin kouriintuntuvan realistisesti, että lukiessani upposin maailmaan, jossa kaurapuuron hiutaleetkin lasketaan yksitellen ja jossa suklaakuorrutteeseen peittyviä Jeesus-piparkakkuja säestävät sanat Jo kirvonneet ovat syntiemme kahleet. Syömishäiriön rituaalisuus ei ole kaukana uskonnon vastaavista; itse asiassa Marialle anoreksia on yksi tapa toteuttaa uskoa, päästä osaksi pyhää kolminaisuutta, olla sen armoitetussa ytimessä, kirkkaudessa. Yhtä hienosti Pulkkinen kuvaa myös vierautta toiseutena, muukalaisuutena. Hän kertoo maahanmuuttajista monitahoisesti, katsoen kaikkea läheltä ja silti, pakostakin, sivusta käsin. Vieraimmaksi - kylläpä romaanin nimeä voikin toistaa erilaisissa merkityksissä - jää tanssin kuvaus niin Marian nuoruudessa kuin nykyhetken New Yorkissakin. Tämä vierauden tunne ei kerro niinkään Pulkkisesta kirjailijana kuin minusta lukijana. Rytmitajuttomana oli vaikea päästä kiinni tanssikohtausten kielelliseen rytmiin, vaikka juuri tuo rytmi sykkii samassa tahdissa Marian mennyttä ja nykyisyyttä sekoittavan tajunnanvirran kanssa - ja tekee sen varsin onnistuneesti.

Tässä vaiheessa kaikille on selvää, että mielestäni Vieras on hieno romaani. Mutta Ilselän Minnan tavoin minäkin pidin enemmän Totasta (2010), sillä kaikessa porvallisuudessaankin kirjasta tuli omalla tavallaan totta minulle, siitä tuli minulle rakas kirja. Romaanina Vieras on kuitenkin parempi, sillä se on sekä ihana että viiltävä, siinä on elämän makua ja vahvaa intensiivisyyttä, helposti sulavaa kokeellisuuttakin. Kuten Liisa blogikirjoituksensa kommenttiosiossa toteaa, Vieraalla on pitkä jälkihehku.

Vieras on rosoinen ja kuitenkin ehjä, sen tiheä teksti hengittää. Vieras tulee ihan liki eikä päästä heti irti.

****½

Minnan ja Liisan ohella Vieraan ovat lukeneet myös Jenni, jonka mielestä Pulkkinen kirjoittaa aiempaa rohkeammin ja kunnianhimoisemmin sekä Hemuli, joka löysi lukukokemuksessa ruumiillisuutta.