Karin Erlandsson: Kuolonkielot

Karin Erlandsson: Kuolonkielot
S&S 2016
Missdåd 2016
Suomentanut Taija Mård
Kansi Sanna Mander
263 sivua
Arvostelukappale
Kotimainen rikosromaani

Ajatus autosta ei jättänyt häntä rauhaan. Olisi pitänyt tarttua kiikariin heti, kun ääni alkoi kuulua.
Mahtoiko hän olla ainoa, joka tiesi autosta? Pitäisikö hänen ilmoittaa siitä jonnekin? Kaupunki oli niin pieni, että varmasti joku tietäisi, mihin se oikein liittyi.

Kesäkuu 1992, ruotsinkielinen Pohjanmaa: Leskirouva Lean asunto on torin laidalla. Unettomina aamuöinä Lea kuuntelee usein musiikkia, kuten nytkin Chopinia, ja keittää teetä. Tällä kertaa rauhan rikkoo hurjasteleva auto. Pian joukko juhannusta viettäviä nuoria aikuisia löytää metsiköstä naisen ruumiin. Nuori toimittaja Sara on saanut ensimmäisen työpaikkansa paikkakunnan lehdestä, mutta todellinen syy muuttoon on hevostallia pitävä itsetietoinen Robert. Sara kuvittelee kesän aikana kirjoittavansa mukavista kesäjuhlista ja muista maaseudun tapahtumista, mutta toisin käy. Seudun ihmisillä on menneisyydessään monenlaista eikä Saran oma kotiutuminenkaan suju ongelmitta.

Onpa hyvä, että meillä on töissä työaikaliukumat. Karin Erlandssonin Kuolonkielot näet piti otteessaan niin, että minun oli luettava kirja loppuun eräänä aamuna ja lähdettävä töihin hieman myöhemmällä bussilla. En voinut jättää kirjaa kesken ja luettavaa oli jäljellä sen verran vähän, että minun olisi joka tapauksessa pitänyt ottaa bussikirjaksi toinenkin teos. Näin ollen istuin olohuoneessamme hieman kauemmin, perheen aamutohinoiden äänet vaipuivat jonnekin ja luin Kuolonkielot loppuun. Koin valtavaa iloa siitä, että tarina kantoi näin hyvin! Vetävän teksti on laadukkaasti suomentanut Taija Mård.

Ja heti otan hieman takaisin: Vaikka Kuolonkielojen tarina kantoi ja mysteeri viihdytti, ei Erlandssonin romaani ole mikään erityisen mieleenpainuva kotimaisen jännityskirjallisuuden merkkipaalu. Mutta ei sen tarvitse sellainen ollakaan. Se on kuin päivitetty versio ruotsalaisen Maria Langin dekkareista, joissa kuolema tapahtuu (yleensä!) pikkukaupungeissa ja kaupunkilaisten elämää seurataan laajemminkin. Myös kesä sekä tapahtuminen sijoittuminen reilun 20 vuoden taakse lisäävät nostalgian tuntua. Tämä kaikki sai tekstin tuntumaan alussa hieman pikkusievältä.

Pikkusievyys on kuitenkin vain pintaa. Erlandsson rakentaa koko ajan tiivistyvää jännitystä hienovaraisesti. Suomenruotsalaisen pikkukaupungin asukkaat osaavat kyllä rakentaa omat kulissinsa ja tästä syystä muutamat kohtaukset tulevat päin kasvoja, Kuolonkielojen henkilöiden kohdalla ihan konreettisestikin: rajusti ja julmasti. Erlandsson on taitava henkilökuvaaja, mikä näkyi myös hänen esikoisromaanissaan Minkkitarhassa. Hänen henkilöhahmonsa eivät mahdu yhteen muottiin, vaan kaikilla on salaisuuteensa, niin vainajalla kuin kaikkea tarkkailevalla vanhuksella Leallakin. Yhtä lailla Erlandsson taitaa ajankuvankin: 1990-luvun alun Suomi on monella tapaa erilainen kuin nykyinen maamme, mistä omaa kieltään kertovat niin naispapin postilaatikkoon tungetut koirankakat kuin tietenkin lankapuhelimiin paljolti pohjautuva tiedonkulku. Kettutytöistäkin puhutaan.

Vaikka Kuolonkielojen keskeisimmissä käänteissä on osin ennalta-arvattavuutta, on kokonaisuudessa yllätyksiäkin. Suosittelen kaunsikantista Kuolonkieloja lukemiseksi silloin, kun kaipaa aivoja kevyesti askarruttavaa perinteistä jännitysromaania. Kevääksi ja kesäksi, etenkin (tietenkin) kielojen aikaan, se käy myös vuodenaikaromaanista.

--
P.S. Kuolonkieloista ovat kirjoittaneet myös Lukuneuvoja, Mari ja Ulla.