Darragh McKeon: Kaikki pysyväinen haihtuu pois

Darragh McKeon: Kaikki pysyväinen haihtuu pois
Atena 2016
All That Is Solid Melts Into Air 2014
Suomentanut Ulla Lempinen
Kansi Tuomo Parikka
369 sivua
Irlantilainen, entiseen Neuvostoliittoon sijoittuva romaani


Aamuvirkut ulkoiluttavat koiriaan aamuauringosta nauttien. Heillä on raikas, terve, elinvoimainen ja jokseenkin tyytyväinen olo siitä, että aloittivat sunnuntaiaamunsa niin reippaasti.
Kaupunki jatkaa kaupunkina olemistaan, mutta pian siitä on tuleva muisto kaupungista, muinoin asutettu paikka, kaihotty, hylätty.
Sataa paperia.
Taivaalta putoilee pastellisia papereita.

Paperilappuset tiedottavat kaupungin asukkaille, että heidän lähdettävä kodeistaan kolmen tunnin sisällä. Mukaan saa ottaa vain yhden kassin, kaikki muu takavarikoidaan. Tšernobylin ydinvoimalassa on tapahtunut onnettomuus, jonka seurauksena Artjom-niminen poika on yksi niistä monista, joiden elämä muuttuu. Toisaalla, Moskovassa, Jevgeni on koulukiusattu, pianoa taivaallisen hyvin soittava poika. Jevgenin täti Maria, entinen toimittaja, työskentelee tehtaassa ja suunnittelee konsertti-iltaa, joka tulisi muuttamaan paljon. Marian entinen mies Grigori puolestaan on kirurgi, joka lähetetään Tšernobyliin auttamaan onnettomuuden jälkitöissä.

Monet tarinalinjat lomittuvat irlantilaisen Darragh McKeonin esikoisromaanissa Kaikki pysyväinen haihtuu pois, joka lainaa nimeään Karl Marxin Kommunistisesta manifestista. Romaanin nimi on tietenkin monella tapaa symbolinen - ja konkreettinen. Kaikki pysyväinen haihtuu pois kertoo niin Tšernobylin katastrofin seurauksista kuin kommunistisen Neuvostoliiton viimeisistä vuosista. Yhtä paljon se kertoo myös ihmisissä asuvasta muutoksesta: päätöksistä, sattumasta, ennen ja jälkeen -elämästä.

Kaikki pysyväinen haihtuu pois pitää sisällään useita tarinapolkuja. Lukiessani mietin, ovatko ne kaikki tarpeen. Tulin siihen tulokseen, että ovat. Romaani ei kerro vain Tšernobylistä, vaan myös niistä mullistuksista, joita Neuvostoliiton politiikka ja tavat toimia kokivat perestroikaa edeltävinä vuosina. Nämä tavat: lahjonta, vaikeneminen, rivien välissä puhuminen vaikuttivat myös siihen, miten ydinvoimalaonnettomuuteen suhtauduttiin ja miten asioita hoidettiin - ja siihen, miten ihmisten kärsimystä vähäteltiin. Ollaakseen alle nelikymppinen irlantilainen McKeon tavoittaa (ainakin minun mielikuvieni mukaisesti) neuvostoyhteiskunnasta jotain keskeistä. Kyse ei ole vain rajoituksista tai ovelista keinoista saavuttaa itselleen erilaisia hyödykkeitä, vaan kokonaisvaltaisesta olemisesta. On kuin lukisi nimenomaan venäläistä nykyromaania.

McKeon kirjoittaa sujuvaa ja kaunista proosaa. Hän kuvaa pakahduttavasti sitä, miten poissaoleva isä on tanssiva varjo, sulautuneena osaksi ympäröivää elämää, sekä tietenkin siitä miten tuli levitti tulta, joka levitti tulta, joka kiisi eteenpäin pitkin bitumia ja betonia, kun alkuaineet raivoavat nyt silmittömästi mahtavassa tilassa. Myös musiikilla on oma roolinsa, vaikeina aikoina Jevgeni tuntee sointusekvenssien ropisevan hartioilleen.  McKeon kertoo ihmisistä, jotka jaksavat haaveilla, vaikka sitten maitolasillisesta, joka onkin melkoinen haave, kun säteilymittari mittaa lukemia, jotka ovat satakertaisesti normaalia suurempia ja evakuoituja ihmisiä kehotetaan painumaan vittuun. Toisille ei jää mitään, ja sitä lukijankin on vaikea kestää.

Mitä tulee ihmisistä, joilta kaikki, mitä oli joskus ollut, oli pyyhkäisty pois yhdessä päivässä? Parannusta tai tietä takaisin ei ole, ei aina vastauksiakaan, mutta joillakin sentään muistot ja hitunen toivoa. McKeonin romaani on kaunis, surumielinen ja sujuvalukuinen kuvaus monen aikakauden lopusta. 


P.S. Kirjankansikuvan taustalla uusimmassa Tekniikan maailmassa oleva Tšernobyl-juttu.