Uudet mintunvihreät (!) kenkäni olivat ihanat: niissä oli solmimisnauhat ja nahkassa pitsikuviointi. Niillä oli hyvä kävelläkin. Minulla oli myös mintunvihreä Mikki Hiiri -kuvioinen collegepaita. Luontokin oli juuri alkanut vihertää keväisenä iltana (huhti-toukokuun taitteessa) 1986, kun kävelin yhdessä luokkakaverini kanssa Suonenjoen Purolassa. Lenkki oli minulle melko pitkä, sillä en asunut Purolan suunnalla ja olin vasta ala-asteella. Mutta meillä oli paljon juteltavaa: kesäloman alku, ystäväni toukokuiset syntymäpäiväjuhlat, luokan pojatkin olivat alkaneet kiinnostaa - varovaisesti.
Parhaiten muistan kuitenkin illan valon, joka oli keväiseen tapaan suora, jopa armoton. Ja sen, että meidän kummankin mieltä painoivat uutiset, joita Suomeen oli kuin varkain saapunut. Kyllä, ripotellen saapuneet uutiset kertoivat Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuudesta. Ystäväni kanssa emme tarkkaan tienneet, mistä oli kyse, mutta tajusimme onnettomuuden vakavuuden ja mietimme, että uskaltaako leskenlehtiäkään poimia tai menisivätkö uudet kenkäni pilalle, jos ne pitäisi pestä lenkillä mahdollisesti tulleen säteilyn vuoksi.
Tšernobyl ja muutamaa kuukautta aiemmin tapahtunut Olof Palmen murha ovat ensimmäiset järkyttävällä tavalla pysäyttäneet uutiset, jotka muistan. Muistan toki Urho Kekkosen kuoleman ja jopa Brežnevin hautajaiset, mutta murha ja maailman vakavin ydinvoimalaonnettomuus olivat uutisia, jotka jotenkin rikkoivat lapsen maailmaani ja toivat minua lähemmäs teini-ikää, joka oli tuolloin pikkuhiljaa alkamassa. (Kävely ystävän kanssa oli sinänsä merkki uudesta sekin, sillä aiemmin emme harrastaneet kävelyjä, vaan olimme hyppineet narua, tehneet puroja, leikkineet tai pelanneet elektroniikkapeliä.)
Nyt olen lukenut kahta Tšernobylista kertovaa romaania. Irlantilaisen kirjailijan esikoisromaanin luin loppuun maanantaina, ja nyt olen lukemassa nobelistin dokumenttiromaaniksi luokiteltavaa teosta. Kumpikin kirja on tehnyt niin suuren vaikutuksen, että bloggaan molemmista erikseen. Kummaltakaan en saa heti rauhaa - ja kumpikin kertoo paljon muustakin kuin ydinvoimalassa tapahtuneen onnettomuuden tuhoista. Olen googlettanut Tšernobyliä, katsellut kuvia kaupungista ennen ja jälkeen ydintuhon, pysähtynyt epämuodostuneiden ja sairaiden ihmisten kuvien äärelle, katsellut sitäkin miten luonto on vallannut ihmisen muovaamaa. Olen ollut surullinen ja järkyttynyt, hakenut lisää ja lisää tietoa. Enkä voi millään tavalla ymmärtää, miksi ydinvoimaa rakennetaan lisää. Ymmärrän kyllä, että teollisuus ja me tavalliset kuluttajatkin tarvitsemme sähköä ja että monet vaihtoehtoiset energiamuodot voivat olla kalliita tai vaikeita varastoida, kuten esimerkiksi aurinkoenergia. Mutta silti: onko meillä varaa ottaa riski, entä jos tulee uusi turma, katastrofi? Fukushimasta ei ole montaakaan vuotta. Idealismin uhallakin uskon, että ydinvoimalle on oltava vaihtoehtoja - ja onkin, mutta niitä on kehitettävä voimakkaammin.
No, kevät on yhtä kirkas kuin liki 30 vuotta sitten. Kimalaiset pörräävät jo pihallamme, punarinta on palannut takapihan pensasaitaan, minä jatkan "Tšernobylista nousee rukouksen" parissa ja toivon niin paljon.
Mitä te muistatte Tšernobyl-uutisista? Tai mikä oli uutinen, joka hetkeksi pysäytti oman lapsuutenne?
Ydinvoimalaonnettomuushan tapahtui 26.4 ja pikku hiljaa tieto tuli Suomeen, kuten säteilykin. Vappu oli muistaakseni lämmin ja kaunis (olin korkeakouluopiskelija ja asuin Espoossa), iso kontrasti oli kaunis ilma, opiskelijavappu ja toisaalta järkyttävä ydinvoimalaonnettomuus.
VastaaPoistaToisin kuin nykyisin annetaan ymmärtää kyllä tajuttiin (tai itse ainakin tajusin ja surin) kuinka pahasta onnettomuudesta oli kyse, eli Hiroshiman ja Nagasagin pommien tuho oli kyllä tiedossa ja raportoitu. Harrisburgissa oli sattunut pienempi haaveri vuonna 1979, mistä Eppu Normaali on tehnyt kiteytyksen Suomi-ilmiö. Lisäksi oli tehty filmi Kiina-ilmiö ydinvoimalaonnettomuudesta.
Deekoo, niin, se tapahtui 26.4. Sanoinkin tässä, että "liki 30 vuotta sitten". Kohdallani kyse on nyt jonkinlaisesta kirjojen välissä -postauksesta. :) Järkyttävä onnettomuus on kirjojen vuoksi ajankohtainen kirjabloginkin kannalta.
PoistaJa kyllä onnettomuuden vakavuus tajuttiin, mutta uutiset tulivat viiveellä. Ilman muuta vakavuus tajuttiin, koska me alakouluikäisetkin pohdimme onnettomuutta. Sen muistan, että tieto tuli muutaman päivän myöhässä ja sekin osaltaan järkytti. Harrisburgista tehtiin käsittääkseni myös elokuva Silkwood 1980-luvun alkuvuosina? Suomi-ilmiö-kappale on jo klassikko.
Tapaus Silkwood on tuttu elokuva olen katsonut sen elokuvissa muistaakseni 1983, jonka pääosassa on mm. Meryl Streep. Filmi perustuu tapahtumiin 1970-luvun alusta, ja Karen Silkwood herää tietoisuuteen ja alkaa tutkia "asioita" muistaakseni plutoniumia tuottavaa laitosta ja altistuksia... (Rooli on Meryl Streepin parhaita, hän oli loistava tässä ja Kauriinmetsästäjässä ja Ranskalaisen luutnantin naisessa, Rakastutaan -filmissä, sekä Kramer vastaan Kramerissa, sen jälkeen ura on ollut kovassa nousussa, mutta nämä ovat minusta olleet parhaat Streepin roolit).
PoistaPalmen murha oli pysäyttävä ja traumaattinen kokemus myös Suomessa, tätä ei ennen ollut Pohjoismaissa tapahtunut (tosin Bobrikovin murha tapahtui Helsingissä), valitettavasti jatkoa seurasi Anna Lindhin puukotuksen muodossa ja järkyttävä Utoyan tragedia, eli me emme voi koskaan olla enää entisessä turvallisuuden tunteessa.
Ok, Silkwood kertoi toisesta tapauksesta. Minäkin olen nähnyt elokuvan mutta siitä on kauan. Streep oli tosiaan niihin aikoihin parhaimmillaan, olen samaa mieltä noista rooleista. Olin ko. elokuvien ilmestymisaikaan melko pieni, mutta olen katsonut ne myöhemmin.
PoistaPalmen murhan muistan niin hyvin: muistan äitini reaktion, kun uutinen tuli. Täytin muutaman päivän päästä siitä 13 vuotta. Se on sellainen ikä, jolloin alkaa pohtia maailmaa.
Sekin on totta, ettei maailma ole täälläkään ollut turvallinen enää aikoihin.
Meillä tähän liittyy yksi järkyttävä muisto. Koska en kerro nimiä, uskallan kertoa. Olimme muuttaneet tänne saarelle vuotta aikaisemmin ja Meri syntyi joulukuussa 86. Samalla kadullamme oli ydinonnettomuuden aikana syntynyt pieni poika. Toinen naapurimme taas oli geologi, joka mittasi onnettomuudesta alkaen tosi korkeita lukemia sekä Keski-Suomessa yleensä ja myös meidän saarellamme. Kuka altistui vuoden '86 huhtikuusta ja mille, ei ole mitään varmaa, mutta pieni poika, J., jota kutusin aurinkolapseksi, sillä hän oli niin sitä...Hän siis sairastui leukemiaan ja menehtyi. Hänen vanhempansa olivat vahvasti stiä mieltä, että ydinvoimalaonnettomuus ja laskeumat juuri tänne, aiheuttivat syövän. Voi Juhaa, hän eli silti vielä vuosia, muten miten, en voi sanoin kertoa, mutta saatoimme tavata siinä vaiheessa kun...
VastaaPoistaGeologi-naapurimme mittasi pitoisuuksia, milloin uskalsimme lähteä sieneen ja marjaan tai käyttää puutarhojemme tuotteita.
Jos ajattelet tuulivoimaa, niin siinäkin on moniaa järkyttäviä ongelmia. Miljoonat linnut vuodessa murskautuvat tuulivoimaloiden siipiin matkalla pohjoiseen tai etelään. Olemme Keski-Euroopassa usein pysähtyneet myös alueille, missä tuulivoimaloita on enemmänkin ja melu on varsin kova. Ja ne eivät käy joka paikkaan.
Aika näyttää mihin tässä mennään...
<3
Voi, Leena, on tosiaankin järkyttävä muisto. <3 Ilmeisesti nytkään ei ole tarkkaa tietoa tai tarkkoja tilastoja siitä, minkä verran syövistä on Tsernobylin aiheuttamaa (suoraan tai välillisesti) ja minkä verran muuten.
PoistaTeidän naapurinne tekemät mittaukset ovat olleet hyödyksi.
Enemmän kuin tuulivoimaa ajattelen nyt aurinko- ja vesivoimaa. J, joka on ilmastoalan tutkimuslaitoksessa töissä, sanoi että aurinkoenergiaa saataisiin tarpeeksi, mutta sen varastoiminen ei nykytekniikalla onnistu. Toivon, että tulevaisuudessa onnistuisi.
Aika tosiaankin näyttää. Ja tekniikkakin kehittyy koko ajan.
<3
Olen lukenut Tšernobylista nousee rukous ja viimeistään sen lukemisen jälkeen olisin alkanut pelkäämään atomivoimaa, jos en olisi sitä jo muutenkin pelännyt. Pelkään nyt, että meidän lähimmässä atomivoimalassa (se on Belgiassa) sattuu jotain ja juuri eilen kuulin uutisista, että Luxemburg tarjoaa Ranskalla rahaa, jotta nämä sulkisivat Cattenomin, joka saattaisi hävittää koko Luxemburgin, jos siellä jotain sattuu. Atomivoima ei pysy oman maan sisäpuolella niinkuin Tšernobylista tiedämme.
VastaaPoistaAllu, se on kyllä vaikuttava kirja. Minä olen aina pelännyt ydinvoimaa ja ajatus uusista voimaloista kylmää. Sekin on totta, ettei ydinvoima pysy yhden valtion rajojen sisällä, vaan laskeumat voivat kulkeutua vaikka minne.
PoistaNiin hyvin muistan ja tämä aluehan sai laskeumaa paljon kun oli vesisade. Sitähän ei silloin tiedetty julkisesti, vaan salattiin. Tietoahan tihkui kyllä, kun mies oli palokunnassa.
VastaaPoistaTänään muistelen toista suurta onnettomuutta, Lapuan paukkua. 40 vuotta siitä jo. Miten järkyttävää se olikaan ja on vieläkin.
Minttuli, Suonenjoki on niin lähellä Keski-Suomen rajaa, että laskeumaa alueelle tuli paljon. Siis Keski-Suomi, osa Hämettä ja Pirkanmaa olivat kai pahimpia laskeuma-alueita Suomessa.
PoistaLapuasta on ollut nyt paljon uutisissa. Ihan kauhea oli sekin onnettomuus ollut, niin moni menetti niin paljon.
Tsernobylin tiedetään aiheuttaneen kasvanutta lasten kilpirauhassyöpää Ukrainan ja Valko-Venäjän alueella (sisäisesti asiaa pimitettiin sen verran että joditabletteja ei sitten syöty). Muualla annokset pysyivät sellaisissa rajoissa että mahdolliset kasvaneet syöpätapaukset jäivät yleisen syöpien tilastollisen vaihtelun alle...
VastaaPoistaYdinvoimalle on nykyään kaksi realistista vaihtoehtoa. Toinen on todella radikaali energiankulutuksen leikkaaminen (tyyliin "haluatko asua lämmitetyssä talossa vai että on sairaaloita", ja koska tätä keskustelua käydään netissä niin tälle ei taida täällä olla kannattajia) ja toinen on fossiiliset polttoaineet, joiden kohdalla ei voida enää puhua uhasta vaan faktasta että ne tulevat tappamaan tuhansia jos ei miljoonia tai miljardeja lähivuosikymmeninä (ja tekevät sitä ihan reippaasti jo nyt, Kiinan _virallisissa_ tilastoissa hiilikaivosonnettomuuksissa kuolee satoja henkiä vuodessa...mutta koska nämä kuolevat ovat vaan jossain kolmannessa maailmassa niin niistähän ei kai sitten ole väliä).
Aurinkovoima vaikuttaa ihan lupaavalta tulevaisuudessa, ja jos se ilmastonmuutos ei sitä ennen ehdi hävittää yhteiskuntaa niin ehkä energiansäilöntäkin onnistuu kehittymään. Vesivoima onnistuu joillain mailla (esim. Norja voi halutessaan tuottaa kaiken tarvitsemansa energian vesivoimalla) mutta esim. Suomessa ollaan aika hyvin jo rakennettu se niin suureksi kuin mahdollista (voi kai sitä muutaman prosentin lisätä poistamalla ne nykyiset koskiensuojelupäätökset).
Tuulivoimaan mulla ei ole uskoa, yhtenä ongelmana on myös niiden vaatimat mineraalit joiden saatavuus on rajallinen ja joiden louhiminen ja jalostus on myös erittäin ympäristöepäystävällistä touhua (mutta sekin tapahtuu näppärästi Kiinassa ja niillähän ei tunnetusti väliä).
hdcanis, tuollaista minäkin luin syövistä Ukrainan ja Valko-Venäjän alueella. Virallinen uhriluku esim. pelastustöitä tehneiden kohdalla jäi aika pieneksi. Tilastoiminen on toki asia sinänsä, eikä erilaisissa syövistä voi varmasti osoittaakaan, mikä on Tsernobylin aiheuttamaa, mikä muusta johtuvaa.
PoistaAurinkovoimasta puhuimme juuri puolisoni kanssa. Hän on samaa mieltä, että se on varteenotettavin vaihtoehto jos vain aurinkoenergian varastoiminen onnistuu. Aika näyttää.
Kiitos hyvästä kommentista!
Tarpeeksi suurilla säteilyannoksia syöpälisäystä alkaa tilastollisesti näkyä, ja tietysti jotkin harvinaisemmat syöpätyypit jotka ovat kuitenkin säteilyperäisinä suhteellisen yleisiä, kuten juuri kilpirauhassyövät. Mutta aika moni syöpätyyppi on muuten niin yleinen että paikallisten säteilyonnettomuuksien vaikutukset jäävät niidne kohdalla taustakohinaan. Niille voidaan toki laskea tilastollisia todennäköisyyksiä, esim. että ylimääräinen säteilyannos aiheuttaa vaikkapa Suomen populaatiossa seuraavan 50 vuoden aikana niin-ja-niin monta leukemiaa ja niin-ja-niin monta keuhkosyöpää, koska onhan tuota tutkittu aika paljonkin (mm. Hiroshiman ja Nagasakin pommeista eloonjääneitä ja myöhemmälle laskeumalle altistuneiden terveyttä on seurattu koko näiden elämien ajan. Nyt alkavat tietysti nuorimmatkin olla sen ikäisiä että normaali kuolleisuus niittää loputkin).
PoistaMutta jos 50 vuoden aikaskaalalla saadaan tulokseksi että annos aiheuttaa vaikka 10 keuhkosyöpää, ja vuosittain keuhkosyöpähavaintoja taidetaan tehdä satoja, niin jää tilastollisesti merkityksettömäksi havainnoksi, Tsernobyliä suuremmaksi syöpäriskiksi nousee esim. tamperelaisuus (Tampereella niinkuin joillain muillakin paikkakunnilla Suomessa esiintyy suhteellisen korkeita sisäilman radonpitoisuuksia).
Juu, se on totta, että syöpä- tai muitakin sairaushavaintoja ei oikein voi tilastoida minkään onnettomuuden tms. piikkiin. Mikä tahansa voi aiheuttaa sairauksia. Mutta sitten on se, että Tsernobylissä paikan päällä olleista auttajista ja raivaajista aika moni menehtyi muutaman vuoden sisällä onnettomuudesta.
PoistaHieno postaus Katja.Muistan itsekin sen järkytyksen silloin kun räjähdys oli tapahtunut,ja sen jälkeen,kun selvisi mitä se aiheutti.Joskus olen miettinyt että oliko niillä laskeutumilla mitenkään yhteyttä vanhempieni syöpiin...
VastaaPoistaJael, kiitos. Uutiset Tsernobylistä silloin aikoinaan olivat varmasti sellaisia, joita ei voi unohtaa. Vaikeiat käsittääkin. Ikävä kuulla vanhempiesi syövistä. <3
PoistaEnsimmäinen onnettomuusuutinen mitä ite muistan on Estonian uppoaminen. Olin silloin ekaluokalla. Seuraava mieleen jäänyt isompi uutinen on prinsessa Dianan kuolema, joka jostain syystä kosketti 10-vuotiasta minua hirmuisesti. Sitte seuraava taitaakin olla wtc-tornit.
VastaaPoistaKatarooma, Estonian uppoaminen oli kyllä järkyttävä uutinen. Minä olin sen tapahtuessa nuori aikuinen ja jotenkin uutinen tuntui epätodelta. Dianan kuolemaa itkin minäkin, samoin Dianan hautajaisia.
PoistaHieno kirjoitus kaimani: ympäröivän maailman kamala arvaamattomuus lapsen omaa maailmaa säröstyttämässä... Niinhän se menee, pikku hiljaa tai joskus rytinälläkin.
VastaaPoistaMinäkään en voi ymmärtää, että ydinvoimaa rakennetaan yhä vaan lisää. Muistelen jonkun rahalaskelmien päälle ymmärtäneen sanoneen niinkin, että olisi ollut yhtä kannattavaa lähteä panostamaan vaihtoehtoiseen energiaan kuin taas uuteen ydinvoimalaan. Ja jos ajatellaan vähänkin muuta kuin rahaa ja tehokkuutta ym. kovaa, niin vaihtoehtoinen energia ja sen määrätietoinen kehittäminen on tietenkin ainoa mahdollinen valinta. Ja niin, tietysti myös energiankulutuksen vähentäminen.
Idealismia pitää olla <3
Kiitos, kaimani. Ja juuri noin: ehkä sitä hiljattaista oman maailman säröttymistä oli tapahtunut aiemminkin (muistan nyt esimerkiksi yhden surullisen tapauksen isäni kollegan elämästä), mutta nuo isot uutiset jotenkin toivat maailman varjopuolia ikään kuin kotiovelle.
PoistaUskon tuohon, mitä sanot. Mutta niin - milloin ja mihin erilaiset toimijat ovat valmiita?
Idealismille: <3 !
Kiitos tärkeästä postauksesta, Katja!
VastaaPoistaMuistan vuoden -86 onnettomuuden hyvin. Tilanne oli uskomaton, sillä tietoa tuli tihkumalla, muistaakseni Ruotsin viranomaisten kautta. Toivoa sopii, että yhteistyö- ja ilmoituskäytännöt ovat parantuneet noista päivistä...
En ymmärrä Suomen nykyistä energiapolitiikkaa. Miksi satsata johonkin sellaiseen, joka on riskialtista - ja kallista. Meillä olisi (ollut) hyvät edellytykset kääntää kelkkaa kohti uusia innovaatiota ja puhtaampaa energiaa, mutta politikkomme ovat jämähtäneet dinosaurusten aikaan...
Kaisa Reetta, jotenkin hyvä että sinäkin muistat. En voi sanoa, että ihanaa, koska järkyttävä ja surullinen uutinen, mutta on aina lohdullista kun meitä muistajia on monia. Uskoisin, että nyt monet käytännöt ovat muuttuneet, niin politiikan kuin somenkin vuoksi.
PoistaEnergiapolitiikasta olen samaa mieltä. Etenkin aurinkoenergian talteenottoa pitäisi tutkia enemmän. Tai varmasti sitä tutkitaankin, mutta rahoitus...
Kyllä tämä on myös ensimmäinen minun muistamana järkyttävä uutinen. Koska asuin itärajalla, niin silloinhan myös pelättiin, että NL tulee päivänä minä hyvänsä rajan takaa. Tulikin sitten ilman kautta.
VastaaPoistaNyt ovat ajat kovin erilaiset idässä, ihmiset kulkevat edestakaisin, eikä vieraita pelätä samalla tavalla. Mutta joo, ydinvoimaloissa on aina tietty vaara.
Mari a, taidamme olla aika samanikäisiä, joten ei ihme että uutismuistotkin ovat osin samoja. Ja kyllä meillä Savossakin lapsena leikimme, että kumman puolella olisi sodan sattuessa: USA:n tai NL:n.
PoistaTässä suhteessa ajat ovat hyvät, toivotaan ettei tule muutoksia.