keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Emma Hooper: Etta ja Otto ja Russell ja James

Emma Hooper: Etta ja Otto ja Russell ja James
Gummerus 2015
Alkuteos Etta and Otto and Russell and James
Suomentanut Sari Karhulahti
Sivuja 335
Kansi (kuka on tehnyt tämän hienon kannen?!)
Arvostelukappale
Kanadalainen romaani

Otto
alkoi kirje, jonka Etta oli kirjoittanut sinisellä musteella.

Olen lähtenyt. En ole koskaan nähnyt merta, joten menen sen rantaan. Älä ole huolissasi, jätin auton sinulle. Voin kävellä. Yritän muistaa tulla takaisin.

Sinun (ikuisesti)
Ettasi.

Etta on 82-vuotias entinen opettaja, jonka muisti reistailee, mutta arki ja avioliitto Oton kanssa sujuvat hyvin. Eräs Etan suurimmista haaveista on nähdä meri, mihin on tarinan edetessä selviävä syynsäkin. Pariskunta asuu keskellä kanadalaista preeriaa eikä Etta ole nähnyt merta koskaan. Eräänä aamuna hän pakkaa mukaansa muun muassa suklaata, kiväärin, kartan muovikassissa sekä pienen kalan kallon ja aloittaa yli 3 000 kilometrin mittaisen vaelluksensa kohti Atlantin rantoja. Otolle hän jättää kirjeen ja ohjeita, miten toimia arjessa. Etan ja Oton naapuri Russell seuraa Etan matkaa ja mukaan liittyy myös muuan James, josta kirjan kansikuva antakoot vihjeitä.

Isossa-Britanniassa asuvan kanadalaisen Emma Hooperin esikoisromaani Etta ja Otto ja Russell ja James on käsittääkseni ollut (ei ihan) pieni ilmiö maailmalla ja sen käännösoikeudet on nyt heti ilmestymisvuonnaan myyty moneen maahan.

Minut Hooperin romaani sai ennen kaikkea kokeilemaan pullien leipomista uudella tavalla. Romaanissa Etta jättää Otolle reseptikorttinsa ja Otto sitkeästi kokeilee ohjeita. Korvapuusteja muistuttaviin aamiaispulliin hän laittaa fariinisokeria tavallisen sokerin sijaan. Minunkin piti sitä kokeilla. Pullista tuli maultaan hyviä, mutta aavistuksen tahmeita, fariinisokeri vuoti pellille ja vaikken pannut sokeria kovinkaan paljon, oli täytettä silti liikaa.

Oikeastaan Etta ja Otto ja Russell ja James on kuin minun fariinipullakokeiluni: romaani ei ole erityisen makea tai imelä, mutta siinä on liikaa täytettä. Romaanin kaikki nimihenkilöt ovat tuikitarpeellisia: Etta ja Otto ovat kaiken ydin, etenkin tietenkin Etta, joka ilman koko romaania ei voisi olla. Russell on merkityksellinen monella tapaa. Ja James on - no, James on eräällä tavalla romaanin sydän ja James on hahmo, joka tuo mukaan ripauksen preeriatuulen kuljettamaa taikaa.

Periaatteessa kaikki on kunnossa. Romaanin teema tuntuu olevan kahdellakin tapaa trendikäs: on pitkä vaellus, jollaisen onnistuneesti teki esimerkiksi muuan Harold Fry Englannissa. Ja kuten Eowyn Iveyn Lumilapsessa, on Hooperinkin romaanissa iäkäs pariskunta omine menneisyydestä kumpuavine murheineen jossain syrjäseudulla tarinassa, jossa ei ole suorastaan maagista realismia, mutta arkijärjen ulkopuolella olevia asioita kuitenkin. Hooper yhdistää nämä kiehtovat teemat varsin onnistuneesti. Hän saa Ettan ja Jamesin kulkemaan ja lukijan seuraamaan tätä matkaa uteliaisuudella ja hahmoista mielessään huolehtien. Sari Karhulahden suomennoskin on laatutyötä.

Mutta sitten on paljon kaikkea muuta: historia ja nykyisyys lomittuvat vielä varsin onnistuneesti, Etan ja Oton tarina saa hienon taustan. Hooper ei kuitenkaan malta pysyä vain Etassa ja Otossa, hän vetää kertomukseen mukaan turhaa, kuten Bryony-nimisen toimittajan elämän kipupisteitä. Samoin Hooper selostaa turhankin paljon sellaisia sota-ajan tapahtumia, jotka eivät oikeastaan liity Etan matkaan, vaikka koskettavia nuorukaismuistoja ovatkin. Vähempi olisi ollut enemmän ja taitavana kirjoittajana Hooper pystyy mahdollisissa tulevissa romaaneissaan varmasti vieläkin parempaan.

Fariinisokeripullaksi Hooperin kirja on kuitenkin varsin maistuva, maitokahvin tai kotitekoisen mansikkamehun kanssa erityisesti. Onneksi mukana on aimo annos appelsiinimaista raikkauttakin. Etta, Otto, Russell ja James tarjoaa sydämeenkäypää ja laadukasta ajanvietettä sopivasti sadunomaisella twistillä. Hooperin esikoinen on sellainen haikeahkolla tavalla onnellinen kirja, jollaisia tässä maailmassa aina joskus tarvitaan.

-
Etan, Oton, Russellin ja Jamesin kanssa ovat kulkeneet myös Leena ja Jonna.

28 kommenttia:

  1. Ihanalta kuulostava arvostelu, onneksi kirja odottaa lukupinossa lukemista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, tämä on mukava kirja. En pitänyt ihan niin paljon kuin toivoin, mutta viihdyin hyvin Etaln retkellä. :)

      Poista
    2. Minä suorastaan rakastuin tähän kirjaan :)

      Poista
  2. Kirja sai sinulta mielenkiintoisen ristiriitaisen vastaanoton!

    Liian täytteisiä pullia en minäkään rakasta, en jauhoista enkä kirjaimista leivottuja. Miettiä siis täytyy, annanko tälle kirjalle mahdollisuuden.

    Kiitos tästä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, sellainen kirja tämä minulle oli: ristiriitainen! Pidin paljosta, etenkin Hooperin tavasta kirjoittaa, mutta silti tässä oli jotain sellaista, joka ei ihan vakuuttanut. Harold Fryn odottamaton toivioretki oli näistä vanhusten vaellustarinoista parempi.

      Mutta silloin, kun kaipaat lämminhenkistä ja ei-imelää luettavaa, kannattaa tätäkin harkita!

      <3

      Poista
  3. Jokin tässä kirjassa tuli väliin, enkä lumoutunut niin kuin etukäteen odotin. Ehkä odotin liikaa jotain Harold Fryn kaltaista - siihen kirjaan ihastuin todella paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, sama juttu. Minäkin pidin enemmän Harold Frysta. Paljohan tässäkin on hyvää ja ihanaa, mutta en tiedä - ehkä tällaisia kirjoja on ollut aika paljon?

      Poista
  4. Mainio arvio, Katja! Liikaa täytettä on ikävä tilanne, koska taikinan maku ei pääse tarpeeksi esiin. Hyvä asetelma tässä kirjassa tuntuu kuitenkin olevan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, kiitos. :) Asetelma on hyvä ja ainesosat kohdallaan, mutta ehkä sen fariinisokerin sijasta vanha tuttu kaneli-sokeri olisi toiminut paremmin? Tosin sitten olisi ollut vielä enemmän vanhan toistoa. :D Ihan hauska lukukokemus, kuitenkin.

      Poista
  5. Kansi on jotenkin ihanan vanhanaikainen, voisi kuvitella että kyseessä olisi vanhempikin teos mutta iskee silti minuun ihan täysin. Tästä kirjasta en ollutkaan aikaisemmin kuullut, laitanpa lukulistaan. Ihanasti kirjoitat jälleen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni, tässä on ihana kansi. Raikas ja ihan kirjan tunnelman mukainen. Ja tämä kannattaa kyllä lukea, vaikkei tämä kirjakevään parhaimmistoon nousekaan. :)

      Poista
  6. Tulee jotenkin mieleen Lumilapsi muutenkin kuvauksestasi... Mukava olisi lukea kanadalaistakin kirjallisuutta välillä mutta katsotaan miten tämän kanssa käy :).
    Hyvä kirjoitus taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bleue, tässä ja Lumilapsessa on kyllä samoja tunnelmia, mutta Lumilapsi on sadunomaisempi ja tietyllä tapaa synkempikin johtuen sen kirjan henkilöiden eristyksissä asumisesta. Tässä naapurit ja muut ovat lämpimämpi joukko. Lumilapsi on ehkä hivenen omaperäisempi.

      Kiitos. :)

      Poista
  7. Katja, mulle tuli tämän kirjan lukemisesta jotenkin hyvä olo.

    Mitä on puhuva kojootti? Onko se fantasiaa vai maagista realismia? Toisesta pidän paljon, toisesta en niin kauheasti välitä.

    Toimittajan mukaan tuominen oli tosiaankin turhaa, mutta minulle se ei ollut liikaa, sillä jotenkin kirjassa tai sitten jossain sen tunnelmassa halusi viipyä. Etan kävelystä tuli mieleeni eräs suomalainen nainen, joka melkein loppuun asti matkasi rahtilaivoilla ympäri maailmaa. Kyllikki Villassa ja Etessa on asennetta!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, minullekin tuli hyvä olo, mutta odotin niin, niin paljon enemmän.

      Puhuva kojootti voi olla kumpaa vaan, yksi elementtihän ei vielä luokittele kirjaa - ja hyvä niin. Minä mietin välillä, että onko kojootti Ettan kuvittelua, mutta päätin ettei ole, vaan on se yksi taika, joka tässä kirjassa on.

      Kyllikki Villa tuli minullekin osin mieleen. Ja sitten kun olin viime keväänä lukenut sen Harold Fryn, niin en voinut täysin ihastua tähän. Liikaa samaa, ikävä kyllä.

      <3

      Poista
    2. No, jätin auki senkin, että James oli kuvittelua, mutta halusin, että hän ei ole sitä, vaan totta.

      Eihän tämä ole vuoden ykkönen, mutta sanotaan nyt, että pidän siitä, että tällaista kirjallisuutta kustannetaan. Tuli mieleen fiiliksiä monista niistä kirjoista, joista on tullut samanalinen pisaroiva hyvän olon tunne. Toivon tälle löytyvän lukijoita etenkin kun kansikin on kaunis.

      Poista
    3. Leena, samat sanat Jamesista. Se voi olla mitä vain!

      Minäkin pidän periaatteessa tällaisista kirjoista. Odotinkin ehkä jotain niin sykähdyttävää kuin Rouva Agathen rakkaudessa tai Aikamatkustajan vaimossa (jotka nekin Gummeruksen ja aavistuksen maagisrealistisia), mutta ihan niin hyvää en saanut. Luin kirjan silti mielelläni.

      Poista
  8. Tämä kirja olisi mennyt sivusuun ilman postaustasi. Lukulistalle siis! Erikoinen ja samalla tavallisen tuntuinen kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tie on kevyt, toivottavasti pidät. Tässä on aika hurmaava idea, kyllä.

      Poista
  9. Minä rakastin tätä kirjaa! Hauskaa, että kokeilit pullaohjetta, minulla samat suunnitelmat kunhan saan aikaiseksi. Olen juuri avannut oman kirjablogini Kirjaluotsin ja linkkasin sinun ja muiden tästä kirjasta kirjoittaineiden jutut. Toivottavasti se on ok. Sinulla on vaikuttava määrä hyviä kirjoja ja kirjoituksia blogissasi, toivottavasti yllän joskus samaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina, tässä on paljon rakastettavaa. Minä en ihan rakastanu, mutta pidin kyllä paljon. Eikö olekin hauskaa innostua jostain kirjassa olevasta ruoka- tai leivontaohjeesta.

      Kiva, että kommentoit. Löysin jo Kirjaluotsiin ja aion alkaa seurata blogiasi ihan kunnolla. :)

      Poista
    2. Hauskaa! Viimeksi innostuin romaanin kautta ruoasta, kun luin Marsha Mehranin Lumoavien mausteiden kahvilan ja jatko-osan Ruusuvettä ja lammaspataa. Niissä oli lukujen välissä mahtavia persialaisen keittiön reseptejä ja ainakin granaattiomena jäi pysyvästi oman keittiöni raaka-aineeksi :)

      Poista
    3. Tiina, granaattiomena onkin niin herkkua! Olen vähän jälkijunassa näiden kommenttien kanssa, mutta parempi myöhään jne. :)

      Poista
  10. Aloittelin kirjaa eilen illalla, mut vasta nyt pääsin kunnolla tarinan imuun. Tosi hyvin kirjoitettu kirja ja kiinnostuksella odotan, miten Etan matka etenee ja onko kirjassa liikaa "täytettä". (Luin just sen pullakohdan ja mietin, pitäisikö leipoa fariinikorvapuusteja.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, tämä oli kyllä omaperäinen ja vetävä tarina. Jokin jäi minulta tässäkin lukukokemuksessa uupumaan, mutta pidin kuitenkin paljon. (Kokeilitko jo fariinipuusteja?)

      Poista
  11. Huomasin, että muut kommentit ovat vuoden alusta. Minä ostin tämän elisan e-kirjakaupasta viime viikolla. Ajattelin, että vois olla ihana. No, paikoin on, mutta kuten tuossa yllä tulee esiin, täytettä on liikaa. Kirja osoittaa, että kerroksellisuuden kirjoittamine on hirveän vaikeaa. Hooper ei minusta ihan yllä siihen. Minusta tuntuu, että tämä kirja jää kesken tai sitten käyn katsomassa lopun.
    Olen oppinut jättämään kirjan kesken, mistä olen tosi iloinen. Annan useamman mahdollisuuden, mutta jos ei nappaa, en lue pakolla. Maailmassa on niin paljon kirjoja, joita ei VOI jättää kesken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Blogitekstit eivät onneksi vanhene, vaan kommentoida ehtii vaikka vuosienkin kuluttua. Olen samaa mieltä monesta: kirjassa on liikaa aineksia ja jokin tärkeä jäi puuttumaan. Hyvää kieltä ja viehättävä tarina, kuitenkin.

      Minäkin jätän helposti kirjoja kesken, melkein viikottain. Mutta luen myös sellaisia, jotka eivät ole täysosumia minulle, koska keskinkertaiset kirjat auttavat minua arvostamaan niitä helmiä entistäkin enemmän.

      Poista