Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin

Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin
Kustantaja: Otava 2013
Kansi: Piia Aho
Sivuja: 380
Mistä: Kustantamosta
Kotimainen, Japaniin sijoittuva tietokirja

Miellyttäviä asioita:
Sateisena lauantaina, kun on ensin siivonnut huoneensa, pessyt pyykit ja suonut itselleen omakätisen minijalkahoidon, ei ole mitään parempaa kuin päättää viettää päivä vuoteella loikoillen, sateen ropinaa, litinää ja lotinaa kuunnellen ja Sei Shonagōnin päiväkirjaa lukien.

Sei Shonagōn, yli tuhat vuotta sitten Japanissa Heian-kaudella elänyt hovinainen kiehtoo Mia Kankimäkeä. Kankimäki lähestyy 40 ikävuottaan, työskentelee kustantamossa mainostoimittajana ja on leipääntynyt elämäänsä, samanlaisina toistuviin päiviin, Otavan Graniittilinnaan ja ehkä sinkkuuteensakin. Sei Shonagōnin teos Tyynynaluskirja pitää Kankimäen otteessaan niin, että hän päättää jäädä vuorotteluvapaalle ja matkustaa Japaniin tutkimaan Sein elämää. Kankimäellä ei ole tietoa rahoituksesta eikä edes siitä, onko Tyynynaluskirjaa ollut oikeasti olemassakaan - tai sitä, kuka Sei todellisuudessa oli.

Minulle kävi kuten ystävälleni Saralle: sain ennakkokappaleen ulkokuoreltaan viehättävästä kirjasta Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin jo viime kesänä. Ajattelin kyllä lukea kirjan, mutta jotenkin kirja hautautui pinojen alle. Pelkäsin myös, että kirja on hieman hörhö tai pelkäämäni elämäntapaoppaiden kaltainen. Tyynynaluskirjankin tiesin vain Peter Greenawayn elokuvasta Pillow Book. Ehdin jo lainata lukemattoman kirjan työkaverilleni. Sitten alkoi ilmestyä kirjaa käsitteleviä blogitekstejä, osa varovaisen, osa totaalisen innostuneita. Saran ohella kaikkein ihanimmin kirjoittivat Liisa ja Joana. Lopulta sain kirjan takaisin lainasta ja yhden kotibussimatkan aikana miltei lankesin siihen, miten Kankimäki puhuttelee Sei Shonagōnia:

Sinä listaat hurmaavia asioita, masentavia asioita, ärsyttäviä asioita. Elegantteja asioita, julkeita asioita, harvinaisia asioita. Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin.

Ja niin listaa Kankimäkikin, mikä ihastuttaa minua, listojen ystävää. Kankimäki listaa yksinkertaisia asioita, kuten pyykkikone. Hän luettelee ostoslistassa oudolta näyttäviä asioita: hiiren patteri. Hän käy läpi asioita Lontoossa, kuten kaupan kassat, jotka sanovat darling. Ja tietenkin mukana on myös asioita, joita ei voi kuin rakastaa: bambumetsät ja jotain vielä enemmän. On taivaallisia asioita, kuten tee. Tässä vaiheessa olin jo pudonnut jonnekin toiseen maailmaan. Sellaiseen maailmaan, jota en itse koeta tai haluakaan saavuttaa, mutta jossa on ihmeellistä ja ihanaa vierailla kirjan sivujen välityksellä.

Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin ei tietenkään ole pelkkää luetteloa, enemmän kaikkea muuta. Se on mielenkiintoisesti rakennettu teos, joka pitää otteessaan. Se on sekoitus omakohtaista päiväkirjaa, tutkimuspäiväkirjaa, matkakirjaa ja jonkinlaista fiksua ja ei-opastavaa elämänmuutoskirjaa. Tästä kaikesta johtuen Asioita on kiehtova, innostava ja paikoin hyvällä tavalla ärsyttäväkin. Nimittäin vaikka Kankimäki kertoo paljon vastoinkäymisistään ja turhautumisestaan Japanin-matkojensa ja kirjansa työstämisen aikana, niin silti moni asia, kuten vieraaseen kulttuurin solahtaminen, tuntuu sittenkin sujuneen miltei kadehtittavan helposti, vaikka totta kai Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden aikana Japanissa ollut Kankimäki kohtasi monenlaista. Lukijalle jää kaikesta aavistuksen romantisoitu olo. Lisäksi en voinut tuntea pientä vierautta silloin, kun Kankimäki kirjoitti Seistä kämppäkaverinaan. Itse en ole edes lapsena saanut tuntea mielikuvitusystäviä. Toisaalta juuri Seille puhuminen ja Sein pitäminen ystävänä tekee Asioista osin niin kiehtovan kuin se on, näin kirja eroaa muista matka- ja elämänmuutoskertomuksista. Kokonaisuudessaan pidinkin kirjasta paljon ja haluan kantaa Asioita omassa sydämessäni.

Kirjaa lukiessani halusin nyökytellä, kommentoida ja ihmetellä kaikkea. Tunsin halua keskustella Kankimäen kanssa, ottaa kantaa ja samalla myös valokuvata kirsikankukkia tai suloisesti humaltua illanvietossa. Välillä hymyilin, melkein nauroinkin: nauroin karjalanpiirakoita kauppaavalle Kiitos-nimiselle kiotolaisleipomolle. Pohdin, millaista olisi pitää pesukarhua lemmikkinään, kuten Kankimäen eksä (jolla on nyksä!) ja nautin siitä, miten hienosti Kankimäki kirjoittaa Virginia Woolfista ja Seistä. Kaiken muun hyvän lisäksi Kankimäki kirjoittaa Kazuo Ishiguron Pitkän päivän illasta niin osuvasti, että voisin melkein itkeä (Pitkän päivän ilta on yksi koko bloggausaikani suurimmista suosikeistani): hänen mukaansa tarinan yllä leijuu selittämätön melankolia, elämän kauneuden tuottama suru.

Lempeä surumielisyys ja suuri onni leijuvat myös Kankimäen kirjassa, etenkin onni ja sen myötä vapaus. Voi että!


P.S. Miellyttäviä asioita:
Kirja, josta pitää hyvin paljon ja joka on täynnä merkintöjä, huomautuksia ja koirankorvia. Erityisen rakkaan kirjan tulee näyttää siltä että sitä on luettu paljon - ei ole mitään syytä käsitellä sitä hellävaroen ja jälkiä jättämättä, päinvastoin.

Ihastuin Mia Kankimäen kirjaan ja vaikkei se (vielä!!) ole erityisen rakas, siitä tullee kirja, johon palaan vielä joskus uudestaan. Otin alla olevan kuvan silloin, kun olin lukenut kirjasta kaksi kolmasosaa, näyttää lupaavalta. Näyttää kirjalta, josta pitää hyvin paljon. Kirjalta, josta ei välttämättä tule tyynynaluskirjaa, mutta yöpöytäkirja kuitenkin.