Teos 2014
144 sivua
Kotimainen leivontakirja
Leipominen on arjen taidetta. Kuka tahansa voi leipoa, vaivata taikinaa, muotoilla luomuksia omalla tyylillään ja jakaa niitä. Riittää, kun on vettä, jauhoja ja suolaa, hiukan hunajaa tai jogurttia sekä uuni.
Totta. Leipominen on usein kuin arjen taidetta. Se on rentouttavaa ja / tai haastavaa sen mukaan, mitä haluaa leipoa, millaisella aikataululla ja mistä aineksista. Yleensä yksinkertaisista aineksista saa aikaan parasta, ainakin mitä leivän leipomiseen tulee. Tarvitaan raski, esitaikina, tai juuri, jollainen syntyy edellä mainitussa lainauksessa olevista aineksista. Raskiin tarvitaan myös hieman hiivaa. Kun sitten myöhemmin taikina on valmis, voi sitä jatkaa melkein millä tahansa: sitruunalla, siiderillä, perunoilla, pähkinöillä, jopa suklaalla.
Yksinkertaisuus yhdistyy taitoihin ja kiireet on syytä jättää taakse, kun innostuu ravintola Demon perustajana tunnetun Teemu Auran ja monissa huippuravintoloissa työskennelleen Markus Hurskaisen kirjasta Teemun ja Markuksen leipäkirja.
Onpa kaunis kirja! Tämä miltei-huudahdus tuli mieleeni, kun selailin teosta ensimmäistä kertaa. Viimeviikkoisen leivontalauantain puuteristen ja turhankin marenkiunelmaisten tunnelmien jälkeen pelkistetty, jauhoja pöllyävä kirja tuntui entistäkin tervetulleemmalta - selkeämmältä. Eilen illalla huomasin kirjan niittäneen mainetta myös vuoden kauneimpien kirjojen joukossa - ja syystä. Anton Sucksdorffin kuvat ovat tietenkin ensisijainen syy kauneuteen: kirjan jokainen kuva on sellainen, jonka voisi melkeinpä irroittaa kokonaisuudesta ja ripustaa suurikokoisena esille näyttelysaliin. Kuvissa on valoa ja varjoja, jauhopölyä, ihmisiä leivontatöissä, valmiita leipiä. Niissä on minun makuni kanssa yksiin osuvasti oikeasta valosta syntyvää tunnelmaa, maanläheistä rustiikkisuutta ja kaikkea turhaa tilpehööriä karttavaa selkeyttä.
Kuvat ovat tärkeä osa kaunista kirjaa, mutta keskiössä ovat totta kai leivät ja leivontaohjeet. Rakenteellisesti kirja noudattelee keittokirjoista tuttua kaavaa: aluksi kerrotaan perusasiat, sitten mennään ohjeisiin. Ja hyvä niin. Pia Sievisen teksti on kaunista, miltei runollista, kuin lukisi pitkää rakkaudentunnustusta leivälle, jonka kauneus on yksityiskohdissa; joka ei ole koskaan yhdentekevä; jonka leipominen pitää sisällään vapauden elementin. Voi, kyllä! sanon minä.
Ohjeet ovat selkeitä, mutta niiden mukaan leipominen vaatii viitseliäisyyttä. Olen itse innokas leipomaan myös leipiä. Leivon sämpylöitä, vuokaleipiä, hiivaleipiä, erilaisia rieskoja ja (jos lähdetään hieman varsinaisten leipien ulkopuolelle) karjalanpiirakoita. En yleensä leivo ohjeiden mukaan, mutta olen aika hyvä keksimään muutoksia oman pääni sisällä oleville perusohjeille, ts. joskus esimerkiksi heittelen leipätaikinaan mukaan erilaisia siemeniä, vaihtelen jauhoja ja leipien muotoa. En kuitenkaan ollut ennen tätä kirjaa kuullutkaan esimerkiksi raskista.
Lueskelin kirjan ohjeita hartaasti ja päätin aloittaa helpolla, kokeilla raskipohjaista taikinaa patonkeja leipomalla. Helppous oli osin kuvitelmaa: Teemun ja Markuksen patonkiohje on sinänsä yksinkertainen, mutta siinäkin on useampia työvaiheita ja koska tein raskin samana päivänä kuin leivoin, tuli minun varata reippaasti aikaa ja viitseliäisyyttä ainakin siinä, mitä taikinan vaivaamiseen tuli. Ihan kahdeksaatoista minuuttia en millään jaksanut taikinaa käsin vaivata, mutta lyhyempikin aika selvästi riitti, sillä sain aikaan parempia patonkeja kuin koskaan: rapeakuorisia, herkullisen makuisia, tietenkin jo tuoksullaan houkuttelevia.
Suosittelen Teemun ja Markuksen leipäkirjaa ensiksikin viitseliäille leipureille ja sellaisille, jotka todella haluavat vaivata taikinaa; sellaisille, joilla on leivonnan vaatimaa aikaa. Mutta toiseksi - eikä yhtään vähäisemmässä mielessä - suosittelen kirjaa kaikille, jotka haluavat lumoutua leivontakirjan kauneudesta. Niille, jotka nauttivat kiireettömästä tunnelmasta ja upeista kuvista. Sillä tämän lähemmäksi upeaa leivonta(- tai ylipäätään keitto)kirjaa on vaikea päästä. Pelkistetyssä kauneudessaan Teemun ja Markuksen leipäkirja hipoo liki täydellisyyttä eikä pahitteeksi ole sekään, että koko ajan tekee mieli leipää.
Hyvältä näyttää ja melkein tuoksuukin tuoreelle leivälle, vaikka tänään ei leivottukaan täällä.
VastaaPoistaToivottavasti kirja saa kulua monen käsissä ja innostaa kokeilemaan leipien tekemistä ihan itse.
Hyvää viikonloppua ja terveiset sinne kaikille!
Minttuli, tämä on tosiaankin leiväntuoksuinen kirja. Aivan ihana! Luulen, että tämä on aika suosittu ja innostaa leipomaan.
PoistaSinne myös mukavaa viikonlopun jatkoa!
Tässä taitaa olla aika paljon samaa fiilistä kuin Olgan pullakirjassa, fiilistä ja filosofiaa.
VastaaPoistaMinä olen laiska leivän ja sämpylöiden leipoja, vaikka muuten leivonkin paljon. Selkeästi minulla olisikin tilaus tällaiselle kirjalle.
Amma, saattaapa ollakin! Ja ehkä jotain eriäkin, tämä on jotenkin kaupunkilaisempi, luulen. Haluaisin kyllä nyt tuon Olgan pullakirjan.
PoistaMinä leivoin leipää viikoittain, tästä kirjasta sain hieman uusia haasteita. Kyllä leipominen osaa sitten rentouttaa.
Suosittelen tätä kirjaa ihan sen kauneudenkin vuoksi.
Kuulostaa kirjalta, jolle minulla voisi olla käyttöä. Sämpylöitä leivon aina saman perusohjeen mukaan ja kaupan leipä meinaa välillä tulla korvista ulos. Tämän avulla voisi perheen leipävalikoimaan saada vaihtelua. Pitänee siis hankkia kirja omiin kätösiin.
VastaaPoistaJonna, tällä kirjalla on käyttöarvoa, mutta se miellyttää myös esteetikkojen silmää. Osa ohjeista on sen verran työläitä, etten varmaan minäkään aio niitä kokeilla, mutta valtavasti vinkkejä tästä saa. Ja kirjan selailu on nautinto sekin. :)
PoistaKotona leivottu leipä on ihan huippua! Meilläkin taas palataan tauon jälkeen leivontapuuhiin, kun aikaa toivottavasti alkaa taas olla muuhunkin kuin työntekoon :-)
VastaaPoistaTodella kauniin ja kiinnostavan näköinen kirja tuo.
Minna, se on! Minä leivon leipää viikottain, itse leivottu voittaa kyllä monet kaupan leivät. Tosin joskus on ihana ostaakin tuoretta leipää. :)
PoistaTämä on upea kirja.
Tästä kirjasta kiinnostuin heti sen ilmestyttyä, kun sen tekijät esittelivät teosta eri medioissa. Päällimmäiseksi jäi mieleen miesten omistautunut asenne, se miten tavattoman intohimoisesti he leipään ja leipomiseen suhtautuvat. Samaa asennetta löytyi myös eilisiltana Teemalta katsomassani dokumentissa, jossa iäkäs japanilainen sushi-kokki kertoi ruuanlaittofilosofiastaan - satuitko näkemään ohjelman?
VastaaPoistaOlin jo unohtanut kirjan. Ihanaa, että se tuli taas vastaan - täällä sinun luonasi. Nyt taidan tietää, mitä hankin synttärilahjaksi siskon miehelle! :)
Kaisa Reetta, tuo intohimo välittyy kyllä kirjassakin, joka miltei zeniläinen (käytän termiä varmaan väärin :)) suhtautumisessaan leipomiseen. Ja kirja on niin kauniskin!
PoistaEn nähnyt tuota sushi-dokumenttia, mutta kuulostaa kiinnostavalta.
Tämä olisikin muuten hyvä lahjakirja! <3