maanantai 25. helmikuuta 2013

Taina Latvala: Välimatka

Taina Latvala: Välimatka
Kustantaja: WSOY 2012
Kansi: Anna Makkonen; Kannen kuva: Fennopress
Sivuja: 253
Kotimainen romaani


"Oottako te lähärös johonki?"
"Sä oot."
Äiti laskee puolikkaan pullan lautaselle. Hänen silmänsä ovat surulliset vanhasta tottumuksesta. Ne ovat siniset, mutta joka vuosi entistä haaleammat, niin kuin paapan.
"Voi herttintähären."
Hän selailee Seinäjoen suurmarketista ostettua matkaopasta, vaahtoavia vesiputouksia, vaaleanpunaisia iltoja rosoisilla rannoilla. Hän katselee katukahviloita ja kimmeltäviä kukkaistutuksia, aurinkovarjojen alla makaavia öljyttyjä vartaloita.
"Ensuinkaan mä sinne yksin lähäre. Mitä mä siälä teen?"

Eteläpohjalaisessa Synkkylän kylässä arki on kahvinjuontia ja Riki Sorsa -tervehdyksen päästävän kylähullun kohtaamista. Kylänraittia koristavat rapistumassa olevat talot, Jorman Juottola sekä lakkautettu koulu. Lapualla nähtävää on jo enemmän, on vaivaisukkokin. Synkkylässä asuu myös Seinäjoen Suurmarketissa työskentelevän 27-vuotiaan tyttären pian kuusikymppinen äiti. Isä on kateissa, lähtenyt luultavasti jo vuosia sitten. Isosisko Elli asuu perheensä kanssa omillaan, junan alle heittäytynyttä Tuulikki-tätiä ei juurikaan muistella. Äiti ja tytär ovat osin olosuhteiden pakosta läheiset toisilleen. Tyttären ehdotuksesta he matkustavat Teneriffalle, vaikka äiti tuumaa, että ei täs vissihin auta muu ku perua se matka. Perillä Teide on uljas, aulapoika Antonio komea, isi poissa ja silti kaikessa läsnä - ja äidin käsilaukussa arvoitus.

Kiinnostuin Taina Latvalan Välimatkasta (2012) viime syksynä, kun pääsin WSOY:n tilaisuuteen kuuntelemaan, kuinka muun muassa hän kertoi kirjastaan. Joulun alla sain kirjan lainaan ystävältäni ja nyt vihdoin luin sen. Pidän kahden tai useammankin sukupolven tarinoista, äitien ja tytärten ketjuista sekä arvoituksista. Kirjan takakannessa mainitut luottamuksen ja itsenäisyyden kysymykset vaikuttivat nekin houkuttelevilta.

Pitkä ja tumma tarjoilija johdattaa meidät terassin nurkkapöytään, pakarat pinkeinä toisiaan vasten. Hänen kanssaan voisi mennä sänkyyn, jos uskaltaisi. Äiti istahtaa hitaasti alas ja asettelee villatakkinsa tuolin karmille, pälyilee vieraisiin pöytiin. Edellisen kerran söimme ulkona Seinäjoen Rossossa.
Valitsimme tämän ravintolan, koska täällä on puhtaat liinat ja hiljaisin sisäänheittäjä. Isi halusi aina ravintolaan, jossa oli valkoiset pöytäliinat.

Seinäjoki ja Teneriffa, läsnäolo ja poissaolo, vanhempien hääkuva, johon on vangittu vuosisadan rakkaustarina tai vuosisadan katastrofi. Latvala luo kiehtovaa kuvaa paitsi äidistä ja tyttärestä, myös pohjalaisuudesta. Savolaisena nautin murredialogista, joka ei missään vaiheessa tuntunut vaivaannuttavalta, vaan pikemminkin juurelta, jopa kotoisalta. Kotoisuus tuli lukukokemukseeni toisaalta äidin arkisesta olemuksesta. Hän on nainen, joka 59-vuotiaana osaa rajata huulensa ilman peiliä ja ikään kuin varmuuden vuoksi käyttää L-koon paitoja. Hän puhuu pualijauhoosista ja siitä, miten kylymä hairaa. Pohjalaisuudesta Latvala luo hellää etnisyyttä, joka vahvistaa mielikuviani maakunnasta, jossa Ristus vilahtelee arkikielessä. Minulle itselleni eteläpohjalainen kotoisuus tulee osin myös omien juurieni kautta: ainoa tätini asuu Etelä-Pohjanmaalla (terveisiä!), ja lapsuuteni pääsiäislomat vietimme usein lakeuksilla. Opin kiertämään trullinakin. Ei siis ihme, että tunsin olevani kotoisasti kylässä, kun luin Välimatkaa.

Välimatkan nimi on hurjan hieno. Se on yhtä moniulotteinen kuin Latvalan romaanikin. Synkkylästä on suuri henkinen välimatka jo Seinäjoelle, saati sitten Tikkurilaan tai Teneriffalle. Sukupolvien väliin mahtuu asioita, joista ei puhuta, henkinen välimatka voi ulottua myös omaan sisimpään. Välimatka on samalla kertaa kipuileva ja hauska, se on koko ajan tarkkanäköinen. Tytär ei voi olla kuin ahdistunut omassa elämässään: Esi mies on entinen heila, kodin ikkunoiden takana odottaa uusi elämä, mutta likaisten ikkunoiden läpi ei näy kunnolla.Kerronnallaan Latvala luo hidasta tunnelmaa: preensensiin kirjoitettu romaanin nykyhetki kuluu verkkaisesti, se on vesilasin ja viltin viemistä tai puhetta naisten raidallisista pitkiksistä. Muistoissa sen sijaan tapahtuu enemmän ja kaikki mitä on aiemmin ollut, on myös nyt.

Latvalan romaani on vahva ja hieno. Se ei sorru liialliseen selittämiseen, ei kikkaile turhia eikä missään vaiheessa pitkästytä, sen lukeminen on nautittavaa. Takakannessa mainittu lakeuden suru on läsnä, äidin vaalima Orvokki Aution Pesärikko on tapahtunut omassa perheessä. Surun rinnalla Välimatkassa väreilee lämmin huumori ja eri ikäpolvien naisten muistoista ja toiveista ketjuuntuva juurevuus.

****

Välimatkasta ovat pitäneet myös ArjaErja, Hanna ja Nanna. Mari A:lle jäi kirjasta tyhjä olo.

22 kommenttia:

  1. Hieno kansi, kiinnostavan kuuloinen. Taidan taas tehdä kirjastosta varauksen :) Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu, tämä on jännällä tavalla hieno. Arkinen, mutta lopulta paljon enemmän. Toivottavasti pidät!

      Poista
  2. Olipa hieno arvio. Minuakin tämä kirja kiinnostaa ihan jo siksikin, että itse olen Pohjanmaalta kotoisin ja lähes koko sukuni asuu siellä. Positiivisen arvion myötä olen entistä vakuuttuneempi siitä, että tämä pitää viimeistään kesällä lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, kiitos. <3 Sinä varmasti saisit tästä todella paljon irti. Latvala kirjoittaa tavalla, jota on ilo ja helppo lukea. Ja se murre!

      Poista
  3. Tämän tahdon lukea! Etelä-Pohjanmaan lakeudet, tutuksi tullut murre, Teneriffa, saari jonka tunnen hyvin. Äidin ja tyttären suhde ja paljon muuta.
    Kiitos hienosta tekstistäsi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, toivottavasti kirja löytyy paikallisesta kirjastosta. Minullakin tämä oli vain lainassa. Ajattelin sinua, kun luin kirjaa. :)

      Poista
  4. Oih, kuulostaa ihanalta! Laitan varauksen kirjastoon - nyt heti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, toivottavasti pidät. :) Tämä ei oikeastaan ole ihana, mutta hyvä ja samalla kertaa juureva ja ilmava.

      Poista
  5. Välimatka tuntui hienon tekstisi perusteella niin mielenkiintoiselta, että varasin sen. Pohjanmaa ja Teneriffa, tuttuja ovat, joten pakkohan näistä on lukea. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, pidin Latvalan kirjasta paljon, joten kiva kuulla että varasit kirjan. Niin Pohjanmaa kuin Teneriffa on kirjoitettu hyvin, eläväksi.

      Poista
  6. Suosittelen itsekin. Minusta tuli Latvalan fani, kun luin tämän kirjan. Parasta oli murteen käyttö ja tietynlainen huumori, joka puri minuun, sillä olen itsekin kotoisin vielä pohjoisemmasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai Laakso, mukava kuulla. Minäkin ihastuin, pitänee lukea Latvalan muutkin kirjat. Ja se huumori, se on surussa tai kaihossakin läsnä!

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Arja, niin olen ymmärtänyt. Aloitin siis tosi hyvästä! :)

      Poista
  8. Äitini hullaantui tähän täysin, joten totta kai luen itsekin, kun pääsen taas Suomeen. Äiti on tykännyt ihan mahdottomasti kaikista Latvalan kirjoista. Mutta arviosi oli ihana pohjalaisen lukea, muutenkin kiva tietää, että sinäkin olet trullitellut "oikeana viikonloppuna", muistan omat serkkuni Pohjois-Karjalasta, jotka pääsiäisenä mielellään tulivat pääsiäiskokkoja katsomaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vera, koska äitisikin suositteli kirjaa ja Etelä-Pohjanmaa on tässä niin elävä, on kirja sinulle varmaan melkein "must". Suosittelen. Ei tämä lukuvuoteni huippukirja ole, mutta todella hyvä romaani kuitenkin. :)

      Ja joo, pääsin trullittelemaan. Kun olin lapsi, ei virpomisperinne ollut kunnolla päässyt valloilleen Savossakaan. Koulussa askartelimme virpomisvitsoja, mutta kävin virpomassa vain isänäitiäni, joka oli ortodoksi. Lankalauantain trullittelu olikin ihan juhlaa! Nyt lapset taitavat luovia näiden perinteiden välillä iloisesti: ystäväperhe on kotoisin Pohjanmaalta, mutta asuu pääkaupunkiseudulla. Palmusunnuntaina perheen pikkunoidat virpovat Vantaalla, lankalauantaina kiertävät trulleina lakeuksilla. Win-win! :)

      Poista
  9. Välimatka on ollut tbr-listallani siitä lähtien kun luin Hannan arvion kirjasta, ja nyt sinun arviotasi silmäiltyäni se nousi luettavien pinossa vielä monta pykälää ylöspäin. Kirja onkin jo kirjastosta lainassa, toivon että ehtisin pian tämän pariin! :) Aution Pesärikko on yksi parhaista viime vuosina lukemistani kotimaisista, ja jos tämä yltää lähellekään, tiedän ihastuvani kirjaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, Hannan arvio innoitti minuakin. :) Toivottavasti pidät tästä. En ole - vielä!!! - lukenut Pesärikkoa, mutta kuvittelen ettei Välimatka ole ihan samaa tasoa, vaikka todella hyvä romaani onkin. Ihastuin Latvalan tapaan kertoa.

      Poista
  10. Tämä on ollut minunkin luettavien listalla odottamassa, jahka jostain saan käsiini :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susa, toivottavasti saat! Minä sain kirjan lainaan juurikin Hannalta. :)

      Poista
  11. Kyllä nyt alkaa yhä enemmän tuntua siltä että tämä pitää lukea. Olen lukenut nolostuttavan vähän mitään paikallista kirjallisuutta, ehkäpä tästä olisi hyvä lähteä sitäkin puutetta korjaamaan!

    VastaaPoista