Uutta vai vanhaa?

Juhannustunnelmia, Savolaisilla rannoilla ja Viisi opintoviikkoa.

Joskus tulee ikävä vanhaa. Viime viikonloppuna luin vanhoja blogipostauksia, sekä omiani että muutaman suosikkiblogini. Aloin kaivata oman Lumiomenani sitä aikaa, jolloin bloggasin kirjoista kuta kuinkin yhtä ahkeraan tahtiin kuin viimeisen parin vuoden aikanakin, mutta kirjoittelin myös kaikenlaista muuta. Leikittelin enemmän, otin enemmän valokuvia, annoin tuon blogini alaotsikon Haaveilua näkyä paremmin.

Silläkin uhalla, että tällaiset metabloggaukset ovat itsekeskeistä ja -reflektiivistä yksinpuhelua, olen alkanut hieman haparoiden pohtia, että miltä tuntuisi ripotella kirjapostausten väliin enemmän tätä haaveiluakin.

Olisiko se paluuta vanhaan vai olisiko se kenties uudistumista? Tuntuu, että bloggaan kirjoista aina samalla tavalla. Lukuinto on edelleen yhtä suuri, luen bussissa matkalla töihin ja illalla ennen nukkumaanmenoa, ja kirjoja pyörittelen päivittäin töissäkin. Mutta se bloggaaminen... Olen potenut pientä bloggausväsymystä, mikä lie väistämöntä silloin kun on aloittanut bloggaamisen jo viime vuosikymmenellä. Haluaisin löytää uudelleen sen entisen innon. (Se, että palaisin vanhaan tai kurkottaisin kohti uutta ei veisi tilaa kirjajutuilta, koska tietenkin Lumiomenan pääpaino on kirjoissa ja nytkin olen kirjoittanut ne 1-3 kirjajuttua viikossa.)

Tiedänhän minä, että jokainen päättää ihan itse oman bloginsa sisällön: jos haluan kirjoittaa perjantaipullista ja retkistä Hiidenkirnuille, niin voin näin tehdä; jos ja kun pääpaino on kirjoilla, niin totta kai, minähän ne jutut tänne naputtelen. Silti koen, että blogeja kirjoitetaan aina niiden lukijoille ja jonkinlainen vastavuoroisuus esimerkiksi kommenttikentässä tai Facebook-sivulla (saa tykätä!) on tärkeää.

Siksi kysyn teiltä kaikilta tätä lukevilta, että millaisena Lumiomena näkyy teille: kirjajuttujen paikkana, haaveilublogina, niiden sekamelskana? Mistä pidätte ja minkä verran tänne mahtuu muuta kuin kirjoja - vai mahtuuko ollenkaan? 

Kuvat otin kännykällä Helsingin Torikortteleista keskiviikkona. Senaatintorin kulmilla tulee kyllä liikuttua liian harvoin. Engelin suunnittelemat rakennukset ovat kauniita ja mitä kaikkea viehättävää ne pitävätkään sisällään! Uusittu Kaupunginmuseo (jonka lastenmuseossa aion käydä lasteni kanssa nyt kesän mittaan, kunhan torstaina rankkasateiden mukana tullut ikävä vesivahinko on saatu kuntoon ja museo taas aukeaa), ravintoloita, pieniä kahviloita ja terasseja, raikkaita suomalaisia designyrityksiä, rakennusten heleää väriä ja hyvinvoivia kukkaistutuksia. Kauppatorin lokitkaan eivät häiritse sisäpihojen terasseilla istuvien rauhaa. Suosittelen kaikille Helsingissä liikkuville!