lauantai 2. helmikuuta 2013

Talvipuutarha ja tammikuun luetut

Kuten Helsingin kaupungin talvipuutarhan ikkunasta ottamastani kuvasta huomaa, alkaa talvessa olla valoa. Vaikka nautin talviajasta, tuntuu ajatus pikkuhiljaa hiipivästä keväästä hyvältä. Töölössä sijaitseva Talvipuutarha on ihana paikka: kaikenlaisia kasveja, karppiallas, kahvila ja nuo miltei juhlavat kasvihuoneet! Kävin paikassa viikko sitten perheeni kanssa. Visiittini oli ensimmäinen, muttei toivottavasti viimeinen. Annan talvipuutarhatunnelmien kuvittaa tätä postaustani.



Nyt palaan kuitenkin hetkeksi tammikuuhun, jonka aikana luin kaikkiaan 11 kirjaa. Tai oikeasti luin osan nyt listaamistani kirjoista jo joulukuussa, mutta koska ehdin kirjoittaa niistä blogiini vasta tammikuussa, niin saavat mennä tammikuun kirjoista. Vastaavasti pari tammikuun lopussa lukemaani kirjaa pääsevän blogiini helmikuun aikana. Muista tammikuun blogikuulumisista voin nostaa isoimpana esiin Blogistanian Finlandia -tunnustuspalkinnon, joka annettiin hienon Nälkävuoden kirjoittaneelle Aki Ollikaiselle Akateemisessa kirjakaupassa.




Omassa blogissani aloin pikkuhiljaa merkitä tunnisteisiin sen, mistä kirjat minulle päätyvät. Arvostelukappale on kustantamosta pyytämäni arvostelukappale. Kustantamosta-tunnisteella tarkoitan kustantamoista markkinointimielessä yllätyksenä tulleita kirjoja. Haluan erottaa arvostelukappaleet yllätykseni tulleista, koska arvostelukappaleena pyytämäni kirjat kiinnostavat minua lähtökohtaisesti, kustantamoiden lähettämät eivät aina. Löytö tarkoittaa kirjaa joka on osunut käsiini sattuman oikusta, se voi olla vaikkapa omassa kirjahyllyssäni vuosia lymyillyt teos tai yhtä hyvin lapsuudenkotini vintiltä löydetty kirja. Lahja-tunnisteella merkityn kirjan olen saanut tietenkin lahjaksi. Ostos kertoo siitä, että olen ostanut kirjan ja Laina-tunnisteella merkitsemäni kirjat olen lainannut kirjastosta, töistä tai ystäviltäni. Olisi mukava kuulla, mitä olette tästä pienestä muutoksesta. Onko kirjan alkuperällä väliä? Kiinnostaako teitä tietää, mistä lukemani kirjat tulevat?



Tammikuuni suosituin blogiteksti on melko tuore: Jane Austenin Ylpeyden ja ennakkoluulon 200-vuotisjuhlan kunniaksi kirjoittamaani tekstiä on luettu ahkeraan, ja olen siitä iloinen. Ylpeys ja ennakkokuulo on - tietenkin! - paras tammikuussa lukemani kirja. Iloisin yllättäjä oli Pekka Hiltusen Vilpittömästi sinun ja kuukauden huonoin oli ehdottomasti Grégoire Delacourtin Onnen koukkuja, joka oli mielestäni silkkaa ajanhukkaa.


Paul Auster: Talvipäiväkirja (2012)

Helmi Krohn: Eeva-Liisa (1943)
Meri Savonen: Tonttulapset ja seikkailujen joulu (2010)
Haruki Murakami: Sputnik-rakastettuni (1999)

Amor Towles: Seuraelämän säännöt (2011)
Pekka Hiltunen: Vilpittömästi sinun (2011)
Anna-Kaari Hakkarainen: Verkko (2011)

Marianne Fredriksson: Anna, Hanna ja Johanna (1994)
Sarri Nironen: Tähdenpeitto (2012)
Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo (1813)
Grégoire Delacourt: Onnen koukkuja (2012/2013)

28 kommenttia:

  1. Katja, mun on pitänyt lähettää sulle se vaniljapikkuleipien resepti mutta aina on muka kaikkea muuta. Yritän ehtiä ensi viikolla viimeistään ;)

    Olen pyöritellyt Vilpittömästi sinun käsissäni jo vaikka kuin kauan periaatteella, että yksi kirja vielä ennen tätä... Jospa viimein aloittaisin Hiltusen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, kiva! Lähetä kun muistat, ihana saada ohje. :)

      Minä pidin Hiltusen kirjasta paljon. Siinä on välillä tyhjäkäyntiä, mutta silti siinä on sopivaa vetävyyttä, jännitystä ja ajankohtaisuuttakin. Luen Sysipimeän varmaan nyt helmikuussa.

      Poista
  2. Upeita kuvia ihanasta Talvipuutarhasta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihi nainen, muistankin nyt bloggauksesi Talvipuutarhasta. Meilläkin lapset ihastuivat karppialtaaseen. Hieno paikka kaikenikäisille.

      Poista
  3. Talvipuutarha on ihana,etenkin talvella:)

    Ja ihanaa,että valonkin määrä jo lisääntyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yaelian, ihastuin Talvipuutarhaan. Kävin siellä tosiaan nyt ensimmäistä kertaa ja aion ehdottomasti mennä uudestaankin. Kuulin, että pääsiäisen alla siellä on tipuja, mikä mahtaisi olla lasten mielestä mukavaa.

      Poista
  4. Kyllä minua ainakin kiinnostaa kirjojen alkuperä, kuten omistakin postauksistani saattaa huomata. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pekka, kiva kuulla. Aloin tosiaan miettiä alkuperän merkitsemistä osin siksi, että siitä on ollut puhetta muualla. ;)

      Poista
  5. Hmmm., oikeastaan minua ei kiinnosta,mistä kenenkin kirja on tullut. Jätän sen kunkin henkilön yksityisasiaosastoon. Toisaalta, kun saan itse noita 'yllätyksiä' kustantamoista, joita en ole tilannut, ja kirja on hyvä eli luen sen ja pidän siitä, voin vaikka todeta: "Osa kustantajista tuntuu tuntevan minut paremmin kuin minä itseni." Tällainen oli muuten Hautalan Unikoira. Kun aloitin sitä kokeeksi, en ikinä olisi uskonut sen niin vievän minua mukanaan. Jos teen vanhemman kirjan, sehän on sitten kirjastosta tai omasta hyllystä. Nyt on outo tilanne: Monta vanhaa helmeä houkuttaa enemmän kuin uutuudet. Toivottavasti pääsen tästä nopeasti ohi, sillä tilaamani arvostelukappaleet pyrin tekemään 99 prosenttisesti. Suvella sitten niitä muita...kai.

    Olen aina halunnut tuonne talvipuutarhaan. Nyt se on jo realistisella listalla, kuten moni muukin asia.

    Tuo valkoisten kukkien kuva on kuin kaunis uni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, minua kiinnostaa, mutta minulle on ihan sama onko tieto esillä blogeissa vaiko ei. Aiheesta on ollut keskustelua jonkin verran ja siksi kokeilen tätä merkitsemistapaa ja katson, tuleeko lopulta tavaksi. :)

      Talvipuutarha on upea paikka. Kun käyt Helsingissä, niin vieraile siellä!

      Poista
  6. Minusta olisi huippukiva, jos laitat tunnisteisiin mistä olet kirjan saanut käsiisi. (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, hauska kuulla. Sitä yritiän nyt ainakin jonkin aikaa. :)

      Poista
  7. Ihana tuo ensimmäinen kuva! Kevät tulee, ja valo ja lämpö! <3

    Minustakin on kivaa, että merkkaat mistä kukin kirja on peräisin. Itsekin olen alusta asti merkinnyt tunnisteeksi, mistä lukemani kirja on, mutta en ole erotellut oman hyllyni kirjoja itse ostettuihin, saatuihin lahjoihin ja arvostelukappaleisiin, omasta hyllystä löytyvät kirjani ovat blogissani kaikki samaa massaa. :D

    Käyn myöhemmin lukemassa paremmin arviosi Onnen koukuista, mutta sanon jo nyt että taidan itse jättää kyseisen kirjan lukematta... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, kevät on kohta täällä. :) Itse pidän talvesta, mutta mieli karkaa välillä kevääseen.

      Onnen koukkuja ei koukuttanut minua. Moni on tykännyt, joten jos joskus kaipaat nopealukuista kirjaa, niin Onnen koukkuja ei petä ainakaan sillä saralla. ;)

      Poista
  8. Oho, onko Ylpeys ja ennakkoluulo oikeasti noin hyvä?! :D Kai minunkin pitäisi pikkuhiljaa voittaa ennakkoluuloni ja lukea se, vaikka tähän ikään asti olen sitä vältellyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elma Ilona, pitäisi! Minulle se on rakas kirja enkä osaa lukea sitä objektiivisesti. :)

      Poista
  9. Minäkin ryhdyin vuoden alussa merkitsemään sivulle Vuoden 2013 luetut, mistä kirja on peräisin, tosin en tee aivan yhtä hienojakoista erittelyä kuin sinä. Samoin merkitsen yläs kustantajan, ilmestymisvuoden, genren ja maan. Teen tämän lähinnä itseäni varten, koska sitten on helpompi tehdä tilastoja. Kiinnostavaa noin ihan yleisesti on, mitä kautta kirjat oikein nykyään päätyvät käteeni. Jos joku muukin sen haluaa tietää, voi sieltä vapaasti katsoa. Kustantajat haluan listata, koska taannoin keskusteltiin Calendulan blogissa siitä, että kirjablogeissa suositaan bestsellereitä, uutuuksia ja isoja kustantamoja. Haluan nähdä, onko tämä omalla kohdallani totta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ja piti vielä kiittää tiedosta, että Onnen koukkuja ei ole ajankäytön väärtti!

      Poista
    2. Kirsi, kiva että sinäkin olet alkanut merkitä lukemiisi näitä tietoja. Minä olen merkinnut kustantajan, vuoden, mahdollisen suomentajan ja kansigraafikon kesästä 2011 alkaen, nyt myös kirjan alkuperän. Uskon, että tällainen merkitseminen palvelee lukijoitakin.

      Ja joo, Onnen koukkuja oli minulle ajanhukkaa.

      Poista
  10. Hieno tammikuun lista!

    Itse en koe merkitykselliseksi sitä, mistä kirja on tullut. Luen ne kirjat, jotka koen haluavani lukea ja siinä mielessä ei ole merkittävää, mistä kirja on luettavaksi päätynyt. En kirjoita niistä kirjosita, jotka ovat jääneet kesken. Tästäkin syystä en koe merkittäväksi tuoda esille kirjan alkuperää. Kustantajalta itse tilaamani kirjat tulevat jossakin vaiheessa 90 % blogiin.

    Sen sijaan merkitsen ylös sivumäärän, julkaisuvuoden, maan ja kustantajan. Näitä asioita seuraan oman lukemiseni vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen kirahvi, kiitos! Tammikuu oli monipuolinen lukukuu.

      Minäkään en yleensä kirjoita kesken jääneistä. Jos kirja ei ole kiinnostanut minua, en näe pointtia esitellä sitä muillekaan. :)

      Sivumäärä on muuten myös niitä asioita, jonka merkitsen. Se on tärkeä tieto.

      Poista
  11. Talvipuutarha on kyllä ihana paikka. Olen kerran ollut siellä myös hääjuhlassa - aika romanttista.

    Kirjojen alkuperä on ihan kiva yksityiskohta. En itse jaksa niitä merkitä, enkä systemaattisesti seuraa muidenkaan blogeista, mutta aina välillä niitä on kiva katsastella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, hääjuhla Talvipuutarhassa kuulostaa aivan ihanalta. Paikka on kaikin tavoin hieno, tunnelma on miltei juhlava.

      Joo, saa nähdä kuinka tunnollisesti jaksan merkkailla kirjojen alkuperän. Nyt tuoreeltaan varmaan aika hyvin. :)

      Poista
  12. Kauniita kuvia, kuten aina. <3

    Olet jaotellut hauskasti kirjojen tiet luoksesi. :) Minua kiinnostavat usein tarinat siitä, miten joku löytää jonkun kirjan, mutta ns. kyttäysmielessä ei voisi vähempää kiinnostaa, onko joku bloggaaja haalinut sata ilmaista arvostelukappaletta vai ostaako kaikki kirjansa itse. Sinun kirjasi minä tiedän aika hyvin ilman merkintöjäkin. :)

    Huomenna nähdään, jee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karoliina, kiitos. <3 Kauniissa paikassa oli ilo kuvata.

      Minä aloin miettiä blogeja yleisemminkin koskevaa tuotekeskustelua. Mutta saa nähdä, kauanko jaksan kirjan tietä luokseni merkkailla. Aina se ei ole yksiselitteistäkään. :)

      Ihana nähdä huomenna!

      Poista
  13. Minä pidän kovasti siitä, että bloggari kirjoittaa näkyville sen mistä tietty kirja on saatu! :-)

    VastaaPoista