sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Kirjoja viikonloppu täynnä

Marissa Mehr haastattelee Aki Ollikaista
Pakkasaurinkoista sunnuntaita! Tänään tarkoitukseni oli kirjoittaa blogiarvio Anna-Kaari Hakkaraisen Verkosta tai Timo K. Mukan Maa on syntisestä laulusta, mutta olen ehtinyt tehdä kaikkea "tärkeämpää", kuten leipoa ruisleipää ja tutustua nettitelevisiopalvelujen (tai mitä ne nyt ovatkaan?) ihmeelliseen maailmaan. Lukenut olen luvattoman vähän. Niin viikolla bloggaamani Pekka Hiltusen mainio Vilpittömästi sinun kuin Hakkaraisen ja Mukan romaanit ovat osa osallistumistani Facebookissa perustettuun Koen 13 kotimaista kirjailijaa vuonna 2013 -ryhmään. Koetan tänä vuonna tutustua 13 itselleni uuteen kotimaiseen kirjailijaan tänä vuonna. Homma tullee olemaan helppo, koska viime vuonna luin noin kahdenkymmenen itselleni uuden suomalaisen kirjailijan tuotantoa.

Perjantaina pääsin kuulemaan kahta tällaista kirjailijaa: Ulla-Lena Lundbergia ja Aki Ollikaista, joiden hienot romaanit Jää ja Nälkävuosi kuuluvat ehdottomasti parhaimpien viime vuonna lukemieni kirjojen joukkoon. Akateemisen kirjakaupan Kohtaamispaikalla jaettiin perjantaina ensin Varjo-Finlandia, jonka sai oikeankin Finlandian voittanut Lundberg. Hän kertoi hauskasti ja lämpimästi Jään synnystä. Omaa mieltäni jäi kutkuttamaan haastattelijana toimineen Tapani Ritamäen kysymys siitä, millaisessa seurakunnassa nykyhetken jää voisi tapahtua. Hetken mietittyään Lundberg tuumi, että itäisessä ja pohjoisessa Suomessa ollaan nykyisin ehkä enemmän eristyksissä kuin saaristossa. Minun on helppo uskoa siihen.

Morre, Salla ja Aki Ollikainen

Itselleni tärkein tapahtuma perjantaina oli kuitenkin Blogistanian Finlandia -tunnuksen myöntäminen Aki Ollikaiselle. Sallan lukupäiväkirjasta voitte lukea tunnustuksen perusteista sekä Ollikaisen Nälkävuoden saamasta äänimäärästä. Romaani oli yksi omistakin Blogistanian Finlandia -ehdokkaistani. Palkinnon Ollikaiselle ojensi Salla, kirjailijan kukitti Morren maailman Morre. Café pour les idiots -blogin Marissa Mehr haastatteli kirjailijaa, joka kertoi jo työstävänsä uutta romaania. Ollikainen myös tuumi, että kirjablogit ovat varmasti olleet yksi syy siihen, että hänen romaaninsa tunnettuvuus on lisääntynyt. Kirjabloggaajat ovatkin pääosin pitäneet myös Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnolla palkitusta hienosta romaanista.

Kiitos Nälkävuodesta, Aki Ollikainen!
Vaikka tämä viikonloppuni on mennyt melkein kaiken muun kuin lukemisen merkeissä, myös eilen oli kirjojentäyteinen päivä. Kävin perheeni kanssa kahdessa suosikkikirjastossani. Ensin lähikirjastossamme Lumossa. En asu ihan Korsossa, mutta Lumosta on kuitenkin tullut se kirjasto, jossa piipahdan kaikkein useimmin. Lumo on valoisa, aineisto on hyvin saavutettavissa ja siellä on myös erinomainen lastenosasto. Lasteni toiveesta suuntasimme vielä toiseenkin kirjastoon, Tikkurilaan, jonka lastenosasto on kerrassaan erinomainen. Ilokseni huomasin, että Tikkurilassa on nyt oma lukukoira, tai oikeastaan kaksi:  lapset (tai varmasti aikuisetkin) voivat käydä lukemassa Ärrille tai Famulle keskiviikkoisin. Suomen tunnetuin lukukoira on varmasti Espoon Sellon Börje, jolla on oma blogikin.


Tällä kertaa en lainannut kirjastosta kuin yhden romaanin. Kodin kirjahyllyt pullistelevat lukemattomia kirjoja, joten jatkan niiden parissa. Sen sijaan matkakuume nostaa päätään ja lainaamieni kirjojen perusteella voi päätellä, minne tänä vuonna halajan kaikkein voimakkaimmin. Ainakin on helppo haaveilla! Jos joku on matkustanut Irlannissa, otan mielelläni vastaan matkavinkkejä. Samoin kaikki Irlantiin liittyvät kirjavinkit ovat enemmän kuin tervetulleita.

38 kommenttia:

  1. Kiva kun kerroit lukukoirasta, sehän on mielenkiintoinen asia.
    Nälkävuosi oli minullekin viime vuoden paras, sen voisi lukea heti toiseen kertaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allu, lukukoira on saanut suuren suosion. Hyvä idea ja hyödyllinenkin!

      Nälkävuosi jää mieleen. Minä luin kirjan kahdesti, ja ehkä joskus luen kolmannenkin.

      Poista
  2. Irlanti-kirjavinkiksi Regina McBriden Ennen sarastusta!

    Kävin juuri läpi pöydänkulmalle kerääntynyttä aikakauslehtien pinoa, ja Mondossa 8/12 tuli vastaan Juha Itkosen kirjoittama Irlanti-matkajuttu, jossa vietettiin aikaa mm. Aransaarilla. Houkuttelevaa, kyllä vain...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu, katselinkin tuota Ennen sarastusta työpaikan hyllystä. Moni on kehunut kirjaa, pitänee lukea!

      Ja kiva kuulla Mondo-jutusta. Pitää etsiä tuo lehti vaikka kirjastosta. Toistaiseksi vain haaveilen Irlannista, mutta ehkä matka sinne toteutuu vielä... :)

      Poista
  3. Ihania kuvia! Ja kerrankin mullakin suht järkevä ilme valokuvassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salla, kiitos. :) Ja te kaikki, sinä, Morre ja Aki Ollikainen näytätte hyvältä. Oli kyllä hyvä tilaisuus Akateemisessa.

      Poista
  4. samaa kirjaa kuin yllä meinasin suositella!kirjakevättä on ihana elää.

    VastaaPoista
  5. Kiitos näistä upeista kuvista!

    Melkein kuin olisi itsekin päässyt mukaan Akateemiseen, vaikka oikeasti vaan jumitankin täällä periferiassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erja, eipä kestä. Akateemisessa ei ollut valon kannalta helppo kuvata, mutta onneksi jotain kuvia sain. :)

      Poista
  6. Voi että, harmittaa kun en päässyt mukaan BF-hulinaan - siispä kiitos näistä kuvista ja tunnelmista! Ihan mahtavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, toivottavasti pääset ensi vuonna! Ja sitä ennen moniin muihin kirjatapahtumiin. :)

      Poista
  7. Roddy Doylen kirjat ovat hulppeita ja pursuavat irlantilaisuutta! Ja jos osut Galwayhin, Charlie Byrne's Bookshop on kuulemma loistava (sanoo kaupungissa vuoden viettänyt siskoni).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pekka, Roddy Doylea en ole lukenutkaan, kiitos siis vinkistä! Olen tainnut nähdä joskus kuvia Charlie Byrne's Bookshopista. Matkakuume vain kasvaa! Vielä ei olla varattu lentoja, mutta haaveilen koko ajan.

      Poista
  8. En myöskään päässyt mukaan tällä kertaa. Kivasti olette edustaneet!

    Irlantilaisia olen lukenut vain tuon Pekan mainitseman Roddy Doylen tuotantoa ja sitten Cecelia Ahernia.

    Itsekin pääsen ihan pikaisesti tuonnepäin tänä vuonna. Tosin siihen viereiselle saarelle, pitäisikin lukea joku kaunokirjallinen teos oppaaksi =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari A., ensi vuonna sitten! Tilaisuus oli kyllä kiva.

      Roddy Doyleen pitää tutustua. Ahernin P.S. -kirja jäi mulla kesken.

      Ihanaa, että pääset sinne viereiselle saarelle. Sen suurin kaupunki on mielestäni yksi maailman hienoimmista kaupungeista. :)

      Poista
  9. Mukavaa lukea raporttiasi palkintojen jaosta, kun en päässyt tällä kertaa paikan päälle! En muuten tiennyt tuosta Tikkurilan kirjaston lukukoirasta. Täytyypä joskus käydä katsomassa. Börjen olenkin tavannut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, minäkin yllätyin iloisesti Tikkurilan lukukoirista lukiessani. Näin ilmoituksen Tiksin lastenosastolla. Minäkin haluaisin tavata Börjen!

      Poista
  10. Hieno raportti - ja miten symppiksen oloinen kirjailija, joka vielä kiittelee blogisteja suosiostaan! Kirja on kyllä napakymppi, joten suosio olisi varmasti taattu joka tapauksessa.

    Irlanti! Dublin on mukava ja kirjallisuuden ystävälle siellä on paljon nähtävää. Itse ihastuin Limerickiinkin ihan vain Frank McCourtin Seitsemännen portaan enkelin takia (kuljimme kirjassa mainittuja paikkoja läpi vesisaateessa, kuten tunnelmaan kuuluu). Suurimman vaikutuksen tekivät kuitenkin Aransaaret, joilla patikoimme päivän. Siellä kuuli vielä paikallisten puhuvan iiriä keskenään ja maisemat olivat huikeat. Galway oli myös viehättävä kaupunki. Kauhea polte jäi, että pääsisi Irlantiin uudestaan. Olin Aurinkomatkojen kaupunkilomalla Dublinissa, mutta hyppäsimme ystäväni kanssa paikallisen bussin kyytiin ja seikkailimme länsirannikolla useamman päivän. Vesisateeseen saa varautua, mutta mikäpäs siinä. Kiehtova maa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, kiitos. Ollikainen oli kyllä tosi symppis ja kirjoittaa niin hienosti!

      Kaikki, mitä Irlannista kerrot, lisää vain matkakuumettani. Oliko maassa helppoa liikkua busseilla? Moni on kehunut etenkin länsirannikkoa, mutta luulen että viihtyisin missä vain siellä.

      Poista
  11. Kiitos raportista! Ja hei, hui...minä aion mennä pääsiäisenä Dubliniin. En ole siellä koskaan käynyt, en koko Irlannissa. Ja siis "aion" vain, jos löydän kukkarolle sopivat lennot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, pääsiäisenä Dubliniin! Oi! Jos lähdet, niin kirjoita sitten matkasta blogiisi. Suomesta pääsee nyt edullisesti Dubliniin, kun Norwegian aloitti lennot. Toivottavasti Münchenistäkin on halpa lentää tuonne vihreälle saarelle!

      Poista
  12. Hienot kuvat tosiaan!

    Minä sain vasta Jään luettua, ja pidin siitä yllättävän paljon. Myös Nälkävuosi on ehdottomasti lukulistalla. Nälkävuoteen liittyen: Kiva, että vieläkin kirjoitetaan kirjoja tuollaisista "tärkeistä asioista" jotka tuntuvat jääneen vuosikymmeniksi vähän unholaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tessa. :) Ja ihanaa, että pidit Jäästä. Minulle kirja oli alusta hieman hidas, mutta kokonaisuus vei mukanaan ja taisin melkein rakastua kirjaa. Nälkävuosi on hieno, se kannattaa lukea.

      Poista
  13. Mukavaa että tuollaisia kirjapalkintojuttuja järjestetään,missä blogimaailmakin on osallisena.
    Voi,Irlantiin tahtoisin joskus itsekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hietzu, Blogistanian Finlandia on kirjabloggajien järjestämä äänestys + tunnustus. Nyt se järjestettiin toista kertaa, joten alkaa muodostua perinteeksi. :)

      Mulla on iso Irlanti-kuume.

      Poista
  14. NOita kirjailijahaastatteluita Akateemisessa on mukava kuunnella,Akateeminen oli muuten ensimmäinen oikea työpaikkani...palkat menivät kyllä kirjoihin silloin ..
    Lumo vaikuttaa lumoavalta kirjastolta! Ja mukavaa Irlannin-matkan odotusta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yaelian, hauska kuulla että olet ollut Akateemisessa töissä. Kirjakauppatyö on varmasti mukavaa ja etenkin Akateemisessa.

      Lumo on hyvä lähikirjasto, valoisa ja kotoisa.

      Irlannin-matkaa ei olla vielä varattu, nyt on innokas haaveilu vasta menossa. :)

      Poista
  15. Kiitos tästä postauksesta, mukavaa olla edes kuvia katsellen tilaisuudessa "läsnä"!

    Ps. liittyen edellisen postauksesi kommenttiin; minäkin olen huomannut olevani syvästi kyllästynyt dekkarigenreen. Hauska oli siis lukea, että sinäkin olet ennen jännäreitä ahminut :) Saa nähdä miten noiden kevään uutuusjännäreiden kanssa käy, toivottavasti jaksan innostua edes hieman, vanhasta tottumuksesta tulin juuri dekkareita tilanneeksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, kiva että pääsit tällä tavoin mukaan. :) Ehkä ensi vuonna oikeastikin?

      Minulla on nyt uusi kuherruskuukausi dekkareiden kanssa. Tosin pyrin valikoimaan lukemani aika tarkkaan. Minulla meni yli 10 vuotta, etten lukenut dekkareita lainkaan, sitten Camilla Läckbergin Merenneito (joka ei edes ole suosikkini) houkutteli mukaansa.

      Poista
  16. Oletko lukenut Hanna Tuurin kaikki irlantilaisesta elämänmenosta kertovat matkakertomukset? Minusta Tuurin esikoinen - en nyt millään saa kirjan nimeä päähäni - tunnelmoi Irlannin parissa ihanasti, pieni Irlanti-kuume syntyi ainakin minulle sitä lukiessa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sonja, olen lukenut muutaman Tuurin Irlanti-kirjan, Irlantilaisen aamiaisen ja Orapihlajapiirin. Pidin molemmista ja nyt tekisi mieli lukea Tuurin tuorein kirja, joka muistaakseni ilmestyi noin vuosi sitten. Kirjojen kautta syntyy kyllä usein matkakuumetta!

      Poista
  17. Minun piti tuonne tulla perjantaina kuuntelemaan, mutta onnistuin tiistaina venäyttämään nivelsiteeni... pahus vieköön. No, kaipa kivoja tilaisuuksia tavata muita kirjabloggareita vielä ilmaantuu :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Miten nivelsiteiden laita nyt? Hyvää paranemista! Tilaisuuksia tulee kyllä, ihan varmasti. :)

      Poista
    2. Paranemaan päin - kiitos kysymästä. Vauhti päällä taas (tukiside nilkassa tosin ;-)

      Poista
    3. Hyvä kuulla! Toivottavasti saat siteen pian pois! :)

      Poista
  18. Onneksi pääsin kurkistamaan tunnelmia näin postauksen välityksellä. Kiva, että bloggaajat olivat noin hyvin edustettuna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villasukka, kiva että pääsit. ;) Jospa joskus ihan oikeastikin!

      Poista