Kustantaja: Tammi 2012, Keltainen kirjasto
Alkuteos: Winter Journal 2012
Suomennos: Erkki Jukarainen
Kansi: Timo Mänttäri
Sivuja: 225
Kaunokirjallinen elämäkerta, päiväkirjamainen kuvaus
Ajattelet että se ei koskaan tapahdu sinulle, että se ei voi tapahtua sinulle, että olet ainoa ihminen maailmassa, jolle sellaisia asioita ei koskaan tapahdu, ja sitten, yksi kerrallaan, kaikki niitä alkaa tapahtua sinulle niin kuin jokaiselle muullekin.
Paul Auster puhuttelee lukijaa heti Talvipäivänkirjansa (2012) ensimmäisessä kappaleessa. Vai puhutteleeko hän itseään? Muistelmamainen, omaelämäkerralliseksi luonnehdittu teos osoittaa, että kertoessaan elämästään Auster puhuttelee itseään toisessa persoonassa ja tempaa samanlaisella puhuttelevalla tyylillä lukijansa osaksi omia muistojaan: On kesäkuu 1959. Olet kaksitoistavuotias ja pääset viikon kuluttua peruskoulun ala-asteelta...
Talvipäiväkirja koostuu erilaisista väläyksistä, jotka valottavat Austerin elämää. Esiin nousevat niin Austerin äiti-suhde, kirjailijan itsensä kokemat paniikkikohtaukset, nuoruusiän hapuilevat seksikokemukset ja aikuisen iän kypsä ja rakkaudentäyteinen avioliitto sekä rakkaus kirjoihin ja baseballiin. Olen lukenut Austerin teoksia liki 20 vuoden ajan, mutta epäsäännöllisesti, sillä koen hänen tuotantonsa hyvinkin epätasaisena. Kiinnostuin Talvipäiväkirjasta heti, kun kirjan ilmestymisestä kuulin ja Leena Lumen bloggaus lisäsi kiinnostustani. Toivoin ja sainkin teoksen joululahjaksi. Uskoin kohtaavani liki täydellisen sydäntalven kirjan.
Ensi hetkestä lukien kaikki oli hänen kanssaan toisenlaista. Tällä kertaa ei enää oman mielikuvituksen tuotetta, ei haavemaailman projektiota vaan todellinen ihminen, ja hän sälytti todellisuutensa sinulle heti kun te aloitte jutella, mikä tapahtui vain hetki sen jälkeen kun ainoa yhteinen tuttavanne esitteli teidät toisillenne 92. kadun NMKY:n aulassa runonlausuntaillan päätyttyä --
On ehkä jo jossain määrin kulunut ilmaisu huudahtaa, että "olisin halunnut pitää tästä kirjasta niin ja niin paljon", mutta Talvipäiväkirjan kohdalla tuo huudahdus pitää paikkansa. Periaatteessa Austerin omaelämäkerrallisessa teokssa on kaikki kohdallaan: on kiehtovan kirjailijan elämä kaikkineen, paljaana ja muistin mukaan poukkoilevana; on taidokkaasti kirjoitettua tekstiä, vaikuttavia elämäntapahtumia, kuten ensikohtaaminen elämänsä rakkauden kanssa, sekä pieniä väläyksiä vaikkapa siitä, miltä tuntuu viisivuotiaana saada leikkiharava päähänsä. Kaiken lisäksi Auster on taitava kirjoittaja ja hänen tekstinsä on kaunista ja hyvää.
Kirjaa aloittaessani oli ihastuksissani, mutta kokonaisuutena Talvipäiväkirja ei täysin toimi, se on liiankin hajanainen ja vaikka moni yksittäinen asia kiehtoo ja avaa lukijalle sitä kirjailijaelämää, jonka Auster haluaa kertoa, on kirjassa on myös paljon sellaista, joka ei pitänyt ainakaan minun mielenkiintoani yllä. Elämäntapahtumasta ja osoitteesta toiseen liikkuminen on kiinnostavaa, mutta lyhyet kappaleet eivät aina kytkeydy toisiinsa ja kokonaisuudesta jää luonnosmainen vaikutelma: kuin kirjailija olisi kirjoittanut niitä näitä, kaikkea mikä mieleen juolahtaa. Päiväkirjan ideaan tuo fragmentaarisuus toki sopii, mutta kirjasta nauttiakseen on hyvä tuntea Austerin aiempaa tuotantoa sekä hänen elämäkertansa keskeiskäänteet.
Talvipäiväkirja siis on hieno kirja - hieno kaikille Paul Austerin tuotannon ystäville. Kirja antaa mahdollisuuden sukeltaa Austerin muistoihin, sisäiseen maailmaan, rakkauksiin, pelkoihin ja lapsuuteen. Talvipäiväkirja on kuitenkin siinä määrin fragmentaarinen, etten suosittele sitä kenenkään ensimmäiseksi austeriksi lukuun ottamatta Siri Hustvedtin, Austerin vaimon, kirjoista pitäviä. Näen Talvipäiväkirjan poukkoilevassa älyllisyydessä paljon samaa kuin Hustvedtin romaanissa Kesä ilman miehiä. Molemmissa kirjoissa ajatuskulku on katkonaista, kumpikin teos on kirjoitettu hyvin ja molemmat sisältävät elämän suuria ja pieniä kysymyksiä, toinen fiktiona, toinen omaelämäkerrallisena.
Vaikka en vaikuttunut niin suuresti kuin toivon, uskon kirja arvon kasvavan mielessäni ajan myötä. Kokonaisuudessaan Talvipäiväkirja on kauniinmelankolinen teos ikääntymisestä ja kirjailijuudesta. Austerin paikoin syvissäkin vesissä vellovissa muistoissa on valoa ja lämpöä. Talvipäiväkirjasta jää päällimmäiseksi hyvä olo.
***½ (tasapainottavasti!)
Kiitos tästä kirjoituksesta, jossa osasit taas kerran summata hienosti oman lukukokemuksesi ja kytkeä sen laajempiin yhteyksiin. <3
VastaaPoistaMinulle Talvipäivä kirja oli lähes täydellinen kirja, sillä siitä jäi hyvä olo (kuten kirjoititkin). Syyspimeällä, jolloin sen luin, se on minun maailmassani hieno meriitti kirjalle (lukuajankohta vaikuttaa todella paljon lukukokemukseen, huomataan taas).
Talvipäiväkirja oli mielestäni melkein yhtä hyvä kuin Auster-suosikkini Sattumuksia Brooklynissa. Ymmärrän kyllä, että hajanaisuus ja etenkin asuinpaikkojen luetteleminen ei kaikkien lukijoiden mielestä toimi, mutta minua sekään ei häirinnyt.
Ja yksi tärkeä aspekti tässä kirjassa oli se, että opin kirjan avulla ymmärtämään paremmin Hustvedtia ja hänen tapaansa nähdä maailmaa ja kirjoittaa. Kuten ehkä muistatkin, niin en ole oikein saanut Hustvedtin kirjoista niin hyvää otetta kuin toivoisin saavani.
Anna Elina, kiitos ihanasta kommentistasi. <3
PoistaMinua vaivaa se, etten rakastunut Talvipäiväkirjaan. Odotin ehkä sitä taianomaisuutta, jota koin toisaalta Austerin Illuusioiden kirjaa ja toisaalta Hustvedtin Kaikkea mitä rakastin lukiessani. Nyt sain kiehtovan kirjan, joka ei kuitenkaan kasvanut kiinni minuun lukijana. En jäänyt kaipaamaan kirjan tunnelmaa, vaikka arvostukseni Austeria kohtaan ehkä kasvoi entisestään.
Jaa, jaa. Saas nähdä. Minullakin on tämä kirja ja olen odottanut sen lukemista ja siltä paljon. Yhä edelleen kirjan sisältö kuulostaa juuri ihanalta, mutta myös sinun mielipiteesi painaa vaakakupissa. :) Ensimmäiseksi Austeriksi tämä ei pääsisi, mutta melkein, sillä olen lukenut vain New York -trilogian, josta en kauheasti pitänyt. Sen sijaan rakastin Kesää ilman miehiä ja suurinta osaa muustakin Hustvedtin tuotannosta, joten ehkä sittenkin!
VastaaPoistaKaroliina, jaa-a! ;) En varmasti voi kuin suositella lukemaan ja kokeilemaan. Mielestäni Talvipäiväkirja on jotenkin lähellä Hustvedtin tuotantoa ja raottaahan se mielenkiintoisesti Austerin ajatuksia vaimostaankin. :)
PoistaKatja, nyt minun ei ihan pakosta tarvitse sanoa, mitä olin sanomassa, sillä teet sen itse:" ...uskon kirjan arvon kasvavan itsessäni ajan myötä." Olin nimittäin kirjoittamassa, että älä vain luovu kirjasta, sinä tulet tätä vielä lukemaan;-)
VastaaPoistaNo, onneksi kirja täytti sinulla hyvän kirjan kriteerit, vaikka siitä ei tullutkaan sinulle sielukirjaa. kiinostavaa miten mainitset tässä yhteydessä Kesä ilman miehiä, kun minä ajattelen Kaikki mitä rakastin, joka oli minulle niin paljon enemmän ja ehdottomasti Siriä. Siri on tässäkin se juonne, kaikkeus. Minä hengitin Siriä kaikki rivinvälit ja vihdoinkin minusta alkaa tulla myös austerilainen, sillä Näkymätön oli minulle neroutta, hänen aiemmat sekasortoa, mutta ei niin upeasti kuin Irvingillä, mutta nyt olen koukussa: Olen omistanaut tämän kirjan R:lle ja minulle ja onneksi hän pitää kirjasta yhtä paljon.
Oijoi, odotas vaan, vielä sinä meilaat minulle, että 'Leena, meillä on nyt 30. hääpäivä ja juuri tänään tuli mieleeni, että Austerin Talvipäiväkirja on kuin hyvän, pitkän, intohimoisen avioliiton ylsistyslaulu, jota en silloin nuorena tyttönä niin ymmärtänyt..."
Hyvä juttu ja ihana kuva♥
Leena, minulla on aavistus, että tulen lukemaan kirjan vielä uudelleen. Tai tulen lukemaan sitä sieltä täältä, koska Talvipäiväkirjassa on paljon kaikkea. <3
PoistaKirja on ehdottomasti hyvä, vaikkei se minua nyt koskettanutkaan. En aina kaipaa kirjalta koskettavuutta, mutta joulukirjalta odotan aina jotain erityistä. Nyt sain hienon, hienon kirjan, mutta samalla sellaisen, joka oli jotenkin hankala kohdata. Vaikea selittääkin, vaikka yleensä mietin ja melkein analysoin kirjat puhki. Nyt en siihen kykene. :)
Kiitos!
Mieti vähän, mitä joulukirjoja suunnittelin: Syntymäpäivän jälkeen (Shriver), Putous (Oates) ja kaksi Shieldsiä. Näistä mitään en ehtinyt rauhassa lukea, joten tartuin summamutikassa kirjaan Elämäni nomadina ja koinkin ison yllätyksen, positiivisen sellaisen.
PoistaSen sijaan nyt: Minä niin nautin päästä aikaisin sänkyyn juuri Shieldsin kanssa, että tuntuu kuin...joululta.
***
Mietin joskus kun kohtaan itseäni koskettavan kirjan, että miksi analysoida tätä puhki, mitä jos pitäisin tämän vain itselläni...Näin kävi kun luin Barnesin Kuin jokin päättyisi. Siinä se jokin yritti estää minua tuomasta sitä kaikkea esiin aivan kuin olisin sillä suojellut kirjan sielua. Tai päähenkilöä.
Tiedätkö, minäkään en ehtinyt lukea joulun aikaan kaikkea, mitä halusin. Aion muuten lukea Syntymäpäivän jälkeen tänä vuonna, mutta en voi kirjoittaa kirjastani blogiini. Nyyh. Päätin, etten työsyistä kirjoita Avaimen kirjoista (etten vahingossa mainosta mitään).
PoistaKuin jokin päättyisi on hieno. Ja vaikka kirjaa joskus analysoisikin, niin silti kirjan voi pitää "omanaan". Näin minulle kävi mm. Murakamin Norwegian Woodin kanssa, mikään kirja ei koskettanut minua vuonna 2012 yhtä voimakkaasti kuin se.
Mun täytyy häpeäkseni tunnustaa, että jätin teoksen jo alkumetreillä kesken... Olisihan tarina siitä voinut kasvaa, mutta kärsimättömänä en jaksanut odotella. Olen lukenut aiemmin mieheltä vain New York-trilogian, josta pidin valtavasti!
VastaaPoistaAnnika K, kaikki kirjat eivät ole kaikille. Minuakin välillä tuskastutti, vaikka yleensä pidän hyvinkin tajunnanvirtaisista kirjoista. :)
PoistaAnnika, sinä meilaat mulle 40 vuoden päästä: "Oi Leena, en silloin tajunnut, mikä helmi Austerin Talvipäiväkirja olikaan..."
PoistaKatja, nyt minun on pakko todeta, että tämä on ikäkirja. Voiko olla tottakaan, kun yleensä lukijat, paljon lukevat, kiinnostuvat vaikka Ullmannin 75 -vuotiaasta Jennystä tai jostain muusta jännittävästä mehiläiskuningatarvanhuksesta, jollainen tavallaan on myös Vieraan lapsessa Daphne...Jännä kuulla, mitä Karoliina sanoo Talvipäiväkirjasta...
Leena, en tiedä. Voi olla osin ikäkirjakin, mutta hieman alle 40-vuotiaana olen jo aika kypsä monenlaisille kirjoille. Ehkä minulla oli väärä lukuhetki tai jotain - tai sitten tämä Auster ei ole minun austerini. Sirin Kaikki mitä rakastin taas upposi heti.
PoistaTämä on kiinnostanut, mutta olen pelännyt että siitä jäisi ahdistava olo. /Niin kävi minulle Timbuktia lukiessani, joten vaikka kirja olikin hieno, se on pitkään pysynyt ainoana Austerinani.)nTämän arviosi jälkeen taidan uskaltaa sittenkin tarttua Talvipäiväkirjaan.
VastaaPoistaElma Ilona, Timbuktu ahdisti minuakin, mutta se on surullinen kirja. Kuten kirjoitin, tästä jäi mieleeni hyvä olo. Totta kai uskallat lukea. <3
PoistaElma Ilona, tämä on kaikkea muuta kuin ahdistava kirja. Tämä on valon ja onnen lupaus!
PoistaNimenomaan, Leena on oikeassa! Timbuktu on muuten ainoa Austerin kirja, joka on oikeasti ahdistanut.
PoistaUskalsin tulla kuikuamaan jo sinun tesktiäsi, sillä omani odottaa jo julkaisua. Olen joutunut siirtämään sitä erinaisistä syistä. Jostakin syystä tuntuu, että haluan omia tekstinkin, ihan kuin tämän kirjan, josta tuli minun sielukirjani.
VastaaPoistaSiinäpä tämä kirjan juju juuri minusta on: tätä ei voi oikein lukemalla lukea, tämä kirja on koettava. Näin minä ainakin koen. Ja juuri siitä syystä kirja varmasti jakaa mielipiteitä.
Minusta tämä kirja oli ennen kaikkea luopumisen kirja. Katse suuntautui menneeseen, ja nykyhetkeen. Siihen jäljellä olevaan, jota kaikki se eletty ja koettu valottaa. No, tästä lisää, kun ensi viikolla lopulta päästän tämän ilmoille.
ps. Elma Ilona: Tämä kirja ei ollut lainkaan ahdistava. Ehkä surumielinen ja kaihoisa, mutta ei ahdistava. Ainakaan minun mielestäni.
Kiitos Kirahvi! Kun sinäkin tätä kehut niin kyllähän minä tämän taidan lukea!
PoistaValkoinen kirahdi, kiva että uskalsit. :) Muistelinkin sinun hiljattain kirjoittaneen, että pidit kirjasta paljon ja koetin etsiä, että olitko kirjoittanut Talvipäiväkirjasta blogiisi. Mutta blogitekstisi on tulossa, hyvä niin!
PoistaOlen samaa mieltä, että Talvipäiväkirja on koettava. Parhaat kirjat yleensä on. Ja minä tosiaan luin tätä enemmän kuin koin - olisin halunnut kokea jotain syvän jälkeen jättävää, sen sijaan luin hyvin kirjoitetun kirjan.
Austerin surumielisyydessä on lämpöä ja valoa. :)
Näinhän se on. Olen miettinyt sitä, miten pienestä voikaan olla kiinni se, että jostakin kirjasta tulee tärkeä kirja. Useimmiten sitä on vaikea tavoittaa. Onko se jossakin omakohtaisessa, jossakin tunnemuistossa, joka liikahtaa vai kielessä, kulttuurissa.
PoistaOlipas hyvin sanottu tuo surumielisyyden lämpö ja valo!
Opuscolo, ihanaa, että joku muukin kokee tämän sielukirjaksi!
PoistaValkoinen kirahvi, se on todellakin pienestä kiinni. Se voi olla lukuhetki, kirjan teema, kieli, omat kokemukset - nämä tiet ovat yllättäviä!
PoistaMinäkin pidin tästä, vaikka toki muutaman kerran (esim. asuntolistauksessa) tämä hiemn tökkikin. Minä ihailen Austerin tapaa kertoa ja paljastaa itsestään kiinnostavia asioita. Hieno kirja josta jäi kaunis tunne. :)
VastaaPoistaSanna, se asuntolistaus oli tosiaan vähän luettelomaista. Tuo kaunis, hyvä tunne jäi minunkin mieleeni ja siksi kirja tuntui niin hienolta, vaikken ihan sen maailmaan päässytkään.
PoistaItsekin kiinnostuin tästä Leenan blogissa ja nyt vieläkin enemmän:)
VastaaPoistaYaelian, luulen että pitäisit tästä. Kannattaa siis lukea! :)
PoistaKatjan kanssa samaa mieltä siinä, että Austeria on tunnettava, jotta tästä saisi parhaan annin irti. Olin yllättynyt siitä, miten tarkan elämäkerrallinen tämä on, odotin jotain fiktiomaisempaa. Mutta mukava tätä silti oli lukea, ja näillä kymmenillä moni ajatus on jo jos ei omakohtaisesti tuttu, ainakin hyvin ymmärrettävä. Avioliitto ja suuri rakkaus, niistä oli hienoa lukea. Pidin myös siitä, ettei kirja ollut kronologinen, vaan sirpaleita sieltä täältä - näinhän ajatuksetkin harhailevat.
VastaaPoistaArja, totta, Austerin tutustuminen kannattaa aloittaa romaaneista. Minäkin odotin fiktiivisempää kirjaa, mutta koska olin lukenut Leenan kirjoituksen, tiesin että kyse oli henkilökohtaisesta kirjasta. Sirpaleisuus on usein mieleeni, mutta nyt tuntui kuin Auster olisi kirjoittanut enemmän itselleen kuin yleisölle - tai niinhän päiväkirjaa nimenomaan kirjoitetaankin. ;)
PoistaKiinnostuin tästä hieman jonkun (Tuulian?) bloggauksen myötä, mutta nyt sinun arviosi luettuani tiedän ettei tämä teos ole minua varten, ainakaan lähiaikoina. Minun suhteeni Austeriin on ihan katastrofi, olen yrittänyt joskus lukea New York-trilogiaa, mutta siitä ei vain kerta kaikkiaan tullut mitään. Pitäisi kai antaa miehelle uusi mahdollisuus, mutta tuosta yhdestä kokeilusta jäi sen verran karvat pystyyn etten aio pitää ainakaan mitään kiirettä. :)
VastaaPoistaSara, minullakin on ollut sekava suhde Austeriin. New York -trilogia ei sytyttänyt, Brroklyn oli sellaista sekavaa ja rönsyilevää, mutta kun tuli Näkymätön, tunsin, että olen neron matkassa. Sen luen uudelleen heti kun ehdin.
PoistaSanoisin, että juuri tämä Talvipäiväkirja olisi sinun kirjasi.
Sara, minä taas suosittelisin sinulle Illuusioiden kirjaa. Se on oma Auster-suosikkini. Kokeile sitä! <3 En suosittele Talvipäiväkirjaa ainakaan nyt seuraavaksi Austeriksi, mutta ehkä joskus. Lukemisen arvoinen kirja, joka ei jättänyt minuun isoa jälkeä.
PoistaTalvipäiväkirja käväisi minulla lainassa kirjastosta, luin sitä jonkin verran, mutta sitten joku varasi sen ja täytyi palauttaa. Mitään ihan mahdotonta hinkua päästä lukemaan kirjaa lisää minulle ei jäänyt, palailen siihen jos tulee sopivasti vastaan. Selasin kirjasta sen 30-vuotishääpäiväkohdan ja rakkaudentunnustukset Sirille, ja se oli kyllä kaunista tekstiä. Kaikki kohdat eivät vain kolahtaneet samalla tavalla.
VastaaPoistaOli kiva lukea, miten koit tämän kirjan.
Maria, minua ehkä lukiessani vaivasi juuri se, ettei ollut hinkua edetä kirjan kanssa. Luin kirjaa joulun aikaan ja yleensä joulukirja on sellainen, johon on ihana upota. Tähän ei ollut. Hieno teos, ehdottomasti, mutta ei nyt ihan kolahtanut.
PoistaMinulla on Austerin kanssa ollut vuosien varrella vaikeuksia - olen aloittanut useampaakin hänen kirjaansa, mutta yhdessäkään en ole päässyt loppuun... Enpä taida siis tähän(kään) tarttua :-)
VastaaPoista