Grégoire Delacourt: Onnen koukkuja
Kustantaja: WSOY 2013
Alkuteos: La liste des mes envies 2012
Suomennos: Leena Leinonen
Kansi: Marianna Corrénte
Sivuja: 163 (ennakkopainos)
Ranskalainen romaani
Vanhempani antoivat minulle nimekseni Jocelyne.
Mahdollisuus päätyä avioon Jocelyn-nimiesen kanssa oli vain yksi miljoonista, ja se sattui minun kohdalleni. Jocelyn ja Jocelyne. Martin ja Martine. Louis ja Louise. Laurent ja Laurence. Raphaël ja Raphaëlle. Paul ja Paule. Michel, Michéle. Yksi mahdollisuus miljoonista.
Ja se sattui minun kohdalleni.
Jocelynen kohdalle sattuu toinenkin mahdollisuus miljoonista: hän, pienen lankakaupan omistaja ja kohtalaisen suositun käsityöblogin emäntä, voittaa lotossa kaikkiaan 18 547 301 euroa ja 28 senttiä. Ei ihmekään, että Jocelyne pyörtyy ja saa miehensä Jocelynin, Jon, huolen valtaan. Jocelyne alkaa pohtia, mitä kaikkea lottovoitto voikaan tuoda tullessaan, miten elämä voi sen myötä muuttua. Hän haluaa vain tavallista elämää rakkaan aviopuolisonsa rinnalla ja salaa lottovoittonsa. Mitä siitä seuraa? Ja millaisia koukkuja miljonäärin onneen voikaan osua?
Ranskalaisen Grégoire Delacourtin romaania Onnen koukkuja (2012) markkinoidaan suloisenkarvaana romaanina, joka vetoaa samaan lukijakuntaan kuin Siilin eleganssikin. Minä pidin Siilin eleganssista ja Muriel Barberyn toisestakin suomennoksesta, Kulinaristin kuolemasta, ja näin talven matkatessa pikkuhiljaa kohti kevättä huomaan kaipaavani ranskalaista kepeyttä. Ilahduin, kun sain Onnen koukkujen ennakkokappaleen postissa jo jonkin aikaa sitten.
Näettehän, me valehtelemme itsellemme aina.
Aivan, valehtelisin itselleni jos väittäisin saaneeni nyt sen kaipaamani kevyen ranskalaisen. Onnen koukkuja on toki kepeä. Ja se on ranskalainen. Mutta se on kaukana siitä, mitä toivoin tai kaipasin. Etsin nyt hyvää välipalakirjaa, sellaista aavistuksen ilkeää ja naurettavaa, kuten Claire Castillonin mainiot kirjat tai vastaavasti jotain fiksunlempeää, uutta Siilin eleganssia. Sain keskinkertaisesti kirjoitetun nopealukuisen romaanin, jonka luin yhden ainoan 45 minuutin mittaisen bussimatkan aikana ja koko ajan toivon, että mukanani olisi ollut joku muu - mikä tahansa muu - kirja.
Periaatteessa tarina on viehättävä, kukapa ei olisi harrastanut ajatusleikkiä lottovoitosta ja Delacourt kääntää sen päälaelleen: Jocelyne salaa koko lottovoiton, kieltää sen osin itseltäänkin ja haaveilee aika tavallisista mieliteoista, kuten autotallin automaattiovista tai hanhenmaksapäällysteisistä mausteleivistä. Jocelynille annetaan mahdollisuus muuttaa oma elämänsä täysin, mutta juuri tässä mahdollisuudessa onkin kirjan suurin ongelma. Ajatusleikki ei lähde lentoon. Se jää roikkumaan Jocelynin arkeen. Olen yleensä suuri arkikuvausten ystävä, mutta Jocelynin arki ei ole edes ranskalaisuudessaankaan kovin kiinnostavaa. Kirja ei myöskään ole nokkela tavalla, jolla esimerkiksi Anna Gavaldan novellit ilahtuttavat; jopa aavistuksen vierastamani David Foenkinoksen Nainen joka nimi on Nathalie onnistuu listoillaan päihittämään Delacourtin romaanin. Jocelynin listat kun ovat vain listoja niiden laatimisen ilosta vailla viittauksia populaarikulttuuriin tai alitajuntaan.
Tyhjänpäiväisestä kirjasta on vaikea sanoa mitään tyhjentävää (!). Onnen koukkuja on periaatteessa sympaattinen ja vetävä. Delacourtin teksti ei ole huonoa, se on ihan sujuvaa, sellaisella mukiinmenevällä ja mauttomalla tavalla. Jocelynin tarinassa rivien väleissä ei ole mitään, eikä Onnen koukuissa ei, ikävä kyllä, ole tarpeeksi koukkuja.
Odotan edelleen tämän vuoden kepeää ranskalaistani. Jos joku on kuullut huhuja sellaisen ilmestymisestä, niin saa vinkata!
**½ (Sujuvasta kerronnasta ja ranskalaisuudesta kolme tähteä, kaikesta muusta kaksi)
Onnen koukuista ovat pitäneet Sanna ja Laura. Hanna ei vaikuttunut.
Ohhoh. Ei tämä minusta noin tyhjänpäiväinen ollut :-)! Minäkin luin tämän todella nopeasti viime viikonvaihteessa, mutta en ole ehtinyt vielä kirjoittaa blogiin, ehkä ensi viikolla tai viikonloppuna... Tulen todennäköisesti antamaan kolme tähteä, sillä kyllä tällä oli minulle ihan annettavaakin. Ei mikään järisyttävä, mutta perushyvä kuitenkin.
VastaaPoistaMietin tosin, mikä tästä on saanut kotimaassaan sellaisen bestsellerin ja käännösoikeuksien kahmijan, jollaiseksi sitä kuvataan kirjan kannessa.
Miekin olin sen verran pettynyt, etten suosiota ihan ymmärrä. Minusta tarinasta olisi voinut saada paljon enemmän irti.
PoistaPaula (ja Hanna :)), minä petyin kirjaan. En odottanut mitään huippuhienoa romaania, mutta en saanut edes mukiinmenevää lukukokemusta. Kirja oli minulle aika huono. Hyvää oli jonkinlainen sujuvuus, kelvollisestihan tämä oli kirjoitettu, mutta silti, ajanhukkaa minulle.
PoistaSuursuosiota on vaikea ymmärtää.
Oijoi, mullakin odottaa lukemista. Olen kyllä aika usein tykästynyt ranskalaisiin. Katsotaan miten tämän kanssa käy =)
VastaaPoistaMari A., minä olen tykännyt kuta kuinkin joka toisesta lukemastani ranskalaisesta. ;) Veikkaan, että pidät tästä enemmän kuin minä.
PoistaOlen ollut varovaisen kiinnostunut tästä kirjasta. En nyt ainakaan heti lisää tätä TBR:lleni, joka jo muutenkin kärsii ähkystä...
VastaaPoistaElma Ilona, en suosittele tätä, mutta toisaalta nopealukuinen kirja jonnekin väliin. :)
PoistaVoi harmi. Kansi nimittäin houkuttelee kyllä. Toivon, että se oikea ranskalainen osuu kohdallesi!!
VastaaPoistaSatu, voihan tämä olla puolioikea sinulle? Kannattaa kokeilla. Jos haluat kirjan, voin postittaa sen sinulle!
PoistaMie haluaisin kans lukea hurmaavan hyvän, kepeän kirjan. Tänään puhuttiinkin siitä, että kun lukee paljon, niin sitä tulee myös hyvin vaativaksi ja sitä täydellistä kirjaa on aina vaikeampi löytää.
VastaaPoistaHanna, mistähän sellainen kirja löytuisi? Vinkkaa, jos keksit! <3
PoistaMinä jätin suosiolla kirjan kesken. Arvasin tapahtumat ja kun kurkistin loppuratkaisun, tuli sekin selväksi. En ollut sopivinta kohdeyleisöä tälle kirjalle, vaikka Siilin eleganssista pidinkin.
VastaaPoistaValkoinen Kirahvi, en ihmettele, oli tämä sellaista ajanhukkaa. Minullakin olisi jäänyt kesken, jos minulla olisi ollut muuta bussilukemista. Pidin samoin Siilin elenganssista, se on ihana.
PoistaKääks, pysynpä kaukana mokomasta! En ole piiitkään aikaan lukenut mitään hyvää ranskalaista nykykirjallisuutta. Vieläkin "kauhulla" muistelen Krokotiilin keltaisia silmiä muun muassa.
VastaaPoistaHelmi-Maaria, uh, Krokotiili. Minäkään en pitänyt. Onneksi on paljon, paljon muuta! ;)
PoistaVaikka minä tästä selkeästi enemmän pidinkin kuin sinä, ei tämä minustakaan ihan suosionsa arvoinen ollut. Kirjoitin tästä blogiini heti lukemisen jälkeen, nyt kun aikaa on jo joitakin päiviä ehtinyt kulua, on tämä vähän latistunut mielessäni. Mutta Nainen, jonka nimi on Nathalie -kirjasta pidin kovasti! Ja Siilin eleganssistakin.
VastaaPoistaTuulia, sinäkin olet siis lukenut kirjan. Tulen heti lukemaan arviosi. Minä en pitänyt tästä, Naisesta jonka nimi on Nathalie pidin jo hieman ja Siilin eleganssista paljon.
PoistaMinä katsoin vain leffan tuosta Nataliestakin. Olen niin toivottoman hidas ja saamaton lukija. Kun pitää vaan täällä netissä notkua :)
VastaaPoistaKirjailijatar, niinpä, mutta ilman nettiä ei olisi edes blogeja. :) Mulla on onneksi nuo pitkät bussimatkat. Ehtii töihin mennessä ja kotiin palatessa lukea kirjan jos toisenkin.
VastaaPoistaArvoin pitkään luenko tätä ollenkaan, mutta vihdoin ja viimein sen kuitenkin luin. Ei tämä nyt ihan vakuuttanut, ranskalaisuus kyllä viehätti, mutta "raha ei tuo onnea" -tyylinen sormen heristely ja opettavainen sävy ärsyttivät. Pidin kuitenkin siitä, että Jocelynessä oli särmää, ne tummat sävyt ja kyynisyys toivat tarinaan sen verran koukkua, että kirja oli ihan kiva välipala parempien kirjojen välissä.
VastaaPoista