tiistai 19. heinäkuuta 2011

Gwen Bristow: Tammikuja

"Orja poimii puuvillan ja orja taakat kantaa,
joen vallin rakentaa ja vartioipi rantaa.
Tammikujaa kartanolle neekeri ei kulje lain,
mutt' ennemmin oon neekeri kuin köyhä valkonaama vain!"
(Plantaasilaulu)

Savolainen maatila ja sen hieno kamari, isoäidin leipomat herrasväenleivät, 80-luvun teinipermanentti ja siirtyminen johonkin toiseen aikaan ja paikkaan: Yhdysvaltain syvä etelä, sisällissodan repimä maa, kaksi naista musliinileningeissään ja/tai rääsyissään, puuvillapellot ja suokuume, jättiläispuut, hevoset, hopeiset ovenkahvat, herrasmiehet, sotilaspojat ja petkuttajat. Tutkiessani edesmenneen mummoni kirjoja lapsuudenkodissani löysin vaikka millaisia nostalgiakirjaksi luokiteltavissa olevia romaaneja ja halusin kesälomani aikana elää uudelleen muutaman muiston.

Kirjoista ensimmäisenä luin Gwen Bistrown Tammikujan (Otava 1941; The Handsome Road 1938), koska juuri siihen sekä vintillä luettuihin serkkuni vanhoihin Aku Ankkoihin kiteytyvät mummolaani liittyvät lukumuistot kaikkein kirkkaimmin. Halusin selvittää, voinko saavuttaa edes osan lapsuuteni ja nuoruuteni rakkaimmista lukukokemuksista. Yhdysvaltain sisällissodan aikaan sijoittuva Tammikuja (josta luin vuodelta 1955 peräisin olevan lyhentämättömän käännöksen) on keskimmäinen osa Louisiana-sarjaa, trilogiaa, jonka muut kirjat ovat Keskikesä ja Uudet tuulet.

Tammikujan tarina jakautuu tasaisesti kertoen kahden erilaisista lähtökohdista ponnistavien naisten elämästä. Ann Sheray on nukkemaisen kaunis ja hyväkäytöksinen etelän kaunotar, joka on opiskellut Ranskassa ja jonka elämän tarkoitus on päätyä hyviin naimisiin Ardeithin plantaasin nuoren isännän Denis Larnen kanssa. Marchande! Apporte-nous encore des gateaux!, huutaa tuleva rouva Larne tilatessaan siirappikakkuja leipurilta väkirikkaassa satamassa. Huuto kiirii puolihullun saarnaajan tyttären, rutiköyhän Corrie May Upjohnin korviin. Neljästätoista ikävuodestaan huolimatta Corrie May näyttää jo tarpeeksi vanhalta mennäkseen naimisiin Budge Forresterin kanssa sekä hankkiakseen Lemmy- ja George-veljilleen puunkaatotöitä Denis Larnen omistamalta suoalueelta.

Sekä Ann että Corrie May haaveilevat tulevaisuudesta. Annille tie näyttää olevan suittu varmaksi tammikujan johdattamaan Ardeithiin, kutsujen emännäksi sekä Larnejen perillisen synnättäjäksi. Corrie May puolestaan haaveilee jostain paremmasta kuin mökistä Bugden kanssa: krinoliinista, sherrystä, riikinkukkosulista ja ehjistä hansikkaista. Hän päätyy ompelijaksi Ardeithiin ja naisten elämät kietoutuvat yhteen. Vaikka Ann parhaansa mukaan auttaa Corrie Mayta, on tämän, kuten muidenkin valkoisten köyhien elämä, kurjaa ja katkeraa. Vihan siemen kasvaa Corrie Mayssa niin, että hän puristaa kätensä salaa nyrkkiin ja vääntää huulensa äänettömään raivoon. Pian syttyvä sisällissota muuttaa kaiken sekä Annin että Corrie Mayn elämässä.

Tammien takaa näkyi häikäisevän valkea rakennus, komea kuin kuninkaan palatsi, jonka kattoa kannattivat joka puolelta pylväät. Corrie May oli kuullut puhuttavan tuon talon ihanuuksista - ovenkahvat ja kynttilänjalat olivat hopeaa, satumaisen upeat kiertoportaat, brokardi- ja satiiniverhoja, mahonkivuoteita, niin leveitä, että niihin olisi mahtunut koko perhe nukkumaan! Hän kiipesi alas rattailta upean portin luona. "Menenkö tästä?".

Bristown kirja on viihderomaani, muttei lainkaan tyhjäpäisin sellainen. Vaikka sekä Ann että Corrie May hakevat rakkautta miehiltä ja tekevät sen stereotyyppisesti yhteiskuntaluokastaan pohjautuvien mallien mukaisesti joko avioliiton tai epäonnisten suhteiden kautta, ei Tammikuja johda romanssiin, vaan ratkaisut ovat muualla. Romantiikka jääkin itse asiassa sivurooliin, melkein unholaan, naisten selviytymistarinan varjoon. Toinen Tammikujan monista muista aikansa kirjoista, jopa Margaret Mitchellin rakastettavasta Tuulen viemästä, eroava piirre on se, että siinä keskiössä on valkoinen köyhälistö nk. white trash-luokka, jolla ei ollut sisällissotaa edeltävällä aikakaudella mitään arvoa. En väitä, että Tammikuja olisi Tuulen viemää parempi kirja, päinvastoin, mutta teemoiltaan Tammikuja on suosikkiklassikkoa vakavampi. Valkoisilla ei ole arvoa työmarkkinoilla, koska mustat orjat tekevät kaiken ilmaiseksi ja ovat lisäksi isännilleen tuhansien dollarien arvoisia. Ihmisinä köyhät valkoiset eivät ole mitään, sillä kukaan ei välitä heistä tai heidän sairauksistaan tai kuolemastaan. Bristown näkökulma on selvästi ja onneksi se, että sisällissota mahdollistaa tasa-arvoisemman elämän kaikille muille paitsi plantaasinomistajille. Tasa-arvo ei kuitenkaan tarkoita helppoa elämää tai yltäkylläisyyttä, vaan maa pysyy hajaannuksen tilassa vuosia.

Lisäksi kirjoitusaika antaa kirjalle oman charminsa; Moni raskaskin asia tuntuu jotenkin romanttiselta (sen tosiromanssin puutteen uhallakin!) tai kauniilta. Sota on rumaa ja sieltä palaavat miehet katkeria ja laihtuneita, ruokaa ei ole, vaan on syötävä kaalin ohella jopa rottia. Silti Bristown naisten elämän keskiöön nousevat ehjät tai paikatut hansikkaat sekä kutsut, joita vanhalla yläluokalla ei ole enää mahdollista järjestää.  Jollain tasolla romaanille voisi hakea nykyaikaista vastinetta vaikkapa Kathryn Stockettin Piioista ainakin mitä yhteiskunnalliseen otteeseen, kahden erilaisen maailman yhteentörmäämiseen sekä helppoon ja juonivetoiseen kerrontaan tulee. Myös syvän etelän maisema ja tunnelma muuttuvat eläviksi molempien kirjailijoiden teoksissa, kukapa voisi vastustaa suuria tammia, höyrylaivoja tai herrasmiehiä.

Mielenkiintoista teoksessa on se, että sekä Ann että Corrie May ovat melko raivostuttavia päähenkilöitä. Toinen on kuin oman aikansa Käytöksen kultaisen kirjan sisäistänyt nukke, toinen taas kostonhimossaan myöhempien aikojen saippuasarjoille vertojaan vetävä juonittelija. Silti molempien naisten tarina vetää mukanaan ja nostalgiakirjan mielikuva harteillani eläydyin kirjaan tälläkin kertaa.

Minun on vaikea sanoa, mitä pitäisin tästä kirjasta, jos lukisin sen nyt ensimmäistä kertaa. Ihastuisin varmasti edelleenkin etelän tunnelmaan. Kokisin varmastikin ristiriitaa siitä, miten Ann ja Corrie May ovat rooliensa vankeja koko kirjan ajan, toinen tyhjäpää ja toinen kostonhimoa täynnä, silti molemmat aikakauden pakottamana vahvoja naisia. Ehkä ihastuisin siihen, että nimenomaan voima on naisissa silloin, kun miehet kaatuvat tai petkuttavat. Kerrontaa pitäisin varmasti makuuni liian helppona, mutta vangitsevana. Sen tiedän, että parhaat nostalgiakirjat onnistuvat palauttamaan mieleen jonkin jo eletyn lukukokemuksen. Siinä mielessä Tammikuja täytti tehtävänsä yli odotusteni. Kaiken kukkuraksi äitini oli leiponut herrasväenleipiä tismalleen samalla ohjeella kuin mummoni aikanaan. Eläköön etelän tunnelma ja kaikki isoäidin aikaiset kirjat!

*** (nykypisteet)
***** (pikkuleipäkertoimella)

P.S. Muistakaa Susan Nostalgian jäljillä-haaste. Tämä on toinen kirja, jolla haasteeseen osallistun.

23 kommenttia:

  1. Katja, en pysty lukemaan tätä uudestaan! Haluan säilyttää tämän kultaisena muistona, jossa kaikki on kuten sen silloin joskus tunsin. Minä rakasttin tätä kirjaa aivan yhtä hulluna kuin Jalna-sarjaakin.

    Siis on menossa joku Nostalgia haaste? Kaikki siis ovat paiskineet 'töitä' eivätkä olleet lomalla? Ja juuri kun minä keksin aivan loistavan muun haasteidean...epistä - mulle.

    Minun on aivan pakko olla ollut lomalla, sillä koko ajan vieraita. Kun viimeinen kesävieras huomenna lähtee, aiomme olla vain mustikassa, Päijänteessä ja jossain 'flowssa'.

    Mukavaa suven jatkoa! Meillä tuoksuu nyt kuningatarhillo...

    VastaaPoista
  2. Ihana tuo kansikuva! Tuollaista suloista nostalgiahömppää on ihana lukea välillä, ja hienoa että nuo "valkoiset köyhätkin" pääsevät tarinaan mukaan - kaikki valkoiset eivät tosiaan eläneet kuin Scarlett, ja väestö on USA:ssa edelleen hyvin kahtiajakautunut.

    VastaaPoista
  3. Melkein meni iho kananlihalle. Tällaiset nostalgiset hetket ovat niitä todellisia kesäkeitaita. Minä olen viime aikoina kokenut pienen osasen samaa lukiessani lapselle tiettyjä oman lapsuuteni suosikkikirjoja. Se on jännä huomata, miten voi oikeasti lähes haistaa tietyt tuoksut (sinulla nuo pikkuleivät) ja tuntea tietyt tunteet uudelleen kirjan ääressä.
    Mukavaa heinäkuun jatkoa ja lukuiloa,
    Anu

    VastaaPoista
  4. Mummoni leipoi myös joskun herrasväenleipiä. Useimmiten kyllä kaneliässiä.

    Oma nostalgiakirjani olisi ehdottomasti Hilja Valtosen Vaimoke. En ole tarttunut siihen uudestaan vaikka siitä alkoi oikeastaan kausi jolloin vaihdoin tuijalehtiset muihin tyylilajeihin.

    VastaaPoista
  5. Ai niin, piti vielä sanoa, että olin pojan kanssa tänään paikallisen pienen kirjakaupan alessa ja niin nautin, kun hän kaikessa hulinassa istui lattialle kirjapinon kanssa ja keskittyi kirjojen maailmaan. Hän ei vielä osaa lukea (4v.) mutta keskittyi ja uppoutui omalla tavallaan. Harmitti, kun kameraa ei ollut mukana. Jäin miettimään, että mahtaako hän muistaa sen hetken ja tunnelman vielä aikuisena. Tuli nostalgiamuistoistasi mieleen.

    VastaaPoista
  6. Leena: Jotkut kirjat ovat sellaisia, joita ei ehkä tosiaan pysty lukemaan uudelleen. Tai jos lukee, niin pettyy. Susalla on ollut tuo nostalgiahaaste keväästä saakka ja sen tiimoilta aion lukea muutamia selllaisia kirjoja, jotka muistan syystä tai toisesta hyvinä tai koskettavina.

    Mutta lomaa tämä tällaisten kirjojen lukeminen ja niistä kirjoittaminen on. :)

    Ihanaa loman jatkoa ja hillontuoksua sinne!

    Maria: Tämä oli kieltämättä mielenkiintoinen uudelleenluentakokemus. Kirja kerrontatapa on hyvin suoraviivaista hömppää, mutta teemat vakavat ja jotenkin Tammikuja onnistuu kurkottautumaan jonkun pinnan alle. Tämä oli ilmeisesti ensimmäisiä kirjoja, joissa valkoiset köyhät saivat pääroolin ja sikäli Bristown kirja on jäänyt jonnekin amerikkalaisen kirjallisuushistorian kirjoihin. Se on totta, että kuilu siellä on edelleen suuri, pelottavan suuri.

    Anu: Oman lapsuutensa suosikkikirjojen lukeminen omalle lapselleen on ihanaa! Siinä on suuri onni läsnä koko ajan. Minä olen harrastanut samaa. Meillä tyttö alkaa olla pieni kirjatoukka ja olen niin iloinen, että olemme lukeneet jo Lindgreniä ja Kurenniemeä. Poika sen sijaan on vielä enemmän kuvien katsoja ja haluaa kuulla saman sadun ilta toisensa jälkeen.

    Sinun kirjakauppakuvauksestasi tuli lämmin olo. Luulen, että poikasi voi hyvinkin muistaa tuon hetken, ainakin jonkun mukavan väläyksen siitä. Hauska muuten kuulla hänen olevan nelivuotias. Oma poikani täyttää lokakuussa neljä.

    Tytti: Meilläkin mummo leipoi herrasväenleipien lisäksi ässiä ja joskus Hanna-tädin kakkuja. Niistä herrasväenleivät ovat sellaisia, joita äitinikin tekee usein.

    Hilja Valtosen Vaimoke on mainio kirja! Minulla on mummon tai isotädin (en nyt muista, että kumman) peruja yksi Valtosen kirja hyllyssäni. Pitäisi tarkastaa, että mikä. Olohuoneessa on nyt hallittu kaaos hyvästä syystä, joten en pääse kirjakaapille tarkastamaan asiaa, mutta ehkä joskus palaan Valtoseen. :)

    VastaaPoista
  7. Oi, Louisiana-trilogia. Tätä luimme lapsuudenystäväni kesämökillä joskus 12-vuotiaina: kesä oli kuuma ja mökki huokui todellista vanhan ajan tunnelmaa, samoin kuin nämä kirjat. Rakastuin kirjoihin syvästi, ja vaikka en lukenut niitä moneen, moneen vuoteen, niiden tunnelma säilyi mielessäni.

    Pari vuotta sitten ostin koko sarjan antikvariaatista ja aloin jännittyneenä lukea: olisiko vanha lumous tallella? Ja se oli. Tosin aikuisena en niinkään ihastunut dramaattisiin juonenkäänteisiin ja romansseihin, joita lapsena olin rakastunut. Nyt ihastelin ajankuvaa ja olin positiivisesti yllättynyt juurikin noista vakavista ja yhteiskunnallisistakin teemoista - ne olivat lapsena menneet aika lailla huomaamatta ohi.

    Lapsena Tammikuja oli kirjoista vähiten suosikkini, luultavasti siksi ettei siinä ollut niin paljon romantiikkaa kuin ensimmäisessä ja kolmannessa osassa. Aikuisena luettuna kirja yllättikin positiivisesti: tässähän oli vaikka kuinka paljon mielenkiintoista! Juuri tuo valkoisen roskaväen kuvaus ja naisen asema.

    Naispäähenkilöt muuten ovat aika raivostuttavia kaikissa kolmessa kirjassa. Itsekkäitä, sokeita omille virheilleen, jääräpäisiä. Mutta yleensähän onkin mielenkiintoisinta lukea epätäydellisistä ja erehtyväisistä ihmisistä.

    Harvoin törmää kehenkään, joka olisi näitä kirjoja lukenut ja ilahduin valtavasti kun näin postauksen otsikon. Ja kun vielä kirjoitit kirjasta niin hienosti ja samaistuttavasti, ilahduin vielä lisää. :)

    VastaaPoista
  8. Oi oi, nuo oli niin ihania silloin aikanaan, mutta taidan jättää uudelleen lukematta kuten Leenakin.

    VastaaPoista
  9. Pikkuleipäkertoimella!!! :D

    Ehkä minunkin tosiaan pitäisi jo jäljittää Nostalgiaa, ja omassa hyllyssänikin on Se Kirja jolla niin tekisin, mutta minulla ei ole pikkuleipäkertoimia vaan ehkä karkkipäiväkerroin! :)

    Ihana sinä...! Mitähän muuta Bristow on kirjoittanut, kun nimi on niin tuttu?

    VastaaPoista
  10. Liisa: Taisit olla saman ikäinen kuin minäkin kirjan löytäessäni. Liekö sitten otollinen ikä vai kirjan oikeastikin vahva tunnelma syynä sille, että jotenkin Bristow on jäänyt mieleen kummittelemaan.

    Tuo, mitä kirjoitit ajankuvasta ja yhteiskunnallisista teemoista on ihan totta. Siinä mielessä esimerkiksi Tammikuja ylittää jopa Tuulen viemän, vaikkei ole samanlaista klassikkoasemaa saavuttanutkaan.

    Koetin etsiä blogikirjoituksia Bristowin kirjoista, mutten löytänyt. Niitä soisin tulevan lisääkin. :)

    Allu: Olivat! Minä uskallan kaikesta huolimatta suositella esimerkiksi Tammikujan lukemista uudelleen joskus. Joku siitä vahvasta tunnelmasta on edelleen paikallaan.

    Ilse: Pikkuleipä- tai karkkipäiväkerroin kieltämättä nostaa nostalgiakirjan sijoitusta blogimittarissa. :) Käy sinäkin nostalgian jäljillä!

    Katsoin nopsaan aina niin luotettavasta Wikipediasta, että Bristow on kirjoittanut paljonkin, mutta minulle hänen muut kirjansa ovat jääneet tuntemattomiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen lukenut yhden Gwen Bristowin kirjan. Sen postaus löytyy täältä:
      https://sheferijm.vuodatus.net/lue/2014/02/gwen-bristow-celia-garth

      Poista
  11. Leena: Kuten Katja vastailikin, haasteeni on ollut jo keväästä saakka, mutta muistaakseni et sitä silloin kommentoinut, eli et varmaan silloin lukenut sitä postausta. Ja älä huoli, kyllä kirjablogistaniassa muutkin lomailevat näin kesäisin tai on paljon muita syitä, miksei ehdi lukea. Minullakin on mennyt nyt viikko yhden kirjan parissa siksi, että oltiin reissussa ja sairastuttiin siellä, enkä voinut lukea vaikka aikaa toki olisi sitten ollutkin.

    Sitten itse postauksen aiheeseen, eli tuohon kirjaan ;) Vaikuttaa kyllä kiehtovalta! Minun pitäisikin pian tarttua tuon haasteeni tiimoilta muuten siihen kotiopettajattaren romaaniin!

    VastaaPoista
  12. Susa: Totta, moni lomailee ja itsekin pidin yli viikon mittaisen blogittoman tauon. Lisäksi bloggaaminen on ainakin minulle vain hauska harrastus, joten ilokseenhan sitä tänne kaikenlaista kirjoittelee. :) Pikaista paranemista teille!

    Tämä on kiehtova kirja etenkin, jos USAn syvä etelä kiinnostaa. Vaikka kirja on erittäin viihteellinen, on siellä syvällisiäkin arvoja ja siksi uskaltaisin ihan oikasti suositella kirjaa nykylukijoillekin - kunhan vain suodattaa muutamat sanat pois. Kotiopettajattaren romaani on ihana!

    VastaaPoista
  13. Mielestäni kommentoin jo tätä eilen (iPhonella, joka taisi kadottaa koko kommentin), mutta tulkoon nyt uudelleen.

    Hieno teksti, taas kerran, ystäväni. Jotenkin samaistuin ja pääsin sisälle kirjaan, vaikka en sitä koskaan ole lukenutkaan.

    Mietin just, että olisikin varmaan paljon avartavampaa lukea nostalgia-haasteeseen lapsuus- ja nuoruusajan kirjoja. Itse olen nimittäin valinnut sitä varten noin kymmenen vuotta sitten lukemiani kirjoja. Silloin kirjamakuni varmaan oli jo aika samanlainen kuin nyt, ehkä tietyllä tavalla vakiintunut.

    Pikkuleipäkerroin: <3

    VastaaPoista
  14. Anna Elina: Olen huomannut, että kännykkäkommentointi on toisinaan hankalaa Bloggerissa. Mulla oli vielä sellainen "mobiiversio", mutta otin sen pois, koska huomasin, että en saa omia kommenttejani niin hyvin perille niihin kirjoituksiin, joissa on samanlainen versio valittuna.

    Minä mietin ensin, että lukisin nostalgiahaasteeseen kymmenkunta vuotta sitten lukemiani kirjoja, mutta tajusin saman kuin sinä: kirjamakuni on edelleen aika samanlainen eikä esim. Cunninghamin Tunnit tai McLiam Wilsonit kirjat kävisi nostalgiasta. Tällaiset hieman kaukaisemmat ovat jo muistoilla kullattuja.

    <3

    VastaaPoista
  15. Minä olen lukenut joskus ammoin jonkun Bristowin. Mikäköhän se oli? Ei harmainta hajuakaan, mutta se tuli mieleeni, kun näin tämän. Luin yhteen aikaan niin paljon sellaisia historiallisia lukuromaaneja, ettei mitään rajaa. Enää ne ei oikein uppoa.

    VastaaPoista
  16. Kirjailijatar: Minulle tämä on ainoa lukemani Bristown kirja, mutta Tammikuja on osa trilogiaa. Oletkohan voinut lukea jonkun niistä? Minäkin luin nuoremapana historiallisia lukuromaaneja. En enää perusta niistä, mutta Susan mainio nostalgiahaaste antoi tavallaan mahdollisuuden sukeltaa menneeseen myös oman kirjamaun suhteen. :)

    VastaaPoista
  17. Olipa ihana postaus! <3
    Oih, Louisiana-trilogia? Tämmöinen ihanuus on mennyt minulta ihan ohi silmien, ja korvien, en ole tämmöisestä ikinä kuullutkaan! Tämä vaikuttaa jotenkin ihanalta kirjalta, ainakin se sisältää paljon juuri niitä elementtejä jotka aiheuttavat minulle väristyksiä hyvässä ja pahassa: syvää etelää, menneen maailman tuulia, Yhdysvaltain sisällissotaa, orjuutta, kiehtovaa ajankuvausta...

    Pitikin oikein katsoa löytyykö tätä kirjaa enää edes mistään kirjastoista, ja kyllä - lähikirjastossani on yksi kappale hyllyssä! :) Tekisi mieli käydä kurkkaamassa kirjaa ja kenties lukaista muutama sivukin. :)

    VastaaPoista
  18. Sara: Oi, tosiaan! Olitkin hieman mielessäni, kun tätä kirjoitin. Ajattelin sinua ja rakkauttasi USAn syvä etelää käsittelevään kirjallisuuteen. Nyt uudelleenluentani aikana nimittäin tajusin, että minulla tämä taisi olla ensimmäinen etelään sijoittuva aikuisten kirja, jonka luin. Sen jälkeen niin moni kepeä ja vakava kirja (mm. Vuorovetten prinssi, Jumalaiset ja-ja-siskot, Matkijalintu, Kuin surmaisi satakielen, jopa tätä vanhempi Tuulen viemää jne jne.) on lumonnut minut etelän tunnelmallaan, mutta aina niissä on kaikuja tästä.

    Vaikka Tammikuja on varsin kepeä, on se kiehtova ja teemoiltaan erityisen kiinnostava. Siksi suosittelen kurkkaamaan tai ehkä ihan lainaamankin.

    VastaaPoista
  19. Voihan pikkuleipäkerroin. :D Minä en ole kai lukenut tätä. Aukko sivistyksessä! Suunnittelen johonkin hamaan tulevaisuuteen etelävaltiohaastetta ja voisin säästää tämän siihen. Nuortenkirjoissa on kyllä kauheat riskinsä, jos ne lukee ensimmäistä kertaa aikuisena.. Kuulostaa silti tosi kiehtovalta.

    VastaaPoista
  20. Karoliina: Pikkuleipäkertoimesta on etua tällaisten kirjojen kohdalla. :) Mutta apua, en kai minä välittänyt kuvaa Tammikujasta nuortenkirjana? Se ei ole sellainen, vaikka alkaakin Corrien Mayn ollessa 14. Aikansa lapsena (!) hän on hyvin kypsä ja tuon ajan "köyhä roskaväki" aloitti seurustelusuhteet hyvin varhain. Corrie Mayn äiti on kolmekymppisenä jo vanhus.

    Etelävaltioihin liittyvä haaste kuulostaa kiehtovalta. Sitten saisin hyvän syyn lukea muutkin Louisiana-trilogian kirjat. <3

    VastaaPoista
  21. Ääh, nyt oli varmasti kyse vain omasta mielikuvastani. :) Kun näin tämän arvion, olin sitä mieltä, että kyse on nuortenkirjasta, ja luin varmaan aamuyöstä johtuen juttusi huolimattomasti. My bad, siis! Mutta hyvä tietää, ettei tämä ole nuortenkirja. Ehkä tosiaankin luen tämän joskus, kuulostaa ja näyttää niin ihanalta!

    VastaaPoista
  22. Karoliina, ei mitään "my badia". Arvaa vaan, kuinka usein minä luen huolimattomasti? :) Kepeähän tämä kirja on, mutta silti siinä on jotain omaa tunnelmaansa - ainakin sillä pikkuleipäkertoimella. :)

    VastaaPoista