keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

David Nicholls: Sinä päivänä

Tuhlasimme niin paljon rahaa kuin osasimme ja saimme sitä niin vähän kuin ihmiset ilkesivät sitä meille antaa. Olimme aina kireässä tai lievemmässä pulassa, ja useimmat tuttavamme olivat samassa tilassa. Keskuudessamme vallitsi sellainen hilpeä kuvitelma, että pidimme yhtenään hauskaa, ja sen luurankona oli totuus, ettei meillä ollut milloinkaan hauskaa. Vakavan uskoni mukaan oli tämä asianlaita jotensakin yleinen.
Charles Dickens: Suuria odotuksia.


Heti alkuun on myönnettävä, etten koskaan ole erityisen tiukka kirjojen blogiarvioija, sillä luen vain niitä kirjoja, joista jo lähtökohtaisesti olen kiinnostunut tai joista uskon pitäväni. Joskus ennakko-oletukseni menevät metsään, mutta tällaisten peribrittiläisten kirjojen kohdalla sitä vaaraa ei yleensä ole. Päinvastoin, olen heikkona kaikkiin Brittein saarilta tuleviin kirjoihihin, ovat ne sitten vaikeaselkoisia, pitkästyttäviä, vauhdikkaita, höyhenenkeveitä tai jotain siltä väliltä. Jos kirjassa on sarkastisen eläväistä brittidialogia, kävelyä Thamesin ei-niin-kauniilla rannalla, runoja nachoille, lempeästi ilmaistua inhorealismia sienikeiton värisen peitteen muodossa sekä ihmisen ikävää toisen luo, niin en voi kuin pitää kirjasta.

Iki-ihanan Rimakauhua ja rakkautta-tv-sarjan käsikirjoittajana kunnostautuneen David Nichollsin romaanin Sinä päivänä (Otava 2011; One day 2009) lähtökohdat ovat tutut monista brittiläisistä elokuvista. On työväentaustainen älykkötyttö Emma Morley ja vauraista oloista lähtenyt hulttiomainen Dexter Mayhew sekä kokonainen joukko heidän ystäviään ja kumppaneitaan sekä aina vaihtuvia asuin- ja työpaikkoja. Emma etsii rakkautta, kunnollista työpaikkaa sekä mahdollisuutta kirjoittaa kirjaa. Dexter hakee makeaa elämää, naisia, päihteitä ja julkisuutta. Heidän elämänsä ylä- ja alamäkiä Nicholls seuraa kahdenkymmenen vuoden ajan aina vuoden välein alkaen vuodesta 1988. Kaikki kerrotaan kunkin vuoden heinäkuun 15. päivänä, olivatpa Emma ja Dexter sitten Bombayssa tai Roomassa, Somersetissa tai Camden Townissa. Mitä kaikkea kahteenkymmeneen vuoteen mahtuukaan? Mitä mahtuu ystävysten satunnaisiin tapaamisiin ja erillään oloon?

Nicholls jakaa romaaninsa neljään osaan, jotka alkavat hyvin valituilla brittiklassikoiden lainauksilla. Nichollsin tapa rakentaa romaaninsa vuoden välein on onnistunut, koska Emman ja Dexterin elämänkulku paljastuu lukijalle väläyksittäin, mutta silti ihmeen selkeästi. Rakenne tuo toki mieleen elokuvan väliotsikot tai televisiosarjan jaksojen nimet, koska Nicholls kirjoittaa ne muotoon Luku 5. Voimankäytön säännöt. Keskiviikkona 15. heinäkuuta 1992. Ei olekaan mikään yllätys, että Sinä päivänä-elokuva saa Suomen ensi-iltansa tämän vuoden lopulla.

Entäpä luokkatietoisuus sitten? Se paistoi niin selvästi läpi. Hän vie Emman omalla kustannuksellaan hienoon ravintolaan syömään ja sitten jauhetaan vaatteista! Tuossa työväen luokan sankarin roolissa oli jotain sellaista turhamaista ja itsekeskeisyyttä, että hän poltti pakosti hihansa sen takia. Miksi Emma yhä vain vatvoi sitä, kuinka oli käynyt julkisen koulun, ei ollut koskaan viettänyt lomia ulkomailla eikä ollut koskaan syönyt ostereita. Emma oli nyt melkein 30-vuotias, kaikesta menneestä oli jo niin kauan aikaa, nyt Emman oli aika alkaa elää omaa itsenäistä elämäänsä.

Romaanin rakenteen ansiosta Nicholls ei jää vatvomaan tapahtumia liikaa ja suuret surutkin hän osaa sijoittaa pieneksi maininnaksi jonnekin repliikkiin. Siitä huolimatta hän ei vähättele surua eikä ylikorosta iloa, vaan Emman ja Dexterin teot puhuvat puolestaan. Jos ihminen omistaa karahvin, hanhenuntuvaisen peiton ja hintavan muistikirjan 27-vuotiaana, on hän onnistunut jossain. Jos hän istuu tupakoimassa nahkasohvalla yllään eiliset alushousut Ultimate Doomia pelaten, on jokin mennyt penkin alle.

Sinä päivänä ei suinkaan ole moitteeton kirja. Päinvastoin, se ei tuo mitään kaunokirjallisuuteen mitään uutta, vaan Nicholls kirjoittaa arkisen sujuvasti ja silti sydämeenkäyvästi käsikirjoittajan rutiinillaan. Hän ei ole kovin omaperäinen kertoja, mutta silti Sinä päivänä on oikea page turner. Emma ja Dexter ovat jossain määrin vastenmielisiä henkilöhahmoja. Etenkin Dexter on raivostuttava paskiainen, jonka sekoilut tuottavat myötähäpeää. Hän on prototyyppi sellaisesta yläluokan englantilaisesta miehestä, joka ei tunnu kasvavan kunnolla aikuiseksi. Opettajaksi päätyvä Emma on sentään hieman tavallisempi tapaus ja häneen pystyin samaistumaan melko lailla kokonaan. Mielestäni ihmissuhdekirjoissa samaistuminen johonkin henkilöhahmoon on tärkeää hieman samaan tapaan kuin televisiosarjoissa, jotta kirjaan tai sarjaan voi kiinnittyä ja jotta siitä voi pitää. Sen vuoksi Emmasta tuli minulle kirjan keskeishahmo.

Kaikesta motkotuksestani huolimatta Sinä päivänä on hurjan hieno kirja. Se  on kepeä, muttei tyhjänpäiväinen. Se viihdyttää, muttei aliarvioi lukijaansa, vaan tarjoaa yllätyksiä ja osaa koskettaa. Se on näennäisen helppo ja samalla omaan kirjallisuuden mukavuusalueeseeni helposti solahtava kirja, mutta se jättää paljon ajateltavaa. Nichollsin kirjaa voi pitää hyvänä aikalaiskuvauksena. Jos vuosia lasketaan, tulen jonkin verran Emman ja Dexterin jäljessä. Varmasti juuri sopivasti, sillä minun hieman alle nelikymppiselle mielelleni Sinä päivänä tulee liki ja tarrautuu lujasti kiinni. Kun Emma ja Dexter tapasivat Edinburghissa, minä pääsin ripille. Heidän tavoin minäkin kuuntelin Cranberriersia, Mazzy Staria ja Massive Attackia 90-luvulla, vaihdoin jäävuorisalaatin mielihyvin rucolaan, podin (poden!) humanistin ura-ahdistusta pätkätöissä ja menin naimisiin vuonna, joka saa kirjan luvussa otsikokseen Kolmas aalto. Olen hyvin otollista yleisöä tälle kirjalle.

Emman ja Dexterin jättäminen ja siirtyminen seuraavaan kirjaan on vaikeampaa kuin ensin ajattelin, sillä tämän piti olla pelkkä kesäinen välipalakirja. En tiedä, tulenko muistamaan Sinä päivänä-romaania kovin kauan vai kenties ikuisesti, mutta mielestäni David Nicholls on nykybrittiläisen elämänmenon kuvaajana mies paikallaan. Hän vei minulta jalat alta. Paljon enempää ei kirjalta voi kai toivoakaan?

**** (Nämä tähdet täytyy antaa sen mukaan, kuinka paljon rakastaa englantilaisia ihmissuhdetarinoita. Minä rakastan. Paljon.)

Sinä päivänä on ollut esillä myös Susan, Ilsen, Anni m:n, ja Hannan blogeissa. Tällä(kin) kirjalla osallistun Totally British-haasteeseen.

25 kommenttia:

  1. Hieno, monitasoinen arvostelu kirjasta, johon minäkin ihastuin ♥

    VastaaPoista
  2. Susa: Kiitos. <3 Minä tiesin jo ennakkoon pitäväni tästä.

    VastaaPoista
  3. Kiitos vinkkisestä, tämän(kin) haluaisin nyt sanojesi vaikutuksesta lukea!

    VastaaPoista
  4. Minä aloitin tämän tänään, enkä malta laskea käsistäni. Arvostelusi kirjasta oli myös hieno:)

    VastaaPoista
  5. Satu: Ole hyvä. Jos pidit Rimiksestä, olet kuta kuinkin ikäluokkaani, innostut Britanniasta ja hyvästä tarinasta, niin tämä hyvä kirja. <3

    Sanna: Hauskaa! Sitten voin odottaa sinun arviotasi tästä ihan pian. Toivottavasti pidät. :)

    VastaaPoista
  6. Voisin tykätä tästä,kiitos. Tykkäsin Rimiksestäkin. Britit ovat valloittavia! Kiva kuulla myös, että elokuva tulossa, odotan innolla.

    VastaaPoista
  7. Johanna: Tässä on hyvin, hyvin paljon samaa kuin Rimiksessä. Vaikka tämä tulee elokuvana, jonka uskon olevan hyvä, en tiedä haluanko kirjan luettuani nähdä sen. Mutta kirjasta pidin ja paljon.

    VastaaPoista
  8. Sain saman opuksen loppuun pari yötä sitten. Hieno, samastuttava tarina, jolla oli turhan kliseinen loppu. Ärsytti (mutta se ei onneksi kuitenkaan pilannut iloa kirjan lukemisesta).

    VastaaPoista
  9. Minäkään en ole varma, haluanko nähdä elokuvaa. Mutta varmaan asiansa osaavat tekijät onnistuvat tunnelmien tavoittamisessa... :)

    Enkä minäkään olisi ihan uskonut, että tämän jälkeen lukeminen oli vähän aikaa hankalaa. Ja että henkilöt jäivät elämään mieleen. Ja että kirjassa oli paljon sellaista, josta puhuin jopa puolisolle ääneen (!).

    Ja arviosi oli ihana! Voi se muistikirja ja se peitto ja... :)

    VastaaPoista
  10. Minäkin niin haluaisin lukea tämän; jotenkin olen blogiarvioista saanut sellaisen kuvan, että tämä olisi samalla tavalla älykkään kepeä kuin Foenkinosin Nainen, jonka nimi oli Nathalie.

    VastaaPoista
  11. Sanna: Kirjan loppu oli toisaalta hieman kliseinen, mutta samalla kuitenkin yllättävä. Yllättävä siksi, että ratkaisu oli sellainen kuin oli.

    Ilse: Oi, kirja oli niin täynnä kaikenlaisia pieniä juttuja, jotka saivat aikaan nostalgisen olon, naurua (esim. yhdysnimipohdinnat kirjan loppupuolella tai Ianin huonot vitsit), surua...

    Jännä kirja siinä mielessä, ettei se periaatteessa ole mitenkään erikoinen ja silti niin onnistunut.

    Maria: Minä taas haluaisin lukea tuon Foenkinosin kirjan. Täytyy varata se kirjastosta jossain välissä. Tässä on samaan aikaan kepeyttä ja raskaita sävyjä.

    VastaaPoista
  12. Voi että, voi että, voi että! Täytyy vielä vähän malttaa, mutta minäkin haluan lukea tämän. Heti! Ei kun... Maltan hetken. :) Kyllä Rimikset on lopulta se minun elämäni tv-sarja (ehdotin tänä kesänä miehelle, että voitaisiin katsoa se dvd:ltä taas n:nnen kerran, ja ehkä katsotaankin), ja muutenkin - kaikki brittiläinen uppoaa kuin kuuma veitsi voihin. Onpas ihanaa odotella tätä (ja olla taas blogissasi vieraana)!

    VastaaPoista
  13. Ihanaa, brittiläistä, hurmaavaa.. Mm. Tämä on listalla. Nauroin ääneen kuvauksellesi Dexteristä, kiitos Katja!

    Ja hyvää yötä!

    VastaaPoista
  14. Brittifanina myös kutkuttaa, tekisi mieli tarttua kirjaan. :)

    Tuosta samaistumisesta johonkin kirjan henkilöön kommentoin vielä: minulle kävi Vastatuulen laivan kanssa juuri niin, etten löytänyt yhtään hahmoa, johon samaistua. Se on äärimmäisen turhauttavaa ja lukemisesta tulee jollain tapaa raskasta. En myöskään tuntenut sympatian tunteita kuin hetkittäin, sekin häiritsi.

    VastaaPoista
  15. Minä innostun tästä kirjasta nyt kahdesta syystä: Toinen on se, että sen on kirjoittanut tuo mies. Rimakauhua ja rakkautta on yksi niistä tv-sarjoista, jotka ovat jääneet mieleen. Toinen syy on tuttuun tapaan tämä sinun innostava arviosi. Taidan kaivata juuri tällaista kepeää luettavaa nyt, kun tuntuu ettei aika taas riitä lukemiseen. Mökillä luin kirjan päivässä, nyt on ihme, jos saan luettua kirjan viikossa. Niin väärin...

    Ajamme muuten vain noin 400 km koilliseen :)

    VastaaPoista
  16. Tätä olen usein kirjakaupassa pitänyt käsissäni, mutta jättänyt vielä toistaiseksi ostamatta ihan siitä syystä, että lukemattomia kirjoja on jo ennestään vino pino :)
    Arviosi oli monipuolinen ja lisäsi halukkuutta lukea kirja entistä enemmän!

    VastaaPoista
  17. Luvun alla just nyt (s. 52), joten palaan myöhemmin tekstiisi ja muidenkin!

    VastaaPoista
  18. Katja, olisipa mukava todeta, että luen tämän...,mutta eräs rva Agathekin vielä odottaa vuoroaan...

    (Se yksi juttu lähtee sinulle alkuviikosta, jolloin olemme liikkeellä kiinalaisten vieraiden kanssa. Nyt paossa rallia saaremme turvassa.)

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  19. Kyllähän minun Rimiksen ystävänä pitää tämä kirja jossain vaiheessa lukea. Etenkin, kun sinä olet tästä tykännyt! (Makuusi voi aina luottaa.) Jotenkin kuvittelin tätä kirjaa kannen tai minkä lie perusteella ihan erilaiseksi, mutta mukava kuulla, että tämä kannattaisi lukea.

    Menee toisteluksi, mutten malta nytkään olla kehumatta tapaasi kirjoittaa ja ottaa kirja haltuun.

    VastaaPoista
  20. - Sie olet Katja ihan tajuttoman hyvä kirjoittamaan. Minusta sain tästä kirjasta enemmän irti sinun arviosi jälkeen kuin itse luettuani sen. :D

    Rakenne tuo toki mieleen elokuvan väliotsikot tai televisiosarjan jaksojen nimet, koska Nicholls kirjoittaa ne muotoon Luku 5. Voimankäytön säännöt. Keskiviikkona 15. heinäkuuta 1992.

    - Hyvä pointti, enkä itse ollut tajunnut tuohonkaan kiinnittää huomiota, tosin luin tämän kirjan ahmien, enkä tajunnut tuota saman päivän toistumistakaan. :D

    Sinä päivänä ei suinkaan ole moitteeton kirja. Päinvastoin, se ei tuo mitään kaunokirjallisuuteen mitään uutta, vaan Nicholls kirjoittaa arkisen sujuvasti ja silti sydämeenkäyvästi käsikirjoittajan rutiinillaan. Hän ei ole kovin omaperäinen kertoja, mutta silti Sinä päivänä on oikea page turner.

    - Sie osaat kritisoida ponnekkaasti, mutta kiltisti.

    Ihailen taitoasi kirjoittaa pitkästi, asiantuntevasti ja laadukkaasti. Ei ihme, että täällä vieraillaan ja kommentoidaan sankoin joukoin. Bravo!

    VastaaPoista
  21. Niin ja ihan asian vierestä mutta minä ostin tänään Makinen Ranskalaisen testamentin omaan hyllyyn, jos sen nyt vihdoin saisin luettua. :)

    VastaaPoista
  22. Kiitos teille kaikille ihanille kommenteistanne. Palaan niihin huomenna, ensin on nukuttava hyvät yöunet. Nukkukaa tekin! <3

    VastaaPoista
  23. Karoliina: Malta vielä tovi, mutta lue tämä. Tässä on niin paljon kaikuja Rimiksestä. Yhdessä välissä mietin, että liikaakin, mutta on tämä silti ihan oma teoksensa ja rakennekin on erilainen. Minä olen katsonut Rimiksen muistaakseni kolmesti kokonaisuudessaan.

    Minä olen brittiläisten kulttuurituotteiden suhteen ihan samanlainen kuin sinä, uppoaa kuin kuuma veitsi voihin tai lusikka marmeladipurkkiin. :)

    Linnea: Dexter on aikamoinen. Tämä kirja on sellainen karheanhauska ja haikeanmukava, kuten elämäkin.

    Minna: Suosittelen tätä kyllä, jos moderni brittiläinen kirjallisuus innostaa. Tuosta Vastatuulen laivasta en ole kuullut, mutta minullakin on kokemuksia kirjoista, joissa hahmoihin on vaikea kiintyä. Siksi itse kirjakin jää jollain tasolla etäiseksi.

    Kirjailijatar: Hyvät syyt lukea kirja. ;) No joo, mutta kuten Karoliinalle kirjoitin, on tässä niin paljon samaa kuin Rimiksessä. Tämä on kepeä, muttei purematta nielty - vähän kuin laadukas brittisarja olisi ilmestynyt kirjana.

    Kirppu: Minulle käy monien kirjojen kanssa noin. Usein selailen jotain kirjakaupassa tai kirjastossa, jahkailen, valitsen jotain muuta ja sitten palaan siihen ensin selailemaani myöhemmin.

    Mari A.: Mukava kuulla! Jään odottamaan, mitä mieltä olet.

    Leena: No, kaikkea ei vain voi lukea. Tämä on hyvin, hyvin erilainen kuin Rouva Agathe niin tunnelmaltaan, kieleltään, tapahtumaympäristöltään. Tässä ei ole mitään suloista tai vanhanaikaista - eikä myöskään mitään niin erikoista ja maagista kuin Rouva Agathessa.

    Huh, rallia onkin varmasti järkevintä olla paossa.

    Anna Elina: Kyllä sinun pitää! Tässä on samaa haikeutta, karheutta ja hauskuutta kuin Rimiksessä. Kirjan kansi ei minunkaan mielestäni ole kovin houkutteleva ja vasta muutamat blogiarviot saivat minut todella innostumaan tästä. Onneksi.

    Ja kiitos. <3

    Hanna: Kiitos, ihana sinä! Kiva kuulla, että teksteistäni saa paljon irti. Koetan aina muistella niitä asioita, jotka kirjassa olivat minulle sen ydintä. Tämän kirjan kohdalla oli helppoa kirjoittaa blogiarvio, mutta joskus vastaan tulee sellaista, joista en tahdo saada irti tekstiä kuin väkisellä.

    Ja minä olen kiltti ja ponnekas samaan aikaan. ;)

    Linnea: Lue se! Lue se! Lue se! Varmaankin vuoden hienoimpia lukukokemuksiani.

    VastaaPoista
  24. Hmm... Odotin tältä kirjalta valtavasti: Rimiksen vuoksi ja brittielämän, aikakausien kuvauksena.
    Kun pääsin loppuun olin pettynyt. En saanut mitään uutta, en tutustunut uusiin ihmisiin tai yllättäviin kohtaloihin. Erityisen pettynyt olin Emman kohtaloon, sehän oli nähty jo Rimiksessä.

    Olin surullinen.
    Olin ostanut kirjan omakseni, koska ajattelin, että siitä tulen kirja, jonka tunnelmaan haluan palata uudellen. Lukea sieltä täältä.
    Joskus käy näin... :-(

    VastaaPoista
  25. Linnea: Olen kanssasi osin samaa mieltä. Minä pidin tästä kirjasta paljon. En siksi, että kirja olisi ollut hyvä tai edes yllättävä, vaan juuri siksi, että se toi mieleeni kaikki ne brittisarjat, joita olen rakastanut. Emmaan liittyvään asiaan olin minäkin pettynyt, mutta en kirjoita siitä nyt enempää, jotten muutu juonipaljastajaksi. :)

    Ja vaikka pidin tästä kirjasta, rakastin sitä, en varmaan tule lukemaan sitä enää uudelleen muutamien juonenkulkujen vuoksi.

    VastaaPoista