Sieltähän se taas tuli, keskustelun käänne, joka muovasi Ninasta rohkean vanhan naisen, naisen, joka oli paennut sortoa ja uhmannut viranomaisia pyrkiessään taiteelliseen vapauteen. Aina sama juttu: hän aloitti taiteilijana ja päätyi symboliksi.
Kanadalaissyntyisen amerikkalaisen Daphne Kalotayn esikoisromaani Bolsoin perhonen (Wsoy 2011; Russian Winter 2010) on kahdessa ajassa liikkuva tarina, jossa taide, politiikka, rakkaus ja anteeksianto sekoittuvat keskenään kiehtovasti. Romaani keskittyy kolmen henkilön rimpuiluun nykyisyyden ja oman tai sukulaisten menneisyyden välisessa maastossa. Minne erilaisiin suuntiin ja ratkaisuihin sota, hirmuhallinto ja uusi manner ovat voineet ihmisiä johdattaa?
Nina Revskaja, ikääntynyt pyörätuoliin kahlittu Bolsoi-teatterin entinen prima ballerina, istuu Bostonin kodissaan muistojensa vankina. Muistot vievät hänet Neuvostoliittoon, Stalinin aikaan, baletin maailmaan sekä länteen loikkaamiseen. Menneisyys ei päästä Ninaa ottestaan ja saadakseen vapautuksen mielensä haavoista hän päättää antaa arvokkaat meripihkakorunsa huutokaupattavaksi taiteen hyväksi.
Ninan muistojen rinnalla on nykypäivä, jossa Drew Brooks, huutokauppakamarin tarmokas nuori työntekijä, tapaa torjuvan ja tylyn Ninan kerta toisensa jälkeen saadakseen tietoa korujen alkuperästä. Drew itse kantaa sukuperintönään suomalaiselta Riitta-mummilta saamaansa graniittisormusta sekä vain hajanaista tietoa venäläisestä isoisästään. Kirjan kolmas keskeishenkilö on professori Grigori Soledin, joka auttaa Drewta korujen taustan selvittämisessä. Hiljattain leskeksi jäänyt Grigori yrittää epätoivoisesti selvittää omia sukujuuriaan tietäen vain tulleensa lapsena adoptoiduksi hyville vanhemmilleen. Hän uskoo, että taustansa selvittäminen saattaa hänet onneen.
Kalotayn romaanissa jokainen hakee jotain: Drew isoäitinsä tarinaa, Grigori juuriaan ja Nina korujensa myynnin mahdollistamaa vapautta kipeästä menneisyydestä. Kahdessa ajassa liikkuvan Bolsoin perhosen ydin onkin juuri menneessä, neuvostohallinnon ajassa, pelossa ja hetkittäisessä onnessa, baletissa, loikkauksessa länteen sekä mahdollisessa petoksessa. Muistoissa keskiössä on Nina ja hänen elämänsä ja ystävänsä. On rakas, runoilija Viktor Jeltsin, on paras ystävä ja ballerinakollega Vera sekä tämän puoliso, juutalaissyntyinen säveltäjä Gersh. On sukulaisia ja ystäviä, toisinajattelijoita ja hallituksen kätyreitä. Aikakausi on vaikea, salaperäinen ja pelottava; Lauletaan kunniaa toveri Stalinille ja vannotaan maailman demokraattisimman maan nimiin; Maan, jossa kaali tuoksuu kaikkialla ja mandariini tai ehyet sukat ovat ylellisyyttä, josta moni vain haaveilee. Ballerinana Nina ja Vera ovat eliittiluokkaa, mutta vain isä aurinkoisen hallintoa myötäillen, kunnon neuvostokansalaisina pysyen. Mikä saa Ninan loikkaamaan maasta ja mitä hänen ystävilleen sen myötä tapahtuu?
Nina vilkaisee taakseen, katsoo kimaltavaa katua vielä kerran. Katuvalot ja lumihiutaleet saavat kaiken näyttämään puhtaalta. Mutta valkoisuuden takaaa kuuluu loputon raaputus, eukkojen lapioiden tarmokas kolina. Nina ajattelee taas, kuten aina tästä pitäen: kotikaupunkini on parhaimmillaan talvella, kun kaikki on peittynyt lumeen.
Kalotay on hyvä kirjoittaja. Hänen tekstinsä etenee sujuvasti, vaikka teoksen rakenne on haastava. Haastavuus syntyy usean kertojanäänen, Ninan, Grigorin ja Drewn, vuorottelusta sekä muistojen ja nykyhetken vuorottelun aikaansaamista siirtymistä maasta ja aikakaudelta toiselle. Kaikki sujuu kuitenkin luontevasti, koska Kalotay osaa pitää kerronnan langat käsissäään. Bolsoin perhonen onkin lukuromaani lajityyppinsä parhaasta päästä. Se on helppoa ja viihdyttävää luettavaa, mutta antaa teemojensa vuoksi paljon vaativillekin lukijoille. Toisaalta on tarpeeksi sujuva myös heille, jotka haluavat hyvän ja otteessaan pitävän kirjan juhlapyhiksi tai kesäpäiviksi.
Bolsoin perhonen on ehjä kirja, mutta muutama juonenpätkä jää mielestäni hieman puolitiehen tai saa hätäisen ratkaisun. Tällainen on esimerkiksi Drewn isoisän, Riitta-mummin venäläisen rakastetun tarina. Tarinassa ei ole mitään vikaa, mutta se selviää turhan nopeasti kirjan loppupuolella. Olisin kaivannut tähän parempaa pohjustusta, mikä tietenkin johtuu omasta kansalaisuudestani suomalaisena lukijana. Jos olisin vaikka pohjoisamerikkalainen, en varmastikaan olisi kiinnittänyt koko asiaan huomiota. Riitta-mummin rakkaustarina kuitenkin kummittelee Drewn mielessä pitkin kirjaa niin, että lukiessani oikein odotin sen etenemistä. Samoin nykyhetkessä elävä ikääntynyt Nina jää etäiseksi henkilöksi. Vaikka yleensä pidän iäkkäiden ihmisten kuvauksista kirjoissa, ei muistoihinsa vaipuva Nina kasvanut minulle rakkaaksi henkilöhahmoksi. Sen sijaan nuori Nina, tanssija ja neuvostoyhteiskunnan kokija ja näkijä, rakastettu ja uskottu, kasvaa henkilöksi, jonka tarina on kokonaisuudessaan kertomisen arvoinen. Tässä Kalotay onnistuu erinomaisesti.
Kirjan kaikkein kiinnostavinta antia ovatkin mielestäni kuvaukset Neuvostoliitosta. Bolsoin perhosessa Neuvostoliitto ei ole yksinomaan paha tai hyvä paikka asua, vaan sinne mahtuu sekä iloa että pelkoa, arkea jonottamisineen ja juhlaa spontaaneine runoineen. Kalotay ei mässäile Stalinin ajan hirmuteoilla, koska hän selvästi tietää, että vähempikin riittää: ihmisten siirtämisestä toisaalle kuiskitaan, betonissa näkyvä reikä kertoo mahdollisesta salakuuntelusta. Ninan ja Veran luvaton ja ihmeellinen eksyminen Länsi-Berliinin puolelle on kuin satua. Neuvosto-Venäjä on harmaa ja ankea, mutta se on myös kaunis ja rakas. Myös baletin maailmasta on, totta kai, kiehtova lukea. Baletti kulkeekin romaanin punaisena lankana alkaen Ninan lapsuusvuosista edeten aina hänen vanhuudenpäiviensä kivunsietokykyyn saakka.
Otin Bolsoin perhosen mukaan Itä-Suomen lomaviikolleni. Se oli pieni väärinteko hienoa kirjaa kohtaan, sillä pystyin lukemaan Kalotayn teosta vain pienissä pätkissä ja lukeminen otti kaikkiaan viisi päivä-, ilta- ja yötuokiota. Siksi en kaikin osin lumoutunut kirjasta, vaikka pidin siitä koko ajan ja löysin sen ajattoman viehätyksen. Romaanin viimeisen kolmanneksen sain lukea melko yhtäjaksoisesti ja se jäikin mieleeni kirkkaana, melankolisena, eleganttina ja kuulaana kuin teoksen englanninkielinen nimi Venäläinen talvi.
****- (hieno, kaunis ja laadukas lukuromaani)
Bolsoin perhosesta ovat kirjoittaneet myös Maria, Leena, Susa, Anna Elina, Mari A.
Tällaiselle venäläisen kulttuurin ystävälle tämä voisi olla hyvää luettavaa. Pitänee laittaa nimi korvan taa.
VastaaPoistaOdottelen edelleen tätä kirjaa kirjastosta ja ensi viikolla tulee. Kiitos tästä arviosta, se innostaa tarttumaan teokseen entistä enemmän.
VastaaPoistaJaana: Venäläisen kulttuurin, erityisesti neuvostoajan kuvaus, on mielestäni kirjan parasta antia. Kirja on oikein hyvä lukuromaani muutenkin.
VastaaPoistaMinttuli: Kiva, että saat tämän ensi viikolla. Minä pidin tästä, vaikkei kirja nousekaan kirjavuoteni suurimmaksi suosikiksi. Kiehtova ja elegantti, olisin voinut viipyillä siinä 50-luvun venäläisessä taiteilijaelämässä kauemminkin.
Tämä kyllä kiinnostaisi, erityisesti tuon Neuvostoliiton kuvauksen takia. Menee osastoon 'ehkä joskus'.
VastaaPoistaLuonnehdit hyvin tätä romaania, se on tosiaan kaunis ja elegantti lukuromaani, joka antaa myös ajateltavaa.
VastaaPoistaOlen samaa mieltä tuosta suomalaisesta rakkaustarinasta; minäkin olisin halunnut tietää enemmän - ja tynkänä tuo tarina tuntui vähän päälleliimatulta. Sen sijaan (jos nyt muistan oikein, kun lukukokemuksesta on jo aikaa) vanha(kin) Nina oli minulle elävä henkilöhahmo, vaikkakaan ei kovin sympaattinen sellainen.
Niin ja kiitos linkityksestä <3
VastaaPoistaOnhan tässä myös sitä balettia? Olen näin ennakkoasetelmilta hyvin kiinnostunut mutta en taida tätä ihan vielä.. Eikä sitä varmaan kirjastosta saa muutenkaan ihan heti. :>
VastaaPoistaKiitos Katja taas kiinnostavasta ja sopivan paljastavasta arviosta!
Amma: Tuo Neuvostoliiton ja Stalinin ajan taiteilijaelämän kuvaus on tässä erityisen onnistunutta. Lue sitten joskus. :)
VastaaPoistaMaria: Kiitos. Huomasinkin, että olimme tämän suhteebn osin samoilla linjoilla. Drewn Riitta-mummin tarina jöi tosiaan tyngäksi. Sitä kehiteltiin niin kauan ja sitten... Minä pidin tavattoman paljon Neuvostoajan Ninasta, mutta en liikuttunut vanhan Ninan kuvauksesta.
Linnea: Oi, on! Baletti on yksi tämän kirjan punaisista langoista. Taidankin tehdä pienen korjausliikkeen tekstiini ja lisätä sinne balettia nostavan lauseen. :)
Kiitos linkityksestä! :-)
VastaaPoistaTämäkin teksti taas osoitti, että osaat kaivaa kirjoista sen olennaisen esille ja vielä ilmaista ajatuksesi kauniisti. Ihailen taitoasi.
Bolsoin perhonen on nimenomaan hyvä tai oikeammin upea lukuromaani. Mutta kuten totesit, jäi muutama tarina valittevasti hiukan kesken eikä vanhan Ninan hahmoon pystynyt samaistumaan. Kalotay osaa kirjoittaa niin hienosti ja vetävästi.
Minusta tässä kirjassa oli parasta se, kun nuoret tytöt astuivat Bolshoin ovista sisään. Se on lumoava paikka. Oli mahtavaa päästä kurkistamaan tanssijoiden elämään, kulissien taakse. Se oli myös nerokas ratkaisu tarkastella Stalinin aikaista venäjää, joka näyttäytyi varsin erilaisena heidän kauttaan kuin ns. rivikansalaisen silmin. Ja moni ratkaisu näyttäytyi uudessa valossa.
VastaaPoistaMinusta se muistelu oli myös pääosassa, ja kirjailija raotti menneisyyttä taitavasti korujen kautta. Ehkä siksi nykymaailman vanhentuneet henkilöt jäivät ohuiksi.
Kirjaa lukiessa on hyvä muistaa, mille lukevalle yleisölle kirjailija kirjoittaa. Sofi Oksanen kirjoittaa hyvin eri tavalla samasta asiasta.
Anna Elina: Voi kiitos. <3 Olemme kirjan suhteen aika samoilla linjoilla. Hieno, ihan valtavan hieno lukuromaani ja mieleen jäävä tarina, mutta ei sen enempää. Eikä sen tarvitse enempää ollakaan, Kalotay tosiaankin kirjoittaa upeasti ja etenkin Neuvostoliitto- ja Bolsoi-kuvaukset hehkuvat. Nykyajan kuvaus ei ole ihan saman veroista.
VastaaPoistaMari A.: Totta, Bolsoi-kuvaukset ovat hienoja. Pidin koko neuvostoajan kuvauksesta, sen arjesta ja juhlasta. Kirjan suurin rikkaus onkin siinä. Mikään ei ole itsestäänselvää, sillä tyranniassakin voi olla hauskaa, kuten musiikilliset illat tai matkan datshalle. Ja silti kaikkeen sisältyy pelon ilmapiiri - mistä voi puhua jne.
Muistelu onkin pääosassa, koska kaikki neuvostokuvaus elää Ninan muistoissa. En oikein osannut selittää, mutta tuo muistelu ei mielestäni ole ohutta, vaan ainoastaan nyky-Ninan hahmo.
Tuosta lukevasta yleisöstä kirjoitinkin, että tämä kirja sopii monille. Vaativille lukijoille ja myös niille, jotka lukevat harvemmin. Siksi kirja onkin harvinaisen onnistunut lukuromaani. Oksasta, vaikka Puhdistuksesta pidinkin, en voisi niin monille suositella. Hyvä vertaus!
Minuakin kiinnostaa erityisesti Neuvostoliiton kuvaus, joten täytyypi tarkkailla, jos sattuisin näkemään tämän kirjastossa.
VastaaPoistaSiis TAAS!! Nyt vasta näkyy tämä sinun postaus minun blogilistassa, vaikka olet jo eilen kirjoittanut. Olihan tästä puhetta, mutten tajunnut suoraan tulla katsomaan vaan klikkailin omaa blogia realoadilla ;)
VastaaPoistaHieno arvostelu, jälleen kerran! Minäkin pidin eniten juuri tuosta Neuvostoliittoon liittyvästä osuudesta ja varsinkin Bolsoin-teatterin maailmasta.
Minulla oli jotenkin sellainen mielikuva, ettei tämä kirja kiinnosta ollenkaan.
VastaaPoistaMutta nyt kun luin juttusi, niin pakkohan tämä on laittaa TBR-listalle.
Susa P.: Minä luulen, että tämän saattaa saada hyvinkin nopeasti kirjastosta. Kirja on ilmestynyt tänä vuonna, mutta se ei kuitenkaan ole enää varsinainen uutuus, vaan se on ilmestynyt joskus talvella (luulen). :)
VastaaPoistaSusa: Minäkin olen huomannut sivupalkin blogilistan päivittymisessä olevan ongelmia. Kannattaa kurkata blogien päivittymistä hallintapaneelinkin kautta, siellä ne näkyvät oikein.
Ja kiitos. Tosiaan tuo Neuvostoliiton kuvaus on onnistunutta. Se tekee Bolsoin perhosesta monia "tavallisia" lukuromaaneja paremman.
Morre: Ihan aluksi tämä ei kiinnostanut minuakaan, mutta kun blogisavuja alkoi nousta vähän sieltä sun täältä, niin tähän oli tartuttava. Mielestäni Bolsoin perhonen on varsin hyvä lukuromaani, joka välttää imelyyden karikot, mutta silti kuitenkin vain kirja muiden joukossa - minulle tämä ei ollut vuoden suurimpia lukuelämyksiä, mutta paljon tästä on tykätty. :)
Kirjan alkuperäinen nimi soi mielessäni koko ajan kuin taustalla. Sinäkin olit huomannut Vebäläisen talven.
VastaaPoistaHyvin pätkäluvusta huolimatta tavoitit kirjan hengen ja upeuden.
Tiedätkö, minä olin Nina nuorena ja vanhana! Tämä kirja muistuttaa eniten Hustvedtin Kaikki mitä rakastin minulle tunneilmastoltaan ja onhan tässäkin Vermontin kesän lomapäiviin vertautuva jakso. Alan kohta uskoa olevani varttislaavitar, sillä tämä kirja tuntuu vieläkin ihan syvällä minussa..., joten perästä kuuluu.
Muistan lukeneeni tästä jo Leenan blogista. Neuvostoliitto alkoi kiinnostaa minua (vasta) luettuani Tom Rob Smithin dekkarit. Pitääpä lukea tämäkin.
VastaaPoistaMuistan kun Leena kirjoitti tästä kirjasta ja heti heräsi halu lukea se.Nyt sitten vielä enemmän tämän hienon arvostelun johdosta.
VastaaPoistaLeena: Kirjan alkukielinen nimi on sellainen, joka vetoaa minuun. Venäläinen talvi - se pitää sisällään melkein kaiken! Tosin ymmärrän, että Bolsoin perhonen myy Suomessa.
VastaaPoistaHarmittelen tosiaan hieman sitä, että otin juuri tämän kirjan lomalukemiseksi, koska kirja kärsi hieman pätkälukemisesta, mutta silti ja onneksi vahva tarina vei mukanaan.
Allu: Minua Neuvostoliitto on kiinnostanut jossain määrin aina. Lukisin mielelläni muitakin maahan liittyviä romaaneja, jos niitä olisi enemmän. Voi toki ollakin, muttei ole osunut kohdalle.
Yaelian: Ihana kuulla! Tässä on syystalven tunnelmaa, joten jos ehdit lukea tämän, niin suosittelen vaikka marraskuuta.
Nyt vasta ehdin kommentoida tähän (teen viiden työyön putkea ja silloin tämä blogielämä on vähän tämmöistä, pieniä hetkiä ja piipahduksia silloin tällöin :).
VastaaPoistaMinulla on tämä kirja yöpöydällä odottamassa ja olen ajatellut lukea tämän elokuun pimenevinä iltoina, joten en lukenut arviotasi kuin silmäillen sieltä täältä. Tekstisi vaikutti kuitenkin erittäin kiinnostavalta, kuten tämä kirjakin. Venäläisyydessä on jotain äärettömän kiehtovaa...
Sara: Ihanaa, että ehdit kommentoimaan. :) Viiden yön putki kuulostaa aika paljolta, saatko sen jälkeen aina muutaman vapaapäivän?
VastaaPoistaBolsoin perhonen sopii mielestäni tunnelmaltaan hyvin loppukesään, syksyyn tai ihan talveenkin, joten elokuun illat ovat tälle oikein mainio lukemisajankohta. Tämä on kiehtova kokonaisuus, helppolukuinen, mutta silti moniulotteinen.
Kirjoitat aina niin kauniisti ja rehellisesti kirjoista. Bolsoi on lukuvuorossa, mutta edelleen lukematta, mutta uskalsin silti lukea juttusi. Nyt minua kiinnostaa, että jäänkö etsimään samoja langanpätkiä ja miltä Neuvostoliitto-kuvaus tuntuu. Olen siirtänyt kirjan lukemista, koska ehdin itsekin lukea vain pienissä erissä ja se aina rikkoo tekstin eheyttä ja lukukokemusta hieman.
VastaaPoistaHanna: Kiitos. Koetin olla paljastamatta kovinkaan paljon juonesta, mutta luulen, että jokainen tämän lukenut kiinnittyy joko Neuvostoliitto-kuvauksiin tai balettiin - tai sitten molempiin. Ne ovat mielestäni hienointa tässä.
VastaaPoistaPätkittäin lukeminen on vähän kurjaa, tämä kirja ainakin kärsi siitä kohdallani. Onneksi Bolsoin perhonen on kuitenkin niin helppolukuinen, että sitä lukiessa ei tarvinnut pysähtyä miettimään, vaan saattoi antaa mennä vain. Minä tykkään pysähdellä ja miettiä silloin, kun voin lukea yhtäjaksoisesti, mutta kesälomalla minulla on vähemmän lukuaikaa kuin normaalisti. :)
Toivon lukevani tämän elokuussa, niin moni asia tässä kiehtoo. Ja jospa saisin lukea kirjan melko tiiviissä tahdissa, kun elämä taas lomailun ja reissaamisen jälkeen rauhoittuu. Jospa vähän sataisikin, voisi sytyttää kynttilöitä.
VastaaPoistaKaroliina: Tämä sopisi hyvin elokuuhun tai ehkä ihan kunnon syksyyn, syystalveenkin. Minä pidin Bolsoin perhosesta, mutta kirja on kuitenkin aika tavanomainen hyvä lukuromaani. Eikä monen kirjan tarvitse - onneksi - sen enempää ollakaan.
VastaaPoistaMinä sytytin kynttilöitä jo yhtenä iltana, kun täällä "etelässä" alkaa olla jo pimeää. <3