Maailman vesipäivän 2009 teemana oli ihmisten oikeus puhtaaseen veteen. Jokainen vähänkin asioista perillä oleva ihminen tietää, ettei tuo oikeus toteudu tasapuolisesti. Elämä ilman vettä on mahdotonta. Elämä säännöstellyn vedensaannin kanssa on vaikeaa. Ja elämä sotatantereella maamiina-alueella ilman vettä on jotain, mitä on vaikea kuvitella.
Silti osa ihmisistä selviää päivästä toiseen, kädestä suuhun, avustuspakkauksesta toiseen. Nälänhädän ja sodan riivaaman eteläsudanilaisen Adekin kylän nostaa esiin brittiläinen toimittaja Ros Wynne-Jones, joka esikoisromaanissaan Sade lankeaa tuo lukijoidensa eteen punaisen, tomuavan maan kaunistelemattomana ja henkihieverissäänkin elävänä.
Tapahtumien näkijänä ja kokijana on vastavalmistunut englantilais-espanjalainen lääkäri Maria Marshall, joka toimii avustustyöntekijänä Adekissa, jossa ei ole satanut kolmeen vuoteen. Yhdessä amerikkalaisen punaniskataustaisen Billyn sekä irlantilaisen Seanin kanssa hän koettaa luovia parhaansa mukaan. Kyläläiset ovat osin kasvattomia, nälkään, viidakkoveitsen viiltoihin, ampumisiin tai miinoihin kuolevia luurangonlaihoja ihmisiä, mutta osa heistä tulee läheiseksi Marialle syystä tai toisesta. Polio-John, päällikkö Deng, vaaleanpunaiseen kylpytakkiin pukeutuva komentaja-Wol sekä vetoava Michael jakavat unohdettujen ihmisten arjen avustustyöntekijäkolmikon kanssa. Ja unohdettuja he ovat, sillä pian Marian, Billyn ja Seanin saapumisen jälkeen kiitorata tuhoutuu eikä kylää saada paikannettua. Unohdettuina muulta maailmalta he pysyvät kuukausia, kunnes määrätietoinen valokuvaaja Grace Mulholland saapuu paikalle ja aikanaan tekee vastentahtoisesta Mariasta sankarin uutiskuvansa perusteella.
Wynne-Jones kirjoittaa hyvin. Hänen tekstinsä imaisee sisäänsä heti ensisivuilta ja länsimaisena nuorena naisena Maria antaa kaltaiselleni lukijalle samaistumismahdollisuuden. Tarina kulkee kolmessa ajassa; Sairastelevan Marian nykyisyydessä 2000-luvun Lontoossa, kymmenen vuotta aikaisemmin Adekin kylässä Sudanissa sekä Marian lapsuudessa espanjalaisen äidin ja isoveljen kanssa. Brittiläinen isä on hylännyt perheensä Marian ollessa vauva ja äiti kuollut syöpään muutamaa vuotta ennen avustustyön alkua.
Esikoiskirjailijalle usein ominaisia kirjallisia karikoita ovat turha sentimentaalisuus ja joidenkin teemojen yksinkertaistaminen. Myös Wynne-Jones sortuu tuottamaan aavistuksen kliseisiä henkilöhahmoja sekä tarjoaa hieman epäuskottavan, mutta vapauttavan loppuun. Ne eivät vähennä hänen romaaninsa kaunokirjallista tai yhteiskunnallista arvoa, vaan tuovat tapahtumat lähemmäksi lukijaa.
Coco Popsin apina keinuu jälleen luonnottoman vihreässä viidakossa jasen takana erotan tuoreen veren punaaman taistelukentän, joka on maalattu pakkauksen pahviin lapsellisena sarjakuvapiirroksena. Herään kurkkuuni tukahtuvaan huutoon.
Romaanissa on läsnä vahva yhteiskunnallinen aspekti.Marian nykyisyys ja takaumat saavat pohtimaan niitä syitä, miksi ihminen hakeutuu avustustehtäviin. Sade lankeaa valottaa myös Darfurin alueen sodan ja luonnonkatastofin taustoja; YK on määritellyt Darfurin kriisin maailman pahimmaksi humanitaariseksi ongelmaksi. Kun valve ja uni sekoittuvat, Maria ja samalla lukijat joutuvat pohtimaan, missä kulkee mielekkyyden raja, kun puolikuolleen lapsen ruokkiminen ei auta tai kun omilla toimillaan ei välttämättä voi muuttaa mitään. Tärkeimmäiksi auttamisen motiiviksi nouseekin ihmisyys ja ihmisarvo.
Sade lankeaa jätti minulle kirjallisen muistijäljen sellaisesta kauhun tasapainosta, josta olin uutisten ja osin kaunokirjallisuuden ansiosta tietoinen jo aikaisemmin, mutta jonka nyt myös tunnen sisimmässäni. Näen kuivuneen pikkuvauvan, jonka koppuraksi muutunut kieli yrittää vielä saada vettä pipetistä. Melkein ymmärrän, miltä tuntuu kävellä peläten maamiinoja. Tajuan, että shampoo tai tuoremehu on käsittämätöntä ylellisyyttä. Tiedän myös, että kaikkein kauheimpaankin voi sisältyä iloa, toivoa ja runoutta.
Kuuntelen jokea. Elämässäni on nyt vettä. Sillä tavalla teen pesäeron menneeseen, kun takaumat iskevät. Silloin ei ollut vettä.
Ja tiedän, että vesi on yhtä kuin elämä.
****-
Suosittelen tutustumaan myös Leena Lumen ja Susan tekemiin hienoihin arvioihin tästä kirjasta.
Lumiomena, minä en huomannut noita sentimentaalisuuden ja yksinkertaistusten karikoita, sillä annoin vain mennä. Minunhan yksi unelma oli lähteä Afrikkaan avustustyöhön, mutta ehkä joku itsesuojeluvaisto on toistaiseksi estänyt tarttumasta toimeen ja sen sijaan otinkin kummilapsen Ghanasta. Haluan ehdottomasti auttaa Afrikkaa, mutta on muitakin tapoja kuin rynnätä sinne. Yksi tapa on se, että levitämme sanaa vaikka tästä kirjasta, ettei kukaan enää ikinä kysyisi: Mikä ihmeen Darfur?
VastaaPoistaAhdistuitko sinä nyt tästä? Minä en. Tuntui kuin olisin jotenkin selvinnyt taistelusta ja istuisin Lontoossa katsomassa miten Thames virtaa likaisena, rauhallisena, mutta ehdottomasti kuitenkin virtaa ja on vettä.
Tämä on hieno kirja ja kiitos sinulle, että luit tämän♥
Kuulostaa kirjalta, jonka voisin lukea, ellei mittani olisi jo täysi. Olen lukenut niin monta kirjaa Afrikasta ja Aasiasta, ja ne kirjat kertovat samaa tarinaa, jota ei voi jättää kertomattakaan. Mutta joka ei sinällään muutu, vaikka kertoja ja paikka muuttuisi.
VastaaPoistaEn pääse unohtamaan sitä muuta maailmaa elämässäni muutenkaan. Välillä haluan lukea ja kuulla iloisia ja hyviä tarinoita. Varsinkin nyt syksyn pimeimpään aikaan.
Kunhan tämä annos taas vajaantuu, niin voisin ehdottomasti lukea tämänkin kirjan,
Leena: Kiitos sinulle tästä kirjasta! Pidin romaanista kovasti enkä ahdistunut. Kirjahan on kuitenkin kaunis ja aika vapauttavakin, vaikka siinä käsitellään todella vakavia ja tärkeitä asioita. Pidin tästä enemmän kuin Afganistaniin sijoittuvista kirjoista (en voi olla vertaamatta...), mutta kaunokirjana "Puolikas keltaista aurinkoa" kiilaa edelle. Näistä katastrofialueille sijoittuvista romaaneista tämä nousee kuitenkin tärkeimmäksi, tuli jotenkin eniten liki.
VastaaPoistaEhkä yksinkertaistaminen tuli siitä, että jotkut henkilöhahmot olivat vähän yksioikoisia, kuten vaikkapa sinänsä tärkeä Grace. Vaikka mainitsin löytämiäni pieniä karikoita, en takertunut niihin. Sellaisia löytää kirjasta kuin kirjasta ja tämä oli ehdottomasti voimakas lukukokemus ♥
Mari A.: Ymmärrän hyvin, että toisinaan mitta tämäntyylisille kirjoille täyttyy, vaikka niistä sinänsä pitäisi. Näin minulle on käynyt Lähi-Itään, etenkin Afganistaniin sijoittuvien kirjojen osalta. En nyt jaksa niitä. Sade lankeaa on jotenkin vakava ja yhteiskunnallinen, mutta silti hyvä tarina. Silti aloin tänään lukea jotain ihan muuta, josta lisää myöhemmin :)
Hyvä ettet verrannut ääneen, sillä SE kirja taas on minulle myös kaunokirjana ylivertainen. Vain yksi kilpailija yrittää tavoittaa...Kuvittele, olisin tavannut N.A.:n, jos hän olisi tullut kirjamessuille, mutta hänen tapa tehdä työtä on eristäytyä ja tehdä täydellistä. Nyt pelkään vain, että käy kuten Peter Hoegin kanssa eli Lumen taju oli uskomaton kirja, mutta Hiljaisen tytön lahjoitin pois eli Hoeg yritti jotenkin liikaa...tulla uudeksi Grassiksi tms. (En jaksanut hakea enää tuota tanskalaista oota, olen aika 'kaput' juuri nyt, joten: öitä!)
VastaaPoistaSade lankeaa -kirjsta vielä sen verran,että ehdottomasti ei aiheuta semmoista angstia kuin Afgansitan kirjat.
Nyt on siis sade langennut sinnekin ;) Samoja tuntemuksia sinullakin tuon lopun suhteen, kuin minulla. Pakko onkin tähän kopsata sieltä arvostelustani oma kommentti loppuun liittyen:
VastaaPoista"Kai siksi kirjan viimeisiin "käänne" tuntuu ehkä jopa hieman naiivilta kaikessa lohdullisuudessankin. Kuitenkaan se ei missään määrin vähennä tämän kirjan tenhoa! Ja samalla hetkellä kun kirjoitan noin, huomaan kuitenkin ajattelevani, että toisaalta se loppu on juuri noin täydellinen ja korostaa sitä, että kaiken sen hädän ja kurjuuden keskellä voi itää jotain hyvääkin, minkä tajuaa vasta aikanaan. "
Minussakaan tämä ei aiheuttanut sellaista ahdistusta, kuten moni muu vastaava kirja on tehnyt/tekisi, mutta paikka paikoin kyllä tuntui, että sydän pakahtuu, kuten esim kuvauksessa tuosta pienestä kuolevasta vauvasta jne.
Itselläni Afrikka osastoon mahtuu vielä, joten lisään tämänkin opuksen tulevaisuuden lukulistalleni.
VastaaPoistaTämä on minunkin lukulistallani, ollut Leenan susoitusten jälkeen. Kiva että sinäkin tykkäsit, kuulostaa todella mielenkiintoiselta!:)
VastaaPoistaLeena: En verrannut siihen kirjaan, vaikka paljonkin yhtäläisyyksiä oli ;) Sade lankeaa vetosi minun sieluuni, mutta hyvistä yrityksistäni huolimatta se toinen ei... En ymmärrä, koska kaikki ainekset olivat kohdallaan. Joskus ei vain natsaa, ei sitten millään. Hoegista olen samoilla linjoilla. Lumen taju on upea kirja, mutta muista en saanut otetta.
VastaaPoistaSusa: Vau, kirjoititko sinä noin? Siis luin totta kai arvostelusi silloin, kun sen teit ja pidin siitä. Nyt omaani kirjoittaessani koetin unohtaa muut arviot enkä ollenkaan muistanut sinun kiinnittäneen samanlaista huomiota kirjan loppuratkaisuun. Maailma kuitenkin tarvitsee pientä naiiviutta, koska vain siten maailmanparantaminen on mahdollista. Kyynikot eivät siihen kykene. :)
Kultsin kämppä: Kiva kuulla. Ja tämä on hyvä lukukokemus niin rakenteensa ja tarinansa kuin teemansakin osalta.
Sanna: Leenan ja Susan arvostelut lumosivat minutkin ja kun sitten voitin tämän Leenan yllätysarvonnasta, sain kirjan nopeasti käsiini. Pidin kovasti!
Taidan olla jotenkin herkillä, se aika kuukaudesta tai jotain, mutta ihan nyt itken täällä. Kuivuneen vauvan koppura kieli oli liikaa.
VastaaPoistaKuulun niihin, jotka eivät pysty näin rankkoja kirjoja lukemaan, saatika elokuvia katsomaan. Tulevat uniin, mietin viikkotolkulla, käännyn itseeni, itkeä tihrutan.. Vaikka tiedän, että tämä on arkipäivää jossain päin maailmaa. Mutta olen vaan niin herkkä.
Kaunis arvostelu jälleen kerran!
Teija: Sade lankeaa sisältää paljon herkistäviä, jopa itkettäviä kohtauksia. Siihen sisältyy myös iloa ja kolmessa ajassa liikkuminen tekee siitä jotenkin helpommin luettavan. Tuo vauvan kuivunut kieli oli itselleni pahinta koko kirjassa, jotenkin - vaikkei pitäisi, aikuiset miinaan loukkaantuneet eivät kosketa samalla tavalla, vaikka asian vakavuuden tajuaakin.
VastaaPoistaOnneksi on paljon sellaisia kirjoja ja elokuvia, jotka tuottavat iloa ja onnentunnetta :)
Hyvä että ymmärsit, vaikka pohdin pitkään, voiko tällaista asiaa "paljastaa". Että on niin herkkis, että haluaa sulkeutua maailman pahuudelta. Vaikka tiedän ja tiedostan asiat. Pahinta oli pari(?) vuotta sitten se lapsi, jonka vanhemmat pahoinpitelivät kuoliaaksi jossain Englannissa. Miten satuinkaan näkemään jossain iltsikan sivulla kuvasuurennoksen siitä suloisesta pienestä parivuotiaasta pojasta. Meni kuukausia, että pystyin nukahtaa illalla normaalisti, kun sen pienen kasvot olivat verkkokalvoilla. Ei voi käsittää... Varmaan samnaikäinen lapsi itsellä vaikutti asioihin vahvasti.
VastaaPoistaSamasta syystä en voi myöskään lukea dekkareita, tahi kauhua. Kauhuleffoja en ole nähnyt varmaan 15 vuoteen. Turha koettaakaan, koska olen koko ajan silmät kiinni tyynyjen sisällä.. ;)
Noniin, tulipas tässä selostukset ja sepustukset.
Teija: Ymmärrän hyvinkin. Minäkin olen joissakin asioissa herkkis, etenkin kaikissa lapsiin kohdistuvissa asioissa. Itken esim. Hesarin kuolinilmoituksia lukiessani saati sitten kauheiden uutisten äärellä. Enkä katso kauhua, vain "Hohto" on poikkeus.
VastaaPoistaMuistankin Leenan kirjoituksen tästä kirjasta.Hienosti kirjoitit;kiinnostukseni kasvoi. Kuulostaa osin aika vavisuttavalta kirjalta.Laitan tämän korvan taakse. Vesi....niin tärkeää...täällä ei vieläkään kunnolla satanut,ja on luvattu erittäin vähäsateista talvea,mikä taas johtaa veden säännöstelyyn,kalliimpiin maataloustuotteisiin jne.Miten tärkeää tuo vesi onkaan..
VastaaPoistaMiten ihmeessä sinä ehdit lukea niin paljon?? Minusta tuntuu, etten ehdi mitään töiden lisäksi...tai no kyllä jotain, mutta rakas lukemisharrastus on jäänyt kyllä nyt kamalaan paitsioon.
VastaaPoistaTämäkin kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta. Olen tuota vettä muutenkin viime aikoina ajatellut.
Ravistavasta kirjasta aivan uskomattoman hieno postaus.Kiitos .Sinä olet taitava.Kertakaikkiaan.Annat kirjan kertoa itsestään.Itsesi kautta.
VastaaPoistaJael: Niin, teilläkin tuo sateen vähyys näkyy heti :( Kunpa saisitte viileämpää säätä ja sateita talven varalle! Sade lankeaa on vahva kirja, joka jää mielen sopukoihin pitkäksi aikaa.
VastaaPoistaKirjailijatar: En minä nyt niin paljon lue! Romaanin tai kaksi viikossa. Joskus on kausia, että luen vain lastenkirjoja ja aikakauslehtiä, mutta sitten lukufiiliksen vallatessa voin lukea melkein koko ajan. Ja sinähän ehdit vaikka mitä, ennen kaikkea punoa sanoista hienoa ajatusten verkkoa ja lumota meidät muut valokuvillasi. Se on todella paljon se.
Maria: Kiitos sinulle ihanista sanoistasi. Et usko, miten ne lämmittävät mieltäni. Joskus uskoni tähän puolittaiseen kirjabloggailuun on mennettä, joten tekee suoraan sanottuna todella hyvää kuulla, että joku nauttii arvioistani. Olet ihana ♥
Kiitos :)
VastaaPoista