Anne Swärd: Kesällä kerran

Anne Swärd: Kesällä kerran
Kustantaja: Otava 2012, Otavan kirjasto
Alkuteos: Polarsommar 2003
Suomentanut: Katriina Huttunen
Kannen kuva: Ulf Huett NIlsson/Johnér/Fennopress
Ulkomainen romaani, Ruotsi
Sivuja: 234

Meteori syöksyy meitä kohti pimeyden nopeudella. Juuri ennen kuin se hienontaa meidät, se väistää ja hipaisee niin läheltä että saa aikaan heikön tärähdyksen. Tämä toistuu kerta toisensa jälkeen. Joskus toivon että se iskisi täydellä voimalla sen sijaan että vain kerta toisensa jälkeen raapaisee ihoa. Sen sijaan että vain pitää levottomuuden avoimena.

Ingridin ja Jackin sekä heidän poikiensa Jensin ja Kristianin perhe alkoi hajota silloin, kun itkevä pikkusisko saapui taloon parikuisena keltaiseen vaatteeseen käärittynä myttynä. Kaj oli Jackin lapsi, jonka äidistä ei ollut tietoakaan. Nyt vuosien kuluttua Ingrid ja Kaj-sisko asuvat kahdestaan suuressa merenrantalossa komean ja hieman hulttiomaisen isän häivyttyä ja isoveljien Jensin ja Kristianin muutettua omilleen. Kaj on aivan omanlaisensa. Hän ei nuorena aikuisenaakaan tule toimeen yksinään, vaan keräilee kärpäsiä isänsä syntymäpäiväkakkua varten, pukeutuu kylmälläkin bikineihin ja puukenkiin ja rakastaa veljeään Kristiania varauksetta, mutta vailla hellyyttä. Kaj voittaa mainoslausekilpailun ja lahjoittaa palkintona saamansa Floridan-matkan äidilleen ja Jensille. Kristian saapuu merenrantakotiin huolehtimaan Kajsta ja mennyt kaikkine kipeine perhesalaisuuksineen alkaa nousta esiin.

Ruotsalaisen Anne Swärdin hieno romaani Kesällä kerran (2003/2012) pureutuu yhden keskiluokkaisen perheen kipupisteisiin. Se kertoo perheestä, jossa kaikki tuntuu olevan tavalla tai toisella sekaisin olipa kyse sitten vanhempien ja lasten välisistä suhteista, entisistä ja nykyisistä avioliitoista tai sisarussuhteista. Jokaisella on oma taakkansa kannettavanaan. Kaikki kuitenkin kiertyy aina Kajhin, joka samaan aikaan vetää ihmisiä ja asioita puoleensa työntäen niitä samalla kuitenkin pois.

Ehkä hän keräilee korvatakseen kaiken sen mikä hänen ympäriltään katoaa? Tavarat haihtuvat Kajn läheltä, niin on aina ollut. Useimmiten ne ovat sellaisia, joista ei missään tapauksessa haluaisi päästä eroon, ja mitä enemmän hän auttaa niiden etsimisessäm sitä kauemmin kestää ennen kuin ne löytyvät. Tuntuu kuin pelkkä hänen läsnäolonsa saisi tavarat vetäytymään piiloon.

Jos Katja Ketun Kätilö onkin väkevä kirja, niin samaa voi sanoa Swärdin perhekuvauksesta. En toki vertaa lähes tyystin erilaisia teoksia, mutta sanon vain että tällä kertaa väkevyys on vielä enemmän mieleeni. Swärd kirjoittaa ruotsalaisesta perheestä kuin kiertäen kehää ja tehden aina välillä täsmäiskun johonkin asiaan tai jonkun henkilön ajatuksiin. Kehä on ajallinen, kaikki kiertää sitä palaten aina yhteen ja samaan, palaten Kajhin. Kajssa henkilöityvät kaikki pelot ja pieleen menneet toiveet, mitään odotuksia häntä kohtaan ei ole koskaan ollutkaan. Mutta virheetön ei ole kukaan muukaan. Swärdin perheellä on kannettavanaan oikea murheen alho, niin paljon on vuosien aikana tapahtunut. Kaiken tekee erityisen murheelliseksi se, että Kajta lukuunottamatta kaikki tuntuvat tiedostavan, mistä he jäävät paitsi. Tunnelma on kärpäspaperin tahmeaa: kesä on paise - elämä ei täytykään pääskysten korkeasta leikistä, kesäradiosta ja naurusta, ruotsalaisesta kesäidyllistä. Sen sijaan merenrantatalossa on Kajn iänikuista kärpäspaperia sekä perheensisäisiä haavoja. Mutta mitä muutakaan voi odottaa, kun Kristian ja Jens tottuivat jo lapsena tapettiliisterin tuoksuun, joka kodissa leijaili. Ingridin ja Jackin oli helpompi tehdä remonttia kuin keskustella asioista. Jack oli hyvä vain nikkaroinnissa ja paneskelussa.

Swärd kirjoittaa rumistakin asioista tavalla, joka saa miltei huokailemaan ihastuksesta. Hän on selvästi lauseiden mestari, joka osaa asettaa sanansa niin, että kirja tuntuu samaan aikaan tunkkaiselta ja kuitenkin raikkaalta. Kirjan tunnelmassa on paljon samaa kuin Ingmar Bergmanin elokuvissa, joissa rankkuus ja kauneus vuorottelevat, muuttuvat erottamattomiksi. Pidän yleensäkin perhekuvauksista, ja Kesällä kerran on sellainen parhaasta päästä. Olen aina toisinaan saanut lukea eri blogeista, kuinka vihdoin on löytynyt kirja, josta ei blogin kirjoittaa ei muuttaisi lausettakaan. Swärdin romaani taitaa olla minulle sellainen kirja. Se ei päästä helpolla, ei todellakaan, mutta se kietoo pauloihinsa ja mikä parasta, jättää tilaa lukijan omalle tulkinnalle.

Jotkin asiat ovat niin raskaita että ne putoavat suoraan läpi. Kesällä kerran, jos toisenkin voi tapahtua monenlaista niin ajatuksen kuin käytännönkin tasolla, niin menneessä kuin nykyisyydessäkin. Anne Swärd sitoo kaiken hienosti yhteen. Ingridin, Jackin ja heidän perheensä tarina on taidokkaasti rakennettu kudelma menneestä tulevaan. Kesällä kerran on romaani, joka ei tuo hyvää mieltä, mutta joka ihastuttaa. Toivon kirjan pysyvän mielessäni vielä pitkään.

****½

Swärdin kirjat ovat lukeneet myös Minna, joka sai minut kiinnostumaan kirjasta, sekä Peikkoneito ja Sanna.

P.S. Olen ollut hieman ruotsalaistunnelmissa myös blogini ulkopuolella. Ja huomenna täällä on pienen juhlan paikka!