Johanna Holmström: Camera Obscura

Johanna Holmström: Camera Obscura
Kustantaja: Teos & Söderströms 2011
Alkuteos: Camera Obscura 2009
Suomentanut: Asko Sahlberg
Kansi: Helena Kajander. Kannen kuva: Hannu Ahonen
Kotimainen novellikokoelma tai episodimainen romaani
Sivuja: 347


Hän suunnistaa Haukkavuorta kohti, väistelee kumarrellen kuusenoksia, löytää polun mustikanvarpujen joukosta ja kulkee. Metsä on päästään pimeän huohottavan valon tunneli. Tunneli, jossa on havunneulasista piikikkäät syrjät ja lattia sammalen riekaleista. Kaikenlaista tarttuu hänen jalkoihinsa. Havunneulasia, kaarnaa, lehtiä, sammalta, hiekkaa, oksia, maata ja savea. Kypsiä puolukoita ja ylikypsia mustikoita. Eläinten paskaa ja sorkanjälkiä.
Ajatuksia, muistoja, käsi hännällä. Pienet sormet, jotka tarttuvat karkeisiin karvoihin. Hänen lapsuutensa Idan kanssa. Tunnelin seinät punamultamaalausten peitossa.

Kun haluaa suojella luontoa ja eläimiä sekä ehkäistä ihmisten maapallolle tekemää tuhoa, voi tehdä radikaaleimman mahdollisen teon ja kadota kokonaan tästä elämästä. Niin tekee nuori Ida Rosendal ja jättää taakseen niin isänsä Erkin, omanlaistaan elämää viettävän äitinsä Tessan sekä joukon eläinaktivistiystäviään, Annan, Lotan, Sebben ja Markuksen. He kaikki koettavat luovia oman olemisensä epätoivossa. Idan ystävät esimerkiksi muuttavat asumaan pieneen korpimetsämökkiin ollakseen yhtä luonnon kanssa ja suojellakseen susia. Pieni polku johdattaa erään heistä toiselle mökille, jossa asuu pelottavien tarinoiden kohteena olleen nukentekijän noitamainen, ikääntynyt tytär. Toisaalla valokuvaaja Laura koettaa arvioida menestyksensä seuraamuksia. Kirjan jokainen tummasävyinen novelli tai tarina kysyy, että tiedämmekö kaikilla teoillamme olevan seurauksensa?

Sipoolaissyntyisen Johanna Holmströmin romaanimainen novellikokoelma, Ruotsin kirjallisuussäätiön sekä Svenska Dagbladetin kirjallisuuspalkinnot voittanut Camera Obscura (2009/2011) koostuu seitsemästä pitkähköstä kertomuksesta, jotka kaikki kiertyvät menetyn Idan ja tämän lähipiirin ympärille.

Camera Obscura on pimeä huone tai laatikko, jonne tehdystä reiästä heijastuu optisesti vastakkaisen tai himmeän kuvan kohteesta. Holmströmin kirjassa näkökulmat vaihtelevat kertojasta riippuen ja kerrottava asia näkyy aina hieman eri tavoin, aina vastakkaisesti tai rinnakkaisesti edelliseen kertojaan - ja edelliseen novelliin - verrattuna. Uhka tai suoranainen paha vaanii kaikkialla, eniten kuitenkin ihmismielessä. Holmströmin kirjan jännitys on psykologista, mutta mikään dekkari kirja ei ole. Se on ennemminkin olemassaolon vaikeimpia kysymyksiä pohtiva kertomusten kokoelma, joka jättää paljon lukijan tulkittavaksi.

Pimeys sakenee. Porkkanat, perunat, nauriit ja punajuuret odottavat. Paholaisenpata kiehuu. Hän kohottaa katseensa ja tuijottaa ulos kohti metsän mustaa vatsaa. Tuntee ajan vyöryn läpi ruumiin, joka on käynyt heikoksi ja riutuu nyt kaukana tuntemattomassa, takamailla, joilla kukaan ei kulje ohi, ei yhteen eikä toiseen suuntaan. Unohdus laskeutuu hänen ylleen kuin puuterintomun kevyt, tuskin havaittava peite.
Pian.
Sitten hän kohottaa käden ja tarttuu kynään. Kirjoittaa.

Camera Obscuraa voi lukea joko novellikokoelmana tai eräänlaisena mosaiikkiromaanina, koska kaikki teoksen novellit ovat osa samaa, isompaa tarinaa. Minä valitsin jälkimmäisen näkökulman, mikä koko teoksen luettuani tuntuukin  oikealta. Nimittäin vaikka kirjan kaikki novellit tai luvut ovat luettavissa itsenäisinä tarinoina, nivoutuvat ne keskenään yhteen. Rakenne muistuttaa hieman maatuskanukkea: kun avaat yhden, sen sisältä tulee toinen, kolmas, neljäs ja niin edelleen. Holmströmin maatuskat eivät kuitenkaan ole kokoaan lukuunottamatta identtisiä, vaan aina syvemmälle ja syvemmälle samaan teemaan pureutuvia. Uusi maatuskanukke sisältää aina jotain enemmän kuin edellinen. Camera Obscuran rakenne on harvinaisen toimiva. Ainakin itse saatan usein lukea novellikokolmia hitaasti, novellin sieltä, toisen täältä, mutta Camera Obscuraa ei voi jättää kesken.

Teoksen ainoa ongelma on mielestäni sen aavistuksen liiallinen rönsyilevyys niin novellien pituudessa kuin kielessäkin. Holmström kirjoittaa taitavasti ja rönsyilevyys kyllä sopiikin tuomaan tiettyä sadunomaisuutta realismin joukkoon. Mutta etenkin alkupuolella minun oli vaikea päästä sisälle Idan ja hänen ystäviensä maailmaan, Camera Obscuran tunnelma tuntui liiankin tiheältä, miltei liian käsinkosketeltavalta ja hivenen pelottavalta. Totuttuani Holmströmin kieleen ja Asko Sahlbergin pääosin onnistuneeseen suomennokseen (kirjan suomentaminen ei varmastikaan ollut käännöstöistä helpoimpia), nautin kirjasta. Holmströmin teksti pitää otteessaan ja johdattaa ihmeelliseen maailmaan, josta ei ole helppoa palata takaisin; kuin metsään hiipivä halla, kietoutuu kerronta lukijansa ympärille. Jokainen tarina on kerrottu eri näkökulmasta ja erilaisella tyylillä, mutta siitä huolimatta teos onnistuu muodostamaan yhtenäisen kokonaisuuden. Mikään välipala Camera Obscura ei ole, vaan sen tiheä tunnelma kietoutuu lopulta lukijankin ympärille eikä jätä hevillä rauhaan.

Camera Obscura on osin sadunomainen, mutta ehdottomasti lapsilta kielletty. Tunnelmansa puolesta Holmströmin teos on kuin Stockmannilla käynyt suomenruotsalainen Punahilkka kohtaisi joukon ekoanarkisteja puolukkakankailla ja sammalen sylissä. Mukana on aavistus Sudenmorsianta, paljon Hannua ja Kerttua sekä uutisia villin luonnon ja ihmisten kohtaamisista - mieleeni tuli esimerkiksi muutaman vuoden takainen uutinen kanadalaisesta folklaulajasta, joka luonnonrakastajana päätyi kojoottien raatelemaksi. Sadunomaisuus on kuitenkin vain yksi mauste, sillä Holmström hallitsee myös realismin perinteen. Kaikki kiertyy kohti Lucian päivän lumisadetta ja lähiössä käytyjä kahvipöytäkeskusteluja. Näkökulma vaihtuu, mutta tietyt kiintopisteet pysyvät. Lukijana en itse saanut rauhaa ennen kuin olin lukenut koko kirjan loppuun. Luin suorastaan ahmien, vaikkei Camera Obscura ole lähelläkään helppoa lukuromaania. En tosin tiedä, sainko varsinaista rauhaa vieläkään, vaan huomaan pohtivani sitä, miten ihminen ja luonto asettuvat vastakkain, ja miten ihminen ja ihminen asettuvat vastakkain vielä enemmän. Onko ihminen ihmiselle susi?

En ole huomannut Holmströmin kirjaa käsitteleviä arvioita muissa blogeissa. Nyt toivon blogisavuja ehkä enemmän kuin koskaan, sillä tämä hieno, julma ja moraalikysymyksiä ajattelemaan paneva kirja totta tosiaan niitä ansaitsisi.

****½

Yläkuvassa kirjan alla näkyvä piirustus ei harmillisesti ole omani, vaan ote Brian Froudin hurjasta kuvakirjasta Good Faeries - Bad Faeries. Camera Obscuralla osallistun myös Kirjavan kammarin Underbara finlandssvenskor vid papper-haasteeseen.