maanantai 20. helmikuuta 2012

Katja Kettu: Kätilö

Katja Kettu: Kätilö
Kustantaja: Wsoy 2011
Kansi: Marjaana Virta
Kotimainen romaani
Sivuja: 348

Tämän mie otan. Toista en vaadi.
Ja vasta myöhemmin ymmärsin, ettei Jumalan kanssa tehdä tuollaisia sopimuksia. Eikä koskaan pitäisi koettaa väkisin ottaa sellaista, mitä Jumala hyvyydessään ei halua muille jakaa. Lainata korkeintaan, mutta siitäkin saa maksaa hinnan ja se hinta on elinikäinen kärsimys.


Kuinka lukea teos, joka on ehkä kotimaisen kirjablogihistorian puhutuin? Mitä sanoa kirjasta, josta kaikki muut ovat bloganneet? Kirjasta, jota on luonnehdittu väkevääkin väkevämmäksi; joka on vienyt lukijansa unien rauhan eikä ole päästänyt helpolla; kirjasta, joka ei sovi nukkaisille sieluille. Ja joka kuitenkin saa miettimään sitä, mitä on olla ihminen, mitä on kaikennielevä rakkaus. Miten voi lukea kirjaa, josta kirjoitettuja tekstejä on viimeisten kuukausien aikana lukenut lähestulkoon ahmien? Tartuin kirjaan sitä kauan kierrelleenä mieleni täynnä kaikenlaisia ennakko-odotuksia: pelkäsin kirjaa, pelkäsin sen olevan liian rankka ja visvainen minun kirjamielelleni. Samalla pelkäsin, että olen liian kylmäkiskoinen lukija tunteakseni sitä, mitä niin monet ovat Kätilön sivuja käännellessään kokeneet. Mietin jo ennakkoon, että tulenko lukemaan koko Kätilän aivan "väärin". No, tietenkin kirjan voi lukea ja vieläpä varsin mielellään eikä mitään voi koskaan lukea väärin.

Katja Ketun Kätilö (2011) on Runeberg-palkinnon sekä Blogistanian Finlandian voittanut vahvaääniseksi kuvattu romaani. Petsamon kunnan Parkkinan kylään pitkälti sijoittuva teos kertoo suomalaisen kätilön ja saksalais-suomalaisen SS-upseerin rakkaustarinan. Tosipohjaiseksi kertomukseksi mainittu romaani kuljettaa lukijansa Petsamosta jäämerelle Kuolleen Miehen vuonolle, Titovkan vankileirille sekä muistojen kautta myös Ukrainan Babi Jarissa tapahtuneiden joukkotuhojen äärelle. Lapin sodan ajasta kertova tarina alkaa Helena Angelhurstin esipuheella, mutta rakentuu kokonaan kätilön ja upseerin vuoropuhelulle, päiväkirjamaisille merkinnöille sekä Kuolleen miehen tyttärelleen kirjoittamille kirjeille.

Villisilmäksi ja Vikasilmäksi kutsuttu kätilö on toisaalta arvostettu Fräulein Schwester, jolla on ammattitaitoa hoitaa niin synnytykset kuin abortitkin. Toisaalta hän on punikkiäpärä, hyljeksitty ja yhteisönsä ikuinen ulkopuolinen, vanhapiika ja neitsyt vielä korkeassa kolmenkymmenenkuuden vuoden iässäkin. Johann "Johannes" Angelhurst on suomalaisen äidin ja saksalaisen isän komea poika, SS-upseeri ja Leni Riefenstahlin urasta innostunut valokuvaaja, joka saa naiset haluamaan itseään. Hän kuitenkin huomaa vain kätilön, naisen jonka jälkeen hän ei aidosti halua ketään muuta. Johanneksen nähdessään Villisilmä päättää, että Jumalani, tuon mieheni mie haluan. Jos Jumalani tuon saan, niin toista en vaadi. Eikä hän toista koskaan vaadikaan, mutta rakkaus Johannekseen saa ennestäänkin moraalin rajoja venyttävän kätilön ajautumaan pimeälle puolelle, niin valtaan kuin epäröintiin, yhtä lailla hekumaan kuin häpeäänkin. Viimeistään Kuolleen Miehen vuonolla kaikkea on katsottava silmiin.

Voi Jumalani. Voi Johannes rakkaani rytökeittiöni, maallisen taipaleeni suosta nouseva räähkäläisen lupaus. Kinttupolkuni tuleva tallaaja, sorea siementäjäni. Piiskaa olisi ansainnut niin kuin saarnassa sanottiin. Mutta samalla tiesin, että turhaa se olisi ollut. Ei minuun mikään ruoska olisi pystynyt, eivät hehkuva rauta eivätkä taivaalta satavat perkeleet. Olit luvannut tehdä minulle seppeleen. Käärin itseni vuotaan hetekan viereen ja valvoin siinä untasi vartioiden. Hätistelin hittolaisia vuoteesi jalkopäästä ja kiitin Jumalaa.

Kun aloin lukea Kätilöä, iski Katja Ketun kieli heti ensimmäisenä vasten lukijankasvojani. Kätilön kieli on niin runsasta, runollista, kuvailevaa ja taianomaista, että kirjan äänikirjana kuunnellut Amma pohti kielen roolia romaanin kolmantena päähenkilönä. Tuo ajatus on helppo allekirjoittaa, sillä kieli on Kätilön suurin vahvuus. Ilman Ketun väkevää, roisin ja kauniin välillä vuorottelevaa kieltä Kätilö olisi vain yksi hyvä sota-aikaan sijoittuva raadollinen romaani muiden joukossa. Ei se turha olisi silloinkaan, koska Kätilön tarina on kiinnostava ja tärkeä, mutta kielensä ansiosta kirja nousee aivan omanlaisekseen, vereväksi ja eläväksi.

Erinomaisesti käytetty kieli on mielestäni kirjan suurin vahvuus, mutta paikoin se on myös heikkous. En sano, että kieli olisi missään kohtaan heikkoa, mutta ainakin minua äärimmäisen runsaat kielikuvat paikoin uuvuttivat. Koin, ettei tarinaan jää tarpeeksi ilmaa, vaan kaikki hukkuu virtsanlemun, suopursujen, turpeentuoksuisten sukkien tai kyrvällä täyteen survomisen alle. Yhtä lailla koin olevani hieman hukassa myös kirjan lukuisten henkilöhahmojen kanssa. Osin voin hyvikin allekirjoittaa Jennin ajatuksen romaanin kielihurjastelusta, vähemmälläkin tulisi toimeen. Etenkin alkupuolella olin suorastaan tuskastua kaiken runsauteen, mutta tarina imaisi kuitenkin mukaansa romaanin puolivälissä. Samalla kirjan henkilöistäkin alkoivat erottua ne kaikkein keskeisimmät: Näkkälän väki, korkea-arvoinen Herman Gödel ja kolttatyttö Masha. Kun totuin Ketun kieleen, huomasin että juuri kaikkien kielellisten äärimmäisyyksien vuoksi myös sodan kauheimmatkin teot olivat yllättän helposti luettavissa. Mitä runsaammin ja yksityiskohtaisemmin ihmisten hirviömäisestä käyttäytymisestä kerrottiin, sitä vieraannuttavampaa minun oli niistä lukea - sitä helpommaksi lukeminen kävi. Ketun käyttämä kieli siis sekä toi kaiken liki että vieraannutti sopivasti. Eikä sodasta voisi ehkä toisin kertoakaan, sen julmuutta ja kauheutta on turha peitellä sotilasromanssien alle.

Pidin kovasti myös kirjan tarinasta ja teemasta. Sota ja rakkaus ovat melkein ikuisiksi teemoiksi luokiteltavia tarinanaiheita. Suomen historiaan, Lapin sotaan sekä pohjoisen luonnon- ja ihmiskuvaukseen vahvasti pohjava Kätilö on kirjoitettu hyvin. Kettu nostaa esiin sellaisia asioita, joista vielä ainakin omina lukiovuosinani historiantunneilla vaiettiin tai korkeintaan ne mainittiin oppikirjan sivulauseissa. En usko, että Kätilö varsinaisesti uudistaa historiallisen romaanin genreä, mutta hän ehdottomasti tuo siihen oman intensiivisen naisnäkökulmansa. Kettu onnistuu mielessäni siinä, mitä jäin kaipaamaan Jenni Linturin sinänsä onnistuneesta romaanista Isänmaan tähden. Ketun teos on, kuten Salla toteaa, helppo liittää osaksi vahvan kotimaisen kertomusperinteen jatkumoa. Kätilö ei ole pelkästään Lapin sodan kauhujen kuvausta, vaan se on sekä rakkaustarina että moraalitutkielma. Villisilmän ja Johanneksen hullu rakkaus ajaa tekoihin, joilla on seuraamuksensa. Kettu saakin pohtimaan sitä, minkä verran ihminen itse määrää omaa kohtaloaan, minkä verran sitä määrää sota, minkä verran sodan mielipuolisiksi tekemät muut ihmiset. Kettu tavoittaa hyvin sen, mitä tapahtuu, kun kaikki tolkku tuntuu katoavan maailmasta.

Nostin Kätilön omalle Blogistanian Finlandia-ehdokaslistalle, vaikken ollut silloin kirjaa vielä lukenutkaan. Nostaisinko Ketun romaanin listalle edelleen? Ehdottomasti. Booksyn tavoin suhtauduin kirjaan hieman epäillen, mutta nyt olen ainakin osin myyty. Kätilö on niin rikas ja koskettava sekä kieleltään että tarinaltaan, että se on ehdottomasti palkintonsa ja blogisuosionsa ansainnut.

****+

P.S. Kätilöstä on kirjoitettu niin monissa blogeissa, että en nyt linkitä tänne loppuun niistä yhtään. Sen sijaan oman blogitekstini lomassa on linkkejä muutamiin sellaisiin arvioihin, jotka syystä tai toisesta ovat puhutelleet. Kiitos kaikille bloggaajakollegoilleni hienoista teksteistä elämyksen, rikkirevittynä olemisen sekä analyysin rajamailla. Itse taisin saada kirjasta irti vähän tuota kaikkea: pystyin sulkemaan Kätilön tyytyväisenä.

45 kommenttia:

  1. juu-u. minultakin tämä on vielä lukematta, mutta uskon pitäväni tästä muiden lailla. Sitten siis kun se kirjaston jono joskus lyhenee.

    Voin nyt näissä kommenteissa kuitenkin paljastaa, että Kirjeitä kiven alle jäi minulta kesken :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kätilö on kyllä lukemisen arvoinen. Toivottavasti kirjaston varausjono etenee nopeaan!

      Kirjeitä kiven alle oli minulle pieni pettymys viime vuonna. En saanut siitä kovinkaan paljon irti, joten ainakin täällä voit varsin hyvin paljastaa jättäneesi kirjan kesken. ;)

      Poista
  2. Kiva kun sait tämä vihdoin luettua sinäkin ;) Minäkin panttasin tätä paljolti samoista syistä aika pitkään ennen kuin luin. Ja sitten kun luin, vaikutuin ihan täysin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli tosiaankin viivyteltyä kirjan kanssa, koska hankin sen hyllyyni jo syksyllä. Minäkin pidin, mutta en ehkä aivan yhtä paljon monet muut. Silti hieno ja kaikki palkintonsa ehdottomasti ansainnut kirja.

      Poista
  3. Kiitos arviosta! Mielenkiintoni Kätilöä kohtaan syveni entisestään ja ehkä luenkin sen pian. Koitan pysytellä avoimin mielin, joten mitään kummempia ennakko-odotuksia en ole antanut päähäni syntyä. Kirjan teemat ovat silti hirveän kiinnostavia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulisin, että Kätilöllä on paljonkin annettavaa sinulle, kun ajattelee esim. alaa, jota opiskelet. Avoimin mielin pysytteleminen on hyvä periaate kirjaa aloittaessa!

      Poista
  4. Hieno juttu! Upea idea kirjoittaa arvio tuolla tavalla muitten kirjoitusten kanssa keskustellen, sopii erityisen hyvin juuri tähän kirjaan jonka niin moni on lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En keksinyt oikein muutakaan tapaa, kun aloin lukea muiden kirjoituksia. Ja olin lukenut niin monia blogiarvioita ennen kuin itse aloin tätä lukea. Pakosti ne kaikki tekstit siellä lukukokemuksen taustalla vaikuttavat. :)

      Poista
  5. Hieno arvio, ja kiitos linkityksestä! Ylläolevat todistavat, että vielä on lukemattomiakin...! :)

    Minä kuule edelleen kysyn, että oliko se rakkautta. Oliko? Vai pelkkää (luovaa, hahaa) himoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Luulen, että minullakin on liuta Kätilö-arvioita lukematta. Ja moni jo lukemani jäi linkittämättä. Sellaista se on, kun on tällainen hattarapää.

      Minä luin Kätilön rakkauskirjana kaiken muun ohella. Mutta saattoi se olla himoakin. Voihan olla, että maailmassa josta kaikki tolkku on poissa, aletaan himoa luulla rakkaudeksi?

      Poista
  6. Hienosti kirjoitettu Katja! Sait tästä paljon irti ja sellaista yhteenvetomaista koontia Blogistanian tunteista tätä kirjaa kohtaan. Tuo ajatus siitä, että Ketun kieli toi lähelle, mutta toisaalta vieraannutti, on hyvä oivallus. Itse jossakin vaiheessä vähän ihmettelinkin sitä, miten vähän jotkut kohdat ahdistivat, vaikka olivat ihan kauheita. Mutta ehkä kieli tosiaan sopivasti etäännytti, muistutti, että romaanihan tässä on kyseessä (ei sillä, etteikö sodassa oikeasti tapahtuisi yhtä kauheita ajatuksia).

    Tiedätkö, olen hirveän tyytyväinen siihen, että kuuntelin tämän äänikirjana. Siinä on se hyvä puoli, että minua ei oikeastaan ollenkaan tuo kielen runsaus häirinnyt, varmaan siksi, että kun jossain kohdassa mentiin yli (minun mielestäni)niin se meni vain autuaasti toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos:)

    Mukavaa viikkoa teille Katja (en ole muistanut vastata viestiisi, yritän ehtiä vielä tänään)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Amma. Minä pidin hurjasti sinun ajatuksestasi kielestä Kätilön yhtenä päähenkilönä. Kieli tässä onkin parasta. Pidin (jos tällaisesta kirjasta voi pitää... No, kirjasta voi, mutta aiheesta ei, luulen) kyllä Kätilön tarinastakin, mutta ilman vahvaa kieltä kirja olisi vain yksi muiden joukossa. Nyt se on jotain ainutlaatuista.

      Ja koeta ehtiä! :)

      Poista
  7. Katja, jotkut sanovat, että takaa-ajoasemista on helppo lähteä;-) Minusta sitä ei voi soveltaa kirjabloggaamiseen eli hienoa miten kaiken Kätilö-myrskyn jälkeenkin jaksoit kuin koota ja tiivistää tunnelmia - upeasti.

    Amma on keksinyt sanoa kirjan kielestä uniikisti, että 'kieli olisikin kirjan kolmas päähenkilö'. Niinhän se todella onkin, mutta toisin kuin pelkäsin, siitä ei tullut lukuhaittaa, vaan kuumeen nostatusta, enkä edes huomannut luekavani outoa murretta.

    Kätilö on niitä harvoja kirjoja, joista voin vahvasti sanoa: Pilkkuakaan en kirjasta muuttaisi, en yhtä ainoata visvapisaraa, en verta, en himoa, en rumaa, en kaunista...kuka uskaltaa, kuka tahtoo koskea täydelliseen muuta kuin kokeakseen uudelleen pakahtumisen riemullisen tunteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, kirjabloggaamisessa ei voi kilpailla. Silloin bloggaamisesta voisi tulla stressiä. Jotkut kirjat vaan odottavat sitä oikeaa lukuhetkeä. Minulle nyt oli hyvä aika lukea Kätilö.

      Minuakaan Kätilön murre ei haitannut. Se on rikasta ja Kettu käyttää sitä minun korviini varsin hyvin. Sen sijaan ihastuin harvoin tällaiseen äärimmäisen rikkaaseen kieleen. Pidän ja vaadinkin hyvää kieltä, täydellisiä lauseita, mutta koukeroiseen ja kuvailevaan kieleen on joskus vaikea tottua. Mutta kieli on tosiaan mielestäni kirjan parasta antia.

      <3 itsellesi!

      Poista
  8. Minulle kävi tismalleen, kuten sinullekin kirjaa lukiessani: aluksi olin väsähtää omalaatuisten rivousten ja rumuuksien suoltamisen alle, mutta jatkoin sinnikkäästi. Sitten aloin tottua ja vähitellen ymmärtää: juuri niiden vuoksi kauheudet sai luettua sopivan etäältä. Onneksi en lopettanut lukemista kesken silloin kun teki mieli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun lukukokemuksesi kuulostaa tosiaan varsin samanlaiselta kuin omani. Minuakin uuvutti alussa, tuntui ettei tarina oikein etene ja että kaikkialla vaan tuoksutaan "hetelmältä", kuselta tai joltain muulta. Mutta kirja sai uutta ryhtiä tai sitten lukijana vaan totuin Ketun kielen. Onneksi, tosiaan!

      Poista
  9. Minulla Kätilön pisteet nousivat vielä jälkikäteenkin... Se herätti uudelleen kiinnostuksen Sami Hilvon Viinakorttiin, josta muistelen puhuttaneen vähän samaan malliin kuin Kätilöstä ja tuosta Linturin kirjasta. Kaikki tuovat uusia ("vaiettuja") näkökulmia sotiin ja käsittelevät rakkautta sodan varjossa jne. Mutta Viinakortti jäi kyllä niiiiiiin vahvasti kakkoseksi, että arvostan nyt Ketun aikaansaannosta vielä enemmän.

    Oli kiva lukea tämä juttusi! Kyllä Kettu tosiaan taisi palkintonsa ansaita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä et ole tainnut kirjoittaa Hilvon kirjasta blogiisi? Se kiinnostaisi minuakin kovasti, silläkin uhalla että kauas jälkeen Kätilöstä. Viinakortin teema on taas ihan toisenlainen, Ketun ja Linturin teemoissa on enemmän samaa, mutta muuten ne ovat jotenkin niin erilaiset. Pidin Linturistakin, mutta se on kuitenkin hieman persoonaton. Taitavasti kirjoitettu, toki.

      Poista
  10. Oli mukava lukea sinun arviosi Kätilöstä. Samalla mietin, miten minä koin kirjan jotenkin liian vahvaksi ja siten jollain tavoin vastenmieliseksikin vaikka luin sinnikkäästi sen loppuun. Ehkä minulla vaikutti - eikä niin vähääkään - omat henkilökohtaiset syyni ja muodostin mielikuvia niiden pohjalta. Siksi lukukokemus oli minulle melkoisen raskas enkä voinut suhtautua kirjan rivouksiin riittävän kevyesti. Mutta elämä on. Kiitos arviostasi ja vuoropuhelusta muiden kirjasta bloggaajien kesken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anja. Minä pelkäsin juuri sitä, että Kätilö avautuu minulle liian rumana, vastenmielisenä ja kauheana. Ja kyllä kirja sitäkin on. Minua lukemisessa auttoi Ketun taitama kieli. Se luo etäisyyttä kaikkiin kauhuihin, muttei kuitenkaan vähättele niitä. Sen tiedän, etten heti halua lukea toista tällaista kirjaa.

      Poista
  11. Odotinkin jo innolla mielipidettäsi Kätilöstä. :) Hienoa, ettet joutunut pettymään! Hyvin summasit oman kokemuksesi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Salla. :) Tartuin tosiaankin tähän hieman pitkin hampain, mutta olen iloinen siitä että sain kirjan viimein luettua. Hieno romaani, mutta paikoin tässä on jotakin liikaa.

      Poista
  12. Mielenkiintoista! Jos tulkitsen oikein, niin sinustakin kirja oli hyvä ja tärkeä, monella tapaa hyvin ansiokas, mutta kuitenkin "vain kirja". ;) Minä en olisi kaivannut kielihurjastelua tapahtumien etäännyttämiseen, vaan suorastaan ajattelin, että mussa on varmasti jotain vikaa kun rönsyävän intohimoisen rakkauden sijasta olin kiinnostunut selkeämmin kuvatuista loppukirjan julmuuksista. Mutta hyvä ja kiinnostava tulkinta tuo, että kielen runsaus helpottaa kauheuksista lukemista.

    Booksyn mainitsema Viinakortti kiinnostaisi sekin, kiitos Booksy muistutuksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulkitsit ihan oikein. Kirja on hieno, tärkeä ja vahva, mutta se tosiaankin on myös minulle "vain kirja". Vaikka arvostan Kätilöä monin osin, ei se varmaankaan tule nousemaan omien ikisuosikkieni joukkoon.

      Minuakin kiinnostaa tuo Viinakortti. Itse asiassa sain sen kerran yhdeltä yhteiseltä blogiystävältämme. :)

      Poista
  13. Minäkin odottelin mielipidettäsi ja kiva kuulla, ettei se ollut mielestäsi mikään floppi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Missään nimessä kirja ei ole floppi. Kätilö on melkoinen kokemus, mutta hyvä sellainen. Ketun kieli on ihan omanlaistaan - ainakin minulle.

      Poista
  14. Hieno arvostelu! Kiinnostuin tuosta kirjasta jo Leenan blogissa.Toivottavasti saan tuon joskus lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Varmasti saat joskus Kätilön luettavaksesi. Milloin esimerkiksi olet tulossa Suomeen? Silloin ehkä viimeistään?

      Poista
  15. Hyvä postaus! Minusta tämä on suorastaan jonkinlainen kirjablogosfääriä yhdistävä romaani :). Luin Kätilön tosiaan sunnuntainan loppuun. Kirja ei ollut mukavan helppo, kuten ei nyt tietysti sotaan sijoittuva kirja voi eikä mielestäni oikeastaan saakkaan olla. Kaikki saamansa palkinnot se on ehdottomasti ansainnut, ehkä vähän niin kuin Sofi Oksasen Puhdistus (jota nyt kuuntelen). Sekään ei ole kiva ja helppo mutta tärkeä ja ehdottoman hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Hyvin sanottu tuo "kirjablogosfääriä yhdistävä romaani". Sitä se on. Ja ihkaensimmäisenä BF-voittajana Kätilöllä on meille bloggaajille myös symbolista merkitystä.

      Oksasen puhdistuksessa on muuten jotain samaa kuin Kätilössä. Oksanen toki kirjoittaa eri lailla, mutta voimakkuus ja intensiivisyys on samaa luokkaa. Kuka lukee Puhdistusta äänikirjalla?

      Poista
  16. Minäkin olin alussa aika pihalla, että kuka on kuka ja mikä kertoja on mikä. Sitten kirjan puolivälin paikkeilla homma alkoi loksahdella kohdilleen. Työkaveri tuskasteli alun kanssa ja kehoitin vaan jatkamaan.

    Minä pidin Kätilöstä. Luin sen Orringerin Näkymättömän sillan jälkeen ja kun pidin Orringerista niin valtavasti, että kokoajan Kätilöä lukiessa pyöri edellisen kirjan henkilöt ja tarinat mielessä. Meinasin, että täytyy valita joku iloisempi kirja seuraavaksi, mutta luen nyt Kirjeitä kiven alle. Enkä usko sen olevan yhtään sen iloisempi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinullakin on siis sama kokemus kuin mm. Karenina Unskalla ja minulla. Kyllä tämän lukemista kannatti jatkaa.

      Kirjeitä kiven alle ei ole iloinen kirja, mutta se on aika erilainen kuin Kätilö, vaikka osin sota-aikaan sijoittuukin. Itse en niin pitänyt siitä kirjasta, vaikka olisin halunnut. Minä aloin lukea Kätilön jälkeen ruotsalaista perhekuvausta, joka on erilainen mutta niin ikään hyvä ja intensiivinen.

      Poista
  17. Hienoa että arvostelit. Minusta aina hyvälle bloggaukselle on tilaa, vaikka olisi 50 ennen tehnyt samasta.
    Itse pitkitin aikanaan Puhdistuksen lukemista pitkään, mutta lukeminen kannatti silloinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jokke. Olen samaa mieltä siitä, että kyllä samastakin kirjasta voi tehdä kymmeniäkin postauksia. Sitä paitsi jokaisella blogilla on varmasti myös omia lukijoitaan ja hieman erilainen lukijakunta.

      Puhdistus on hieno kirja. Minulle se on ehkä ainoa, jota voin kutsua jopa liian rankaksi. Mutta senkin lukeminen kannatti.

      Poista
  18. Tätähän minäkin odotin, että saisit Kätilön luettua ;) ja oikeastaan arvelin meidän olevan samoilla linjoilla, kun niin paljon saan sinulta kirjavinkkejä. Jotenkin olen jäänyt pohtimaan sitä, että kun minusta Kätilö on niin runollinen teos, niin miksi en jaksanut lukea Odelmaa, jota sinä ylistät? En vai kertakaikkiaan saanut siitä kiinni, enkä "löytänyt" tarinaan kulkua. Kirjastossa Odelma mulle joka kerta huutelee: "yritä tarttua minuun uudelleen"... ehkä jonain päivänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että olet pitkälti samanlaisin ajatuksin Kätilön suhteen. Kätilö on tosiaan runollinen teos, niin on Odelmakin. Mutta muuten teokset ovat hyvin erilaisia. Kätilössä on selkeä tarina, mikä Odelmasta puuttuu. Odelma on arvoitus, mutta Kätilö on "lihaa ja verta". Mutta ehkä joskus... :)

      Poista
  19. Hyvin olit kyllä kirjoittanut tästä runsaasti blogatusta kirjasta :) Mielenkiintoista juuri tuo oman lukukokemuksen heijasteleminen muiden blogiteksteihin.

    Minä kuulun niihin joilla Kätilö on vielä lukematta. Aion kyllä lukea sen (jo senkin takia, että minäkin äänestin sitä Blogistanian Finlandiassa), mutta taidan antaa pölyn laskeutua vielä jonkin aikaa.

    Ennakkoaavistus sanoo, ettei tämä ehkä tule minullekaan olemaan ihan sitä ominta omaa, mutta vähintäänkin mielenkiintoista lukukokemusta odotan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tuntui, että olen lukenut niin paljon muiden kirjoituksia Kätilöstä, että ne pakostakin vaikuttivat lukukokemukseeni.

      Suosittelen Kätilön lukemista, mutta on varmasti hyvä idea antaa sinne aikaa ja lukea vaikka joskus keväämmällä.

      Ei tästä minunkaan ykkössuosikkiani tullut, mutta hieno kirja, sitä ei voi kieltää.

      Poista
  20. Odotinkin, että kirjoitat arvion tästä, kiitos! Olen odottanut lukemiselle sopivaa hetkeä. Tämä on toinen kirja, jota olen suunnitellut lukevani hiihtolomaviikon aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö, minä mietin tämän lukemista hiihtolomalla. Ja kirja oli omana hiihtolomalukemisehdokkaanikin. ;) Mutta koska Kätilö jäi gallupissa toiseksi, luin kirjan juuri ennen hiihtolomaa. Hyvä niin. Kerro sitten, miten koit kirjan!

      Poista
  21. Tämäkin pitäisi ehtiä lukea! No, jonakin oikeana hetkenä...ps. lomalukemiseksi otin sen Haahtelan Katoamispisteen :) Ihanaa päivää sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katoamispiste on ihanaa luettavaa lomalle. Kätilö on hyvä, kieleltään makuuni aavistuksen liian runsas, mutta varmasti yksi aikaimme keskeiskirjoista. Ehkä. :)

      Poista
  22. Olen lukenut arviosi jo kauan sitten, mutta nyt vasta ehdin kommentoimaan, huh. Voi että olin iloinen, että luit vihdoin Kätilön, ja selvästi se myös teki sinuun vaikutuksen! :) Pidin kovasti myös arviostasi.

    Minulle Kätilö oli vahva ja vaikuttava lukukokemus, jonka tunnelma ei varmasti ihan äkkiä unohdu. Haluan ehdottomasti nähdä myös elokuvan, jota kirjan pohjalta käsittääkseni ollaan suunnittelemassa. Kiinnostaa, miten noin väkevä teksti onnistutaan toteuttamaan valkokankaalle.

    Minä en enää anna itseäni häiritä, jos jostain kirjasta on kirjoitettu runsaasti blogeissa. Pidän kirjablogiani kuitenkin myös itselleni, ja oma lukukokemukseni on kuitenkin itselleni se ainutlaatuinen; kirjoitan tekstini omasta kokemuksestani eikä minua haittaa jos kukaan muu ei sitä jaksa enää lukea. :) Ja toisaalta itse luen kuitenkin ehkä eniten blogitekstejä kirjoista, jotka olen jo itse lukenut, mielenkiintoisinta on verrata omaa lukukokemusta muiden vastaaviin. Siksikin jaksan lukea samasta kirjasta kaikki näkemäni arviot, vaikka niitä olisikin ennestään jo vaikka kuinka paljon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä hieman panttasin Kätilöä. Kirja nimittäin odotti hyllyssäni jostain viime loka-marraskuusta saakka. Kiinnostuin siitä heti, mutta syystä tai toisesta se vain jäi odottamaan vuoroaan. Nyt vihdoin oli aika, onneksi.

      Koin Kätilön vahvana ja pidin kirjasta, vaikka en yleensä pidä ihan noin runsaasta kielestä. Katja Kettu kuitenkin onnistui tekemään kielestä erään romaaninsa keskeisimmän osan - päähenkilön, kuten Amma tuumasi.

      Minuakaan ei oikeastaan haittaa se, että kirjasta on kirjoitettu paljon. Luin myös muiden blogikirjoitukset silloin, kun luen kirjaa. Ne toki vaikuttavat, mutta oma mielihän sen kirjan kuitenkin kokee.

      Poista
  23. Noniin, onpas virkistävää lukea näitä sauhutteluja jälkeenpäin, kun on itse saanut rauhassa kohdata kirjan. Ehkä parempi näin. :)

    Nyt tuntuu ihan rikkaudelta, että Kettu on sekä ihastuttanut ja vihastuttanut. Vahvaksi kirjailijaksi minäkin Ketun tituleeraisin, mutta hieman toivoisin naisen laskevan yrityksen määrää seuraavaan romaaniin. Mielestäni Kätilössä oli liikaa tavaraa niin kielen, henkilöiden kuin juonenkin suhteen. Vähän vähemmän olisi miulle riittänyt. :)

    VastaaPoista