Viljaa ja äänikirjoja

Elokuu on mielestäni vuoden ihaninta aikaa joulun ja syksyn ohella. Nyt kaikki on jotenkin uutta ja silti vanhaa ja tuttua. On vielä ihanan lämmintä, vaikka toisaalta kaipaan jo villatakkikelejä. On vielä kukkia ja valoa, mutta on myös pimeneviä iltoja. Kaikkialla tuoksuu maa: kypsyvät omenat, multa, mäntykangas, mutta jossain vielä vastaleikattu nurmikko ja kesäsateen jälkeinen koivikko. Olo on toisaalta päättäväinen: kesän jälkeen palaan salille, lenkkeilen enemmän, koetan edes kerran viikossa keittää puuroa. Ja toisaalta laiskottaa, jopa kirjabloggaus, muttei onneksi lukeminen: tällä hetkellä minulla on kesken kolme hyvin erilaista kirjaa.

Jos ei laiskota lukeminen, niin ei sen puoleen äänikirjojen kuuntelukaan. Innostuin uudelleen kuuntelemaan kirjoja, mutta nyt tietokirjallisuutta. Romaanit mieluummin luen, joskin etsin koko ajan hyvää kuuntelufiktiota. Ajatukseni vaan harhailevat, suorastaan karkailevat silloin kun koetan kuunnella romaaneja. Unohdan henkilöiden nimiä, havahdun, kun en muista, miksi hahmo X meni paikkaan D jne. Napakat, kertovat tietokirjat pitävät ajatukseni paremmin kurissa ja aihepiiriltään innostava kirja saa minut nyökyttelemään ja joskus kiistelemäänkin. Edellä mainittuja teen tietenkin ajatuksissani; Minulla on tapana kuunnella äänikirjoja lenkkeillessäni, joten en lenkkipolun varrella sentään ala elehtiä päälläni tai väitellä ääneen. Haha.

Tällä hetkellä käytössäni on ollut BookBeat-palvelu, mutta yhtä hyvin voisin tilata sen kilpailijan Storytellinkin. En usko, että palveluissa on juuri muuta eroa kuin että toisessa on mukana Tammen ja WSOY:n, toisessa Otavan kirjoja. Muiden kustantajien tuotantoa on kummankin valikoimissa, mutta olisiko Storytellissä hieman enemmän englanninkielisiä?

Mitä sitten olen viime aikoina kuunnellut, mitä on jäänyt kesken? Kesken ovat jääneet muun muassa Sophie Kinsellan Himoshoppaajan ratkaiseva askel ja Sophie Hannahin Nimikirjainmurhat. Edellinen, koska se oli liian hömppää makuuni. Jotkut Kinsellan teokset, kuten Kevytkenkäinen kummitus, ovat olleet kohtalaisen mainiota kuunneltavaa, mutta himoshoppaajahahmon häähörhöily ei jaksanut kiinnostaa. Nimikirjainmurhat taas toimisi ehkä paremmin luettuna. Hannahin teoksessa on mysteeritunnelma kohdillaan, mutta ehkä kuitenkin luen Poirotit kirjoina ja Christien itsensä kirjoittamina - silloin kun dekkarinostalgiaa kaipaan.

Kuunnelluista haluan erikseen nostaa esille Satu Rämön ja Hanne Valtarin Unelmahommissa -kirjan, joka vei mukanaan. Teoksen fokuksessa on kysymys siitä, miten tehdä työelämästä itsensä näköinen. Työmaailma muuttuu ja uudenlaisia mahdollisuuksia tehdä itselle mielekästä työtä on enemmän ja enemmän. Näin on Rämön ja Valtarinkin kohdalla, molemmilla naisilla on monipuolinen, heille itselleen mieluisia asioita sisältävä työnkuva. Unelmahommissa antoi paljon ajateltavaa, mutta pientä kateuttakin kirja mielessäni nosti: että joku oikeasti istuu kahvilla tai viinillä mukavan porukan kesken tai vie perheensä puuhamaahan ja laskuttaa siitä kaikesta. Tai miten joku tekee bloggaamisesta ammatin. Kateus, kuten kirjassakin todetaan, voi olla voimavara. Hyvä kateus vie ihmistä eteenpäin. Eivätkä Rämö ja Valtari onneksi kerro vain mielekkään työn ihanuudesta, vaan myös siitä kovasta työstä, jota unelmahommatkin vaativat.

Unelmahommissa on äänikirjana kuta kuinkin täydellinen: kerronta on hauskaa ja napakkaa, Rämön, Valtarin ja eri asiantuntijoiden kokemukset rytmittyvät kivasti. Pienestä toistosta huolimatta kirja antoi paljon oivalluksia. Hetkittäin toki ärsyynnyinkin: työnkuvat muuttuvat ja moni voi oikeasti tehdä unelmastaan työtä. Loistavaa! Mutta miksi pitää vähätellä ”konttorirottaa”, koska jonkun unelmahomma voi oikeasti olla kellonkortin määrittelemän työajan puitteissa tehty assistenttityö. Pieni ärsyyntyminen piristi sekin, antoi vauhtia lenkille.

Ennen kaikkea Unelmahommissa antaa oivia eväitä pohtia omaa työtään: mitä minä haluan omalta työltäni? Mitkä ovat vahvuuksiani, mihin kannattaa panostaa, millä tehdä työstä parempaa? Työ ei aina ole ole paikka, jonne mennään, vaan asia jota tehdään. Sisältö tekee työn.

Kukapa ei olisi kiinnostunut lukemaan ulkomaisten kokemuksista Suomessa? Ehkä jotkut, mutta veikkaan aihepiirin kiinnostavan useimpia. Taught by Finland -blogistaankin tunnetun opettaja Tim Walkerin Lost in Suomi on mitä mainiointa kuunneltavaa: pieniä ja isoja episodeja Suomesta ja Yhdysvalloista, rakkaudesta ja perheestä, maailmankatsomuksesta, opettajuudesta, ruoasta, metsästä… Onhan se nyt hauska lukea (tai tässä tapauksessa kuunnella!) siitä, millaista on mennä ensimmäistä kertaa alasti saunaan – tai koettaa toteuttaa Suomessa opittua saunakulttuuria Yhdysvalloissa; Miten erikoisia suomalaisten kirjoittamattomat tervehtimissäännöt ovat; Kuinka itsenäisiltä suomalaisnuoret vaikuttavat amerikkalaisiin verrattuna. Tuttua ja vierasta, sopivasti, helposti.

Lost in Suomessa olen äänikirjamukavuusalueellani: sujuvaa, mukavaa, hauskaa, vaivatonta kerrontaa. Episodimaisittain rakentuvat luvut mahdollistavat kuuntelun pienissäkin pätkissä. Kokonaisuudesta jää hyvä, lämmin mieli.

Sokerina pohjalla mainitsen vielä Ylen Hömppäkirjalistalle suosittelemani Kaisa Haatasen Ylipainolisämaksun. Meikkipussin pohjalta -teoksesta tuttu Tytti Karakoski matkustaa – lähelle ja kauas, yksin ja yhdessä, omatoimisesti ja ryhmämatkalla. Haatasen teksti on viihdyttävää ja kepeää, mutta se on täyttä timanttia. Se viihdyttää ja hetkittäin viiltääkin, vaan hetkittäin tarkkanäköisiä havaintoja matkustamisesta, turismista, uusista kokemuksista.

Ylipainolisämaksu on melkeinpä vaarallinen lenkkikirjaksi, koska a) kaltaiseni laiskanpulskea hölkkääjä innostuu tekemään itselleen ylimitoitetun pitkiä lenkkejä, koska kirja on niin hauska b) hetkittäin se naurattaa niin, että pissa meinaa tulla housuun, ja c) paikoitellen on pakko keskeyttää koko ylimitoitettu lenkki, jotta hapenotto ei vaarannu liiallisen nauramisen vuoksi. Noin hauskaa minulla ei ole koskaan ollut lenkillä. Lisää näitä!

Haluaisin kyllä löytää äänikirjaksi erinomaisesti sopivia romaanejakin. Sellainen olisi juonivetoinen, ei liian pitkä eikä liioilla henkilöhahmoilla varustettu, ja tietenkin se olisi myös äärimmäisen koukuttava. Suosituksia? BookBeatin tai Storytellin puolelta? Ehkä englanniksi löytyisi enemmän.

Kuunteletteko te äänikirjoja? Ja jos kuuntelette, niin ostatteko äänikirjoja, oletteko tällaisten palveluiden tilaajia, tai onko Audible tuttu? Millaisia kokemuksia viimeksi mainitusta on? Vai lainaatteko äänikirjoja esimerkiksi CD-muotoisina?

♥

Ja se vilja, niin: kotimme lähellä on peltomaisemaa. Kun kuljen siitä ohi näin elokuussa, en voi olla ajattelematta Juice Leskisen ”Syksyn säveltä”. Pahoittelen mahdollisesti tartuttamaani korvamatoa, mutta onhan se hieno kappale. Viime aikoina omissa kuulokkeissani on kuitenkin soinut ikisuosikkini Tori Amosin maistiaiskappaleet tulevalta Native Invader -levyltä. Kunhan se ilmestyy, saavat äänikirjat hetkeksi jäädä.