Laura Gustafsson: Korpisoturi

Laura Gustafsson: Korpisoturi
Into 2016
Ulkoasu Jussi Karjalainen
257 sivua
Kotimainen romaani

Täällä Ahma eläisi kuokkineen, kirveineen ja ennen kaikkea kivääreineen niin kuin Limousinen Kreivi, tuo Pohjolasta karannut susi. Ja jos kävisi aika pitkäksi, hän piipahtaisi polttamassa parit lähitienoon kirkot. Sillä kirkosta on enemmän iloa luonnolle tuhkana kuin ihmisapinan luonnon herraksi asettaneen jumalan palvontapaikkana.

Metsien ja järvien Suomi, niukkuuden ja kapinan ilmansuunta, houkuttaa Ahmaa. Eikä ihme: Ahma on survivalisti. Hän ei usko järjestäytyneeseen yhteiskuntaan, hänen näkökulmastaan valtio ei poikkea mafiasta. Ahman ajan Suomi ei kovin vakaalta vaikutakaan. Ahma kokee luonnon omakseen ja muuttaa itärajan tuntumaan aikeissaan muuttua omavaraistaloudessa eläväksi erakoksi. Erakkous ei kuitenkaan ole niin helppoa, kuten ei omavaraisuuskaan.

Laura Gustafssonin Korpisoturin lähtökohdat saavat ajattelemaan kotimaisen kirjallisuuden kaarta aina Ilmari Kiannosta Veikko Huoviseen ja aina Elina Hirvosen tuoreimpaan romaaniin saakka. On korpimaita, toimeentulon ja selviytymisen kysymyksiä, hetkellistä huumoria ja vakavaa, aatesidonnaista dystopiaa taustallaan nettiyhteisö. Korpisoturi on kuitenkin ihan omanlaisensa teos, ja yhtä lailla omanlaisensa on Gustafsson kirjailijana.

Omanlainen-sanan voisi korvata luonnehdinnalla taitava. Gustafsson kirjoittaa raikkaasti ja hienosti. Hänen kielensä havainnoi ja sivaltaa, hahmojen sanailussa on hauskoja lentäviä lauseita. Kerronta kulkee kuin pohjoiskarjalaisilla poluilla: vängästi, mutta eteenpäin, vaikeuksia kaihtamatta.

Ahmasta Gustafsson luo epätäydellisyydessään mieleenpainuvan; romaanihenkilönä täydellisen. Ahma on yhteiskunnallisesti katsoen luuseri, mutta samalla henkilö jolla on tavoitteita ja päämäärä. Hänen äidinpuoleinen sukulinjansa sisältää sotasankareita, mutta hän itse on (tuntemattomaksi jääneen) isänsä peruja osin tumma. Ahma ei sovi mihinkään muottiin. Hän ei viihdy kaupungissa, mutta on kummajainen pienessä rajaseudun kylässäkin. Hän on epäilemättä sovinistinen, mutta tosipaikan tullen naiset tarttuvat toimeen. Mitä Ahma oikeastaan haluaa? Tai kuten metsässä kohdattu marjanpoimijaeukko kysyy: Haluatko sinä näkyä vai piiloutua?

Gustafsson hallitsee myös ironian: Suomea on kohdannut sabotaasi, puolustusbudjetti kasvaa, mutta Kari Tapio soimaan ja se oli sitten siinä - toissapäiväiset uutiset. Vaikka Korpisoturissa on omanlaistaan huumoria, on se pohjimmiltaan vakava romaani. Sen teemat ja kysymyset ovat isoja. Gustafsson kuljettaa Ahman kautta niin mikrotason kuin aatteiden historiaakin lotista nykyihmisen turhautumiseen: kritiikkiä satelee moneen suuntaan, niin talous- ja pakolaispolitiikan kuin yksilön ratkaisujen suuntaan. Lukijan on pohdittava, mikä on oikein, kuka lopulta päättää – ja kenen puolesta. Kaupungissa ei ole helppoa, mutta omavaraisuuskin on pikemminkin unelmaa kuin totta. Kun on tullut sopivan isoksi, voi alkaa huveta.

Korpisoturi on tärkeä kirja luonnon ja ihmisen suhteesta. Kokonaisuus puhuttelee, elämän sattumanvaraisuus on joko järkyttävän lopullista tai uutta toivoa valottavaa.

--
Korpisoturia on luettu laajalti. Lukekaa esimerkiksi Kristan, Nooran, Suketuksen ja Tuomaksen jutut.