sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Tamsyn Murray: Kaikkien aikojen Camilla. Neronleimaus


Tamsyn Murray: Kaikkien aikojen Camilla. Neronleimaus

Tammi 2016
Completely Cassidy. Accidental Genius
Suomentanut Sari Kumpulainen
Ulkoasu Riikka Turkulainen
173 sivua
Brittiläinen lastenromaani

Kotona odottikin sitten varsinainen katastrofi. Äiti oli jättänyt huoneeni oven auki, kun oli hakenut sieltä likaisia vaatteita. Rolon oli täytynyt löytää tiensä sinne, koska pussilakanani oli yltä päältä kuraisissa tassunjäljissä ja ruohoisissa oksennusläikissä. Tällaista elämäni on. Ihan totta, Hagrid. Milloin sinä oikein ilmestynyt tänne ja viet minut Tylypahkaan? MILLOIN????

Eipä ole helppoa olla 11-vuotias englantilaistyttö, kun isoveli on luuseri, isä nolo, äiti odottaa vauvaa ja koulussa täytyy pukeutua koulupukuun, jonka takki on veljeltä peritty ja haisee gorillalle. Kaiken lisäksi koulu on uusi ja ensimmäinen päivä on vasta tulossa. Koulun alku sujuu liiankin hyvin: Camilla saa parhaimmat pisteet tietoa mittaavassa testissä, jonka seurauksena hän osallistuu tietokilpailuun.

Tamsyn Murrayn Kaikkien aikojen Camilla on käsittääkseni kokonainen kirjasarja, jonka ensimmäinen osa Neronleimaus ilmestyi suomeksi tämän vuoden keväällä. Sain kirjasta vinkin eräässä työhöni liittyvässä tapahtumassa ja arvelin, että Camilla olisi täysosuma esikoiselleni. Ja se oli, tempauduimme tyttäreni kanssa molemmat kirjan maailmaan.

Aiemmin olen lukenut blogissani esittelemiä lastenkirjoja pääsääntöisesti yhdessä lasteni kanssa, mutta Murrayn romaani oli esikoiselleni niin mieleinen, että hän luki kirjan ahmien ensin ja minä sitten hänen jälkeensä. Sain kuitenkin ennakkomaistiaisia kirjasta, sillä se innosti lastani niin, että hän luki useita kohtia ääneen. Hauskoja ääneen luettavia ja bongattavia kohtia riittikin.

Lukukokemus oli siis osin yhteinen ja osin kummankin oma. Yhdessä ihmettelimme sitä, että miksi osa sanoista on korostettu versaalein. Samaa kummastellaan myös Lastenkirjahyllyssä. 11-vuotiaasta päähenkilöstä kertova kirja ei näitä korosteita kaipaisi. Toisaalta kirja on päiväkirjamaisesti minämuotoinen ja ainahan voi ajatella, että Camilla syystä tai toisesta melkein huutaa joitakin asioita.

Camilla Bondin piilevät kyvyt - hulavanteen pyörittämisestä kyynärpään nuolemiseen. Hauskuutta riittää otsikoissakin. Kokonaisuudessaan kirja on napakka, metka ja mukaansa tempaiseva. Nippelitieto ilahduttaa: Faktakimarassa kerrotaan esimerkiksi, etteivät krokotiilit pysty työntämään kieltään ulos (eivätkä siis voi nuolla kyynärpäitään) ja että nuotin vierestä laulaminen on laitonta Pohjois-Carolinassa. Myös monet kirjallisuusmaininnat riemastuttavat: Rowling, Dahl, Travers.

Kaikkien aikojen Camilla on näpsäkkä lastenromaani, joka tarjoaa hauskoja sattumuksia, mutta myös ehjän juonen. Kymmenvuotias lukija meillä kotona sanoi, että antaa kirjalle viisi tähteä. Hän piti Camillasta, kirjan huumorista, listoista ja tuumi lopuksi, että "kyllä mä tällaisia kirjoja lukisin vaikka koko ajan". Paras suositus kirjalle lie se, että tyttö lukee kirjaa jo toistamiseen saman viikon sisällä.


P.S. Erilainen fontti johtuu siitä, että kirjoitin postauksen eri koneella kuin tavallisesti. Vaikka kirjoitin ensin Wordpadissa, ei fontti suostu muuttumaan. Höh!

6 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvälle :)! Varsinkin kun olette lukeneet kumpikin sen niin saatiin kaksinkertainen arvio :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bleue, ja tyttö lukaisi sen nyt toistamiseen. Jos antaisi vielä yhden arvion, niin kuulemma edelleenkin hyvä. :D

      Poista
  2. Oijoi, miten hyvältä kuulostaa. Olen Bessun tyttärelle järkännyt aina ikäistään ravisuttavaa luettavaa, jota B. ei ole saanut sensuroida, vaan on pitänyt luottaa. Nyt P. täytti jo 17 ja sai minulta Loistava ystäväni. Kun hän täytti 16 sai Teräksen. Äitinsä sai lukea vasta sen jälkeen:)

    Ei liian kilttiä, ei liian kesyä, mutta paljon toivoa ja valoa, sitä tytöille<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, tämä on melkeinpä täydellinen kirja kymmenvuotiaalle. Hauska ja naseva, viihdyttävä ja silti fiksu.

      Jännityksellä odotan, mitä meidän A haluaa lukea sitten isompana.

      <3

      Poista
  3. Kiitos vinkistä! Tätä ruvetaan metsästämään, sillä uppoaa varmasti meilläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, eipä kestä. Tämä on sellainen kirja, joka kyllä viihdyttää lapsilukijoita. Lämmin suositus!

      Poista