torstai 8. toukokuuta 2014

Siri Hustvedt: Säihkyvä maailma

Siri Hustvedt: Säihkyvä maailma
Kustantaja: Otava 2014, Otavan kirjasto
Alkuteos: The Blazing World 2014
Suomennos: Kristiina Rikman
Sivuja: 426
Arvostelukappale
Yhdysvaltalainen romaani

Eikö muka S.K. ollut pseudonyymi Notabenen suojassa kirjoittanut sarjan esipuheita, joita ei seurannutkaan tekstiosuus?8 Entä jos minä loisin taiteilijan, joka esiintyisi vain kirjallisuuskritiikeissä, näyttelyluetteloissa, mutta ei töissään? Eivätkö muka monet taiteilijat ole nousseet kuin lingottuina kuuluisuuteen vain kielen keinot omaksuineiden kirjallisten sekatyöläisten suoltaman sanahelinän ansiosta? Ah, écriture! Tämän taiteilijan pitäisi olla nuori mies, enfant terrible, jonka tyhjänpäiväisyys tuottaisi sivukaupalla tekstiä. Voi miten huipaisaa!

Harriet Burden on arvoitus. Nyt kuollut taidekauppiaan vaimo ja taiteilija oli pitänyt muutaman taidenäyttelyn ja liikkunut New Yorkin kulttuurikerman piirissä. Kaikki alkaa kuitenkin näyttää erilaiselta: onko Harriet voinut olla  kolmen nuoren miestaiteilijan huomiota saaneen näyttelyn takana? Onko Harrit ollut suurempi taiteilija kuin mitä on tiedetty? Alkaa palapelin kokoaminen: päiväkirjat, haastattelut ja taide rakentavat kuvaa Harrietista, naisesta joka leikitteli sukupuoli-identiteetillä.

Siri Hustvedtin Säihkyvä maailma oli varmaan eniten odottamani käännösromaani tältä kevätkaudelta, mutta kaikki odotukseni alittuivat ja koko lukukokemus meni pieleen. Mietin jonkin aikaa, että luenko koko kirjaa ollenkaan loppuun ja jos luen, kirjoitanko siitä blogiini. No, luin ja nyt bloggaan. Luin, koska Hustvedtin Kaikki mitä rakastinLumous ja Kesä ilman miehiä olivat kovasti mieleeni. Ja bloggaan, koska haluan muistuttaa itseäni siitä, miksi hyvät ainekset sisältävästä romaanista voi tulla niin vastenmielinen lukukokemus.

Lukukokemuksesta tuli hankala monestakin syystä: päällimmäinen on se, ettei eräs potentiaalisena kirjailijasuosikkina pitämäni Hustvedt saa pidettyä romaaniaan kasassa. Säihkyvä maailma koostuu useista fragmenteista, esimerkiksi päiväkirjoista, toimittajan teksteistä, muistelmista ja lukuisista alaviitteistä. Fragmentit eivät aina tunnu liittyvän yhteen tai jos liittyvätkin, niin toiset uuvuttavat niin, että ajoittain lentoon pyrkivä tarinallisuus latistuu ja laskeutuu maahan.

Yllä olevaan lainaukseen sisältyvä numero 8 on viitenumero: alaviite numero 8 kertoo Kierkegaardin satiireista, jotka hän kirjoitti pseudonyymillä. Hustvedtin romaani pitää sisällään raskaan viiteapparaatiston, joka sekin osaltaan sirpaloi kokonaisuutta. Kaunokirjallisuudessa kohtuullinen määrä perusteltuja ala- tai loppuviitteitä voi rikastaa kirjaa, mutta Hustvedtin käyttämien pitkien ja akateemista tietämystä osoittavien viitteiden en katso tuovan romaaniin suurta lisäarvoa. Jos viitteitä alkaa lukea, katkeaa tarinan seuraaminen; jos niitä ei lue, voi jäädä jotain paitsi. Minä en lukenut, mutta panin viitteet merkille. Ymmärtäisin Hustvedtin viittaustekniikkaa paremmin, jos kyseessä olisi tietokirja taiteilijoiden sukupuolirooleista tai jostain muusta filosofiaa ja taide- ja sukupuolentutkimusta yhdistävästä teemasta, mutta romaanissa yli 50 paikoin pitkää ja paasaavaakin viitettä tuntuu liialliselta, ärsyttävältäkin.

Ärsyynnyin Säihkyvästä maailmasta muutenkin. Hustvedtilla on ollut käsissään kaikki aihiot luoda kiehtova kokonaisuus, mutta tarina ei vedä, romaani on väärällä tavalla sirpalainen, junnaava, akateemisesti kikkaileva, jopa ylimielinen. Älkää ymmärtäkö väärin! Olen itsekin akateemisesti koulutettu ja lähtökohtaisesti pidän taide- ja kirjallisuusmaailmaan sijoittuvista romaaneista (ja tietokirjoista). Nautin hyvistä keskusteluista, identiteettikysymyksistä, feministisistä teemoista ja yleensä myös Hustvedtin kirjoista. Nyt kuitenkin hain kustantajan markkinoimaa "kiehtovaa ja arvoituksellista romaania", jollaista en saanut. Ei Säihkyvä maailma totaalisen huono ole, Hustvedt kirjoittaa puuduttavanakin hyvin ja rakentaa moniulotteisia henkilöhahmoja. Voi olla, että Hustvedt haluaa rikkoa kauno- ja tietokirjallisuuden rajoja, mutta hyvin rasittavalla ja junnaavalla tavalla hän sen tekee. Sen vuoksi en tiedä, odotanko vai pelkäänkö hänen seuraavaa teostaan enkä tiedä, toivonko sen olevan romaani vai asiaproosaa.

Säihkyvä maailma on kirja, jonka lukemista jossain määrin vihasin, vaikka ennakkoon odotin rakastavani. Hustvedtin romaani on täynnä hyviä aineksia, mutta nimestään ja kantensa keltaisesta värimaailmasta huolimatta se ei juurikaan säihky.

--
Säihkyvässä maailmassa on käyty myös näissä blogeissa:
Ilselä
Kirjava kammari
Leena Lumi
Luettua

22 kommenttia:

  1. " Hustvedtilla on ollut käsissään kaikki aihiot luoda kiehtova kokonaisuus, mutta tarina ei vedä, romaani on väärällä tavalla sirpalainen, junnaava, akateemisesti kikkaileva, jopa ylimielinen." Tässä sinä tiivistät varmaan monien tunnot. Minä en ymmärrä miksi hänen pitää just nimenomaan 'kikkialla' sekä akateemisesti että vähän muutenkin. Tässä kirjassa oli kaikki menestysmerkit: Hyvä nimi, hyvä kansi, upea, upea aihe ja mitä tekee Siri: Hän mokaa sen. Minulla on tänä keväänä kaksi kirjaa, joita olen todella odottanut ja tämä on toinen niistä. Tyhjensin muut kirjat tieltä ja tei tilaa Sirin toekselle sydän väristen...mitä enemmän on odottanut, sitä enemmän on pettynyt. Tämä tyyli oli samaa mutta se pysyi kasassa Vapisevassa naisessa. Tai samaa ja samaa, mutta suunnilleen. Mutta sehän onkin oikeasti tietokirja! Tätä luvattiin kuin KMR:n uutena tulemisena. Odotin suurta huipennusta ja voi mitä sain: Rankka luku-urakka, josta selvisin vain sinnikkyydellä ja jättämällä alaviitteet omaan arvoonsa.

    Osuvasti ja napakasti kirjoitettu! Voi Siri...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, kiitos! Minäkin odotin tätä niin. Otavan kuvaston perusteella toivon, että nyt luvassa olisi jotain aidosti hyvää, ehkä juuri uusi KMR, Mutta ei. Minäkin jätin alaviitteet sivuun ja tunnustan myös hieman harpponeeni, että sain kirjan loppuun. Oli tässä hyviäkin hetkiä, mutta kun ei, niin sitten ei. :)

      Poista
  2. En ole uskaltanut aloittaa tätä, koska mulle nämä naistaiteilijakysymykset ovat jo lähtökohtaisesti kuohuttavia ja järisyttäviä. Kirjoituksesi vahvisti kuvaa, joka minullakin tästä teoksesta etukäteen on. Toisaalta olen aikamoinen viitteiden ystävä, joten en ole sentään etukäteen luopunut toivosta, ettenkö saattaisi tämän parissa viihtyäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, jos aihepiiri on sinulle järisyttävä, niin se on varmasti tärkeä? En kyllä uskalla suositella Hustvedtin kirjaa oikein kenellekään. Minä en ole suuri viitteiden ystävä: akateemisessa tutkimuksessa niitä tarvitaan ja olen totta kai käyttänyt niitä itsekin, mutta romaanissa viitteiden pitää olla aika perusteltuja, että niillä on arvoa.

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Minua suorastaan pelottaa kirjailija, joka kikkailee omalla tietämyksellään. Akateemisesti koulutettu olen itsekin, mutta jos teoksen luoja ei ole pystynyt kirjoittamaan kaunokirjallista tekstiä ilman akateemista ylemmyydentuntoa (miksi ihmeessä jotkut ylipäätään kokevat sellaista), alan hermostua ja saatan heittää lukemisen kesken. Ei sellaista vain jaksa. Sitä todellista fiksuutta olisi selittää asiat (ne vaikeatkin) niin, että kaikki sen ymmärtäisivät.

    Kiitos siis tästä.. taidan luottaa arvioosi ja jättää tämän hyllyyn! :)

    p.s. Poistin edellisen kommentin - sanat sekosivat, kun innostuin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, ihan samoilla linjoilla olemme. <3 Juuri tuo ylemmyydentunto kenkuttaa. On niin paljon fiksua kirjallisuutta, ja asioita voi jättää rivien väliinkin, mutta sellainen rautalangasta vääntävä luennoiminen kuin Säihkyvässä maailmassa on vain ärsyttävää.

      Poista
  5. Ou jee...enpä oikein taida tästä innostua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, en usko, että olisi sinun kirjasi. (Enkä kyllä suosittele muillekaan.)

      Poista
  6. MITÄ SIRILLE TAPAHTUI? (kyllä, capsit tarkoittaa huutoa tässä yhteydessä, en kestä, Siri, mihin taikasi ropisi)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HeidiBee, huuda ihan rauhassa vaan. En ymmärrä nyt Siriä. Mutta onneksi on sen verran hyviä kirjoja takana, että yksi ylikikkaileva akateeminen tylsyyskin mahtuu mukaan. Kai. Mutta mulle oli ajanhukkaa.

      Poista
  7. Jaahas, taidankin vaihtaa tämän lukulistallani johonkin aiempaan Hustvedtin kirjaan..!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jane, jos et lukenut Hustvedtia aiemmin, aloita jostain muusta kirjasta. :)

      Poista
  8. Kiva että luit tämän lopulta loppuun! Ja että kirjoitit tästä näin osuvasti ja hienosti, vaikka kirja olikin kökkö. Samoilla linjoilla siis oltiin, ja oli kyllä hirveä pettymys minullekin. En ole vielä oikein innostunut Hustvedtista muutenkaan. KMR oli ihan hyvä, Lumous myös mutta eipä nyt kuitenkaan suosikkikirjojani. Ehkä se Kesä ilman miehiä sitten olisi minun juttuni ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, olimme tästä kyllä ihan samaa mieltä. Tämä on kirja, josta voisi sanoa "moni pakku päältä kaunis" jne. Kesä ilman miehiä on paikoin auka hauskakin!

      Poista
  9. En ole vielä päässyt loppuun, mutta olen nauttinut siitä mitä olen lukenut. Tosin olen harpponut ainakin filosfiset alaviitteet nopeasti ohi. Jossakin kirjan osiossa joku jo ennakoi arvostelijoiden tilanteen: jos he eivät tunne kirjailijoiden käyttämiä sitaatteja, he tulevat aggressiviseksi ja teilaavat teoksen.
    Päällimmäiesenä on tietysti naistaitelijoiden saama kohtelu, mutta mielenkiintoista on myös kommentit ja pohdinta siitä, miten odotukset ja ennakkoluulot vaikuttavat havaintohimme. Siitähän on kyse myös naistaiteilijoiden aliarvostuksessa, kultturi on syövyttänyt mieleemme ajatuksen, että miesten tekemä on arvokkaampaa. Tämä odotus täytyy tunnistaa, ennenkuin siitä pääsee irti. Mutta muutoinkin pätee se, että näemme ja kuulemme sitä mitä odotamme.
    Minä odotan iltaa, että pääsen taas rauhassa nauttimaan kirjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voikukka, ihana kuulla että nautit kirjasta niin paljon. Kirjan aihepiiri on minustakin kiinnostava ja siksikin odotin kirjalta paljon. Lisäksi se, että pidin niin paljon Hustvedtin muista romaaneista, vaikutti odotuksiini. Minun kohdallani ne eivät täyttyneet, mutta onneksi sinä sait kirjalta niin ajateltavaa kuin huikean lukukokemuksenkin.

      Poista
  10. Luin kirjan eilen loppuun ja olin entstä ihastuneempi. Pohdinnat sisäisestä Harriet/Harry -taistelusta osuivat minuun ja saivat miettimään itseänikin. Loppu odoksutti aluksi, mutta ehkä kirjailija halusi lopulta oikeuden voittavan - ellei tässä maailmassa, niin jossakin toisessa...

    VastaaPoista
  11. Luin kirjan eilen loppuun ja olin entstä ihastuneempi. Pohdinnat sisäisestä Harriet/Harry -taistelusta osuivat minuun ja saivat miettimään itseänikin. Loppu odoksutti aluksi, mutta ehkä kirjailija halusi lopulta oikeuden voittavan - ellei tässä maailmassa, niin jossakin toisessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voikukka, kerta kaikkisen hienoa! Kirjassa on paljon hyvää, mutta fragmentaarisuus tässä työnsi minua pois koko romaanista.

      Poista
  12. Voikohan anonyymi kommentoida täällä. Yritetän. Minulla ei ollut mitään ennakko-odotuksia tätä kirjaa kohtaan, taisin alussa ihmetellä hiukan että mihin genreen tämä mahtaakaan kuulua, mutta jatkoin lukemista. Minusta kirja ei ollut mikään järisyttävä lukuelämys, mutta se on minusta tärkeä kirja. Käsittelee tärkeitä teemoja liittyen sukupuoleen ja taiteilijuuteen. Sillä saralla se on tärkeä puheenvuoro. Minusta kirja oli uskollinen tyylilleen loppuun asti, en vieläkään tosin tiedä miksi tyyliä kutsuisi. Jos oikein olen ymmärtänyt ne ovat pettyneet tähän ko.kirjaan, joilla on ollut ennakko-odotuksia kirjaa kohtaan ja jotka ovat tarttuneet kirjaan lukuromaanina. Minusta tämä oli jotain muuta. Minä halusin lukea kirjan loppuun, vaikkei se nautintoa niin sanoakseni ollutkaan, sillä Harrietin loppuajat olivat mitä olivat. Kirja vilisee inhimillisyyttä, syvästi tuntevan ja luovan ihmisen pyristelyä taiteensa, ihmissuhteidensa ja itsensä kanssa. Ja kyllä se on kiinnostavaa kaikessa rehellisyydessään. En vaan edelleenkään kutsuisi sitä miten sen sanoisi puhtaaksi kaunokirjallisuudeksi, välillä tuntui kuin lukisi päiväkirjamaista elämäkertaa. Kerta kaikkiaan erikoinen lukukokemus, meni jotenkin ihon alle salakavalasti. Tämmöisen lukukokemuksen halusin jakaa, kun en pystynyt samaistumaan moniin pelkästään negatiivisesti latautuneisiin lukukokemuksiin. Luulen että tulen muistamaan ja muistelemaan Harriettia vielä pitkään. (Ja sitten Euroviisut voittaa parrakas kaunotar...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piia H., kiitos kommentistasi. Olen iloinen, että edellä kommentoineen Voikukan lisäksi myös sinä pidit kirjasta, vaikkei se varsinaista nautintoa ollutkaan. Minulle tuo inhimillisyys katosi liiallisen akateemisen kikkailun alle, mutta samaa inhimillisyyttä olen löytänyt monista muista Hustvedtin kirjoista - onneksi!

      Euroviisujen voittaja ja voittobiisi olivat huippuja. Minusta tuli ainakin hetkeksi Conchita-fani. :)

      Poista