sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Marraskuun luetuista ihanien kirjojen joulukuuhun


Joulukuu on alkanut jo hyvää vauhtia - ainakin meillä. En ole viikonloppuna ehtinyt lukea kaunokirjallisuutta kuin hetken aikaa ennen nukkumaanmenoa. Mutta nyt on varaslähtö esikoisen seitsenvuotisjuhliin takana, on kuunneltu pikkutyttöjen idolia Tuulia, syöty minimuffinseja, Susu-piirakkaa (terveisiä Ilselään!), karkkia, perunalastuja ja kaikkea muuta terveellistä. Lisäksi nyt joulukuun ensimmäisenä viikonloppuna olemme lähiretkeilleet. Tämän postauksen kuvat ovat melkein naapurista vantaalaisen Palménin kaupalta sekä tuusulalaisen Koiramäen pajutallin pihapiiristä. Palménin kaupan asiaa mainostan vielä sen verran, että tänään illalla Teemalta tulee dokumentti Hypermarket Nation, joka kertoo tuosta pienestä erinomaisen palvelun kaupasta. Suosittelen kaikkia katsomaan, lähikaupat kunniaan! Palmen on kauppa, jossa kauppialla on aikaa jutella asiakkaiden kanssa ja ruoka tulee pääsääntöisesti läheltä. (Ja äskeinen ylistys ei ollut mainos ;))

Ennen kuin menen joulukuun kirjallisiin tunnelmiin, panen oman blogini marraskuun pakettiin. Marraskuu alkoi siitä, mihin lokakuu päättyi (ilmeisesti ;)): Huonon kirjan viikko jatkui. Huonon kirjan viikko kiinnosti monia lukijoita ja listaukseni itselleni huonoista kirjoista on kerännyt jo useamman sata lukijaa. Suosittelen huonojen kirjojen lukemista kaikille ainakin hetkellisesti, sillä omaan lukijuuden rajojen venyttäminen tekee hyvää. On mukava pohtia sitä, miksi itselle huono kirja on toisille hyvä ja miksi jotkut kirjallisuuskaanonissa hyväksi tunnustetut romaanit eivät vain aukea itselle. Marraskuussa Lumiomena täytti myös neljä vuotta. Nelivuotiskekkereiden kunniaksi järjestämäni arvonta on vielä menossa, joten käykää osallistumassa.

Marraskuussa ehdin lukea kaikkiaan 12 kirjaa. Huonot kirjat jo otinkin esille. Kuukauden paras oli ehdottomasti Aki Ollikaisen Nälkävuosi, kuukauden iloinen yllätys taas Hanna Pylväisen amerikansuomalaisesta lestadiolaisperheestä kertova We sinners. Kirjoista lisää ao. linkeissä:


Tiina Laukkanen & Katja Ravi: Tervetuloa joulu (2012)
Marita Lindquist: Tuuti (yhteisnide, jossa kaksi kirjaa, 1976)
Hanna Pylvainen: We Sinners (2012)
Aki Ollikainen: Nälkävuosi (2012)
Edward Gorey: The Gashlycrumb Tinies (1963)
Tim Burton: The melancholy death of Oyster Boy & other stories (1998)
Leena Parkkinen: Sinun jälkeesi, Max (2009)
A.S. Byatt: Pieni musta kirja (2003)

Ilpo Rantanen: Vuonna ´85. Manserockin lyhyt oppimäärä (2012)
Chris Cleave: Poikani ääni (2005)
Virginia Andrews (tm): Pimeyden vangit (1993)
Esko Mustonen: Poltergeist: Tuntematon voima (1986)


Vaan nyt ollaan ihanassa joulukuussa. Kirjabloggaajien joulukalenterin ensimmäiset luukut on avattu. Lumiomenan vuoro tulee hieman myöhemmin. Käykää vaikka Kirjainten virrassa kurkkaamassa, missä uusi luukku milloinkin aukeaa. Huomenna maanantaina Saran kirjoissa julkistetaan Blogistanian Globalia -ehdokkaat, omat ehdokkaani esittelin eilen. Ja koska marraskuu alkoi huonoilla kirjoilla, aion tehdä joulukuusta ihanien kirjojen kuukauden. Heti alkuviikosta en ihaniin kirjoihin pääse, sillä aion yrittää ehtiä kirjoittaa muutamasta marraskuussa lukemastani, mutta sen jälkeen luen vain sellaisia kirjoja, joiden oletan olevan hyviä. Ihana ei tarkoita imeliä tai ylikauniita kirjoja, vaan sellaisia, joista oletusarvoisesti nautin kovasti. Jännittävää, koska en itsekään tiedä, mitä kaikkea tulen lukemaan.

Ihania kirjoja odotellessa, jouluisia tunnelmia jokaiselle!




10 kommenttia:

  1. Marraskuusi oli melkoinen kirjakuukausi. Olet myös lukenut kyllä todella erilaisia kirjoja. Toivon, että pääsemme molemmat pian lomalle ja ihanien kirjojen pariin. Vielä yks-kaks-kolme hommaa ja sitten rip-rap lomalle.

    Taas hienoja kuvia! Minun pitää Lapissa kuvata jouluvaloja, niin voin käyttää taas ensi talvena kuvituksena alkuvuoden joulupostauksille. Hih.

    VastaaPoista
  2. Kauniissa tunnelmissa täällä...lähikauppojen puolesta liputan minäkin. Kovasti odotan kirjakuulumisiasi, vaikka vähän hiljaiseloa olen pitänytkin. Onnittelut neljästä blogivuodesta!
    Minäkin olen joulukirjaihmisiä, minulla on muutama tanskalainen joulukirja joihin palaan. Monet kirjat tuntuvat olevan turhankin yltäkylläisen romanttisia, omaan makuuni liian suunniteltuja, yllätyksettömiä. Netistä tuntuu nykyisin löytyvän kaikkein inspiroivimmat kuvat, vaikka onhan kirjoja kiva selailla.
    Hyvää joulun odotusta <3

    VastaaPoista
  3. Minä olen pyhittänyt ihanille kirjoille koko joulukuun, mitä nyt muutaman poikkeuksen saatan tehdä... ihanaa, kaunista, onnellista ja seesteistä adventtia teille!

    VastaaPoista
  4. Ihanaa lukuiloittelua joulukuulle, kauneutta ja lempeää tunnelmaa! Voi hyvin! Ps. Terveysruokavaliosi kuulostaa oikein namilta :)

    VastaaPoista
  5. Minulla on nyt lukuvire kadoksissa, mutten ole huolissani. Se on aina palannut takaisin seikkailtuaan hetken jossain muualla. Yöpöydällä on kyllä kirjoja, muttei mikään houkuttele nyt tarpeeksi. Pakko vielä sanoa, olen varmaan jo sanonutkin, että Nälkävuosi on minulle ollut yksi tämän vuoden mieleenpainuneimmista kirjoista.

    Mukavaa joulukuuta, ja lukurikasta!

    VastaaPoista
  6. Voi, ihanien kirjojen kuukausi kuulostaa, no, tiedät kyllä miltä. Siis ihanalta. ;) Minä pyrin aina lukemaan nautittavia kirjoja ja niin joulukuussakin, mutta muutamien haaste- ja äänestysdedisten takia joulukuuhun tulee minulle kuitenkin pientä suorittamisen ja pakkolukemisen makua. Mutta ei se mitään, sellainen ihan sopii minulle. :)

    Kauniit kuvat!

    VastaaPoista
  7. Voi, kun ehtisi lukemaan enemmän. Bloginikin on muuttumassa ihan ruokablogiksi, kun ei vaan ehdi lukemaan kirjoja blogattavaksi asti... no, jotain sentään kumminkin ja ovathan kirjat ja ruoka maailmoiltaan yllättävänkin lähellä toisiaan :-)

    Ihanaa kirjakuukautta ja joulunodotusta !

    VastaaPoista
  8. Meilläkin on juhlittu keskimmäisen seitsenvuotissynttäreitä jo moneen otteeseen... Virallisesti hän on syntynyt 1.12. ja 6.12. vietetään viimeiset pippalot. Nimimerkillä äiti sokerihumalassa ;)

    Ps. Joulukuu on todella ihanien kirjojen kuu, tulen taas bongailemaan täältä lukuvinkkejä!

    VastaaPoista
  9. En ole Palmenin kaupassa itse käynyt, mutta mieheni kävi taannoin ostamassa valmisruokaa sieltä kaveria odotellessa ja kauppias kysyi kassalla mieheltäni että haluaako että ruoka lämmitetään. Sanoisin että aika mieletöntä palvelua, ei ihan s-marketeissa tuollaista palvelua ole.. :)
    Pajutallissa kävin viimeksi kesällä vaikka ajan sen ohi joka päivä työmatkalla. Siellä on vaan niin paljon kaikkea kivaa, että ei siellä tiuhaan voisikaan vierailla ;) Ihania kuvia!

    VastaaPoista
  10. Hei kaikki!

    Ihanien kirjojen kuukausi on nyt alkanut. Luin jo yhden _aika_ ihanan. En kuitenkaan sitä täydellistä vielä. :)

    Hienoa itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista