tiistai 9. lokakuuta 2012

Sinikka Nopola & Tiina Nopola: Risto Räppääjä ja nukkavieru Nelli

Sinikka Nopola & Tiina Nopola: Risto Räppääjä ja nukkavieru Nelli
Kustantaja: Tammi 2012
Kansi ja kuvitus: Christel Rönns
Sivuja: 116
Kotimainen lastenromaani

Risto teki itselleen juustovoileivän ja kaatoi lasiin maitoa.
- Kaalikeitto on terveellistä, Rauha kehui.
- Nelli sanoi, että Perhoset ovat syöneet sitä koko viikon, kertoi Risto.
- Sepä erikoista, Rauha ihmetteli. - Yleensö tv-kokit ovat vaihtelunhaluisia, ja Nellin vanhemmathan ovat tämän maann johtavia herkuttelijoita, ainakin televisiossa.
- Nelli sanoi myös, ettei hän saa syödä edes jäätelöä, koska heillä säästetään.


Riston uutinen Nellin perheen säästökuurista saa Rauhan kurtistelemaan kulmiaan. Miten niin menestyvät Perhoset ovat nyt huonolla ruoalla, Nelli kulkee risaisessa mekossa ja perhe luopuu autostaankin - jopa Alpo-kissa joutuu uuteen kotiin. Kaiken selvittämiseen tarvitaan ainakin Zeppelin-postimerkkiä, valeasuja ja kirjeenvaihtoa. Myös Elvi-täti astuu mukaan kuvioihin ja vilahtaapa jossain Tigerkin.  Mistä kaikessa on kyse ja kuinka Risto, Rauha ja herra Lindberg voivat auttaa Nellin perhettä?

Risto Räppääjä ja nukkavieru Nelli (2012) jatkaa Sinikka Nopolan ja Tiina Nopolan suosittua kirjasarjaa tuttuun tapaan hauskasti ja vauhdikkaasti. Uutta jo 12. Risto Räppääjässä on kuvitus. Aiemmin Aino Havukaisen ja Sami Toivosen kuvittama Risto ystävineen näyttää nyt hieman erilaiselta, sillä kuvittajana toimii muun muassa Kirsi Kunnaksen ja Elina Karjalaisen kirjoja kuvittanut Christel Rönns.

On tietenkin sekä makuasia että tottumuskysymys, pitääkö enemmän Havukaisen ja Toivosen vai Rönnsin kuvituksesta. Molemmissa on paljon samaa: hauskuutta, leikkisyyttä, sanaleikkejä sekä sellaista jippoja, jotka avautuvat parhaiten (populaari)kulttuuritietoisille aikuisille. En paljasta jippoja tässä, sillä niiden bongaaminen on yksi Risto Räppääjä -kirjojen lumoa ainakin aikuisnäkökulmasta. Kuvitus toimii kaikin puolin hienosti: Rönns on tehnyt hahmoista samalla tavalla tunnistettavia ja hieman karikatyyrimaisia kuin Havukainen ja Toivonenkin. Herra Lindberg näyttää aivan "omalta itseltään" ja Elvin tomeruus on niin ikään oikeanlaista. Rönns tuntuukin kunnioittavan edeltäjiensä työtä, mikä lastenromaanin kohdalla lie viisas ratkaisu - liian erilainen saattaisi saada usein varsin konservatiivisen lapsiyleisön varpailleen ainakin hetkeksi. Koska omassa mielessäni Havukainen ja Toivonen ovat niin vahvasti Tatun ja Patun sekä Veeran luojia, tuntuu Rönnsin kuvitus raikkaalta ja lämpimältä aiempiin Risto Räppääjiin verrattuna. Oman lapsiraatini ekaluokkalainen kertoi pitävänsä uudesta kuvituksesta aiempaa enemmän.

Itse tarina on taattua Risto Räppääjää. Nopolan kirjailijasisaruksilla on oma, hyväksi havaittu kaavansa suositun kirjasarjan suhteen eikä ole mitään syytä muuttaa sitä: on ongelma, kasa oikeita ja virheellisiä tulkintoja, joukko suoranaisia väärinkäsityksiä, säntäilyä sinne tänne, vitsailua ja jännitystäkin. Aikuisten ja lasten roolit ovat aluksi selkeät, mutta usein lapset ajattelevat lopulta fiksummin kuin touhottava Rauha, hieman haaveellinen, mutta viisas herra Lindberg tai tomera pakastaja-Elvi, joka on aina oma riemastuttava lukunsa (ja mielestäni Ulla Tapanisen hahmoinen, kiitos RR-elokuvien). Kaikki toimii - tälläkin kertaa, juuri muuta en taida nyt kirjasta kertoa.

Risto Räppääjä ja nukkavieru Nelli vie mukanaan niin, että koko kirja on luettava muutaman iltasatukerran aikana. Ja mikä parasta, kirja viehättää varmasti melkein kaikkia 6-10 ikävuoden haarukkaan mahtuvia lapsilukijoita.

Onko teillä blogini lukijoilla mielipiteitä tai kokemuksia Risto Räppääjistä?

****
Lapsen kommentit: [näyttää sormillaan numeroita ainakin neljäänkymmeneen] Mä annan ainaski näin monta tähteä! Se oli tosi hyvä. Elvi on vähän ilkeä, mut ei se oikeesti ookaan ilkee. Viileä Venla ei oo ollut kirjoissa.

20 kommenttia:

  1. Nää on aina vähän jänniä nämä kuvittajanvaihdokset. Tiedätkö muuten, miksi kuvittajaa on vaihdettu? Kivalta näyttää joka tapauksessa!

    Meillä on luettu joku Risto Räppääjä -kirja, ja lainattiin juuri pari R.R. -leffaa katsottavaksi :).

    Sä oot muuten ite vaihtanu fonttia tässä mobiiliversiossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, totta, kuvittajanvaihdos herättää aina mielipiteitä puoleen ja toiseen - etenkin jos on intohimoinen RR-fani. Itse pidin Havukaisesta ja Toivosesta, pidän kovasti myös Rönnsistä.

      Mitä teillä on Räppääjistä pidetty?

      Ja enpäs ole vaihtanut fonttia, mutta vaihdoin kotikannettavassa selainta ja ilmeisesti selaimen vaihdos on vaikuttanut fonttiin. :)

      Poista
  2. Olispa tosiaan mielenkiintoista tietää kuvittajavaihdoksen syy, kun formaatti on toimiva. Hyvä kuulla, että muutos ei välttämättä ole huonompi. Meillä Räppääjät ovat kestosuosikkeja, mutta tätä ei ole vielä luettu, sillä kirja on tulossa synttärilahjaksi kohderyhmäläisen ikäiselle pojalleni (kohta 6).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjanainen, totta, kuvittajanvaihdos voi olla yllättävän iso asia. Mutta uusi kuvitus on mielestäni onnistunut ja tarinahan on tälläkin kertaa ihan huippu. Oma esikoiseni on vuotta vanhempi kuin poikasi (tyttö täyttää loppuvuonna 7) ja aloimme lukea Risto Räppääjiä reilu vuosi sitten. 10-vuotias kummipoikanikin tykkää RR-kirjoista, joten sarja viehättää monen ikäisiä lapsia. Hyvä niin!

      Poista
  3. Hiplasin tätä kirjaa juuri viime viikolla. Olisin ottanut Suomi-kouluun luettavaksi, mutta en ottanutkaan, kun saattaa olla liian vaativa sanastoltaan joillekin oppilaille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria Pisara, voi harmi, että kirja on liian vaativa sanastoltaan. Miten helppo on löytää sanastoltaan sopivia lastenkirjoja? Onko muuten olemassa selkokielisiä lastenkirjoja ja voisiko niistä olla hyötyä Suomi-koulussa?

      Poista
  4. Juuri tänään työkaveri arvuutteli, montako Risto Räppääjää on lasten lainatuimpien listalla. Arvasin neljää, mutta se oli pahasti alakanttiin. Niitä on yhdeksän! Ja kuka arvaa, mikä se yksi "muu" oli? No Tatu ja Patu! (oliskohan tässä tullut selitys tuohon kuvittajien vaihtumiseenkin samalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erja, yhdeksän! Oho, onpa huimasti! En ihmettele, koska RR on sekä tyttöjen että poikien mieleen. Tarinat kirjoissa ovat hyviä ja elokuvat varmasti lisäävät kirjasarjan suosiota entisestään, vaikkei yksikään leffa taida mennä yksi yhteen kirjojen kanssa.

      Poista
  5. Meillä kuopus aluksi kieltäytyi lukemasta koko kirjaa. Päivän verran asiaa mietittyään muutti kuitenkin mielensä lukemisen suhteen. Kirjakaupassa sanoivat, että kotona saattaa tulla palautetta kuvittajanvaihdoksesta ja niinhän siinä meillä kävi :) Aika näyttää, miten kuopuksemme suhtautuu uuteen kuvittajaan.
    Havukaisen & Toivosen kuvituksista on meilläkin miehen kanssa etsitty aikuisten jippoja ja aina se on ollut yhtä hauskaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johanna, mielenkiintoista kuulla. Joko teidän kuopus on alkanut lukea kirjaa? Ja mitä on pitänyt? Meillä tyttö ihme kyllä ihastui Rönnsin kuvitukseen suuresti. Tarina on kyllä mainio tälläkin kertaa, Nopoloiden mielikuvitusta voi vain ihailla!

      Poista
    2. On alkanut lukea ja tarinasta pitää kyllä, kuten ennenkin. Räppääjät ovat olleet meillä kovasti tykättyjä. Ehkä kuvittajaa pitää sulatella sen vuoksi, että Räppääjät ovat olleet "tietynnäköisinä" esillä koko kuopuksen eliniän, koska isosiskokin on niitä lukenut. Esikoisen vein 4-vuotiaana katsomaan Kapsäkin Risto Räppääjä ja Pakastaja Elvi musiikkiteatteriesitystä ja se tais vauhdittaa kiinnnostusta niin, että Räppääjät ovat yksi luetuimmista/puhutuimmista kirjoista meillä. Havukaisen & Toivosen Veera-kirjat ja myöhemmin Tatu & Patu ovat olleet mieluisia myös.
      Nopoloiden huumori ja mielikuvitus puree minuun myös :) Mun yksi suosikki on Sinikka Nopolan Anna Talven outo viivytys.

      Poista
    3. Anna Talven outo viivytys löytyy meiltäkin. Pidän siitä kovasti!

      Poista
  6. Virkistävää saada uusi Risto Räppääjä muiden RR-kirjojen joukkoon. Aiemmat onkin luettu jo niin monta kertaa että pikkuisen alkaa jo puuduttaa. Jänskää katsoa mitä 6vee sanoo uudesta, erilaisesta kuvituksesta. Äidin toiveena puolestaan olisi että uuden kuvittajan myötä kuvituksia olisi sivuilla enemmän kuin ennen. Onneksi tieto kuvittajan vaihdoksesta oli esillä jo suht varhain, niin olen nyt sopivasti toipunut uutisesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihi nainen, olen samaa mieltä. Meilläkin RR on ollut todella suosittu. Ja melkein 7vee piti kuvituksesta, 5vee ei ottanut kantaa. :) Muistaakseni kuvituksia on nyt aiempaa enemmän ja kaikki värillisiä. Se on hauskaa.

      Poista
  7. Meillä on tämä vielä kesken. Aloitimme pari päivää sitten ja koska aloitamme iltasadut aina (liian) myöhään, ehdimme yleensä lukea vain pari lukua kerrallaan.

    Stella innostui Ristoista keväällä ja luimme silloin kolme ensimmäistä osaa putkeen. Sitten pidettiin taukoa, mutta nyt kun Stella bongasi tämän uutuuden työpöydälläni, halusi alkaa lukea sitä. Mietin, onko kirja sisällöltään kovin erilainen kuin nuo aiemmin lukemamme sarjan alkuosat, mutta juuri mikään ei tunnu muuttuneen - mikä on lastenkirjoissa vain hyvä asia. :)

    Stella kiinnitti kyllä huomionsa kuvituksen erilaisuuteen, mutta ei vastustanut sitä lainkaan. Hänestä se on ihan hyvä. Ja samaa mieltä olen minä. En ole koskaan ollut erityisen suuri vanhojen kuvittajien tyylin fani, vaikka se monien ja etenkin lasten mieleen on. Viimein meillä on innostuttu myös Tatusta ja Patusta, joiden lukeminen on minusta vähän rasittavaa, sillä ainakin meillä nyt lainassa olevat kirjat ovat tietokirjoja ilman kunnollista tarinaa. Aiheetkin ovat meidän lapsille monesti vielä vähän haastavia, mutta Stella rakastaa etsiä jippoja ja muuta hauskaa kuvituksista löytyvää. :)

    Annan lopullisen tuomioni tästä kirjasta omassa blogissani, kunhan se on meillä syksyn mittaan luettu loppuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karoliina, teilläkin on ilmeisesti pidetty tästä? Sisällöllisesti RR ja nukkavieru Nelli on samaa tuttua Risto Räppääjää, mikä ilahduttaa RR-faneja ja viehättänee uusiakin lukijoita.

      Minä olen pitänyt myös Havukaisen ja Toivosen tyylistä, mutta miellän heidät niin vahvasti Tatujen ja Patujen tekijöiksi, että minun oli ensin vaikea suhtautua aiempien RR-kirjojen kuvitukseen! Kuvittajanvaihdos on etupäässä vain hyvä asia. :)

      Odotan innolla bloggaustasi tästä!

      Poista
  8. Meillä ei ole vielä luettu Ristoja, mutta aikeissa on! Pari Riston biisiä on jo kulunut cd-soittimessa, joten siitä se ura urkenee kunhan kerkiää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elma Ilona, oi, lukekaa! Uskon esikoisesi ainakin olevan juuri sopivassa iässä. :)

      Poista
  9. Meidän 6-vuotias on tutustunut Risto Räppääjään päiväkodissa, lukevat Risto Räppääjä ja komea Kullervo -kirjaa päiväunisatuna ja neiti on kovasti kehunut kirjaa. Pitänee hakea kirjastosta ensimmäinen RR kotilukuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villasukka, suosittelen! Meillä tyttö oli juuri eskari-ikäinen RR-kirjoihin ihastuessaan. Komean Kullervon luimme nyt syksyllä, mainio kirja!

      Poista