torstai 4. lokakuuta 2012

Riikka Pulkkinen: Vieras



Riikka Pulkkinen: Vieras
Kustantaja: Otava 2012
Kansi: ?
Sivuja: 299
Kotimainen romaani

Olen onnellisempi kuin aikoihin. Ihminen voi astua tuntemattomalle maalle. Maa ottaa hänet vastaan. Hän on vieras niin kuin on vieras itselleenkin, niin kuin kantaa itsessäään sitä vaiteliasta outoa, jolle ei ole nimeä.

Maria on Pohjois-Suomesta kotoisin oleva nuori pappi, joka päättää kadota. Hän jättää Helsingin ja matkustaa New Yorkiin, kaupunkiin, jonne hänen oli pitänyt päästä jo lapsena äitinsä kanssa. Marian vuosia sitten edesmennyt äiti oli toinen, jonka poskipäät, huulet ja silmät kertoivat hänen tulleen maahan muualta. Nuorena Maria löysi uskonnon, joka oli erottamaton osa hänen sairastamaansa anoreksiaa. Aikuisena hän ei tiedä, mitä haluaa löytää. Suomeen ovat jääneet Marian aviomies sekä Yasmina, pieni tyttö, jolle on tapahtunut jotain pahaa ja jonka Muumi-päiväkirjaa Maria kantaa mukanaan. New Yorkissa Maria tutustuu Mélanieen. Tutustuminen kulminoi monia Marian elämänvierautta monelta kantilta.

Riikka Pulkkisen kolmatta romaania Vierasta (2012) markkinoidaan tanssin levottomalla rytmillä ja aamuyöllä palaavien muistojen tiheydellä. Vieras pitääkin sisällään tanssin, etenkin baletin, kuvausta ja Marian muistoilla on vähintään yhtä suuri rooli kuin hänen nykyisyydelläänkin. Ennen kaikkea  teos pohtii muukalaisuuden, uhraamisen ja uhrautumisen sekä uskonnollisuuden kysymyksiä

Tankosarja, tendu, frappé miksei développé sillä osaanhan minä vielä, ja nyt alas lattialle kun hiki jo tiukkuu, voin aloittaa
          hän vain katosi
yhtenä hetkenä minä pidin häntä sylissä, hän mahtui siihen kokonaan:    (         )
hän sanoi äiti minä haluan nähdä elefantin elefantteja on näillä main vain mielikuvituksessa,
                          rakas
                                   rakas
(rakas                                       rakas)


Totta (!), Vieras on nimensä mukaisesti romaani muukalaisista ja muukalaisuudesta. Ja se on tiheä sekä tanssin rytmiä ainakin osin noudattava. Pulkkinen kirjoittaa hienosti, kuten aina. Hänen lauseensa ovat viimeisteltyjä, ne ovat hiottuja, mutta eivät hengettömiä. Toki Pulkkisella on omat kirjalliset maneerinsa ja teemansa, jotka toistuvat kirjasta toiseen. Hän esimerkiksi, kenties hieman humoristisesti, kirjoittaa yhteenkuuluvuudesta maahan heitetyn hampurilaispaperin kanssa sekä kertoo Marian pitäneen kehonsa rajat.

Pulkkinen pyörittelee teemojaan vakuuttavasti. Anoreksiaa hän kuvaa niin kouriintuntuvan realistisesti, että lukiessani upposin maailmaan, jossa kaurapuuron hiutaleetkin lasketaan yksitellen ja jossa suklaakuorrutteeseen peittyviä Jeesus-piparkakkuja säestävät sanat Jo kirvonneet ovat syntiemme kahleet. Syömishäiriön rituaalisuus ei ole kaukana uskonnon vastaavista; itse asiassa Marialle anoreksia on yksi tapa toteuttaa uskoa, päästä osaksi pyhää kolminaisuutta, olla sen armoitetussa ytimessä, kirkkaudessa. Yhtä hienosti Pulkkinen kuvaa myös vierautta toiseutena, muukalaisuutena. Hän kertoo maahanmuuttajista monitahoisesti, katsoen kaikkea läheltä ja silti, pakostakin, sivusta käsin. Vieraimmaksi - kylläpä romaanin nimeä voikin toistaa erilaisissa merkityksissä - jää tanssin kuvaus niin Marian nuoruudessa kuin nykyhetken New Yorkissakin. Tämä vierauden tunne ei kerro niinkään Pulkkisesta kirjailijana kuin minusta lukijana. Rytmitajuttomana oli vaikea päästä kiinni tanssikohtausten kielelliseen rytmiin, vaikka juuri tuo rytmi sykkii samassa tahdissa Marian mennyttä ja nykyisyyttä sekoittavan tajunnanvirran kanssa - ja tekee sen varsin onnistuneesti.

Tässä vaiheessa kaikille on selvää, että mielestäni Vieras on hieno romaani. Mutta Ilselän Minnan tavoin minäkin pidin enemmän Totasta (2010), sillä kaikessa porvallisuudessaankin kirjasta tuli omalla tavallaan totta minulle, siitä tuli minulle rakas kirja. Romaanina Vieras on kuitenkin parempi, sillä se on sekä ihana että viiltävä, siinä on elämän makua ja vahvaa intensiivisyyttä, helposti sulavaa kokeellisuuttakin. Kuten Liisa blogikirjoituksensa kommenttiosiossa toteaa, Vieraalla on pitkä jälkihehku.

Vieras on rosoinen ja kuitenkin ehjä, sen tiheä teksti hengittää. Vieras tulee ihan liki eikä päästä heti irti.

****½

Minnan ja Liisan ohella Vieraan ovat lukeneet myös Jenni, jonka mielestä Pulkkinen kirjoittaa aiempaa rohkeammin ja kunnianhimoisemmin sekä Hemuli, joka löysi lukukokemuksessa ruumiillisuutta.

37 kommenttia:

  1. Voi että, tätä tekstiäsi olen kuumeisesti odottanut! Ja kirjoitit niin vakuuttavasti, että nyt en jaksaisi odottaa että saan Vieraan käsiini. Olen kirjaston varausjonossa, ja minua ennen on ihan liian monta. :)

    Kiitos hienosta arviosta, ihana Katja! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, toivottavasti saat kirjan pian! Onko teillä kirjastossa sellaista bestseller-hyllyä, josta saa kirjoja viikon laina-aikaan? Tosin kirjan löytäminen sellaisesta on usein onnenkantamoinen.

      No, tämä kannattaa kyllä lukea. <3

      Poista
  2. Kiitos taas hienosta arviosta. Minulle on tullut kauhea Riikka Pulkkinen -kuume kirjablogien ansiosta. Pakko lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sannabanana, oletko lukenut Pulkkista aiemmin? Kannattaa lukea. :)

      Poista
  3. Aloitin juuri, melkein kädet täristen, ehdin jo niin odottaa edellisten jälkeen :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos lyyrisestä arviostasi. En ole vielä lukenut kirjaa, mutta tämän jälkeen odotan lukukokemusta vieläkin enemmän kuin aiemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aarre, Pulkkisen kirja on lyyrinen - ja rosoinen. Suosittelen, hieno romaani!

      Poista
  5. Ihanaa, että kirja täytti (ja ehkä ylittikin?) odotuksesi. Itse en aio Vierasta lukea, mutta oli pakko käydä kurkkaamassa juttusi, kun tiesin sinun tätä niin odottaneen. Olen itsekin joskus todennut, että tietyn kirjailijan jokin teos on parempi, mutta joku toinen itselle rakkaampi ja läheisempi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, täytti tosiaan - ja enemmänkin. Vaikket muistaakseni tykännyt erityisemmin Totasta, suosittelen lukemaan Vieraan joskus. Se on aika erilainen kirja ja mielestäni Pulkkisen paras (vaikka Totta tosiaan - totta tosiaan! - on se rakkain).

      Poista
  6. Minä niin tätä kirjaa odotan, etenkin kun Pulkkinen tuntuu kätkeneen kirjaan itsellenikin tuttuja teemoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unni, toivottavasti saat kirjan pian! Tässä oli minullekin muutama hyvin tuttu teema, joiden myötä siirryin - onneksi vain osin - yhteen aikakauteen elämässäni. Pidin kirjasta todella paljon.

      Poista
  7. Vieras odottaa tuolla hyllyssä lukuvuoroa, arviosi jälkeen kyllä nousi lukujärjestyksessä useamman pykälän verran :) Kiitos hienosta tekstistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vera, hauska kuulla! Ja tämä kannattaa kyllä lukea, hyvin kirjoitettu ja hienoja teemoja kantava teos.

      Poista
  8. Aah, oli pakko tulla katsomaan kun blogilistassa näin tämän kuvan! Mulla on tuo ihan sama mittanauha! Se on ihana, olen saanut sen joskus pikkutyttönä 80-luvun puolivälissä. Vieläkin löytyy ompelukorista, ja on ahkerassa käytössä. Hassua nähdä, että jollakulla on se ihan sama :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raisa, metkaa! Tuo mittanauha on kuin onkin 80-luvulta. Se on oikeasti pikkusiskoni, mutta on kulkeutunut meille ja on edelleen usein käytössä. Mittanauha liittyy kirjaankin.

      Poista
  9. Olen edelleen aivan fiiliksissä Vieraasta, ja olikin ihanaa lukea sinun ajatuksiasi kirjasta :)

    Pulkkisella tosiaan on omat maneerinsa, mutta toisaalta tässä kirjassa oli myös uudistumista niin paljon, etteivät maneeritkaan haitanneet. Pidin todella paljon kaikista kielellisistä kokeiluista, vaikka ne osittain olivat vähän haastavaakin luettavaa.

    Olen hassulla tavalla hirveän iloinen siitä, että Pulkkinen on nyt kirjoittanut kirjan, joka on "minun Pulkkiseni" - niin kuin Totta varmaan on sinun - koska olen aikaisemminsta kirjoista aavistellut että sellainen voisi jonain päivänä tulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, en ihmettele ollenkaan. Minä olen edelleen hieman lukujumissa tämän jälkeen ja arvostukseni kirjaa kohtaan nousee koko ajan.

      On ihanaa olla hirveän iloinen kirjasta, se ei ole ollenkaan hassua. Minulle Vieras on Tottaa parempi, mutta Totta on - ainakin vielä toistaiseksi - rakkaampi.

      Poista
  10. En uskaltanut lukea tekstiäsi vielä, sillä porskuttelen muukalaismaisemissa, vieraissa kengissä, vieraalla maalla.... palaan sitten, kun kirja on luettu kommentoimaan ja lukemaan kunnolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen kirahvi, oi, sinullakin on tämä luvussa. Joko ehdit loppuun?

      Poista
  11. Tämä kiinnostaa aiheena minua Pulkkisen kirjoista eniten. Toisaalta pelottaa tuo lapsenmenetysteema, mikä tarkoittanee kohdallani sitä että jos/kun tähän uskallan tarttua, vietän taas eräitä iltapuhteita punaisin silmin... mutta mitäpä ei lukutoukka tekisi hienon lukuelämyksen vuoksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elma Ilona, voin vain suositella tätä kirjaa. En halua paljastaa juonta ja voi olla, että blogijuttuni rivien välistä luit jotain, mutta tässä ei ole lapsenmenetystä, sen voin kertoa. :) Lue siis!

      Poista
    2. No huh, hyvä kun oikaisit väärän luuloni! Sitten kyllä uskallan ja tahdon lukea tämän.

      Poista
  12. Vaikken itse mikään kirjailijan fani olekaan, niin on ollut kiinnostavaa lukea arvioita Vieraasta. Erityisen hyvältä on kuulostanut liiasta makeilusta vapautuminen. Mahtavaa että tyyli on kehittynyt ja onhan Pulkkisen suosio melkoinen ilmiö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salla, on totta, että Vieras on monellakin tapaa erilainen kuin Pulkkisen aiemmat. Minä pidin Totan kauneudesta, mutta Vieras on kaunokirjana huomattavasti parempi. Lisäksi pidän tässä kirjassa siitä, ettei tällä kertaa käydä läpi eri sukupolvien päänsisäisiä asioita, vaan Maria on koko ajan keskeishenkilö. Se antaa kirjalle ryhtiä.

      Poista
  13. Ostin kirjan torstaina kun oli Suomalaisen kirjakaupan jäsentarjouksena. Totta oli minulle vaikuttava lukukokemus, Rajaa en olekaan vielä lukenut. Aloitan varmaankin Vieraan alkuviikosta, kun olen neljän päivän vapaalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie ite, mietinkin että milloin luet tämän. Joko olet lukenut? Ja mitä olet pitänyt? Kuten kerroin, on Totta minulle se rakkain Pulkkisen kirja, mutta tämä on paras. Rajasta en oikein välittänyt.

      Poista
    2. Enpä olekaan vielä ehtinyt aloittaa, ja vapaista mennyt jo puolet! Olen melko varma, että tuo kirja pitäisi saada lukea mahdollisimman yhtäjaksoisesti... palaan siis asiaan tuonnempana ;)

      Poista
    3. Nyt varmaan olet jo ehtinyt? <3 <3 <3

      Poista
    4. Luin. Hyvä oli, intensiivinen tosiaan. Toitottamaan on silti minulle(kin) se mieluisampi... Nyt täytynee lainata Raja ;), vaikka tuossa on jonossa monta muutakin.

      Poista
    5. Voi ei mitä tekstiä tulee kun iPadilla kirjoittaa!!! No tottapa asian ydin tuli selväksi ;)

      Poista
    6. Hih! Tuttu juttu tuo Padilla kirjoittamisen kanssa. :) Kiva, että pidit, vaikka Totta on tosiaan minullekin se rakkaampi kirja. Raja jää näistä kahdesta jälkeen, ainakin minun mielestäni.

      Poista
  14. Minulla on tuokin yöpöydällä odottamassa, että ehtisin joskus lukea. Mutta olen pitänyt ihan hirmuisen paljon kummastakin Pulkkisen aiemmasta. Ja jostain syystä Raja iskeytyi tajuntaani silloin moukarin lailla, vahvemmin kuin Totta. Mutta tällainen riippuu varmastikin niin paljon siitä, millaisessa elämäntilanteessa ja tunnemaailmassa kulloinkin pyörii. Koska en lue kuin kriitikko, vaan eläytyvänä lukijana. Siinä on vissi ero.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailijatar, elämätilanne ja/tai lukuhetki tosiaankin vaikuttaa kirjan kokemiseen. Minulle Totta iskostui sydälle sydämeen muutaman siinä olleen teeman vuoksi. Totta on varmaan yksi elämäni kirjoista. Rajassa muutamat asiat taas ärsyttivät.

      Ja minäkin luen eläytyen, kirjoitan vaan sitten etäisyyttä kirjaan hakien. :)

      Poista
  15. Kirjoitan nyt vähän kiireessä tätä komenttia, joten en taida saada tähän mitään kovin hiottuja mietteitä, mutta mieleeni vain tuli:
    Pulkkisen romaaneista Totta oli lempikirjani.
    Sitten, jäin vain miettimään, että mitä se syntymä- asia tarkoitti siinä loppuvaiheessa? Oliko Maria siis raskaana kirjan aikana vai mitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, Totta on yksi omakin lempikirjani. Se on minulle täydellinen kirja.

      Ja kiitos kommentistasi. :) Ethän pahastu, kun en vastaa pohdintaasi kirjan lopusta? En halua paljastaa mitään olennaista kirjan juonesta edes täällä kommenttiosiossa. Jokainen tehkööt omat tulkintansa tästä hienosta kirjasta!

      Poista