Timo Parvela: Ella ja kadonnut karttakeppi

Timo Parvela: Ella ja kadonnut karttakeppi
Kustantaja: Tammi 2012
Kansi: Mervi Lindman
Sivuja: 132
Kotimainen lastenromaani

Ja niinpä me laadimme suunnitelman. Siinä oli kolme kohtaa:
Ensin me kaataisimme rehtorin.
Toiseen kohtaan emme keksineet mitään.
Mutta kolmannessa kaikki pelastuisivat.

Tokaluokkalaisen Ellan kevätjuhla ja sitä myötä koko kolmannelle luokalle pääsy on vaarassa. Ensiksikin huolenaiheena on opettaja-parka, joka ei vain osaa opettaa Ellaa ja tämän kavereita, sillä karttakeppi, tuo tärkeä työväline, on kadonnut. Muutenkin kaikki tuntuu olevan levällään: kevätjuhla, jonka esitys ei synny millään kaikista hyvistä ideoista huolimatta; Kuudesluokkalaiset ovat ilkeitä ja pelottavia; Uusi rehtori, herra Piippu on suorastaan despoottinen henkilö, melkein kuin Tuomiovuoren lohikäärme, joka kaiken lisäksi aikoo hankkiutua eroon mukuloista. Tarvitaan melkoisesti Ellan luokan energiaa ja ideoita ennen kuin asiat selvenevät - vai menevätkö ne sittenkin vain entistä pahemmin solmuun?

Timo Parvelan Ella ja kadonnut karttakeppi (2012) on massiivisen kirjasarjan tuorein teos. Massiiviseksi Ella-sarjaa voi varmasti sanoa, sillä Ella-kirjoja on ilmestynyt jo kaikkiaan 17 kappaletta. Se on huima määrä, ja sarjalla on selvästi kysyntää. Vankka suosio kertoo siitä, että laadukasta ja sopivan tuttua kiinnittymisen kohdetta kaivataan ja tarvitaan. Ellat on tarkoitettu ensisijaisesti lukeville lapsille. Itse luin Ellaa vuoroin ekaluokkalaiseni kanssa; hän luki minulle yhden luvun, minä hänelle seuraavan, hän taas sitä seuraavan.

- Se on kapellimestarin tahtipuikko, tiesi Tuukka.
- Sapelimestarin kahvipuukko, minä kuiskasin Hannalle.
- Peltimestarin pahviukko, minä kuiskasin Tiinalle.
- Peliesterin savitukko, Tiina kuiskasi Sampalle.
- Pehvetin kalakukko, Samppa kuiskasi Patelle, joka viimein kuiskasi opettajalle:
- Kapellimestarin tahtipuikko.
- Totta, opettaja nyökkäsi. - Kapellimestari johtaa orkesteria.
- Johtaako? Kuka on toisena? kysyi Pate, joka oli urheilumiehiä.

Ellaa ja kadonnutta karttakeppiä oli vaikea lukea ääneen, koska Parvelan lennokas teksti nauratti aikuistakin lukijaa niin, että vesi alkoi valua silmistä ja (olemattomat) vatsalihakset olivat kipeytyä kikattamisen paljoudesta. Naurun aiheita löytyy jokaisesta luvusta; esimerkiksi kapellimestarin tahtipuikosta ja Pehvetin kalakulosta innostuneena luokkalaiset esittävät oman hillittömän versionsa Lentävästä kalakulosta ja näytelmässä kaikki haluavat olla Janehilkkoja, Tarzanin kanssa seikkailevia Punahilkkoja.

Lennokasta, hauskaa ja sujuvaa. Parvelan teksti on ennen kaikkea sellaista, jotka on ilo lukea. On populaarikulttuurisia viittauksia aina Taru Sormusten herrasta Batmaniin, joka Samppana murjottaa patjavarastossa. Osansa saa myös kansalliskirjailijamme. Tarinaan sisältyvän jännityksen - löytyykö karttakeppi, mitä kun oopperareissulla tulee vessahätä, mitä rehtori sanoo kaikesta, onnistuuko kevätjuhla ja ei kai rehtori oikeasti aio vaihtaa mukuloita toisiin, parempiin ja oppivaisempiin - myötä Ella ja kadonnut karttakeppi on kirja, jota on luettava luku toisensa jälkeen. Kirjaa ei yksinkertaisesti voi jättää kesken.

Hyvään lastenkirjaan kuuluu mielestäni yleensä myös ne tasot, jotka avautuvat ensisijaisesti aikuiselle. Ella ja kadonnut karttakeppi kertookin myös kouluhierarkiasta, isoista ja pienistä koululaisista, koulun hallinnosta ja riviopettajista. Parvela kirjoittaa sujuvasti ja varmasti osin rutiinilla, mutta ei liukuhihnamaisesti. Ellassa ja kadonneessa karttakepissä on sydän mukana eikä tekstistä näy minkäänlainen kirjailijan väsymys massiiviseksi paisunutta kirjasarjaansa kohtaan.

Arkisia oivalluksia, uskomattomia sattumuksia, hillittömiä sanaleikkejä - niitä kaikkia tarvitaan tuomaan sivuilta välittyvää naurua ja iloa. Yksinkertaisesti ilmaistuna: Ella on mainiotakin mainiompi lastenkirja, joka sopii niin tytöille kuin pojillekin.

****
ja lapsen arvio: Mä en anna tähtiä. Tää oli hyvä! Mut vähän tyhmäkin. Ja tätä Ellaa me ei luettukaan koulussa, kun ope luki meille jotain muuta Ellaa. Mutta eiks ne tajunnu sitä *juonipaljastuksen vuoksi en kerro, että mitä* juttua. Höh! Mut mä tajusin.