Sarah Winman: Kani nimeltä jumala

Sarah Winman: Kani nimeltä jumala
Kustantaja: Tammi 2012
Alkuteos: When God Was A Rabbit 2011
Suomennos: Aleksi Milonoff
Kansi: Eveliina Rusanen
Sivuja: 324
Ulkomainen romaani, Iso-Britannia

Jenny Penny ei kuulunut siihen ajanjaksoon, ja ymmärrän nyt, että hän oli se puuttuva väri. Hän piti koossa näitä odotuksen vuosia ja valaisi niitä molemmin puolin kuin majakka. Kun hän saapui luokkaan sinä ankeana tammikuun aamuna, tuntui kuin itse uusi vuosi olisi saapunut ja tuonut tullessaan lupauksen jostain paremmasta. Mutta ainoastaan minä näin sen. Muut, sovinnaisuuden rajoittamat, vain nauroivat tai pahimmillaan haukkuivat häntä. Hän oli toisesta maailmasta, erilainen. Mutta niin olin minäkin, salaa. Hän oli puuttuva palaseni, vastakappaleeni.

Eleanor Maud, Elly, syntyy tarunhohtoisena vuonna 1968 keskiluokkalaiseen perheeseen Iso-Britannian Essexissä. Se, että Elly syntyy samana vuonna, jolloin Pariisin keväästä tuli käsite, Marthin Luther King kuoli ja Vietnamin sota oli kiivaimmillaan, on jonkinlainen alkusyy sille, miksi Ellyn maailma näyttää niin omanlaiseltaan. Ellyn perhe on rakastava ja hyvä: isä virkamies, äiti perheelleen omistautuva, isoveli Joe salaa huulipunaa käyttävä ja ystäväänsä Charlieen kiintyvä nuoren miehen alku. Elly on taitava ja utelias lapsi, joka lukee, kirjoittaa ja keskustelee sekä seuraa ja kokee kaikenlaisia vaikeita, järkyttäviäkin asioita ympäristössään. Jouluna 1974 perheeseen muuttaa jumala, kani, joka rooli Ellyn elämässä muodostuu tärkeäksi. Vähintään yhtä tärkeäksi muodostuu Ellyn ystävyyssuhde Jenny Pennyyn, vaikeuksia pakoilevan huoraksi nimetyn naisen tyttäreen, pieneen nuhruiseen olentoon, joka on Ellyn puuttuva palanen, kokonaan kuin toisesta maailmasta.

Englantilainen Sarah Winman on kirjoittanut merkillisen ja todella hyvän esikoisteoksen. Kani nimeltä jumala (2011) on kahteen osaan jakautuva romaani, joka kulkee 1970-luvulla vietetyn lapsuuden ja 1990- ja 2000-luvun taitteen aikuisuuden tunnoissa. Elly seuraa kaikkea ikään kuin sivusta, kuin sattuma tai kohtalo määrittäisi elämän tapahtumia, mutta kokee kaiken voimakkaasti - juuri siksi Elly on kaiken keskipisteessä. Ajan kuluminen heittää puuttuvat palaset erilleen, mutta sitten Elly saa kortin, jossa lukee vain Hyvää syntymäpäivää. Jenny Penny!

"Onko sinusta sopivaa kutsua jänistä..." rouva Grogney aloitti.
"Oikeasti se on kani", Jenny Penny keskeyttä. "Sitä vain sanotaan belgia..."
"Onko sinusta sopivaa sanoa kania jumalaksi?" rouva Grogan jatkoi painottaen sanaa.
Minusta tuntui, että se oli kompakysymys.

Winmanin romaani on näennäisesti täynnä outoja sattumuksia ja ehkä niitä kompakysymyksiäkin, mutta kaikkein keskeisin kysymys kuuluu, miksi pahoja asioita tapahtuu hyville ihmisille? Kanissa nimeltä jumala on jonkin verran maagisia elementtejä, mutta mikään varsinainen aikuisten satu tai maagis-realistinen romaani teos ei ole. Sen puitteet ovat varsin arkiset ja siten Winman nojaa brittiläisen realismin perinteeseen. Hän jättää myös paljon rivien väliin, jolloin jokainen lukija voi itse tulkita kirjan pienet erikoisuudet Ellyn mielenliikkeiksi, oikeiksi sattumiksi tai kuin suodattimen läpi valottuviksi tapahtumiksi. Totuus on yliarvostettua, ketään ei palkita sen puhumisesta.

Kani nimeltä jumala on ylipäätään hienosti kirjoitettu ja myös hyvin suomennettu teos. Winmanin tekstiä lukee mielellään; teos on laadukas lukuromaani ja sellaisenakin pieni aarre muiden vastaavien joukossa. Mutta sujuvuus ei yksin riitä tekemään kirjasta niin ainutlaatuista kuin Winmanin romaani on. Kanin nimeltä jumala tekee omanlaisekseen - tärkeäksi - se, että Winman osaa pohtia suuria kysymyksiä ja kyseenalaistaa yhteiskunnan epäkohtia sujuvan, kirjan synkkiin aiheisiin nähden lämpimän, jopa suloisen kerronnan keinoin. Winman sivuaa niin kuolemaa, väkivaltaa, maailmanpolitiikkaa, masennusta, seksuaalisten vähemmistöjen asiaa, uskontoja ja uskonnottomuutta sekä ihmisen kaipuuta olla toisen lähellä - sitähän kaikki lopulta hakevat. Winman kuljettaa Ellyn Essexistä Cornwalliin ja edelleen New Yorkiin, näytää niin suuret tammet ja auringonpaisteen kuin kusiset kadut ja epävarmuudenkin. Kerronta tuo paikoin mieleen John Irvingin romaanit: Kanissa nimeltä jumala tapahtuu paljon ja outoa, mutta moni suuri asia ohitetaan vain muutamalla rivillä, kun taas esimerkiksi lapsuuskuvauksissa koulutunnin aikaisia keskusteluja tai Ellyn Nancy-tädin rakkaussuhteita kuvaillaan laajasti.

Kani nimeltä jumala on ihana kirja. Se on ihana, koska vaikkka siinä tapahtuu paljon ja kauheaa, kerrotaan kaikesta lämpimästi - elämässä vaan tapahtuu väistämättä kaikenlaista. Kirja, jossa on paljon brittiläisyyttä, hieman johnirvingmäisyyttä, hyvä tarina, moniulotteiset henkilöhahmot ja hienoja kielikuvia on nautittavaa luettavaa. Pienen epätasaisuutensa vuoksi romaani ei ole kirjavuoteni paras lukukokemus, mutta se on luultavasti niitä kirjoja, joita tulen rakastamaan hamaan tulevaisuuteen saakka.

Yleistäen voisin sanoa, että Kani nimeltä jumala on laadukas lukuromaani kaikille, jotka haluavat viihtyä, mutta karttaa suoranaista viihdekirjallisuutta. Se on harvinaisen nautittava, koskettava ja fiksu romaani. Mitähän muita ylisanoja keksisin?

****½

P.S. Rakastan kirjoja -blogin Sara taisi löytää kirjavuotensa kirkkaimman tähden, englanniksi kirjan lukenut Lukuisan Laura huomasi saman yhteyden John Irvingiin kuin minäkin.