tiistai 4. syyskuuta 2012

Italo Calvino: Halkaistu varakreivi


Italo Calvino: Halkaistu varakreivi
Kustantaja: Tammi, Keltainen kirjasto 1970 (2. painos 2004)
Alkuteos: Il visconte dimezzato 1952
Suomentanut: Jorma Kapari
Kansi: Alfons Eder
Ulkomainen satiirinen romaani, Italia
Sivuja: 115

- Paljonko? Medardo kysyi, ja näytti nauravan.
Palmikkopäinen sanoi: - Tehän tiedätte paljonko maksaa miehen kantaminen kantotuolissa...
Enoni veti kukkaron vyöltään ja heitti sen kilisten kantajan jalkojen juureen. Mies ei edes punninnut sitä vaan huudahti: - Mutta tämän on paljon vähemmän kuin sovittu summa, señor.
Tuulen heiluttaessa hänen viittaansa leipeitä Medardo sanoi: - Puolet.


Eletään vuosisatojen takaista aikaa. Sota riehuu Euroopassa ja ihmiset ovat raadollisia: ruumiita näkyy siellä täällä, on silpomisia ja hirttotuomioita sekä omankädenoikeutta ja spitaalisia, mutta on myös hilpeitä juhlia, kuutamoöitä ja kedon kukkasia. Varakreivi Medardo Terralba palaa sodasta, mutta on kaukana entisestä. Hän on puoliksi kuin aave; kuin hänellä olisi kylki, käsivarsi ja jalka, mutta toisella puolella kehoa ei mitään, vaan hulmuava viitta. Pian vastaan alkaa tulla puolikkaiksi silvottuja päivänkakkaroita sekä kehonsa toisen puolen menettäneitä lepakoita, ja varakreivi osoittaa alaisiaan kohtaan äärimmäistä ankaruutta. Toisaalta on myös ihana Pamela, paimentyttö, johon varakreivi rakastuu.

Italo Calvinon romaani Halkaistu varakreivi (1952) paljastaa pian, että Medardo on haavoittunut sodassa niin, että hänestä on vain puolikas jäljellä - niin fyysisesti kuin henkisestikin. Hänen paha puolensa on palannut kotiin ja hänen häijyytensä ylittää kaikki muut julmuudet, mitä on aiemmin nähty. Mutta puolikkaalla on oltava myös vastapari, hyvä puoli. Kaikki kerrotaan lapsen, varakreivin siskonpojan näkökulmasta, mutta vaikka näkökulma on lapsen, ei katsanto suinkaan ole kapea.

Palatessaan puolenpäivän aikaan kotiinsa Pamela näki että niityn päivänkakkaroissa oli vain puolet terälehdistä jäljellä, teriön toinen puoli oli irrotettu. - Voi! hän sanoi, - laakson kaikkien tyttöjen joukosta tämän piti tapahtua juuri minulle. Hän oli ymmärtänyt että varakreivi oli rakastunut häneen. Hän poimi kaikki päivänkakkaranpuolikkaat, vei ne kotiinsa ja pani messukirjan väliin.

 
Halkaistu varakreivi oli aikanaan ensimmäinen lukemani Calvinon kirja, minkä vuoksi sillä on suuri merkitys omalle lukijuudelleni; olen ihaillut Calvinon tekstejä yli 20 vuoden ajan - kutakuinkin yhtä kauan kuin John Irvingin, ja luen itseni näiden keskenään hyvin erilaisten kirjailijoiden faniksi. Halkaistun varakreivin merkitys minulle kumpuaakin omasta lukijahistoriastani, ja teoksen uudelleenluenta nyt parikymmenen vuoden jälkeen vahvistaa sitä, että voin olla ylpeä tästä osasta historiaani ja lukijantietäni. Calvino on edelleen raikas, suorastaan nerokas kertoja.

Romaani ei ole Calvinon paras. Oma suursuosikkini on Jos talviyönä matkamies tai Paroni puussa, en koskaan osaa päättää, että kummasta pidän enemmän, sellaiseen vertailuun teokset ovat liian erilaisia: ensimmäinen on helppolukuisuudessaan nerokas, toinen nerokkuudessaan vaikea ja palkitseva. Halkaistu varakreivi kuuluu ehdottomasti samaan sarjaan kuin Paroni puussa, ja kun mukaan otetaan vielä Ritari jota ei ollut olemassa, on lukijalla käsissään Calvinon satuallegorioina tunnettu trilogia, jonka kaikki ”osat” ovat toki itsenäisiä teoksia.

Vaikkei Halkaistu varakreivi ole suurin Calvino-suosikkini, on se kuitenkin erittäin hyvä romaani: Calvino saa pieneen kokoon suuren tarinan. Romaani on toisaalta hauska tarina pahasta ja hyvästä, toisaalta se on äärimmäisen vakava katsaus pimeään ja valoisaan koko ihmiskunnassa sekä samalla kurkistus koko Eurooppaan, maanosan eri uskontoihin, terveisiin ja sairaisiin, meihin ja muihin. Calvino onkin tiiviin ilmaisun ihailtava mestari: historiallisen romaanin tai satiirin – ehkä nimenomaan satiirin – ei tarvitse olla tiiliskivi voidakseen kertoa paljon ympäröivästä maailmasta ja kirjan ilmestymisajankohdan politiikasta. Halkaistu varakreivi ilmestyi Italiassa vuonna 1952, aikana jolloin Eurooppa oli toipumassa toisesta maailmansodasta. Tästä syystä Calvinon satuallegoriat ovat nimensä mukaisesti vertaiskuvia, satujen vaatteisiin naamioituja yhteiskuntakriittisiä kuvauksia: helppolukuisia ja mukaansa tempaisevia, mutta pohjimmiltaan vakavia.

Halkaistu varakreivi saa suun hymyyn ja mielen sopivalla tavalla vakavaksi. En usko, että "spoilaan" mitään olennaista kirjasta, kun siteeraan näin lopuksi erästä sen keskeisajatusta: Maailma on täynnä velvollisuuksia ja virvatulia. Jokainen voi itse päättää, kumman valitsee.

****

Halkaistusta varakreivistä on kirjoitettu myös Kiiltomadossa sekä Kirjanurkkaus- ja Oota mä luen tän eka loppuun –blogeissa.

16 kommenttia:

  1. Olen lukenut Italo Calvinolta vain Marcovaldo eli Vuodenajat kaupungissa, josta pidän kovasti. Siinä on kaksikymmentä tarinaa, mutta kaikki ovat köyhän italialaisen Marcovaldon elämää koskevia.

    Sain hänelle seitsemän suomennettua kirjaa Marcovaldon lisäksi eli aika paljon.

    Vaikka pidän Italo Calvinosta, pidän vielä enemmän Raymond Carverista, enkä tajua, mikä lanka alitajunnassani kytkee heidät. (Outoa miten kirjoitan...tämä on Hautalan syytä.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, Marcovaldo on hieno teos, neorealismia, jos oikein muistan. Olen lukenut kirjan englanniksi, mutta haluaisin lukea sen.

      Calvinoa on suomennettu aika paljonkin, mikä on hienoa. :)

      Carveria en ole lukenut - vielä!

      Poista
  2. Ihanaa kun kirjoitit Calvinosta, haluan lukea tämän ja toki nuo muutkin. Paroni puussa oli niin positiivinen kokemus (sinähän minua taisit siihen innostaakin). Halkaistu varakreivi kuulostaa lukemisen arvoiselta opukselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnea, oi miten ihanaa, että innostuit minun suosituksestani lukemaan Calvinoa. Ja koska pidit Paronista, voi tämäkin upota. :)

      Poista
  3. Joitakin hänen kirjoja löytyy jullystä...

    VastaaPoista
  4. Minä olen lukenut Calvinolta vain Jos talviyönä matkamiehen. Se teki suuren vaikutuksen. En tiedä miksen muuta ole vielä häneltä ahminut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, Jos talviyönä... on kaikkein hienoin calvino. Kannattaa lukea niitä muitakin. :)

      Poista
  5. Olipa kiva lukea taas Calvinosta, joka tuntuu olevan niitä aiemmin (ja kai nykyisinkin) paljon luettuja kirjailijoita, jotka minulta ovat jotenkin enimmäkseen jääneet väliin. Olen lukenut muistaakseni Jos talviyönä matkamies -kirjan, ja nyt mukana on Kosmokomiikka, joten Calvinojuttuja on lisää tiedossa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tessa, Calvino on jo klassikkoa, varmaan aina luettu. :) Kiva, että luet Kosmokimiikkaa. Se jäi minulta kesken kymmenisen vuotta sitten. Ties vaikka esimerkkisi kautta innostuisin uudelleen!

      Poista
  6. Silmäni avautuivat nyt Calvinolle. Toivottavasti muistan nimen joskus kirjastossakin :)

    VastaaPoista
  7. Minä tykkään kauheasti Calvinosta, mutta tätä en jostain syystä ole lukenut. Aina aika ajoin muistan, että tämäkin on olemassa, ja sitten kirjastossa en muista mitä pitikään muistaa... kiitos kun muistutit, taas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elma Ilona, minulle kävi samoin, mutta nyt päätin ryhdistäytyä - uudelleenluennalla! Suosittelen, lue! :)

      Poista