torstai 23. elokuuta 2012

Siri Hustvedt: Lumous

Siri Hustvedt: Lumous
Kustantaja: Otava 2009 (pokkaripainos 2010)
Alkuteos: The Enchantment of Lily Dahl 1996
Suomentanut: Kristiina Rikman
Kannen suunnittelu: Katja Kaskeala
Ulkomainen romaani, Yhdysvallat
Sivuja: 263

Kun laulu loppui, mies lähti ikkunasta sammuttamaan levysoitinta ja palasi sitten. Lily katsoi hänen tummia kasvojaan. He olisivat voineet huutaa toisilleen tai vilkuttaa, mutta eivät tehneet kumpaakaan. He vain katselivat toisinaan pitkältä tuntuvan tovin, vaikkei se ehkä pitkä ollutkaan. Lily kuuli auton äänen kadulta, tuuli kahisi puissa korttelin päässä ja sitten joku juoksi kujalla Stuart Hotelin takana. Hän katsoi ääneen suuntaan mutta ei nähnyt ketään, ja sitten askeleet pysähtyivät. Mabelkin oli lakannut kirjoittamasta. Lily loi viimeisen katseen Edward Shapiroon, nousi varpailleen pakottavissa kengissä ja sulki hitaasti verhot.

Minnesotan Websterissä tapahtuu harvoin mitään. Joskus joku pikkukaupungin poika tai vanhapoika rettelöi humalassa, ja joskus nuorten naisten löyhästä moraalista kerrotaan juttuja. Kaikki tuntevat paikkansa, oman roolinsa niin työpaikalla kuin taajaman yhteisöllisessä toiminnassakin. Ja jokainen on taustaltaan pohjoismainen. Ei siis ole mikään ihme, että 19-vuotias Marilyn Monroeta ihaileva kahvila-apulainen Lily Dahl lumoutuu kaupunkiin muuttaneesta kuvataiteilijasta Edward Shapirosta, komeasta newyorkilaisesta. Myös Lilyn iäkäs ja salaperäinen harrastelijateatteriystävä Mabel osaa kertoa Lilylle yhtä sun toista elämästä, kunhan ensin juodaan hieman teetä.

Lumous (1996) on Siri Hustvedtin varhaistuotantoa, hänen toinen romaaninsa. Kirjassa Hustvedt liikkuu muista teoksistaan tutuissa mielenmaisemissa: taiteessa, keskusteluissa sekä naisen ja miehen välisessä väreilyssä. Mutta Lumouksessa ovat vahvasti läsnä Keskilänsi sekä koko kaupunkia vuosikymmenet askarrattanut ei-niin-salainen arvoitus: asia, josta koko pikkukaupunki tietää enemmän kuin kertoo.

Mabel hymyili. "Ei varmaan ole niinkään kyse siitä mitä elämässä tapahtuu kuin siitä mitä siinä kuvittelee tapahtuvan, miten asioita värittää. Vähän sama kuin vaihdokasteema, kun sitä ajattelee."

Tiedän, että ole ajatuksissani yksin, kun kerron Lumouksen alkupuoliskon pitkästyttäneen minua hieman.Teos tosin alkaa jäntevästi; nuori Lily ihastuu salaperäiseen taiteilijaan ja tekee mielenkiintoisia löytöjä iäkkään naapurinsa Mabelin kotona. Pian Husvedt unohtuu jonnekin älyllis-unenomaiseen mielenmaisemaan, jota rytmittävät teatteriharjoitukset ja erilaiset vetovoimantäyteiset kohtaamiset. Loppupuolellaan romaani muuttuu yllättävänkin rivakasti etenväksi tarinaksi, josta en nyt paljasta sen enempää.

Husvedtin kerronta on tälläkin kertaa taidokasta, hiottua, ehkä aavistuksen asetelmallista. Kirjassa on paljon sisätilakuvauksia, jotka tuntuvat tunkkaisilta. Niiden vastapainoksi Dakotasta saapuneet tuulet puhaltavat taivaan pilvettömäksi, ja Lily nipistää poskiaan saadakseen niihin tervettä punaa - aivan kuin kaikissa kunnon tyttökirjoissa! Lumous ei kuitenkaan ole tyttökirja, vaikka sen päähenkilö on vasta aikuisuuden kynnyksellä. Romaanissa on paljon synkkyyttä, jopa trillerimäisyyttä, hieman intohimoista seksiä ja tilkka viiniä, jonkun verran taide- ja kirjallisuuskeskusteluja ja koko ajan aavistuksen ahdistava tunnelma. Husvedt sovittaa kaiken yhteen siten, että lopputuloksena on maalaismaisen sofistukoitunut romaani. Lumous on maalaismainen, koska Hustvedt tuntee keskilännen pohjoismaistaustaiset asukkaat, jotka antavat omien kyläoriginelliensä rellestää raitilla; sofistukoituneeksi sen riittää Hustvedtin hienostuneen kerronnan ohella tekemään kaupunkilainen juutalaistaustainen Edward, joka taiteilijana tuntee myös kirjallisuutta ja oopperaa. Lily on kaiken keskellä, jalat tukevasti multaisessa maassa, mutta pää pilvissä ja haaveilussa.

Lumous ei ole täydellinen romaani. Mutta Hustvedtin muiden teosten joukossa se on kaikkein kikkailemattomin, mistä pidin kovasti. Siinä on sopivasti liikkumattomuutta ja pohjoiseen keskilännen tunnelmaa sekä tapahtumia, järkyttävyyttäkin. Ennen kaikkea siinä on vahvaa veto- tai lumovoimaa. Amerikkalaista elegiaa lukuun ottamatta olen pitänyt kaikista lukemistani Hustvedtin teoksista, omalla lukuarvoasteikollani Lumous nousee melkein Kaikki mitä rakastin -romaanin rinnalle.

****

Jennin mielestä Lumous ei ole suuri elämys, mutta sujuva ja taitavasti kirjoitettu romaani kuitenkin. Karoliinakaan ei täysin ihastunut, vaikka näkee teoksessa paljon hyviä teemoja. Nannalle Lumous oli hailakka kokemus.

21 kommenttia:

  1. Olen meinannut ottaa "Lumouksen" lainastosta itselleni luettavakseni, mutten sittenkään...Ehkä voisin silti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, kiva bloginähdä tosi pitkästä aikaa, aivan ihanaa! :) Lainaa tämä kirja joskus, toiset ovat pitäneet, toiset eivät, mutta jokaiselle kirja näyttäytyy varmasti erilaisena.

      Poista
  2. Minulle Lumous ei ollut mikään elämys, vaan haaleus. Kirja on monilta kohdiltaan kuin harjoitustyö Sirin menestyksekkääseen Kaikki mitä rakastin. Lumouksen Edward on Kaikki mitä rakastin Bill, mutta kuten kirjatkin, minä ihastuin Billiin, en haaleaan Edwardiin. Minulle hän oli kuin jäähtynyt kylpyvesi. Olin jo antamassa Lumousta pois, mutta olen nyt kuitenkin päättänyt, kerran olen kirjailijakeskeinen, säilyttää kaikki Hustvedtin kirjat.

    Minäkin olen pitänyt kaikista muista Sirin töistä, mutta en pitänyt yhtään Amerikkalaisesta elegiasta. Olin niin pettynyt, että en pystynyt tuomaan sitä edes blogiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, minun mielestäni Lumouksen alkupuoli on melko haalea, mutta sitten kirjaan tulee sellaista outoa imua ja kauneuttakin. Minä pidin kovasti. En vielä yhtä paljon kuin Kaikki mitä rakastin -romaanista, se on ehdottomasti Hustvedtin päätyö.

      Amerikkalaisen elegian suhteen taidamme olla samoilla linjoilla. Muistan, miten odotin sen ilmestymistä, mutta ei...

      Minä muuten sain tänään sen karhukirjan käsiini. Jännittävää lukea oman suursuosikkinsa esikoinen!

      Poista
    2. Ja minä olen nyt matkalla katsomaan, 'ammutaanko' minut, sillä en aio lukea karhukirjaa...;-)

      Poista
    3. Leena, ei kai ketään koskaan "ammuta". :) Blogeissa on yleensä hyvä henki. Itse en ainakaan erityisemmin ihastunut karhukirjaan, vaikka se kiinnostava olikin.

      Poista
  3. Ihanaa lukea tekstisi tästä. Minulla on aika hämärät muistikuvat tästä, pidin ja en, Hustvedtin kieli on silti kaunista. Pidän myös ottamastasi kuvasta ja sen sinisestä tunnelmasta. Minusta tuntuu, että pitäisi lukea KMR ja ehkä jopa tämäkin uudelleen ja kuulostella miltä nyt tuntuisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnea, ymmärrän hyvin että tästä voi samaan aikaan pitää ja ei-pitää, koska kirjassa on paljon sellaista epämääräistä haparointia ja sitten kuitenkin niin paljon hienoa. KMR on mielestäni oikeasti hieno, suosittelen.

      Poista
  4. Minä en liiemmin lämmennyt tälle. Enkä kyllä Vapisevalle naisellekaan. Kaikki mitä rakastin pääsee ehkä vielä kokeiluun, mutta jos se ei toimi, niin sitten luovutan. Hustvedtkin taitaa olla niitä kirjailijoita, että toisiin kolahtaa ja toisiin ei.

    Minä kyllä ymmärrän ja näen kirjoissa sen, miksi muut niistä pitävät, mutta se ei auta siinä kohtaa, kun itse ei pidä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, ehkei Hustvedt ole sinun kirjailijasi? Hänen tyylinsä on varmasti sellainen, että toiset rakastavat ja toiset eivät vaan lämpene, ja se on kiehtovaa.

      Minä en aio edes yrittää lukea Vapisevaa naista. Luulen, etten jaksaisi ja olen ymmärtänyt, että Hustvedt on kirjallisesti menossa enemmän sen suuntaan. Harmi. Kaikki mitä rakastin on mielestäni hieno, mutta ehkä aavistuksen snobbaileva. Odotan kiinnostuksella, mitä siitä pidät, jos sen tulet lukemaan.

      Poista
  5. Minä olen jotenkin päättänyt tämän pariskunna kohdalla olla Austerin puolella, vaikka eivät he tiettävästi ole pyytäneet valitsemaan puolia ;) Kaikki mitä rakastin - oli muistiinpanoissanani silti 5tähden kirja, lukemisesta on tosin niin kauan etten muista siitä kuin jotain tunnelmaa. Joku ihmeen epämääräisyys minulla on kirjailijaa kohtaan, etten haluaisi lukea enää mitään - vähän samanlainen kuin Itkosen kanssa, huomaan. Ehkä pettymyksen pelko? Tulin nyt sitten avautuneeksi täällä ihan aiheen vierestä... mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatkan aiheen vierestä: munkin on vaikea ajatella vain Hustvedtiä tai Austeria, vaan ajattelen aina pariskuntaa ja olen Hustvedtin puolella, vaikken ole kaikkiin hänen teoksiinsa niin ihastunut. ;) Sekä Hustvedtin kirjoissa että persoonassa on jotain kiinnostavaa. Pitää se uusinkin vissiin lukea, ehkä enkuksikin. Herra Austerin suhteen olen paljon valikoivampi.

      Poista
    2. anni.M. ja Jenni, hih hii, hauska vastakkainasettu kirjailijapariskunnan suhteen. Hmm. Minun mielestäni Auster on parempi kirjailija, mutta pidän Hustvedtistä kuitenkin enemmän. Ihailen molempien tuotantoa.

      Austerin suhteen voi tosiaan olla valikoivampi, koska hänen tuotantonsa on laaja. Ja joskus voi tuolla tuo annin mainitsema pettymyksen pelko - toisaalta jos ennakkoon pelkää pettyvänsä, voi yllättyä myönteisesti. :)

      Poista
  6. Moi Katja, tulin kylään - vihdoinkin! :) Aloitan tuoreimmasta, ja jatkan niin pitkälle kuin ehdin...

    En ole lukenut vielä yhtäkään Hustvedtin kirjaa, mutta jostain syystä tämä kuulostaisi niistä eniten "minun kirjaltani". Omasta hyllystä taitavat löytyä tämän lisäksi alehyllystä ostetut KMR ja Amerikkalainen elegia, mutta silti tämä Lumous vetää vahvimmin puoleensa. Maalaismaisen sofistikoitunut romaani kuulostaa tunkkaisuudesta ja pitkäveteisyydestäkin huolimatta aika ihanalta. Mitäpä luulet, kannattaisiko minun aloittaa tästä Hustvedtiin tutustuminen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, ihanaa, että tulit käymään. <3

      Luulen, että Amerikkalainen elegia ei lämmitä sinunkaan mieltäsi, mutta KMR kyllä. Se on niin hieno. Aloita kuitenkin Lumouksesta: jos ihastut tähän, niin rakasta KMR:ää.

      Poista
  7. Vaikka en lämmennyt Lumoukselle, niin silti jaksan ihastella Hustvedtia kirjoittajana. Kaipa sitä pitäisi tutustua myös siihen kirjailijapariskunnan toiseen puoliskoon... Austeria nimittäin löytyisi omastakin hyllystä, mutta en ole vielä rohjennut aloittaa yhtäkään. Enkä oikeastaan edes tiedä, miksen :)

    Kiitos linkityksestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nanna, niin se vain menee. Vaikkei itse ihastu kirjaan, voi silti tunnistaa kaikki hienoudet. Austeriin kannattaa tutustua. Mielestäni hän on vaimoaan parempi kirjailija. Mitä sinulla on hyllyssäsi odottamassa?

      Poista
  8. Minäkin luin tämän tuossa kesällä, mutta en innostunut yhtään. Siis yhtään. Luin silti hammasta purren loppuun saakka, ja loppupuolella lukeminen ei tosiaan ollut enää niin vastentahtoista, sillä tarina sai pientä imua. Mutta ei se kokonaisutta pelastanut. En vain päässyt virran kuljettamaksi ollenkaan, vaikka kuinka yritin. (Yritinkö sitten liikaa...? En tiedä.) Ei huvittanut sitten edes kirjoittaa kirjasta blogiin ja laitoinkin sen jo eteenpäin aikoja sitten.

    Kaikki mitä rakastin oli kyllä hyvä, Amerikkalaisesta elegiastakin muistaakseni pidin. Kaiketi jatkan vielä Hustvedtin parissa, ihan vain piruuttani. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suketus, voi että. Tämä ei tosiaankaan ollut sinun kirjasi! Et ehkä yrittänyt liikaa, tämä ei vaan kolahtanut ja sillä hyvä. :)

      Joskus on paikallaan lukea pienen pirunsarvet päässä!

      Poista
  9. Juu minäkään en tästä monen kommentoijan tapaan oikein syttynyt. Piti kyllä käydä ihan lukemassa tuo oma bloggaus, sillä olen unohtanut kirjasta paljon. Nyt muistan etenkin alun, sen kahvilakohtauksen, joka oli minusta niin typerä esitellessään näitä karaktäärejä. Paranihan kirja siitä, mutta ei jäänyt mieleeni rakkaana. Pidin Amerikkalaisesta elegiasta enemmän, mutta siitäkin muistan aika vähän. KMR ja Kesä ilman miehiä ovat sen sijaan olleet erilaisuudessaankin minulle lähes täydellisiä kirjoja. Suomennetuista Vapiseva nainen on vielä lukematta.

    Minusta oli kuitenkin tosi hauska kuulla ja lukea, miten tämä oli sinulle niin hyvä. Oli kiintoisaa pohtia syitä siihen, miksi tavallaan aika samamakuisiin lukijoihin joku kirja kolahtaa yhden kohdalla, muttei toisen. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karoliina, varmasti syitä siihen, miksi sama kirjaa kolahtaa tai työntää pois on monia. Lukuhetki lie yksi tärkeimmistä. Minä rakastuin Kaikki mitä rakastin -kirjaan siksi, että luin sen yhtenä hankalana aikana ja kirja osasi peilata monia asioita, vaikka hieno romaani se on muutenkin. Amerikkalainen elegia oli suuri pettymys, Kesä ilman miehiä sellainen "kiva" kirja. Olin varautunut siihen, että ihastu Lumoukseen mitenkään voimakkaasti ja ehkä siksi yllätyin nyt näinkin iloisesti.

      Poista