lauantai 24. maaliskuuta 2012

C. S. Lewis: Velho ja leijona

C. S. Lewis: Velho ja leijona
Kustantaja: Otava 1999 (ensimmäinen suomalainen painos vuodelta 1960)
Alkuteos: The Lion, the Witch and the Wardrobe
Kuvitus: Pauline Baynes
Suomentanut: Kyllikki Hämäläinen
Ulkomainen lastenromaani, fantasiaklassikko, Iso-Britannia
Sivuja: 153

"Tämähän on vallan suunnaton vaatekaappi!" Lucy ajatteli kävellessään yhä eteenpäin raivaten tietään turkkien lomitse. Sitten hän huomasi jonkin narskahtelevan askeltensa alla. "Onkohan koipalloja tippunut maahan?" hän ajatteli ja kumartui koettelemaan kädellään. Mutta kovan puisen kaapinlattian sijaan hän tunsi käsissään jotain pehmeätä, jauhomaista ja tavattoman kylmää. "Tämä kummallista", hän sanoi ja astui pari askelta eteenpäin.
Samassa hän huomasi, ettei enää tuntenutkaan kasvoillaan pehmeän turkiksen hivelevää kosketusta vaan jotakin kovaa, karkeata ja suorastaan pistävää, "Hyvänen aika, aivan kuin puun oksia!" Lucy huudahti. Ja sitten hän näki edessään valoa; ei siinä missä vaatekaapin seinän olisi pitänyt olla, vaan paljon kauempana.


Pienen Lucyn kulku vaatekaapin kautta kohti Narnia-nimistä maata lienee kaikkein kuuluisin ja tyylipuhtain kuvaus reaali- ja fantasiamaailman välisestä siirtymästä. Eletään toisen maailmansodan ajan Englannissa. Sisarukset Peter, Susan, Edmund ja Lucy lähetetään pois pommitusten runtelemasta Lontoosta maaseudun rauhaan vanhan professorin linnamaiseen taloon. Talo on suuri ja täynnä piilopaikkoja. Sadepäivinä lapsilla on tylsää ja erään piiloleikin aikana Lucy päätyy vaatekaapin kautta maahan, jossa on ikuinen talvi, muttei koskaan joulua. Maa on Narnia, jota Kuningattareksi itseään tituleeraavan Valkea Velho hallitsee kivenkovalla otteella: häntä vastustavat muutetaan kivipatsaiksi eikä Kuningatar kaihda verenvuodatustakaan. Ajat ovat kuitenkin muuttumassa, sillä Narnian todellinen hallitsija jalomielinen leijona Aslan on huhujen mukaan palaamassa valtakuntaan. Valkean Velhon hirmuhallinnon syrjäyttämiseksi tarvitaan aikojen alun suuren taian mukaan myös kahden ihmistytön ja kahden ihmispojan, Aatamin Poikien ja Eevan Tyttärien, työtä. Lucyn ja hänen sisarustensa pitkä matka on alkamassa.

Velho ja leijona (1950) aloittaa C. S. Lewisin Narnia-sarjan, joka on varmasti monille blogini lukijoille, ehkä rakaskin lastenkirjallisuuden klassikko. Klassikkoasemansa tämä seitsemän kirjan sarja on ansainnut syystäkin. Velho ja leijona tutustuttaa lukijansa paitsi Narniaan, myös sen ihmeellisiin asukkaihin fauneista puhuviin eläimiin sekä ilkeistä susista uljaisiin kentaureihin ja kauniisiin metsänneitoihin. Se kuljettaa ikuiseen talveen, mutta myös sinikellojen peittämille niityille, aina merenrannalle Cair Paravelin linnoitukselle saakka. Se on romaani hyvyyden ja pahuuden taistelusta ja ennen kaikkea se johdattaa satuun ja seikkailuun.

"Mutta mikä sinä oikein olet?" kysyi Kuningtar uudelleen. "Oletko liian isoksi kasvanut kääpiö, joka on leikannut partansa?"
"En. Teidän Majesteettinne", Edmund sanoi, "minulla ei koskaan ole ollut partaa. Olen poika."
"Poika!" huudahti Kuningatar. "Tarkoitatko että olet Aatamin Poika?"
Edmund ei vastannut mitään. Hän oli niin hämmentynyt, ettei käsittänyt mitä kysymys tarkoitti.
"Idiootti sinä ainakin olet, olitpa sitten mitä muuta hyvänsä", Kuningatar sanoi. "Vastaa nyt minulle selkeästi ja kiemurtelematta tai minä menetän kärsivällisyyteni. Oletko sinä ihminen?".


Itselleni Velho ja leijona on rakas kirja, se on itse asiassa ainoa Narnia-kirja, jonka olen lukenut useammin kuin kerran. Luin sen ensimmäisen kerran pikkukoululaisen, uudelleen teini-ikäisenä ja pari kertaa aikuisenakin. Tällä kertaa luin kirjan ääneen kuusivuotiaalle esikoiselleni, mikä painottaa myös tätä blogikirjoitustani, koska nyt luin kirjaa ennen kaikkea vanhemman roolissa.

Lewisin kirja ihastutti tälläkin kertaa. Velho ja leijona on oikea sadunkerronnan riemuvoitto. En erityisemmin pidä aikuisille suunnatuista fantasiakirjoista, mutta monet lapsille suunnatut lajin edustajat, tämän ohella vaikkapa Michael Enden Tarinan vailla loppua, olen lukenut niin monesti, että olen seonnut laskuissa. Lastenkirjojen kohdalla pidän fantasiasta, jossa on selkeä siirtymä reaalimaailman ja fantasian välillä, mutta aikuisten kaunokirjallisuudessa taas reaalifantasia tai maaginen realismi viehättää enemmän. Lewsisin teos on tyylipuhdas fantasiakirja. Siinä on selkeä reaalimaailma, hieman ankeaa, mielikuvien englantilaiseen tyyliin sateista arkea ja sääntöjen tahdittamaa elämää, sekä sen vastakohtana ikiaikaisten kertomusten värittämä fantasiamaailma, jossa mitä tahansa voi tapahtua. Tämän Lewis tavoittaa erinomaisesti. Minäkin aloin uskoa kinkkuvoileipiä tekeviin majaviin sekä piipputupakkaa polttelevaan fauniin.

Velho ja leijona on aidosti jännittävä ja oikeita jännitteitä esiin nostava lastenromaani. Valkoisen Velhon ja Aslanin välisen ikivanhan kaunan rinnalla Lewis nostaa teoksessaan myös sisarusparven sisäiset jännitteen keskiöön. Oman puolensa valitseminen sekä oikeudenmukaisuudesta kiinni pitäminen kasvavat osaksi tarinaa. Lewis tekee se niin hyvin, että lukija saattaa hätkähtää omaa ehdottomuuttaan: miksi joku valitsee väärin? Lewis on selvästi lasten puolella, heitä pitää kuunnella ja heidän oikeuksiaan kunnioittaa, mutta toki tietyin ehdoin: hyvän puolella oleminen on välttämätöntä.

Toki kirjassa on paljon sellaista, joka tuntuu nykylukijasta ristiriitaiselta. Luin kirjan ääneen kuusivuotiaalle eskarilaiselleni. Minun itseni piti hieman nieleskellä, kun vastaan tuli turkiksia tai kun tyttölapsia ei pidetä sopivina taisteluun. Onneksi tytöillä on muuten keskeinen rooli kirjassa, Narniaan ensimmäisenä ehtinyt Lucyhan on oikeastaan sen päähenkilö. Paikoittainen hurmeinen välivalta tai sillä uhkaaminen pani pohtimaan, että pitäisikö minun sensuroida lastenkirjaa. En sitä kuitenkaan onneksi tehnyt, sillä lapset ovat mutkattomia kuuntelijoita, minkä vuoksi Narnian mustavalkoinen maailma sovittuu hyvin yhteen lasten oikeudentajun kanssa. Ihan pienimmille en silti Velhoa ja leijonaa lukisi, arvelen alakouluikäisten olevan kirjalle otollisinta yleisöä, vaikka meillä pieni varaslähtö otettiinkin. Joillekin kirjan rivien välistä välittyvä maailmankatsomus saattaa olla luotaantyöntävä tekijä, toisille taas ehkä jopa se suurin syy tarttua kirjaan. Lewis oli eläessään erittäin voimakas kristinuskon puolustaja. Velhossa ja leijonassa kristilliset painotukset eivät nouse yli sadun, vaan kertomus on klassinen hyvän ja pahan taistelu. Tietynlaista symboliikkaa on kuitenkin paljon: Lucy, Susan, Edmund ja Peter ovat Eevan poikia ja Aatamin tyttäriä ja Aslan on kuin Ilmestyskirjan jeesusmainen jalopeura. Lilithkin mainitaan. Vertauskuvia voi hakea monestakin kohtaa, mutta kirjan voi lukea myös puhtaana satuna, joka peilaa omaa aikaansa, toisen maailmansodan jälkitilassa elävän Iso-Britannian kuvaa.

Jos minulta kysyttäisiin, mikä on täydellinen satu, vastaisin varmasti joko jonkun Prinsessa Ruususen kaltaisen klassikon tai sitten uudemmista saduista Astrid Lindgrenin Kultasiskoni tai Pekka Peukaloisen. Saturomaanina Velho ja leijona lähenee täydellistä. Siinä on hyvä tarina, klassinen hyvän ja pahan vastakkainasettelu sekä ikiaikaisten satujen suurta taikaa. Minulle, brittikicksejä kaipaavalle se on myös täydellisen englantilainen: kukapa voisi vastustaa Rouva Majavan tarjoamaa pientä teeateriaa?

*****-
(sekä tuhatviisisataamiljoonaa tähteä, kuten esikoinen tuumasi kirjan päätyttyä. Muita kommentteja en tällä kertaa lapseltani saanut, mutta hän oli niin haltioissaan Velhon ja leijonan kanssa, että luimme koko kirjan vain parilla istumalla. Se kertonee parhaiten siitä, kuinka mieleinen Lewisin romaani oli.)

Vaikka Velho ja leijona on eräs tunnetuimmista lastenkirjaklassikoista, en kuitenkaan googlettamalla löytänyt muita teosta koskevia blogikirjoituksia kuin Satun mainion kuvauksen Velhosta ja leijonasta äänikirjana. Koko Narnia-sarjasta on kirjoittanut Jokke.

37 kommenttia:

  1. Juu, täällä hihkun käsi pystyssä, minä en ainakaan voi vastustaa Rouva Majavan teeateriaa. Itse muistan ensi kosketukseni Velhoon ja leijonaan nostaneen pintaan jäytävän kaipauksen Narniaan. Kuten varmaan niin monet, minäkin kokeilin montaa vaatekaappia, mutta ne olivat aina kaikki epäkunnossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rouva Majavan teeateria ja retkieväät ovat melkein yhtä runsaat kuin Viisikoissa. Olisiko tosiaan peribrittiläistä, että kun lähdetään seikkailulle tai ihan vaan naapurimetsikköön, niin mukaan otetaan paljon syötävää? Minäkin kokeilin lapsena vaatekaappia, ei toiminut ei. :)

      Poista
  2. Hieno postaus Katja :)

    Olen lukenut Narnian tarinat monesti, en jostain syystä enää pidä niinkään tästä teoksesta, vaikka kaikki minkä kirjoitit on totta. Pidän muista kirjoista etenkin Prinssi Kaspian, Kaspianin retket maan ääriin sekä Hevonen ja poika. Viimeisestä kirjasta (Narnian viimeinen taistelu) en erityisemmin pidä, liian ehdoton. Taikurin sisarenpoikakin on mukiinmenevä tarina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jokke. :)

      Minulle Velho ja leijona on se kaikkein klassisin. En ole aikuisena yrittänyt lukea muita Narnia-kirjoja, mutta nyt kyllä kiinnostaisi. Minulla on sellainen mielikuva, että niissä olisi selvemminkin uskonnollisia painotuksia. Olenkohan väärässä? Olen tosiaan lukenut ne aika pienenä, minkä vuoksi en muista enää.

      Poista
    2. Minusta Velho ja Leijona kivipaaden tapahtumineen on varsin uskonnollinen, Taikurin sisaren poika on uskonnollinen, Charnista tulee paha kun Narniaa luodaan, viimeinen kirja on todella uskonnollinen, mutta muut kirjat eivät niin paljon, joskin jokainen on, esiintyyhän Aslan niissä jokaisessa.

      Bloggasin innostuksissani blogiaikani alkutaipaleella näin
      http://joklaaja.blogspot.com/2011/06/c-s-lewis-narnian-tarinat.html

      Poista
    3. Kiitos linkistä, Jokke! Siellä on niin hyvin Narnia-kirjoja käsittelevä kirjoitus, että lisäsin linkin blogitekstiini. :)

      Totta, kyllä Velho ja leijona tihkuu kristillistä symboliikkaa, mutta kirjan voikin lukea joko eräänlaisena Jeesuksen kärsimys- ja ylösnousemuskertomuksena tai sitten puhtaana satuna. Se on muuten yksi Lewisin taidokkuuden osoitus.

      Poista
  3. Näimä kirjat olivat kestosuosikkini- mutta jotenkin en enää nauttinut näistä kun viimeksi luin läpi. Jokin vain harasi vastaan kaikessa tuossa arvosjärjestyksessä jne. Mutta myönnetään, Majavat ovat ihania!

    Huoh. En löydä enää Narniaa edes jääkaapin oven takaa... Mutta onneksi on muistot, siellä oli kivaa niin kauan kuin sitä kesti!

    (Lewis kirjoitti muuten myös (vielä) kristillisemmän avaruustrilogian. En kyllä muista onko sitä suomennettu... )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus vanhat suosikit näyttäytyvät eri tavalla kuin aikaisemmin. Velho ja leijona upposi minuun todella hyvin vielä nytkin, mutta astetta paatoksellisempaa tekstiä en varmaan voisi nielemättä purra. Tässä tarina on kuitenkin pääasia. Ja majavat ja faunit ovat ihania!

      Niin, jonnekin se Narnia on kadonnut. Mutta jos lapseni alkaa nyt piiloutua kaappeihin satumaata etsiäkseen, on kirja onnistunut jossain.

      Tuota avaruustrilogiaa en taida edes koettaa etsiä. ;)

      Poista
  4. Kiitos muistutuksesta: tunnustettakoon, etten ole koskaan lukenut tätä, vaikka mielessä se on monesti käynyt. Tämän houkuttelevan tekstisi perusteella puute pitänee paikata pian. Kaipaan ehkä juurikin nyt jotain muuta kuin ihan perusproosaa, joten... we'll see... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lukemaan tämän, jos lastenkirjaklassikot kiinnostavat. Velho ja leijona on hieno kirja. Sen myös lukee nopeaan. Jään mielenkiinnolla odottamaan, että luetko kirjan ja mitä siitä siinä tapauksessa tuumaat. :)

      Poista
  5. Minäkin luin näitä lapsena ja Velhosta ja leijonasta on jäänyt mieleen myös animaatioelokuva. On ollut mielessä lukea näitä aikuisena uudestaan, mutten ole saanut aikaiseksi ainakaan vielä.

    Philip Pullmanin Universumin tomu -trilogia on joiltakin osin melko tietoinen vastapaino Narnian kristilliselle maailmankuvalle. Pullman kirjoitti seikkailuunsa ateistisia painotuksia. Voisi olla mielenkiintoista lukea Narnia-sarja ja Universumin tomu rinnakkain maailmankuvien eroa silmällä pitäen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin muistan tuon animaatioelokuvan. Lapsena pidin siitä kovasti. Katsoin jokunen vuosi sitten myös isolla rahalla tehdyn filmatisoinnin (jossa on mm. aina yhtä hyvä Tilda Swinton), mutta siinä kaikki tuntui kornilta ja päälleliimatulta.

      Kiitos Pullman-muistutuksesta! Universumin tomu on kirjasarja, jonka lukemista olen jo kauan suunnitellut, mutta aina se on jäänyt. Olisi tosiaankin jännä lukea rinnakkain Narninan kanssa.

      Poista
  6. Ihana klassikko,joka oli suosikkejani lapsena! Minun piti nähdä se elokuvakin,mutten ole nähnyt,ja nyt kun mainitset,että se oli aika korni,niin enpä tiedä,jos edes haluaisin sitä nähdä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli omakin suursuosikkini lapsen ja pidin kyllä kirjasta edelleen. Se elokuva on hienosti tehty ja komea, mutta minusta puhuvat eläimet yms. siinä olivat jotenkin "epäuskottavia" (siis jopa kirjaa ajatellen, niiden toteutus tms. ei toiminut). Moni on kuitenkin pitänyt elokuvasta.

      Poista
  7. Tämä on todella yksi ihanimpia tarinoita. Vasta aikuisena ymmärsin sarjan uskonnollisen leiman, mutta nostalgia-arvo oli niin voimakas, ettei se häirinnyt (vaikka muutoin olen aika allerginen sellaiselle).
    Elokuvankin katsoin, mutta en pitänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, että tämä on ihana tarina. Ja elokuvastakin taidan olla samoilla linjoilla. :) Vaikka itse olen riviluterilainen, poden voimakasta allergiaa alleviivaavaa kristillisyyttä kohtaan. No, sama koskee myös poliittisten tai muiden maailmankatsomuksellisten mielipiteiden pakkosyöttöä.

      Poista
  8. Minäkin taidan lukea tämän kuopukselle, kohta 9v ! Kiinnostavasti kerroit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Luulen, että 9-10-vuotias on parhaassa mahdollisessa iässä tälle kirjalle, vaikka meillä hieman pienempikin tyttö kuunteli kirjan mielellään.

      Poista
  9. Katja, minulla on haaveissa hankkia koko Narnia-sarja, jota en ole siis lukenut. Se on tuttu vain tv- tai elokuvaversioista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin huolisin koko sarjan hyllyyni. Haluaisin sen juuri näinä yksittäiskappaleina, en isona yhteisniteenä. Suosittelen!

      Poista
  10. Juu, pidin pienenä, ja pidin myös isompana. Lewisin allegorisuus tulee aikuisena aika vahvasti näkyviin mutta pienempänä tämä meni tosiaan suoraviivaisena fantasiaseikkailuna (tosin jo pienenä huomasin ne Viimeisen taistelun ja Kaspianin matkan maan ääriin kristilliset viittaukset).

    Avaruustrilogia on käännetty nimillä Äänetön planeetta, Matka Venukseen ja Piinattu planeetta (oliko tässä kyse jonkinlaisesta vedonlyönnistä että Lewis kirjoittaa avaruusmatkailukirjan ja Tolkien aikamatkailun tjsp).
    Kaksi ensimmäistä osaa olen lukenut, kolmas odottaa lukemista. Menevät siihen "ihan kiva" kategoriaan, ne luki mutteivät ole mitenkään kirjailijan parasta tuotantoa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun luin kirjan lapsena, oli tarina silkkaa satua ja fantasiaa. Nyt muutamalla aikuisluentakerralla olen toki nähnyt vertauskuvallisuuden heti. Lapseni otti tämän puhtaana satuna ja hyvä niin.

      Minä luulen, etten tule lukemaan tuota avaruustrilogiaa, mutta mielenkiintoista on se, että hänellä oli ollut kirjoittamisesta vedonlyöntiä ystävänsä (ja sittemmin väittelykumppaninsa) Tolkienin kanssa.

      Poista
  11. Minullekin Velho ja leijona on yksi lapsuuden maagisimpia lukukokemuksia, ja kirjoitit teoksesta todella kiehtovasti. <3

    En ole ihan varma, mutta luulen, että näin ensin animaatioelokuvan ennen kuin luin kirjan. Joka tapauksessa molemmat olivat hyvin suuria elämyksiä. En tainnut lapsena lukea muita Narnia-sarjan kirjoja, mutta nuorena aikuisena luin hoitolapsilleni sekä sarjan ensimmäisen osan että tämän Velhon ja leijonan. Pidin kirjasta edelleen lapsille luettuna, mutta tuostakin on aikaa jo yli kymmenen vuotta, enkä tiedä miten nyt suhtautuisin, kun olen ilmeisen huono lukemaan nuortenkirjoja. Tämä tosin on enemmän lastenromaani, ja huomaan vanhojen kirjojen taian kyllä yleensä löytyvän uudelleen, kun niitä lukee nimenomaan lapsille, eikä itselleen. Odotan siis kovasti sitä, että Stella - ja myöhemmin myös Dani - kasvaa Narnia-ikään.

    Tarinan kristillistä symboliikkaa en huomannut lainkaan lapsena ja tällaisen klassikon kohdalla voin sellaisen antaa nytkin anteeksi. ;) Kävin katsomassa sen uuden leffan teatterissa ja olihan se hieno, mutta vaikea näin aikuisena sanoa, onnistuiko se tavoittamaan sitä maagisuutta, jota kirjassa tai siinä vanhassa animaatiossa oli. Seuraava Narnia-leffa, Kaspian, muuten odottelisi tallenteella katsojiaan, mutten ole vielä löytänyt intoa siihen. :)

    Muistan muuten kirjasta juuri tuon kannen, joten sama kansi on täytynyt olla aiemmassakin painoksessa. Nyt meillä on yhteisniteenä kaikki Narnian tarinat, sekä Velho ja leijona vielä englanninkielisenä pokkarina.

    Yksi aikuisten suosikkileffoistani on muuten Varjojen maa, jossa ihana Anthony Hopkins näyttelee C.S. Lewisia kauniissa, brittiläisessä ajankuvassa ja rakkaustarinassa. Suosittelen lämpimästi, ellet ole nähnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on tosiaankin jotenkin sellainen kirja, joka jää elämään lapsuuden kaikkien kirjamuistojen joukossa. Ehkä juuri siksi rakastan - ja sinäkin rakastat - kirjaa niin voimakkaasti. En tiedä, miten Lewisin teos(sarja) avautuisi, jos sen lukisi ensimmäistä kertaa aikuisena.

      Sinä tulet kyllä löytämään kirjan taian sitten, kun luet kirjaa Stellalle ja Danille. <3

      Tämä kansi on sama kuin vanhemmissakin painoksissa, kuvitus myös. Haluaisin kirjat itselleni juuri tässä ulkoasussa, koska se lisää nostalgiaa.

      Velho ja leijona on muuten sarjan ensimmäinen osa. Minäkin luulin aiemmin, että joku muu kirja on aloittanut sarjan, mutta asian äsken tarkastettuani näin ei ole. :)

      Olen samaa mieltä, Varjojen maa on hieno elokuva.

      Poista
  12. Minulle tämä on tullut tutuksi vasta aikuisena, ja tällöinkin elokuvan myötä. Hyllyssä on kyllä odottamassa se huikea järkälemäinen Narnian tarinat-kokoelma lukemistaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ehdottomasti lukemaan Narnia-kirjat, ainakin tämän ensimmäisen osan. Joko nyt piakkoin ihan itsellesi tai sitten muutaman vuoden kuluttua pojillesi. <3

      Poista
  13. Hitsit, olen yrittänyt patistaa meidn 10-vuotiasta lukemaan tätä, muttei hän ole innostunut. Ehkä siksi, että menin pilaamaan kirjan häneltä katsomalla Narnia-elokuvat. Tuohan on niin klassinen hyväpahasatu kuin olla ja voi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että. Toivottavasti kymmenvuotias innostuis lukemaan tämän. Kirja on vaan niin hieno. Elokuvakin on näyttävä, ja varmasti huikea ainakin kouluikäisten mielestä.

      Poista
  14. Minä olen tutustunut Narniaan vasta aikuisena, itseasiassa olisiko vuosi-kaksi sitten ja ihan "vain" elokuvaversio(i)na (muistelen, että TV:stä tuli pari ensimmäistä osaa). Ihastuin kovasti tarinaan ja aion lukea sarjan jossain vaiheessa. Mielelläni hankkisin ihan omaksikin, jotta tyttäretkin saisivat sen lukea myöhemmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Telkkarissa on näytetty ainakin Velho ja leijona. Se on ainoa, jonka olen nähnyt, mutta Prinssi Kaspiankin on olemassa elokuvana. :) Suosittelen kyllä kirjan/kirjojen lukemista ensin vaikka itsellesi ja myöhemmin lapsillesi.

      Poista
  15. Minäkin rakastin Narnia-kirjoja lapsena. Tai tarkemmin sanottuna rakastin joitakin Narnia-kirjoja - toiset koin jotenkin ahdistaviksi. Mutta Kaspian.kirjat ja tämä Velho ja leijona ainakin olivat minusta äärettömän ihania. Ja kyllä, minäkin kokeilin puolitosissani pääsisikö vaatekaapista Narniaan.

    Surukseni Narniat kuuluvat minulla niihin lastenkirjoihin, joiden taika oli aikuisena kadonnut. Yritin lukea näitä muutama vuosi sitten, mutta luovutin toisen kirjan kohdalla, koska kirjat eivät vain enää lumonneet. Parempi säilyttää ne lapsuuden muistot kuin väkisin yrittää löytää niitä uudestaan.

    Yksi häiritsevä tekijä aikuisena varmaan oli juuri tuo kristillinen symboliikka. Lapsena se oli mennyt minulta täysin ohi, mutta aikuisena se suorastaan hyppäsi silmille. Ehkä juuri siksi en enää löytänyt sadun lumoa - näin vain vertauskuvia ja allegoriaa. Ei minua se kristillisyys sinänsä haitannut vaikken uskonnollinen olekaan, mutta symboliikan suoraviivaisuus oli aikuislukijan silmin turhan ilmiselvää ja siksi hiukan ikävystyttävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin lapsuudestani ovat parhaiten mielessäni juuri Velho ja leijona sekä Kaspianit. Voi olla, etten niitä sarjan kaikkein viimeisimpiä osia olekaan lukenut. Tai sittenolen, mutta en muista - en siis ainakaan innostunut niistä.

      Minä löysin Narniasta taikaa uudelleen. Kun katsoin Velhon ja leijonan elokuvana, ärsyynnyin ja tunsin elokuvan jotenkin korniksi, mutta lapselleni kirjaa ääneen lukiessani olin taas Narniassa ja satumaailman lumossa.

      Symboliikka on tosiaan hyvin suoraviivaista, mutta toisaalta onnistuin (onneksi) lukemaan tarinan kuitenkin vain satuna. :)

      Poista
  16. Minä olen lukenut Narniani vasta kolmekymppisenä. Siihen asti suhtauduin kaikenlaiseen fantasiaan varsin nihkeästi, mutta Narnian myötä minulle avautui ihan uusi maailma! :) Olen tämmöinen myöhäisherännäinen; useimmat kun lukevat fantasiansa lapsena ja teini-iässä, minä nautin siitä vasta nyt aikuisena naisena. :)

    Velho ja leijona oli ensikosketukseni Narniaan, luin kirjan juuri ennen elokuvan ilmestymistä. Elokuvakin on minusta hieno - ja aika liikuttava.
    Majavat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On aina niin ihanaa, kun joku löytää hyvät lastenkirjat aikuisena. <3 Minä suhtaudun moneen fantasiaan hieman epäillen, mutta lapsena rakastuin Narniaan ja kyllä Harry Pottereissakin on sitä jotain ihan näin aikuisillekin. Ja eikös sitä sanota, että parempi myöhään kuin...

      Elokuva on komea, mutta minä en oikein osannut nauttia siitä. Harmi.

      :)

      Poista
  17. Hei Katja, postasin juuri Velhosta ja leijonasta ja oli ihanaa törmätä tähän tekstiisi! Etenkin oli hienoa huomata, että olet lukenut sen 6-vuotiaallesi, kun itse mietin, että ovatkohan omani vielä liian nuoria tälle, mutta eivät olleet. Välillä nikottelin joitain surmaamiskohtia mutta en sensuroinut minäkään. Joku otti tuossa edellä esille elokuvan Varjojen maa, mikä oli todella hieno. Minua tuo kristillinen symboliikka ei haittaa, päinvastoin, sehän on tietynlaista intertekstuaalisuutta, joskin lapset eivät varmasti sitä osanneet ajatella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjanainen, miten ihanaa, että sinäkin luit kirjan omille lapsillesi. Meillä nyt seitsenvuotias ekaluokkalainen on aika moniruokainen kirjallisuuden suhteen ja Velho ja leijona teki suuren vaikutuksen. Luulen, ettei meilläkään tyttö osannut ajatella tuota symboliikkaa, mutta aikuiselle lukijalle se on toki selvää. Hieno kirja!

      Poista
  18. Minusta tuntuu, että kommenttini tuli sinne kaksinkertaisena. Tämä jälkimmäinen versio viimeisin:

    C. S. Lewis ja Narnia-kirjat ovat arvostettuja ja rakastettuja länsimaissa. Suomen erilaisuus, vai sanoisinko jyrkkä jakautuneisuus, on tullut aina esille myös suhtautumisessa Narnia-kirjoihin.

    Opiskelin suomettumisen pahimpana aikana Helsingin Yliopistossa yleistä kirjallisuutta ja halusin tehdä graduni Narnia-kirjoista. Professori Irma Rantavaara ilmoitti, että lastenkirjat eivät olleet sopiva aihe gradun tekemiseen. Hän käski minun tehdä gradun C. S. Lewisista kirjallisuuskriitikkona. Hän tiesi ja onneksi minäkin tiesin, että se olisi ollut suuritöisen väitöskirjan aihe, ja minusta ei olisi ollut tullut koskaan maisteria. Sillä tavallahan varmistettiin ainakin ennen aikaan kätevästi, ettei epätoivottu henkilö saanut koskaan valmiiksi graduaan tai väitöskirjaansa.

    Oxfordin yliopiston pitkäaikainen ja suosittu kirjallisuuden opettaja ja Cambridgen yliopiston keskiajan ja renessanssin kirjallisuuden professori C. S. Lewis oli eräs Englannin oppineimmista kirjallisuuden asiantuntijoista ja harvinaisen tuottelias. (Kirjallisuuden professori) Maija Lehtonen oli tehnyt lisensiaattityönsä saduista ja rohkaisi minua jatkamaan Narnia-kirjojen parissa. Siirryin opiskelemaan englantia. Olin ollut vuoden vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa ja työssä Finnish British Societyn lastentarhassa pari vuotta. Englantilainen lastenkulttuuri oli tuttua. Graduni otettiin ilolla vastaan englantilaisen filologian laitoksella keväällä 1970.

    Ensimmäisen Narnia-elokuvan tultua Suomeen perustin vuonna 2005 blogin, johon aloin kääntää graduani ja kirjoittaa muutakin aiheeseen liittyvää. Perustin Narnia-blogin myös Bloggeriin, kun Vuodatuksessa alkoi tulla ongelmia. Narnia-blogini toimivat aktiivisimmin aina uuden Narnia-elokuvan tultua Suomeen.

    http://narnia-blogi.blogspot.fi/2007/01/satu.html
    http://narniassa.vuodatus.net/sivut/cs-lewis-and-narnia-my-masters-thesis-foreword

    VastaaPoista