sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Milloin luet eniten, milloin vähiten?

Tänään syödään runebergintorttuja, äänestetään, pidellään pakkasia ja aletaan odotella jo hiihtolomaa, joka täällä eteläisessä Suomessa alkaa kahden viikon kuluttua. Hiihtoloman ajankohta yllättää minut aina, koska savolaistyttönä olen tottunut viettämään sitä oman syntymäpäiväni aikaan maaliskuun alussa. Mielikuvissani hiihtolomaan kuuluvat hohtavat hanget, auringon osin sulattamat jääpuikot, kuuma kaakao sekä pino kirjoja.

Tästä mieleeni heräsikin kysymys siitä, että milloin itse kukin lukee eniten? Ovatko lomat - olipa kyse sitten hiihtolomasta, pääsiäisestä, ihanasta kesästä tai suloisesta joulusta - parasta lukuaikaa juuri sinulle? Vai luetko tasaisesti niin arkisin kuin sunnuntaisin? Onko sinulla joku suosikkivuorokaudenaika lukemiselle? Tosin "suosikkivuorokaudenaikaa" taitaa usein sanella kellon määräämä pakko, koska työaikaan, lasten vaatiessa leikkiseuraa tai ruuhkassa istuessa voi olla hankala lukea. Toisaalta ruuhkissa voi kuunnella äänikirjaa, bussissa lukea ja lasten leikkien "alkuorganisoinnin" jälkeen voi hyvässä lykyssä uppoutua tarinaan. Onko joku ajankohta mahdoton lukemiseen? Ja onko ajankohta ihan arkisidonnainen vai etkö ehdi lukea lomalla niin paljon kuin haluaisit?

Mutta miten on omalla kohdallani? Huomasin nimittäin, vaikka varaan lomille vinon pinon kirjoja, saatan lukea vähemmän kuin arkisin. Lomailemme usein Savossa mummoloissa, joissa on aina kaikenlaista mukavaa touhua ja iloista sosialiseeraamista. Sen vuoksi lukeminen lomalla jää usein ilta-aikaan. Ulkomaanmatkat ovat asia erikseen. Aikuisten lomille, jotka mieheni ja minun ollessa kyseessä ovat yleensä lyhyitä museo- ja kahvilapainotteisia kaupunkiviikonloppuna, otan mukaani aina useamman kirjan, jotka yleensä ehdin lukea. Esimerkiksi lentokoneessa ei mielestäni parempaakaan tekemistä ole. Perheen matkoilla taas lukuaikaa jää ruhtinaallisesti lasten mentyä nukkumaan viimeistään yhdekseltä. Hiljainen laivan hytti tai hotellihuone on aika tunnelmallinen lukupaikka.

Pääosin lukemiseni sijoittuu tietenkin arkeen. Vuorokausisidonnaista lukuaikaa en osaa itselleni määritellä. Teen töitä kotoa käsin (ja sen vuoksi urakriiseilen varmaan hamaan ikuisuuteen saakka) ja koetan päiväsaikaan istua innokkaasti tietokoneen äärellä niin työasioiden kuin sitä rytmittävien blogitaukojenkin merkeissä. Jos päivän työt ovat edenneet hyvin, annan itselleni lukuaikaa iltapäivisin. Sallin sen, koska minullahan ei mene aikaa työmatkoihin. Parasta lukuaikaa itselleni on kuitenkin ilta ja joskus iltayö. Myöhään lukeminen kostautuu, koska meillä herätään viimeistään puoli seitsemältä niin arkisin kuin viikonloppuisin. Viime yönä esimerkiksi luin Colm Tóibínin Brooklynia liki kahteen saakka. Kuopus tuli ennen seitsemää  pyytämään, että "tee mulle tilaa". Ei siinä auttanut sitten kun päästää nelivuotias viereen loruttelemaan. Ilmankos olen ollut niin väsynyt - ja lukematon - nyt iltapäivällä!
Hiihtolomalukemisia suunnittelen sen verran, että laadin tuonne sivupalkkiin pienen kyselyn hiihtolomakirjastani. Äänestäkää siis minulle lomalukemista! Otan eniten ääniä saaneen mukaani sitten parin viikon kuluttua, mutta kirjamonnina (ystävältä lainattu hauska sana) en tietenkään malta olla pakkaamatta mukaani muutakin. :)

Mukavaa sunnuntaita kaikille! En tee nyt vaalityötä sen enempää, mutta tämä toi kyllä kyyneleen silmäkulmaani.

75 kommenttia:

  1. Sama homma, todella hieno :)

    Parasta lukuaikaa on kesä. Vaikka olen usein kesät enimmäkseen töissä, kuvittelen silti olevani lomalla ja ehdin lukea. Ja oikeastaan koska vaan, jos saa kirjasta kiinni ja lukemisvire pitää pintansa. Haluaisin lukea tasaisesti, joka päivä, edes vähän, mutta ei se niin mene, mulla. Tosin, jos laskisin tähän myös opintoja varten lukemani kirjat, ehkä sitten lähes päivittäin jotakin... Nyt haluaisin upota sanoihin, juuri nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, hieno on. Tässä vaalituloslaskennan lomassa vastailen kommentteihin. :)

      Kesä on ihanaa lukuaikaa. En usein kesälomalla ehdi lukea, mutta kesäkuun valoisat illat auttavat valvomaan vieläkin myöhemmin ja kesäkuu on yleensä hyvä lukukuu. Minä luen luen joka päivä, mutta nyt sanoin hieman opiskelukirjoja. Nimittäin harrastuksenomaisesti opiskelen tässä kaiken muun ohella.

      Poista
  2. Katja, sait minut kyyneliin...Kerron tämän nyt juuri tänään: Minulle Suomen kansallislaulu on Finlandia ja kansallissäveltäjä Sibelius, minulle Suomen kansallisruonoilija on Eino Leino, suomalaisen sielun ja sydämen tulkki.

    Minä luen aina yöllä. Yöt kuuluvat minulle ja kirjoille. Kun menen kotipuoleen, ei lukemisesta tule siellä mitään, sillä visiteeraaminen vie kaiken ajan ja huomion;-)

    Olipa vaikea äänestys, kun olisin halunnut valita kaksi kirjaa;-)

    Suloista Suomen Sunnuntaita Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan samaa mieltä Leinosta ja myös Finlandiasta. Tuo flashmob näyttää ihmeellistä joukkovoimaa.

      Muistakin sinun lukevan aina yöllä. :) Minäkin lukisin öisin varmasti vielä enemmän, jos ei olisi herättävä niin aikaisin aamulla. Mutta viikonloppuöisin usein luen. Siinä on ihan oma tunnelmansa.

      Aion jossain vaiheessa lukea kaikki äänestyksen kirjat, joten siinä mielessä mikä tahansa voi voittaa. Mutta mikä sitten on se hiihtolomakirjani, jää nähtäväksi.

      Poista
  3. Mukavaa Runebergin päivää ja äänestyspäivää!
    Luen kyllä eniten busseissa.Joskus bussimatkani saattaa kestää tunninkin,ja sinä aikana ehtiikin lukea paljon.Muutamia kertoja olen mennyt pysäkin ohi,kun olen ollut niin syventynyt lukemiseen.Ulkomaille mennessä otan aina kirjan mukaan.Lukisin enemmänkin kirjoja,mutta jo päivittäisen sanomalehteni lukemiseen menee niin paljon aikaa,,,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnissa tosiaan lukee vaikka kuinka. Minä en aiemmin voinut lukea bussissa, mutta pääkaupunkiseudulle muuton jälkeen aloin varovaisesti lukea seutubusseissa ja nyt lukeminen julkisissa kulkuvälineissä sujuu hyvin.

      Minullakin menee usein paljon aikaa lehden parissa. :)

      Poista
  4. Heititpä hankalan kysymyksen! Voin kuitenkin todeta siihen ainakin sen, että lomalla luen enemmän kuin arkisin. Siis kesälomalla ja joululomalla. Viime syysloma meni lähestulkoon kokonaan opiskeluun, niin taitaa mennä tuleva talvilomakin. Viikonloppuisinkin luen hieman enemmän mitä arkisin. Tai se riippuu kyllä aivan siitä, että onko lähiaikoina tulossa jotain tenttejä tai esseitä, mutta pääsääntöisesti yritän löytää edes yhden lepopäivän (tai edes -illan!) viikonlopusta, oli kuinka kiire tahansa.

    Vaikkei minulla ole lapsia, työtä, sen kummempia aikaa vieviä harrastuksia eivätkä "koulupäivänikään" ole pituudella pilattuja, lukemiseni painottuvat iltaan ennen nukkumaanmenoa. Silloin on kaikkein rauhallisimmillaan. Kysyit vielä, että onko jokin ajankohta mahdoton lukemiseen. Minun kohdallani se on ehdottomasti arkiaamut! Haluan nukkua aina mahdollisimman pitkään ennen luennolle lähtöä, joten lukemiselle ei ole aamuisin ollenkaan aikaa. Aamupalan yhteydessä voisi toki lukea sivun pari, mutta silloin ei edes tee mieli, vaikka haluaisinkin.

    Jännittävää vaali-iltaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laura, minulla oli aika samalla samanlaista ennen lasten syntymää: luin tosi paljon kesällä ja joululomalla. Nykyisin luen ehkä tasaisemmin, yleensä joka arkipäivä iltaisin. Lomat menevät tosiaan paljon perheen kanssa.

      Arkiaamuisin en minäkään osaa lukea. :) Aamut ovat sellaista hässäkkää ja sitten olen niin kiintynyt aamun Hesariin.

      Huh, katson samalla vaalilähetystä.

      Poista
  5. Olipa mukava teksti, kiitos Katja! Ja ihan aluksi toivotan takaisin ihanaa sunnuntaita ja runeberginpäivää!

    Minäkin luen lomilla yleensä vähemmän, tai riippuu vähän minne ja miten se loma sijoittuu. Mutta näin yleisesti ottaen. Koska yleensä lomaan sisältyy se jonkinlainen jonnekin meneminen ja siellä sitten tavataan ihmisiä.

    Bussissa luen paljon, mutta nykyään ehkä vähemmän kun mennään aika usein samalla bussilla miehen kanssa. Silloinkin kyllä kysyn välillä että "saako lukea?" Yleensä saa. :)

    Viikonloppuaamupäivät ovat kyllä mielestäni silti parhaita lukemiseen, ne hetket kun ei tarvitse lähteä mihinkään ja mahdumme molemmat sohvalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti sinulla on ollut ihana talvipäivä.

      Lomat tosiaankin ovat usein kaikenlaisen menemisen ja tekemisen aikaa. Siksi itsekin luen silloin vähemmän, vaikka ne mielikuvalliset lomakirjojen pinot sen kun vain notkuvat. :)

      Ihanaa, että saat lukea bussissakin. Tai totta kai saat, teillä on miehesi kanssa selvästi hyvä keskinäinen yhteisymmärrys.

      Poista
  6. Itse luen tasaisesti läpi vuoden, mutta yleensä käy niin, että kiireisimpinä aikoina tartun kaikkein hanakimmin kirjaan: haluan jotain muuta kiireen keskelle. Loma-aikoina saatan lukea jonkin verran vähemmän riippuen siitä, onko kuinka paljon muuta kivaa tekemistä tiedossa. Mieluiten luen iltaisin, mutta muulloinkin saatan tarttua kirjaan. Tänäänkin olen melkein koko päivän lukenut. :) Koulussakin olisi joskus hyvää aikaa lukea välitunneilla, mutta en oikein silloin osaa tarttua kirjaan: luen mieluumin pidemmän aikaa putkeen, kuin pari sivua silloin tällöin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän tuosta ajatuksestasi, että kiireen keskellä lukeminen rauhoittaa. Se tuntuu kyllä hyvältä: on onni uppoutua hetkeksi muihin maailmoihin, kun pitäisi ehtiä sitä ja tätä tuota.

      Minäkin muuten luen mieluummin pitemmän pätkän kerralla kuin vain pari sivua. Tosin joskus iltaisin käy niin, että uni voittaa parin sivun jälkeen.

      Poista
  7. Toivottavasti mahdollisimman moni on nähnyt tuon flashmobin ja ymmärtänyt sanoman.:-)
    Minä luen aina sängyssä, vaikka olisin kuinka väsynyt, silti ainakin muutaman sivun. Tarvitsen sitä rauhoittuakseni, muuten kaikki päivän tapahtumat menee revyynä silmien edessä enkä saa niin helposti unta kuin kirjan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä minäkin toivoin, mutta ei tainnut nyt riittää. No, eipä tuo vaalitulos yllätys ole, mutta hieman harmissani olen. Toki tämänkin kanssa voi elää.

      Mulla on lukemisen kanssa sama juttu. Luen joka ilta, joskus vain muutaman sivun, joskus miltei puolet kirjasta.

      Poista
  8. Runebergin torttuja on täälläkin, tosin en vielä ole päässyt maistamaan kun aamiasmuffinssit ovat täyttäneet mahan, o-ou...

    Mielenkiintoinen kysymys. Minä usein varaan tosi paljon lukemista esim. lomalle tai vanhemmille käymään lähtiessä, mutta sitten juuri näistä sosiaalisista syistä en ehdikään lukemaan niin paljoa kuin haluaisin. Ei se silti harmita, varaudun yleensä vaan vähän yli että lukeminen ei loppuisi kesken :). Esimerkiksi viime kesänä luin kuitenkina aika vähän, aika meni ulkona oleiluun ja juuri siihen sosiaalisempaan ajanviettoon.

    Joskus luen viikonloppuisin paljon, joskus en juuri yhtään. Sekin siis vaihtelee, ja loppujen lopuksi arki taitaa olla sitä "tehokkainta lukauaikaa", silloin sitä todellisuuspakoa ja rentoutumista toisaalta eniten kaipaakin. Lukeminen painottuu yleensä iltaan, tosin ei yleensä kovin myöhään, olen opetellut käymään nukkumaan heti kun silmät alkavat lopsua kiinni :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamiaismuffinseja! Nam.

      Sinulla on siis sama juttu lomalukemisten suhteen kuin minullakin: minäkin varaan paljon lukemista, mutta sosiaalinen elämä vie lomilla voiton. Ehkä sen pitää mennäkin niin.

      Arki on minullekin parasta lukuaikaa. Viikonloppuisin on usein hieman samanlaista kuin lomalla, toki pienemmin, mutta kuitenkin. Katson tosi vähän telkkaria, joten illat menevät kirjan - tai blogien - äärellä.

      Poista
  9. Täällähän oli oikein mukava sunnuntain postaus :)
    Erittäin mielenkiintoinen kysymys tuo lukemisen ajankohta...Itse yleensä luen iltaisin, mutta siinä on valitettavasti se riski että lukemista ei välttämättä pysty lopettamaan ajoissa ja seuraava työpäivä voi mennä hieman väsyneesti ;)
    Kaiken kaikkiaan lukeminen painottuu tällä hetkellä ajallisesti enemmän juuri viikonloppuun, sillä silloin on aikaa.
    Ajatella jos olisi sellainen työ että voisi vain lukea päivät pitkät <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla. :)
      Ilta taitaa olla meillä useimmille parasta lukuaikaa. Minulla on joskus sama "ongelma", ettei lukemista malta lopettaa ja sitten seuraavana päivänä väsyttää. Mutta onneksi lukeminen on usein kaiken sen vaivan arvoista.

      Poista
    2. Tai ei vaivan, vaan väsymyksen. :)

      Poista
  10. Meillä vietetään miehen synttäreitä aina hiihtolomalla. Katselin äkkilähtöjä ja viikonloppulomia, kun kovasti kaipaisin nyt kahdenkeskistä aikaa.

    Mutta asiaan :) Mie luen iltaisin aina sängyssä puolesta sivusta puolikkaaseen kirjaan riippuen siitä miten väsynyt olen ja miten mielenkiintoinen kirja on menossa.

    Äänestin Katja Kettua, koska haluaisin sen itsekin nyt lukea.

    Mukavaa ja jännittävää sunnuntaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, meillä on miehen synttärit etelän hiihtoloma-aikaan ja omani sitten ajoittuu itäsuomalaiseen lomakauteen. Toivottavasti saatte kahdenkeskistä aikaa! Viikonloppulomat virkistävät.

      Minulla on sama juttu iltalukemisten suhteen. Hui, tuo Kätilö on kirjoista pelottavin - mutta ehkä myös kiehtovin. Oikeasti aion jossain vaiheessa lukea ne kaikki.

      Poista
  11. Hyvää pohdintaa!!
    Mä olen itseasiassa huomannut,että tämän vuoden puolella olen lukenut tuskin ollenkaan...
    Lomilla kuvittelen lukevani hirveästi, mutta oikeastaan silloin tulee luettua vähemmän kuin arkena! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä sinulla on tammikuinen lukujumi? Mutta kyllä se siitä taas. Luit tosi paljon viime vuonna ja tämä vuosi on vasta alussa. :)

      Poista
  12. Olipa kiva Runebergin päivän pohdinnan aihe! Luen lomalla enemmän kuin muulloin, paitsi ulkomaanlomilla. Silloin en ehdi lukea muualla kuin lentokoneessa. Tavallisina työviikkoina luen vasta klo 21:n jälkeen, pari tuntia korkeintaan. Sängyssä en lue koskaan. Viikonloppuisin haluaisin lukea enemmän, mutta silloinkin joudun usein tekemään töitä, niinkuin tänäkin viikonloppuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ajattelin että joskus on hyvä pitää yllä tällaista blogirupattelua.

      Parikin lukutuntia illassa on paljon. Minä luen yleensä ensin sohvalla, sitten jatkan samaa kirjaa vielä sängyssä lyhyemmän tai pitemmän pätkän. Minä aina toivon, että ehtisin lukea enemmän viikonloppuisin, mutta lapsiperheessä on kaikenlaista touhua.

      Tsemppiä työpäiviin!

      Poista
  13. Hei Katja ja mukavaa sunnuntai-iltaa! Kysymykseesi vastaten luen tasaisesti ympäri vuoden ja ilta-aikaan lukemiseni painottuu. Toki junassa matkustamisen päivittäin hyödynnän lukemalla ja nythän lukemiselle saa hyvinkin aikaa, kun junamatkat kestävät kauemmin! Yhtenä aamuna vajaan 20 min. matka kesti tunnin. Kesäaikaan tulee luettua määrällisesti myös enemmän kirjoja. Ehkä olen silloin pirteämpi lukija...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja sitä samaa itsellesi. Junassa lukeminen onkin mukavaa - ja tosiaan, talviaikaista junien myöhästelyä voi ajatella myönteisesti, kun saa lisää lukuaikaa. ;)

      Kesän valossa on ihana lukea!

      Poista
  14. Minä luen eniten juuri lomilla, silloin tällöin viikonloppuisinkin jos aikaa on. Parasta aikaa lukemiselle ovat iltapäivät/alkuillat. Toisaalta arkena saatan lukea kirjoja sängyssä ennen nukkumaanmenoakin, mikä on mukavaa iltapuhdetta. Paras fiilis lukemiselle on esimerkiksi siivouspäivän päätteeksi, olohuoneen pöydällä leikkokukkia ja itse viltin alle sohvannurkkaan kirjan kanssa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin niin hyvin samaistua tuohon parhaaseen lukufiilikseesi. Siivouspäivän iltana kaikki on niin uutta, vaikka toki tuttua. Itsekin rakastan leikkokukkia, ehkä tilkkaa viiniä, sitä sohvannurkkaa sekä totta kai hyvää kirjaa. <3

      Poista
  15. Hyvää Runebergin syntymäpäivää ja vaalipäivää!

    Samoja sanoja kuin muillakin kommentoijilla. Luen enimmäkseen yhdeksän jälkeen illalla, ja useimmiten arki-iltaisin. Joskus saattaa mennä kaksikin kirjaa illassa, jos uni ei tule. Tosin se kostautuu kyllä aamulla.

    Jotenkin lukemiseni vaatii rauhoittumista. En pysty keskittymään kirjaan junassa tai bussissa, vaan se vaatii aina hiljaista ja rauhallista hetkeä, jonka yleensä saavuttaa vain yöllä.

    Ja lomalla ei juurikaan kerkeä lukemaan, lapsiperheessä ne kun usein on pitkälle aikataulutettuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä samaa sinne, nyt jo toki iltaa!

      On kyllä niin tuttua tuoa, ettei lapsiperheessä ehdi lomalla niin paljon lukea. On paljon menoa, aikatauluja, tapaamisia jne. Mutta tämä on onneksi muuten niin arvokasta.

      Lukeminen tosiaankin vaatii rauhoittumista, mutta minulla lukeminen sujuu mukavasti bussissa ja junassakin. Sen sijaan kotona lasten metelöidessä se ei aina suju. Ilta kuitenkin on sitä parasta lukuaikaa, ehdottomasti.

      Poista
  16. Mukava aihe!
    Minä luen eniten silloin, kun kirja imaisee täysin mukaansa. Silloin jätän kotihommat vähiin (tai väliin) ja lahjon lapset hiljaisiksi. Joka päivä luen, vähintään sängyssä ennen nukkumaanmenoa. Onneksi mieskin on pikkuhiljaa tottunut tähän tyyliin, vaikka alkuaikoina valittikin häikäisevästä lukuvalosta. (Meillä on käytössä myös sana tälle sängyssä lukemiselle, se on lukkumista :) )

    Lomailua me ei liiemmin harrasteta, mutta sillä ainoalla koko perheen lomamatkalla tuli luettua valtavan paljon. Kahdenkeskisillä pikalomilla luen myös paljon. Viime kesänä olin pari yötä yksin lapsuudenkodissa ja sillä reissulla luin melkein koko ajan. Pikkusiskot jo huomauttelivat asiasta :)

    Aivan aamuisin en yleensä jaksa lukea, koska silloin väsyttää liikaa. (Nuorempi poikamme on saanut jonkun ihmeellisen kukkogeenin, koska se nousee ylös niin älyttömän aikaisin.) Noin muuten luen melkein missä ja milloin vain: ruokaa laittaessa, syödessä, hampaita pestessä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kirjan imu onkin tärkein lukemista edesauttava tekijä. Jos kirja ei syystä tai toisesta viehätä, ei siihen saa keskityttyä vaikka olisi kaikki maailman lukuaika. Sen sijaan itselle täydellistä kirjaa voi lukea hälinässäkin.

      Meillä on nelivuotiaalla samanlainen kukkogeeni. Huoh. Mutta rakas se pieni silti on, totta kai!

      Lukkuminen. <3

      Poista
  17. minä luen kaikkien vähiten lomilla - olen siis huomannut ihan saman. on ihan toivotonta lapsiperheessä yrittää lukea silloin kun tapahtuu kaikenlaista erikoista. olen myös ajatellut etti vauva hidastaisi lukutahtiani juurikaan, mutta enääpä ei ole vauva vaan tukea vasten kävelevä, kaatuileva, joka paikkaan ehtivä ipana!!! kirjat on pidettävä pois ulottuvilta kun tuo on myös ruvennut silppuriksi! ja koska teen töitä silloin kun vauva nukkuu, niin en tahdo jaksaa lukea nukkumisajalla. nyt on vaan tällaista, minkäs teet. enkä ota paineita, ihanaa kun nyt on näin. sitten taas tulee toisia aikoja. (tulipas avautuminen, pitää ilmeisesti kirjoittaa tästä omaankin blogiin :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu siis sielläkin! Totta on, ettei lomilla lukeminen aina onnistu, vaikka sitä aina toivookin. Mutta on tämä muuten ihana, tärkeä elämänvaihe. :)

      Teillä on aika aktiivinen pienokainen siellä! Ihana kaikessa väsyttävyydessäänkin. <3 Kirjoita ihmeessä aiheesta omaankin blogiisi.

      Poista
  18. Niin..
    Viime vuoden aikana luin eniten kirjoja kuin koskaan ennen...
    Nyt taas ollut paussi... olen kait keskittynyt maalaamiseen ja kurssiin.. Mutta onneksi kirjat eivät karkaa..Hyvejä vointeja sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maalaaminen on jotain, joka on sinussa. Ja se mennee aina lukemisen ohi, kuten pitääkin. Mutta sinäkin luet paljon ja laaja-alaisesti. Kirjojen aika koittaa taas. :)

      Poista
  19. Minäkin tirauttelin eilen illalla parit kyyneleet Finlandian äärellä :')

    Tällä hetkellä on vähän vaikea määritellä, että koska luen eniten. Työttömänä kun aikaa on päivästä tai kellonajasta riippumatta, niin lukemiseni määrittelee vain oma inspiraationi, joka voi iskeä koska vain. Iltaisin ennen nukkumaanmenoa inspiraatio iskee kyllä useimmin.

    Äänestin Tyrskyjä, mutta taitaa olla hävitty taistelu! Kaikki taitavat olla Kätilö-hurmoksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, tuo Finlandia on niin, niin hieno. Hyvä, Pekkakuoro!

      Oman inspiraation mukaan lukeminen mihin aikaan vain voi olla joskus ihana asia, mutta toisinaan sitten ehkä ei. Mutta ilta on ehdottomasti sitä parasta lukuaikaa.

      Saa nähdä, miten äänestyksessä käy. Kätilö johtaa, mutta aina lähellä on Ishiguronkin kirja. Jännittävää. :)

      Poista
  20. Luen eniten viikonloppuiltaisin ja aamuisin. Arkena luen illalla, kun on hiljaista esim. kun lapset ovat kerhossa. Lomalla en lue välttämättä sen enempää kuin arkena.
    Äänestin Katja Kettua...koska kiinnostaa itseänikin.
    Jännittävää vaali-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, sinä olet aamulukija! Aika ihanaa ja virkistävääkin. Itse luen arkiaamuisin vain Hesaria, mutta viikonloppuisin saatan joskus jäädä sänkyyn lukemaan sitten, kun olen saanut aktivoitua lapset leikkimään. 4- ja 6-vuotiaat osaavat leikkiä hetkisen aika kivasti jomman kumman huoneessa.

      Katja Kettu pelottaa ja kiinnostaa.

      Poista
  21. Minulla on selkeitä lukukausia, jolloin luen monta kirjaa putkeen, sitten voi mennä taas viikko pari etten edes koske kirjoihin. Lomilla luen selkeästi enemmän. Luen yleensä iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Lomilla ja sunnuntaisin päiväsaikaankin. minäkin olen sellainen etten osaa lopettaa lukemista kun on oikein hyvä kirja, joten on aina vaara että jääpi askareet hoitamatta jos tarttuu kirjaan "vain lukeakseen muutaman sivun" :)
    Tuo Finlandia oli huikea esitys! Luin juuri Iltalehden nettisivuilta että Sibeliuksen perikunta on pahastunut siitä. Sitä kyllä ihmettelen miksi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On varmasti aika luonnollista, että toisinaan tulee lukukausia ja joskus sitten ei tule juurikaan luettua. Sellaisia on itsellänikin. Yleensä lukujumi kestää vain muutaman päivän, mutta sen aikana luen lähinnä aikakauslehtiä.

      Minäkin mietin, miksi Sibeliuksen perikunta pahoitti mielensä. Kysehän ei alkujaan ollut mainoksesta, vaan flashmobista, jota myöhemmin toki mainonnassakin käytettiin. No, vaikuttava ja liikuttavan hieno esitys.

      Poista
  22. Luen eniten iltaisin ennen nukkumaanmenoa, mutta voin lukea vaikka synnytyksen aikanakin, mikäli kirja on tarpeeksi kiinnostava ;-) Viime vuosina lukemistahti on kyllävaihdellut hurjan paljon, luen inspiksen mukaan vaihtelevasti. Päivätyö toki rajoittaa lomia lukuunottamatta ajankäyttöä varsin paljon.

    Sain juuri loppuun Watersin Vieras kartanossa -kirjan. Seuraavaksi jatkan Murakamia, josta muistan sinunkin pitäneen kovasti :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistinkin tuo synnytyksen aikana lukemisen! Aika hurjaa. :) Ei olisi minulla onnistunut. Mutta sitten lapsivuodeosastolla oli toki kirja jos toinenkin mukana. Inspiksen mukaan lukeminen on parasta, koska se on tavallaan "vapainta".

      Mitä pidit Watersista? Ja mitähän Murakamia luet? Minä rakastin Norwegian Woodia ja Kafkaa rannalla.

      Poista
    2. Luin Watersin Yövartion ensin ja pidin siitä hyvinkin paljon. Waters kirjoittaa sujuvasti ja kirjan rakenne oli mielenkiintoinen. Vieras kartanossa oli aivan erilainen ja pidin siitäkin, synkästä tunnelmasta huolimatta. Ajattelin katsoa, että josko löytäisin sen Silmänkääntäjän seuraavalla reissulla. Kafka rannalla on vasta alkutekijöissään, kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta mutta minulla näyttää kestävän kirjaan sisälle pääseminen.

      Poista
    3. Ihanaa, että pidät Watersista. Minä en ole vielä lukenut Yövartiota, mutta olen kuullut siitä paljon hyvää. Silmänkääntäjästä pidin, mutta Vieraasta kartanossa vielä enemmän.

      Luulen, että pitäisit Murakamin Norwegian Woodista Kafkaa rannalla enemmän. :)

      Poista
  23. Sunnuntaita sinnekin! Yöllä on aina hyvä lukea... Aamulla idea ei sitten tunnukaan enää niin hyvältä kun pitäisi heräilemään ruveta:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä samaa, sitä samaa! :) Totta, yölukeminen kostautuu aamulla. Mutta minkäs teet, jos olet tarinan vietävissä.

      Poista
  24. Minulla kun ei ole erityisiä loma-aikoja, niin lukemistä määrittelevät muut seikat. Ehkä eniten oma kirjoittaminen. Silloin, kun on kirjoitusputki päällä, käytän kaiken vapaa-ajan siihen. Silloin kun omassa tuotteliaisuudessa on suvantovaihe, luen enemmän muiden tekstejä. Yleensä iltaisin lapsen mentyä nukkumaan, paitsi silloin, kun kirja vie aivan mukanaan, jolloin luen sitä aina kun voin, syödessä, vessassa, postissa jonottaessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on kirjoittamisen suhteen sama kuin Hannella tuolla aiemmassa kommentissa maalaamisen suhteen. Ja niin sen pitää mennäkin, oman luovuuden mukaan!

      Mutta ilta-aika tosiaan on sitä parasta lukuaikaa. Aika mahtavaa muuten, että onnistut lukemaan postissa jonottaessasikin.

      Poista
  25. Junassa ja linja-autossa luen aika keskittyneesti, muuten iltaisin eniten, aamuisin luen vain sanomalehden :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokke, voisinpa sanoa samat sanat. :) Viikonloppuaamuisin tosin saatan lukea kirjojakin, mutta arkisin vain sanomalehtiä.

      Poista
  26. Kiva postaus monella tapaa! <3

    Luen arkipäivisin usein hyvin vähän. Tai siis saatan lukea paljonkin töiden takia, mutta vapaa-ajan kirjoja vain vähän. :) Menen oikeastaan aina sänkyyn kirjan kanssa, mutta usein menen niin myöhään, etten jaksa lukea paljon. Viikonloppuisin luen enemmän, jos ei ole paljon sosiaalista tms. ohjelmaa. Bussissa on muuten ihan parasta lukea, mutta nykyisin kuljen bussilla aika satunnaisesti, sillä - kuten sinäkin - teen töitä kotona. :)

    Usein juhlapyhälomat kuten joulu tai pääsiäinen menevät minulla melkein lukematta, sillä ne vietetään niin sosiaalisissa merkeillä sukulaisten kanssa. Oman perheen kesken lomaillessa vähän riippuu. Aika kuluu toki suurimmilta osin lasten kanssa, mutta taidan silti yleensä lukea vähän enemmän kuin arjessa. Aikuisten kesken lomaillessa on sitten sama kuin sinulla, eli luen useimmiten tosi paljon, etenkin tietenkin lentokentillä ja -matkoilla. Eikä ole pakko lentääkään, vaan jos menemme esim. kahden mökille, luen silloinkin runsaasti. Etenkin jos saan ajettua miehen golfkentälle.. ;)

    (Äh, lukaisin tämän läpi ja kommenttissa on ärsyttävän paljon sanoja "usein", "useimmiten", "yleensä", "etenkin" jne., mutten jaksa nyt editoida. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. <3

      Bussissa on tosiaan hyvä lukea. Minulle tuli aiemmin matkapahoinvointia, mutta kun muutama vuosi sitten kuljin päivittäin keskustaan ja takaisin (yli 25km suuntaansa), totuin lukemaan bussissa ja se taito on säilynyt. :) Minulle arki-illat ovat parasta lukuaikaa, viikonloppuna hieman vaihtelee.

      Lomien suhteen tilanen on aika lailla sama kuin teilläkin. Sukuloiminen on keskeistä, kuten pitääkin. Kirjat ovat toki aika mukana.

      Eikä mitään äh! Niinhän se elämä menee, että asiat tapahtuvat usein ja yleensä.

      Poista
  27. Pakko vastata kun mielenkiintoinen aihe!

    Itse oon meinaan myöskin huomannut, että usein lomalla luen jopa vähemmän kuin arkena! Toki joskus luen lomalla enemmän, eli ei tämä täysin mustavalkoista ole. Jotenkin työpäivän jälkeen kun on väsynyt, niin kirja on hyvä kaveri. Iltasin sängyssä kun ei vielä unikaan tule, niin kirja on kaveri. Lomilla kun unirytmit menee miten sattuu ja tulee oltua missä sattuu ja vähän tehtyäkin mitä sattuu, niin kirjat voi jäädä vähemmälle. Ja joskus lomalla on hyvä nollata aivot kaikesta ja usein kirjat haastaa aivot (en oikein osaa lukea kovin kevyttä kirjallisuutta), niin se ei ehkä silloin nappaa.

    Luen innostuksen ja mielialan mukaan. Joskus tekee hirmusti mieli lukea koko ajan uusia ja uusia kirjoja, ja sitten ahmitaan, joskus ei huvita yhtään.

    En nyt tiedä vastasinko kysymykseesi lainkaan, mutta tässä vähän omija pohdintoja =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kysymykseni olivat pikemminkin johdastusta asiaan ja rakastan kaikenlaisten pohdintojen lukemista. :)

      Kirja kyllä auttaa väsyneeseen oloon. Hyvä tarina virkistää, haastava kirja taas vie arkiajatukset pois jne. Minäkään en lue kovin kevyttä kirjallisuutta, tosin joskus lipsahtaa kevyemmän puolelle, kuten minulla kävi Emma Donoghuen kanssa. Mutta sitten taas muistaa, millaisista kirjoista eniten pitää.

      Oma innostus on paras kriteeri lukemiseen!

      Poista
  28. Minä luen arkisin ja pitkin päivää,sen tarkempaa vuorokaudenaikaa en osaa nimetä. Lasten kanssa kun olen kotona, nipistän lukuaikaa sieltä täältä lasten leikkien ja kotihommien välistä. Aiemmin luin eniten iltaisin, mutta tällä hetkellä siihen ei jää kovin paljon aikaa. Nukkumaan mennessä saatan kuunnella äänikirjaa jonkin aikaa. Lomilla ja juhlapyhinä luen minäkin vähemmän, ne menevät meilläkin usein molemmin puolisen kyläilyn merkeissä.

    Ja nyt muuten alkaa ollakin nukkumaanmenoaika, siksi näin typistetty vastaus verrattuna toisten mainioihin pohdiskeluihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hienoa, että onnistut nappaamaan lukuaikaa sieltä täältä. Sinulla on pakko olla hyvä keskittymiskyky! Silloin kun itse olin lasten kanssa kotona, oli minun vaikea lukea muulloin lasten päiväuniaikaan. Nyt onnistuu jo paremmin, kun 4- ja 6-vuotiaat osaavat viihtyä keskenään eivätkä aina tarvitse äitiä/isää leikkikaverikseen.

      Ja lomilla on sielläkin sama tuttu juttu! Mistähän se mielikuva lomalukemisista oikein syntyy? :)

      Poista
  29. Kiva lueskella muiden lukutottumuksista! Monen muun tapaan minäkin luen illalla ennen nukkumaanmenoa, vaikka en ehtisikään lukea kuin pari sivua ennen nukkumatin tuloa. Toinen hyvä lukuaika on viikonloppuaamut, jolloin tykkään pötkötellä lämpimässä sängyssä kirja kädessä ja venyttää ylösnousua:) Lomilla tulee luettua eniten, tosin hiihto-, joulu- ja pääsiäislomat ovat niin lyhyitä, että ne kuluvat usein sosiaalisissa merkeissä, jolloin lukeminen kärsii. Kesä on paljon parempaa lukuaikaa. Kotona lomaillessa netti ja dvd:n tuijottelu vievät tehokasta lukuaikaa, mutta esim. mökillä tai ulkomailla (lue: poissa tietokoneen äärestä) kirjoja tulee luettua jopa yksi päivässä.

    Minä en pysty lukemaan bussissa tai autossa, koska saan siitä matkapahoinvointia (se on harmi, koska siinä olisi taas tehokasta lukuaikaa), mutta junassa minulla on aina kirja mukana. Syksyllä, kun kuljin melkein joka viikko Kotka-Joensuu-väliä junalla tein kaikkien aikojen lukuennätyksen, kun luin päivässä kaksi kirjaa, toisen meno- ja toisen paluumatkalla.

    Ihanaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sieltä! Siis vastaan osin omaan pohdintaani äsken Amman kommentissa, että mistä tulee mielikuva lomille lukemisesta. :) Toisaalta ennen lasten syntymää luin itsekin eniten juuri lomilla. Ja kesä on parempaa lukuaikaa kuin muut lomat, se on totta. Kesällä on aikaa niin, että sitä riittää myös lukemiseen.

      Minulla oli aikaisemmin matkapahoinvointia bussissa, mutta jostain syystä se meni ohi. Mutkaisilla teillä en voi lukea. Junassa on ihana matkustaa ja lukeminen matkaa tehdessä on iso ilo.

      Poista
  30. Omat arkilukemisajankohtani vaihtelevat vuoroviikoin seuraavanlaisesta päivärytmistä johtuen: Teemme miehen kanssa molemmat 2-vuorotyötä niin että olemme eri vuoroissa, ja poika on siinä päivällä muutaman tunnin osapäivähoidossa. Tästä johtuen mulle jää iltavuoroviikoilla pari tuntia ihan omaa aikaa joka kyllä *khöm* tällä hetkellä olisi suotavaa käyttää opiskelujuttuihin, mutta mutta... :D

    Iltavuoroon otan yleensä myös töihin kirjan mukaan, koska käytännössä työt useimmiten loppuvat sen verran ennen vuoron loppumista että ehdin vähän istuskella taukohuoneessa lukemassa, ja jatkan sitten kotona sängyssä.

    Aamuviikoilla taas herätys soi klo 02.30, joten pyrin välttämään kirjaan uppoutumista iltaisin. ;) Yleensä kyllä väsyttääkin sen verran etten jaksaisikaan. Sen sijaan luen silloin aamuyöllä aamupalaa syödessäni, ja päivällä/iltapäivällä sitten mahdollisuuksien mukaan jos lapsi vaikka sattuu uppoutumaan johonkin leikkiin jossa ei äitiä kaivata. :)

    Viikonloppuisin sitten luen ihan koska vain sattuu sopiva hetki aukeamaan, mutta sen olen minäkin huomannut etteivät ne lomat ja vapaapäivät ole pikkulapsiperheessä sitä otollisista lukuaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuorotyö varmasti säätelee aika lailla sitä, mitä vapaa-ajallaan tekee. Ja jos työpäivän jälkeen jää iltaisin muutama tunti omaa aikaa, niin lukemisen kiusausta olisi tosiaan varmasti vaikea voittaa. ;)

      Sinulla on kyllä hurjan varhainen herätys aamuvuoroviikoilla. Onko sinulla silloin iltapäivällä hetkinen omaa aikaa?

      Poista
  31. Aah miten kauniita kuvia!! Minäkin luen lomalla eniten, mutta myös julkisissa liikennevälineissä. Olen hullaantunut myös kahvilalukemiseen iltapäivisin. Jos ja kun ja toivottavasti pääsen pian työelämään takaisin, luen pääosin sitten iltaisin. Viikonloppuisin ei ole aikaa. En tiedä miksi..

    Lomalla kannattaa lukea Kätilö ja Jonnekin pois. Tai jos sulla on kovasti aikaa, mun Silja ja Mai myös, koska siihen ei ihan pari päivää riittäne ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Pakkastalvi on aina kaunis, vaikka eilisaamun -32 astetta hieman kylmäsikin.

      Kahvilalukeminen kuulostaa niin mukavalta. Olisipa täälläkin joku kiva kahvila lähellä! Hmm... Olen tässä viikolla menossa asioille Helsinkiin. Mitähän jos en kiirehtisikään kotiin, vaan jäisin hetkeksi kahvilaan istuskelemaan.

      Ja kiitos lukuvinkeistä. ;)

      Poista
  32. Luen eniten juuri ennen nukkumaanmenoa ja pidemmillä junamatkoilla, tosin niitä teen aika harvoin. Jos menen mihin tahansa missä voi joutua odottamaan (esim. lääkäri), otan kirjan mukaan. Lomalla tietysti, mutta myös arkena.

    Määräävin tekijä lukemisessani on se, miten hyvä kirja on kesken. :-> Joskus on pitänyt lukea romaani tai tietokirja päivässä, joskus saman tekstimäärän lukemiseen vierähtää kuukausi.

    Toinen määrittävä tekijä on terveydentila. Joskus olen niin huonossa kunnossa, etten saa tehtyä mitään "fiksua", mutta jaksan silti lukea. Ja silloin tietysti luen, vaikka sitten koko päivän (paitsi että en pysty lukemaan pitkään yhteen menoon ilman lepotaukoa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija, minäkin luen eniten ennen nukkumaanmenoa. Ja tosiaan myös paikoissa, joissa joutuu odottamaan.

      Totta on, että kirjan hyvyys ratkaisee paljon. Hyvä kirja innostaa jatkaman lukemista, vaikka kuinka väsyttäisi. Heikompaan tai sillä hetkellä epäsopivaan hyvään kirjaan ei jaksa aina syventyä.

      Poista
  33. Minullakin lukemista säätelee enimmäkseen vuorotyö. Olen tehnyt nyt n. 14 kuukauden ajan pelkää yötyötä, ja yövuoroputkien aikana saan harvoin luettua paljoakaan. Yövuoro + työmatka vie vuorokaudesta jo 11 tuntia, sen lisäksi on toki nukuttava kunnolla, lenkitettävä koira 2-3 kertaa, yritettävä jaksaa pitää huusholli jonkinlaisessa kunnossa ja laittaa ruokaa. Yövuorojen aikana huomaakin, miten lyhyt aika on 24 tuntia... Lähes joka aamu yövuoron jälkeen yritän lukea vähän, mutta useiden tutkimustenkin mukaan väsymystila yövuoron valvomisen jälkeen vastaa promillen humalaa, eli yleensä en joko jaksa lukea, tai en muista jälkikäteen lukemastani mitään. Mitään haastavampaa tekstiä on turhaa yrittää lukea yön valvomisen jälkeen, enkä esimerkiksi koskaan silloin lue englanniksi.

    Töihin kiikutan aina kirjan mukanani, mutta useimmiten turhaan. Teho-osastolla on harvoin rauhallisia hetkiä, ja lukemiselle siunaantuu tilaisuus yleensä vain, jos sattuu hoitamaan eristyksessä olevaa potilasta. Silloin on vain huoneen hämärä rauha, nukkuva lapsi ja minä, ja hyvä kirja auttaa jaksamaan paremmin hiljaisuudessa aamuun asti.

    Lukemiseni (ja myös kirjoista bloggaamiseni) ajoittuu siis käytännön syistä vapaapäiville ja lomille. Vuorokaudenajoista sen verran, että luen mieluiten vähän heti herättyäni (ennen kuin pitää lähteä viemään koiraa lenkille), ja toisaalta illalla ja yöllä ennen nukkumaanmenoa. Matkoilla luen paljon, rakastan pitkiä lentoja ja lentokentällä odottelua, kun silloin saan lukea rauhassa. :) Yksin matkustaessani luen myös aina ja joka paikassa kun mahdollista, metroissa, junissa, kahviloissa, puistoissa, rannalla, kirkkojen rappusilla, missä tahansa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuorotyöläisenä on varmasti hieman sompailua sovittaa työtä ja vapaata. Tsemppiä ja voimia yövuoroihin! Mietin, että silloin kun ihan pieni lapsi on tehohoidossa valvottavana, voi hyvä kirja ehkä auttaakin hoitajaa? Auttaa jaksamaan niin valvomista kuin lapsen terveydentilan kohtaamistakin?

      Sinä olet kyllä oikea, ihana maailmanmatkaaja. <3 Matkoilla on tosiaan mukava lukea. Lentokentän tunnelma esimerkiksi on jotenkin niin ihana. Ajatus kahviloissa, puistoissa tai kirkon rappusilla lukemisesta on miltei romanttinen.

      Poista
  34. Luulin jo tähän kommentoineeni, mutta olen näköjään vain aikonut ja mielessä miettinyt, kunnes on tullut joku keskeytys. Tuo on muuten yleistä kirjankin lukemisessa, että alan lukea, mutta sitten tulee "jotain", mikä lienee aika yleinen ilmiö lapsiperheissä varsinkin ;)

    Minä luulin vielä kesälomaan asti, että luen eniten lomalla, mutta nyt sekä kesäloma että joulun ns. loma osoitti se, että luin kaikista vähiten vaikka ei sinällään ollut mitään isompaa ohjelmaa. Kesäloman lukusuunnitelmiin tosin vaikutti sairastuminen ja jouluna jotenkin vain nautin muista jutuista. Tästä lähtien en siis raahaa lomalle sitä kymmentä kirjaa mukana ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susa, joskus käy niin että on ollut kommentoimassa ja sitten tulee keskeytys. Lapsiperheessä etenkin se on tosi tavallista, kuten totesitkin. ;)

      Lomalla ei varmaan ehdi lukea siksi, että perheen kanssa on kaikenlaista pientä touhua. Ei välttämättä tarvitse tehdä edes mitään erityistä, mutta silti aika vaan hurahtaa. Mutta sairastelu on toki eri juttu, se on ikävää. Jouluna taas on ihana tunnelmoida muuten vain.

      Minä luulen, että tulen silti kantamaan aina vinon pinon kirjoja lomalle, vaikka saankin sitten luettua vain sen yhden tai puolikkaan kirjan. :)

      Poista
  35. Minun lukemiseni jakautuu aika tasaisesti arki- ja loma-aikojen välillä. Yleensä pääsen kunnolla keskittymään kirjaan vasta lasten nukahdettua, mutta hyödynnän tehokkaasti mm. hampaiden pesu- ja kokkaushetket ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, miten osaat hyödyntää hampaidenpesuhetketkin? Se on jo melkoista taituruutta. :) Itse voin lukea jotain otteessaan pitävää kirjaa kokkauksen aikana, mutta en oikein muiden kotipuuhien välissä.

      Poista
    2. Hih, se on taitolaji ;D Ja tulee sitä paitsi varmasti puhdasta jälkeä, kun harjaamisessa menee luonnollisesti vähän kauemmin jos on hyvä kirja kesken...

      Poista
    3. Totta, tuo onkin mainio pointti! Pitänee kokeilla. :)

      Poista