maanantai 3. lokakuuta 2011

Juhla-aikaa ja kirjallisia tilaisuuksia

Viime ja tällä viikolla elämä on ollut juhlan ja arjen vuorottelua. Kuopukseni täyttää huomenna neljä ja uuden miehen, kuten hän itseään luonnehti, juhlia vietettiin läheisten kesken viime lauantaina.

Kuten yllä olevasta kuvasta näkyy, kaikki menopelit ovat meillä kovasti pop. Niinpä poikani suosikkikirjatkin keskittyvät autoihin, juniin, busseihin, jyriin ja jopa betonirekkoihin. Siinä, missä luen esikouluikäiselle tyttärelleni Astrid Lindgreniä, Tove Janssonia ja Sinikka & Tiina Nopolaa, löydän itseni lukemasta iltasaduksi myös kirjoja Raitiovaunu tulee taas (tietokirja ratikoiden historiasta aina 1800-luvun lopulta nykypäivään) tai 333 kuorma-autoa. Suurimmat klassikot vuodesta 1898 lähtien. Kirjat ovat hieman puuduttavaa luettavaa, mutta ERF TX:n ja Freightliner FLD:n kaltaiset mallit ovat tulleet tutuksi autoista täysin kiinnostumattomalle äidillekin. Välillä aina liikumme onneksi lapsille suunnattujen kuvakirjojenkin maailmassa. Poikani suosikkeihin kuuluvat Lauri Hirvosen Hupsutupsun junamatka sekä Markus Mäkelään Kettupoika Hookainen. Edellisessä on juna, jälkimmäisessä kaivinkone - totta kai!


Viime viikolla sain osallistua paitsi Tori Amosin taianomaiseen konserttiin (linkki Hesarin erinomaiseen arvioon), myös Tammen syystilaisuuteen. Vieraana Tammitalossa oli sankan ihmismäärän joukossa myös ainakin kuusi kirjabloggaajaa, joista Salla kirjoitti illan kulusta blogiinsa. Oli ilo vierailla Tammella, kierrellä taloa, rupatella niin muiden kirjabloggaajien, kustantamon oman väen kuin parin kirjailijankin kanssa. Koska olin menossa jäähallille Amosin konserttiin, en uskaltanut ottaa mukaan kunnollista kameraa enkä pokkarillani saanut julkaisukelpoisia otoksia.

Tyydynkin poimimaan muutamia omia tärppejäni Tammen syksystä. Mirjami Hietalan Isoveljen ehdin lukemaan jo noin kuukausi sitten. Hietala on arjen kuvauksessaan melkein Carol Shieldsin veroinen mestari ja minua kirja kosketti myös henkilökohtaisella tasolla. Tammen kotimaisista uutuuksista odotan kovasti myös Anna-Kaari Hakkaraisen Verkkoa ja paljon blogikehuja saanut Marja Leena Virtasen Kirjeitä kiven alle tullee minullakin jossain välissä lukuun. Käännöskirjoista houkuttelevalta vaikuttavat muun muassa Keltaisen kirjaston Andrew O'Haganin Maf-koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe sekä Antonio Muñoz Molinan Kuun tuuli. Myös lastenkirjoja Tammi julkaisee huikean, suorastaan kiitettävän määrän.

Kiitos vielä Tammelle siitä, että sain olla vieraana syystilaisuudessanne. Tammen nettisivulta voitte tutkia kustantamon syystarjontaa.

Koska olen jo Facebookin kotimaisissa kirjablogeissa tullut ulos sukunimikaapistani, teen sen nyt täälläkin. Monen muun ihanan kirjabloggaajan tavoin minäkin innostuin tilaamaan käyntikortteja blogilleni.

Niiden sekä sateisen arkimaanantain kunniaksi haluan piristää teidän lukijoideni arkea pienellä arvonnalla - pitkästä aikaa täällä blogissani! Palkintona on yksi valinnainen kirja alla olevasta listasta sekä levyllinen jotain uutuussuklaata. Arvonnan säännöt ovat yksinkertaiset: Kerro, mitä tekee sinun arjestasi juhlaa kommentoimalla tähän postaukseeni. Arvonta-aika päättyy Aleksis Kiven päivänä 10.10. Kaikki saavat osallistua ja jokainen saa yhden arvan. Arvon yhden voittajan.

Sabine Berman: Nainen joka sukelsi maailman sydämeen
John Boyne: Nooa Notkoniitty karkaa kotoa
Paulo Coelho: Alef
Virpi Hämeen-Anttila: Perijät
Leena Krohn: Umbra
Alice Munro: Open secrets
Sofi Oksanen: Stalinin lehmät
Katie Pearson: Don't try this at home
Kira Poutanen: Rakkautta on the rocks
Antonio Skarmeta: Runoilijan häät
Elina Tiilikka: Punainen mekko
Anne Tyler: Avioliiton lyhyt oppimäärä

Onnea arvontaan!

45 kommenttia:

  1. Onnea miehistyneelle pojallesi!

    Sinulla on ollut ilo ja onni osallistua ihaniin tapahtumiin:)

    Lähimmäisten tapaaminen, kynttilöiden sytyttely, hyvä musiikki, mielenkiintoiset kirjaat ja koskettavat elokuvat tekevät arjstani juhlaa.

    VastaaPoista
  2. Onnea pienelle miehelle! Ja ihania käyntikortteja sinulla. :)

    Minun arjestani tekevät juhlaa monet pienet asiat. Se kun joskus on aikaa nukkua päiväunet, sen katsominen kun laivat lähtevät illalla (asun sataman vieressä), se kun lukiessa yllättyy positiivisesti ja ihan yksinkertaisesti se kun paistaa aurinko!

    VastaaPoista
  3. Onpa hienoja käytikortteja! Vau!

    Minun arjestani tekee juhlaa se, että saan yleensä itse määrätä aikatauluni. Tempo on rauhallinen. Sytytän aamusella tervakynttilän ja laitan (vinyyli)levysoittimeen Bachia soimaan. Lasten mentyä kouluun keitän ison pannun teetä. Sitten istun keittiön pöydän ääreen tuijottelemaan vuoroin kynttilää ja sateesta sumeaa ikkunaa. Ja sitten suuntaan ajatukset päivän töihin. On se vaan joka aamu yhtä juhlavaa! :)

    VastaaPoista
  4. Ihania käyntikortteja. Niitä itsellenikin kaipailen, kunhan saan aikaiseksi hankkia. :)

    Minun arjestani tekee juhlaa se, että arki on niin ihanaa. ;)

    Heh, mikä vastaus, mutta nyt on vain niin kivasti asiat. Mutta vastaan tähän romanttisemmin, että hyvä ruoka, seura ja matka kirjallisuuteen.

    VastaaPoista
  5. Katja, juuri täydellinen tehtävä tälle aamulle, kiitos!

    Arjestani tekevät juhlaa molemmat lapseni ja mieheni. Ihan vain heidän olemassaolonsa. Tietoisuus siitä että minulla on heidät.

    Sitten hyvä aamukahvi vaahdotetulla maidolla, omaa aikaa joka päivä, kirjoittaminen, aurinko ja lämpö, ystävät ja kontaktit muihin ihmisiin. Toisen ihmisen hymy! Pukeutuminen aamuisin - se on nautinnollista palapeliä jossa paloja voi yhdistää loputtomin eri tavoin, miten juuri sinä aamuna tuntuu, ja se piristää koko päiväksi.

    Tavoitteet, niiden selkiytyminen ja eteneminen.

    VastaaPoista
  6. Onnea pienelle suurelle 4-vuotiaalle! Ihanan näköistä juhlaa siellä vietelty.

    Aion juuri keittää kupillisen, pari kahvia, sytyttää kynttilän ja neuloa pikkaisen, kun vauva nukkuu. Oskari piiretelee tuossa vieressä monstereita... Siinäpä sitä juhlaa arjen keskelle :)

    Stalinin lehmät kiinnostaisi, jos onni potkisi. Sadeterkut!

    VastaaPoista
  7. Onnea pienelle kulkuvälinefanille! Ihanat ilmapallot ja leikit. Minäkin pääsin eilen harjoittelemaan autoilla leikkimistä Autot-elokuvan suurfanin, 2-vuotta täyttäneen Sebastianin kanssa. :>

    Ja arvontaan on tietty osallistuttava.. Minun arjestani tekevät juhlaa harvinaiset, rauhalliset ja kiireettömät aamut kahvia ja aamiaista nauttiessa, yhdessä miehen kanssa kahvilla käyminen ihan muuten vaan ja aurinkoiset syyspäivät. Sekä onnistumisen hetket kun tuntuu, että kyllä minä pystyn tähän.

    Ihanaa viikkoa!

    VastaaPoista
  8. Onnea pojalle hienosta iästä! Minullakin on lähipiirissä juuri saman verran täyttävä ihmistaimi, joka tosin on huomattavasti kiinnostuneempi punasävyisistä leluista ja peleistä kuin niistä kirjoista, joita itse hänelle aina roudaan lahjaksi kuin lahjaksi... ;)

    Minun arjessani juhlaa on se, että olen jakanut sen toisen ihmisen kanssa jo 8 kuukautta (kuuden vuoden kaukosuhteen jälkeen se tuntuu jo piiitkältä ajalta) ja edelleen se on joka päivä siistiä. Ja niin, uusien reseptien kokeileminen ja toiselle ruoan laittaminen - se on minulle juhlaa.

    (Ps. Tori Amos oli I-HA-NA. Minua oikeasti itketti Winterin aikana. Huh.)

    VastaaPoista
  9. Paljon onnea pikkumiehelle! Ja varmaankin on kirjabloggaajana tosi ihanaa osallistua kustantamoiden kirjallisiin tilaisuuksiin:) Hih,minullakin on muistissa vielä jotkut autohommelit,jotka opin poikani ollessa pieni;D
    Arjen juhlaa on myöhään iltapäivällä juoda kupponen kahvia tai teetä päivän lehteä selaillessa.
    Nätit käyntikortit!

    VastaaPoista
  10. Onnea pienelle miehelle! Ja onpa kauniita käyntikortteja:)

    Juhlaa minun arjessani on myöhäiset päiväluennot jolloin ehtii viettää rentouttavan, laiskan aamuhetken kunnon aamupalan ja hyvän kirjan kera kynttilänvalossa!

    VastaaPoista
  11. Onnea 4-vuotiaalle! :) Se on mainio ikä. Aika omalaatuiset iltasatukirjat teidän poika on valinnut, ihanaa! :D

    Käyntikorteistasi tuli todella kauniit.

    Arvontaan osallistun minäkin mielelläni. Minun arjesta tekevät juhlaa pienet kivat asiat. Esimerkiksi aurinko, hyvä kirja, hetki hiljaisuutta kaiken arkisen mekastuksen keskellä, se jos mies ottaa kainaloon eikä heti minuutin päästä valita puutunutta kättään :D

    Viimeksi ilahduin erityisen paljon vanhasta valokuvasta. Siinä on nuori, viiksekäs mies ehkä vuosisadan alussa. Luulin ensin, että hänellä on päässään karvalakki, mutta kyseessä olikin harvinaisen tuuhea hiuksisto :) (Hmm, ehkä tämä ei kuulosta juhlavalta, mutta minusta hauskat jutut tuovat elämään enemmän aitoa juhlaa kuin kakkukestit ;) )

    VastaaPoista
  12. Hanne: Kiitos, niin nopeasti ne "miehistyvät" nykyisin. Mutta nelivuotias on kuulemma jo tosi iso. :)

    Sinulla on ihana arjen juhlaksi muuttavia asioita.

    Peikkoneito: Kiitos. Käyntikortteja alkaa olla nyt blogeissa siellä täällä ja se tuntuu ainakin nyt uutuudeltaan metkalta. Lähtevien laivojen katsominen kuulostaa jotenkin tosi runolliselta.

    Aura: Sinulla on sama hyvä tilanne kuin minullakin. Minäkin teen töitä kotoa käsin ja vaikka joskus kaipaan työyhteisöä, pidän sitä arjen luksuksena. On tosiaan ihanaa tuijotella sateeseen ja kuunnella musiikkia ennen töiden aloittamista.

    Hanna: Nyt vaan hankkimaan! Mitä meidän yhteisiä blogituttujamme tiedän, niin olemme kaikki tilanneet kortimme eri firmoista ja aika hienoja on tullut. :) Hyvä ruoka, ystävät ja kirjat ovat ihania asioita kaikki.

    Viivi: Hauskaa, että tämä pieni tehtävä tuli oikeaan aikaan. Olen aika lailla samoilla linjoilla kanssasu. Aamukahvi, aurinko, mutta sateessakin on hyvää ainakin joskus.

    Ja oi, kun saisi omiinkin tavoitteisiinsa paremmin selkeyttä. :)

    Teija: Nelivuotias oli "onnenpoika" ainakin omien sanojensa mukaan. Oi, muistan ne ajat, jolloin nykyinen nelivuotiaani nukkui ja me hänen isosiskonsa kanssa piirtelimme tai katsoimme lastenelokuvia.

    Linnea: Disneyn Autot on meilläkin suosiossa. Jopa siinä määrin, että sorruin ostamaan aiheeseen liittyvän pipon pojalleni. Yleensä välttelen kaikkia Autot/Hello Kitty/Barbie-vaatteita, koska pidän lapsillani sellaisista iloisista retroaiheisista vaatteita.

    Kiireettömät aamut ovat minun "arkiluksusasiani" numero 1. <3

    Suketus: Niin se menee, että lelut ovat aina jännempiä kuin kirjat, mutta onneksi niille kirjoille on paikkansa sitten esimerkiksi iltasatuaikaan.

    Ihana kuulla, että saat kaukosuhteen jälkeen olla yhdessä oman ihmisesi kanssa. :) Ja Tori oli tosiaan niin ihana, taianomainen ja upea. Winter - oi että. Ja Suede, Sister Janet ja monet, monet muut.

    Yaelian: Kiitos. On tosiaan ilo osallistua joidenkin kustantamoiden tilaisuuksiin. Aina oppii uutta, tapaa mukavia ihmisiä ja saa lisää kirjainnostusta.

    Ne autojutut ovat tosiaan uusi maailma, mutta lapsen into on niin suloista seurattavaa.

    Sanna: Kiitos. Minäkin muistan myöhäiset luennot. Oli ihanaa lorvailla aamuisin, kävellä rauhassa yliopistolle, käydä vielä ehkä kahvilla ennen luennon alkamista. Nyt tuli ihan kaipuu omaan opiskelukaupunkiini. Nyyh. <3

    Maija: Nelivuotias on tosiaankin mainiossa iässä. Kaikenlaisia puuhia ja tuumia, joskus ihmeen fiksujakin.

    Pienet kivat asiat tuovat valtavasti iloa. Ymmärrän hyvin, mitä tarkoitat tuolla valokuvalla. Se varmasti hymyilyttää pitkään. :)

    VastaaPoista
  13. Miten tutulta kuulostaa Uuden miehen touhut ja mielenkiinnon kohteet:) Itse olen näköjään mennyt mukaan tuohon "autohysteriaan", sillä minkäpä muun kuin autoista ja matkustamisesta kertovan kirjan vein juuri karkkien sijasta tälle meidän 4veelle. Hieno asia, että pojat lukevat! Vauhdikasta ja iloista syntymäpäivää pikkumiehelle!

    Kiitos taas kirjavinkeistä! Hietalan kirjaan voisi tutustua, koska vertasit häntä Shiedsiin. Monta vuotta olin yksin Shieldsini kanssa, kukaan ei näyttänyt tuntevan häntä ja nyt olen ilokseni nähnyt monen täällä blogeissa pitävän hänestaä.

    Aurinkoisen arkimaanantain ja hienojen käyntikorttien piristämänä osallistun arvontaan. Vastauksena kysymykseen lähetän sinut blogiini:)) Taisin löytää seitsemälle päivälle itselleni mieluisia asioita.

    arjen juhlaa ja nautintoa

    VastaaPoista
  14. Onnea "uudelle miehelle" mutta myös vanhemmille, neljään vuoteen mahtuu monta kiristynyttä pinnaa mutta sitäkin enemmän onnen hetkiä <3

    Kauniit käyntikortit sinulla! (Minä olen vielä lähes kokonaan etu- ja sukunimikaapissa blogistaniassa.)

    Minun arjestani tekee juhlan pienet asiat: rapisevat lehtikasat jalkojen alla, aamuaurinko, juttutuokiot lasten ja miehen kanssa sekä hetki kirjan tai käsityön parissa. Yksi ihanimmista arjen juhlista oli viime viikolla: lapset katselivat Nalle Puh-lehtiä ja kirjoja sohvalla viltin alla varpaat vastakkain, minä kudoin villatakkia ja oli hiljaista. Täysin hiljaista ja rauhallista <3

    VastaaPoista
  15. Arjesta juhlaa... se syntyy vaikkapa sytyttämällä kynttilät ruokapöydän yläpuolelle tavallisen perhepäivällisen ajaksi, laittamalla pöytään kauniit servetit (sieltä alekorista jota ei voinut ohittaa ;) )... Juhlalta arki voi tuntua kun pääsee rauhassa saunaan rakkaansa kanssa(mieluiten pihasaunaan). Tai kun saa keittiön pöydät siistiksi illalla. Tai kun lukee päivän lehden ihan rauhassa viimeiseksi ennen nukkumaanmenoa ( en ehdi koskaan aamuisin). Arki tuntuu juhlalta myös silloin kun saa juoda kahvia hyvän ystävän kanssa ja vaihtaa kuulumisia. Tai kun katsoo tuttua kotipihan maisemaa juuri pesemänsä ikkunan läpi. Tai kun kuulee jonkin suosikkiartistinsa biisin radiosta :)....

    VastaaPoista
  16. Niin ja onnittelut "Junamuseomiehelle" sekä käyntikorttien haltijalle ;)

    VastaaPoista
  17. Minun arjestani tekevät juhlaa kahvi- tai teehetket ystävien tai työkaverien kanssa - varsinkin kun meillä on töissä tapana tuoda vuorotellen leivonnaisia kahvitauolla syötäväksi. :) Myös kotona nautin rauhallisista teehetkistä ja kenties parista palasta tummaa suklaata. <3

    VastaaPoista
  18. Minäkin olin muuten Tori Amosia katsomassa, ja Winter on suosikkibiisejäni. Se tuntuu koskettavan monia, keikalla edessäni istunut nainenkin kyynelehti koko biisin ajan.

    VastaaPoista
  19. Onnea jo näin vähän etukäteen tätä kautta syntymäpäiväkaimalleni ;) Postia tulee ensi viikolla viimeistään ♥

    Minun arjestani tekee juhlaa se, että omalla perheellä/läheisillä ei ole kenelläkään isoa ja akuuttia murhetta.

    VastaaPoista
  20. Paljon on mukavia tapahtumia mahtunut viikkoon. Vielä kerran ONNEA 4.10.

    Arjen juhlaa on itselleni tähän aiaan vuodesta lähteää syksyiseen metsään koiran ja kameran kanssa. Myös kahvikupponen tuoreen ja tuoksuvan omenakakun kera.

    VastaaPoista
  21. Oikein paljon onnea pienelle miehelle ! Meillä asuu ihan samanlainen kulkuvälinemies, se on jotenkin hauskaa ja liikuttavaakin, kun toinen on niin tohkeissaan.

    Arjesta tekee juhlaa hyvin nukuttu yö. Silloin kaikki tuntuu niin mukavalta :-)

    VastaaPoista
  22. Lasten merkkipäivät ovat aina yhtä ihania siitä ensimmäisestä 1v :stä lähtien,loputtomiin ;) Onnea pikkumiehelle !

    Tällaisen leppoistajan arki on yhtä juhlaa, jos niin haluaa ajatella. Eli arjessa lapset ja rauhalliset hetket ja oma aika ja kauniit kuvat ja hyvät kirjat ovat alinomaan läsnä. Eli arjestani ei oikein mitenkään saa juhlaa. Ne juhlat on sitten erikseen :) Arki vain on niin ihanaa, heh olinko vähän tylsä ?

    VastaaPoista
  23. Onnea pojalle ja onnea äidille :-) Ennen muinoin lapsille lukeminen oli arjen juhlaa...

    Aika monta arjen juhlistajaa on jo mainittukin, mutta lisäänpä näin syksyn kunniaksi lämpimät villasukat ja kuumana hehkuvan takan - ne juhlistavat tätä kylmää iltaa kummasti :D

    VastaaPoista
  24. Onnea "uudelle miehelle" :)! Käyntikorttisi ovat hyvin kauniita!

    Arjesta juhlaa, hmm... Olen olllut vähän kipeänä monta päivää ja arjestani tulisi juhlaa jos olo paranisi ja voimat palaisivat :). No, sitä odotellessani arkeni saa kultareunuksen esimerkiksi kodin ikkunoista avautuvista syksyisistä maisemista, vaahteroiden väriloistosta.

    En ole lukenut Hietalan Isoveljeä, mutta aiempia teoksia kyllä, ja Hietala on tosiaan vähän kuin Shields: lämmin, muttei makea, arjen kuvaaja.

    VastaaPoista
  25. Tyylikkäitä käyntikortteja sinulla:)

    Arki ja juhla. Ainakin näin syksyllä pitkän työpäivän jälkeen kotona peittoon kääriytyminen ja hyvällä naposteluruoalla herkuttelu. Arki oli juhlaa esimerkiksi tänään: patonkia ja brietä, hedelmäsmoothie ja teekuppi kera C.S.I Las Vegas jakson. Kotona hengailu raskaan päivän jälkeen on paljon ihanampaa kuin esimerkiksi ravintolaan raahautuminen tms.

    VastaaPoista
  26. Onnea uudelle miehelle! :)

    Oletpa teettänyt kauniita käyntikortteja blogillesi.

    Minulla arki muuttuu juhlaksi, kun siihen lisää jotain odottamatonta tai epätavallista. On esimerkiksi mukavaa viedä viikonloppuna aamiainen miehelle sänkyyn ja laulaa huvin vuoksi onnittelulaulu, vaikka synttärit olisivat vasta puolen vuoden päästä.

    Kesän lämmittämällä kalliolla istuminen runoja lukien tai kirjoittaminen on juhlaa.

    Sieniretkellä kohdattu peuraperhe nostaa hetken arjen yläpuolelle.

    Juhlaa on myös ihan tavallisena arkipäivänä kokattu parempi päivällinen kauniine kattauksineen.

    Minulle juhlaa on myös se, kun työssäni saan lapselle elämyksiä ja kokemuksia ja sen onnentunteen, minkä oppimisesta ja tekemisestä voi saada.
    (Ompelemme tokaluokkalaisteni kanssa sienitauluja tällä hetkellä. Jokainen saa tehdä kaavat ja värivalinnat itse. Kaikista tulee hienoja ja uniikkeja. On juhlavaa, kun lapsi saa työnsä valmiiksi.)

    Ripaus juhlaa mahtuu jokaiseen päivään.

    VastaaPoista
  27. Onnea ihanalle "uudelle miehelle"! <3

    Onpa hienot käyntikortit.

    Osallistun myös arvontaan. Arkeni iloja ovat pentukoiran hauskojen tempausten seuraaminen, tyytyväisen kissan kehräys, kirjapaketti ystävältä (<3 kiitos <3), rauhallinen kahvihetki, käpertyminen sohvalle työpäivän jälkeen, puhelu tai sähköposti ystävältä, lempparisarjan katsominen, neuleen edistyminen, hyvän kirjan lukeminen ennen nukahtamista ja ennen kaikkea kaikki ne hetket, jolloin huomaa, että itsellä, perheenjäsenillä, läheisillä ja ystävillä on asiat hyvin.

    VastaaPoista
  28. Pitkästä aikaa ehdin vierailemaan ja kommentoimaan...

    Tällä hetkellä minun arjestani tekee juhlaa se, että olen saanut kotini siistiksi kevään ja kesän kiireiden tuoman sekamelskan jälkeen. On niin ihanaa sytyttää pari kynttilää ja istua sohvalle käsityön pariin, ja nauttia siististä kodista :-)

    VastaaPoista
  29. Ja PS edelliseen viestiin: Synttärionnittelut uudelle miehelle!

    VastaaPoista
  30. Clarissa: Kirja on aina parempi tuliainen kuin karkit, vaikka autokirjakin. ;) Minä olen poikani myötä oppinut vaikka mitä uutta autoista, tiedän kaikenlaisten työkoneiden nimiäkin.

    Hietala on nimenomaan arjen kuvauksessaan samanlainen kuin Shields, mutta muuten hänen painotuksensa ovat erilaiset, jotenkin henkilökohtaisempi.

    Ja tulen ihan pian vierailulle blogiisi. :)

    Villasukka kirjahyllyssä: Totta, pinna aina välillä kiristyy nelivuotiaan kanssa, mutta onneksi niitä aurinkoisia hetkiä on paljon ja ne ovat sitäkin ihanampia.

    Minäkään en voi vastustaa rapisevia lehtikasoja jalkojen alla. Ne ovat samaan aikaan runollisia ja lystikkäitä.

    Mie ite: Sinä muistit Junamuseomiehen. <3 Ja samoin kuin sinä, minäkään en voi vastustaa servettien ostamista. Pihasaunasta olen hivenen, mutta vain vähän kiitos mieheni vanhan mummolan saunan, kade. :)

    Jum-Jum: Oi, hauska kuulla sinunkin pitävän Torista. Minä pääsin konsertin ansiosta uudelleen Torin lumoihin, olen kuunnellut Night of the huntersin lisäksi vanhaa Toria.

    Tee on ihanaa.

    Susa: Kiitos ja paljon onnea sinne! <3 Täältäkin on postia tulossa, kunhan tapani mukaan joskus jälkijunassa saan itseni postiin saakka. ;)

    Minttuli: Kiitos. Metsäretket ja omenakakku ovat iso ilo... Olisipa täälläkin kakkua, pitänee viikonloppuna leipoa. :)

    Petriina: Muistelinkin, että siellä asuu suunnilleen samanikäinen pikkumies. Totta, toisen into on niin huvittavaa ja samalla suloista.

    Wihtori: Ovat kyllä! Ja voi miten niitä juhlia jaksetaankin aina odottaa.

    Oma aika ja kaiken kauneus ovat mielestäni sitä ihanaa arkea. Minulle se on juhlaa. ;)

    Booksy: Takkatuli on ehdottomasti arkijuhlaa parhaimmillaan. Sen tuijottelu on niin rentouttavaakin.

    Maria: Kiitos. Uusi mies pitääkin kohta hakea siskoineen päiväkodista. Sinulle toivotan pikaista paranemista. Vaahteroista tuli mieleeni syksyinen kävely metsässä tyttäreni kanssa. Hänen mielestään maahan putoavat haavanlehdet olivat kultaista sadetta. Niin taisivat ollakin.

    Sonja: Kiitos. Patonki ja ennen kaikkea brie, oi! Rakastan juustoja. :)

    Katilein: Uusi mies kiittää. Viikonloppuisin mekin usein juhlistamme oman perheen arkea hieman paremmalla aamiaisella. En ole koskaan nähnyt peuroja luonnossa, hirviä kylläkin.
    Sinun työsi kuulostaa ihanalta. Minä haaveilin joskus luokanopettajan työstä, mutta päädyinkin opiskelemaan muuta.

    Anna Elina: Kiitos. <3 Mukavaa, että paketti tuli perille. Toivottavasti tykkäät. :) Maailman tärkeintä on juuri se, että läheisten asiat ovat kunnossa.

    Katri: Kodin siisteys on suoranaista arjen luksusta. Nauti siitä!

    VastaaPoista
  31. Onneksi olkoon päivänsankarille, 4 v. on hieno ikä. Neljävuotias osaa ja tietää jo kaikenmoista!
    Osallistun tietenkin arvontaan.
    Arjesta tekee juhlan, ihan pienet asiat, tiivistetysti se, että ei ole kiirettä mihinkään, hetki aikaa tehdä mitä huvittaa. Sekin, että on kotona, kun lapset tulevat koulusta ja on ehtinyt leipoa vaikka jotain pientä ja helppoa, josta lapset ilahtuvat. Ja siisti koti ilahduttaa aina.

    VastaaPoista
  32. Vieläkö ehdin onnitella 4-vuotiasta? Onnea!
    Oli kiva lukea tekstiäsi ihan rauhassa. Sekin tekee arjesta juhlaa, kun on aikaa tehdä rauhassa, mitä sitten tekeekin. Arjen juhlaa on hiljainen koti, kynttilän lepattava valo, miehen hymy, hyvä kirja ja juuri näinä päivinä loistavaan ruskaan pukeutunut marja-aronia puutarhassa.

    VastaaPoista
  33. Onnea pienelle isolle poikaselle ja voi kateus kun en niihin kirjakemuihinkaan päässyt. :)

    Minun arjessani on juhlaa se hetki, kun talo on siisti ja minulla on edessäni vaikka hurjat kaksi tuntia keskeytymätöntä lukuaikaa. En keksi mitään ihanampaa. Ja harvinaisempaa.

    :)

    Ja voi miten hienot kortit!

    Terveisiä b-kaapista. :)

    VastaaPoista
  34. Arjestani tekee juhlaa siisti koti, itse (kyllä muidenkin leipomat käy) leivottu herkku tai hyvä ruoka, tuoreet kukat, sauna hetki ihan yksin.

    Blogi käyntikortit onkin ihan uus juttu mulle :) Huomasin että sukunimesi on sama kuin anoppini tyttönimi ja samalta kylältäkin olette kotoisin! Hihii :)

    VastaaPoista
  35. Hei Katja ja ihanat käyntikortit olet teettänyt!

    Pakko osallistua arvontaasi, kun siellä on pari kirjaa, jotka kiinnostavat! Mikä on tuo Krohnin Umbra? Mistä se kertoo?

    Arjesta juhlaa tekee erityisesti se, kun on saanut vaativan päivän tai työn tehdyksi, johon on panostanut ja sen jälkeen on ihana vapauden tai rentouden tunne, varsinkin jos työ on hyvin tehty! Sitten voi nollata ja taas nauttia muista asioita. Nyt olen laittanut kotiin lisävaloja ja tuikut antamaan tunnelmaa. Kaipaisin vielä tv:stä jotain hyvää sarjaa/ohjelmaa, jota voisin seurata. Nykyään minulla ei ole mitään siellä. Kaipaan sitä sohvalla istumista myöhäis-iltaisin ja relaamista edes hetken kun aina tämän tietokoneen äärellä... Pitäisikö ostaa joku dvd-sarjaboksi? Onko ideoita?

    VastaaPoista
  36. Ooh, miten tämä on mennyt minulta ohi? Minäkin osallistun arvontaan!

    Meidän poikanen on myös niiiin kiinnostunut kaikista kulkupeleistä! Ja toden totta, äidin yleissivistys karttuu huimaa vauhtia. Tällä hetkellä todella pop ovat kaikki työkoneet, ei vähiten siksi, että elämme jättimäisen tietyöhankkeen keskellä.

    Ihanat käyntikortit!

    VastaaPoista
  37. Arkeni juhlistaa mies joka keittää mulle hyvää kahvia aamuisin ja iltaisin .
    ♥Onnea poikasellesi
    ja ihania syyspäiviä matkalla joulun taikamaahan...

    VastaaPoista
  38. Huh, täällähän on tapahtunut vaikka mitä (on ollut niin väsynyt viikko etten ole edes blogeja jaksanut lukea...)! Onneksi vielä ehtii mukaan arvontaan. :)

    Minun arjestani juhlaa tekevät tällä hetkellä eniten ihanat kirjat ja kynttilänvalo. Ja ihanat elokuvat ja hyvät sarjat dvd:ltä, kaikki sellainen kiireetön ja stressitön oleminen. Olen opetellut nyt ihan uudenlaista elämää, yritän olla stressaamatta asioista, ottaa rauhassa ja nukkua paljon. :)

    Myöhästyneet synttärionnittelut muuten vielä Uudelle Miehelle. <3

    VastaaPoista
  39. Johanna, Minna, puhuri, Sanna, Sara, Amma, Maria ja Sara:

    Kiva, että osallistutte kaikki. :) Pieni uusi mies, aikaisemmin junamuseomies, kiittää onnitteluista. Tunnutte kaikki pitävän niin samanlaisista asioista kuin minäkin ja totta, arjen pienet asiat ovat kyllä yksi elämän suurimmista nautinnoista.

    Sara vielä: Minä olen tosi huono katsomaan televisiota. Dvd-bokseilta katson joskus Midsomerin murhia tai Gilmoren tyttöjä, joihin kumpaankaan en koskaan kyllästy. :)

    VastaaPoista
  40. Minun arjestani tekee juhlaa se, että on aikaa istua lukemaan kaikessa rauhassa, mielellään samalla suklaata (huom!) maistellen.

    VastaaPoista
  41. Arkeen on helppo tuoda pieni pala juhlaa aika yksinkertaisillakin asioilla. Sillä että tekee vähän parempaa ruokaa. Sytyttää kynttilät pimeänä iltana. Antaa kotiröiden olla kun väsyttää, ja majoittuu sohvalle kirjan ja teekupin kanssa.

    Viikonloppuisin suurta juhlaa ovat hyvät yöunet ja pitkä, rauhallinen aamiainen. Se ettei ole kiire minnekään, voi vain olla.

    VastaaPoista
  42. takassa tuli, kynttilät ja suitsukkeet palamaan ja sukankudin käteen, hyvä ruoka, perhe ja arkirutiinit. Niistä on minun juhlahetkeni tehty <3

    VastaaPoista
  43. Onnea O:lle, vaikka vähän jälkijunassa! Heh, heh: junassa. ;D Meidänkin 2,5-vuotias on melkein ärsyttävän stereotyyppisesti kovasti kaiken liikkuvan mekaniikan perään. Tässä juuri oli kyllä myös voimakas leikkikeittiökausi, mutta nyt autot, junat, työkoneet jne. tuntuvat taas ajaneen ohi suosituimmuusjärjestyksessä. :)

    Kiitos seurasta Tammen mukavissa juhlissa! Käyntikorttisi ovat kauniit, niin kuin blogisikin. <3

    Suloiseen arvontaan osallistun tietenkin! Totean aluksi, että arki _on_ juhlaa, mielestäni. Olen suuri arjen ystävä, ja suurelta osalta se liittyy siihen, että olen saanut muokata arjestani mieleisen, kun olen freelancer ja työskentelen kotoa käsin. Monen muun tapaan minäkin rakastan aamuja, kun muu perhe on lähtenyt töihin ja päiväkotiin. On hiljaista, tai sitten valitsemani musiikki soi hiljaisella, raivaan aamusotkut pois ja nautin siististä kodista. Pimeänä aamuna sytytän kynttilät. Juon soijamaitokahvia. Ah.

    Arjesta voi tehdä juhlaa myös metsäkävely kauniilla ilmalla hyvän äänikirjan parissa. Tai hetkeen pysähtyminen ja sen aistiminen. Esimerkiksi nyt katson ikkunan läpi syysauringon valossa kylpevää kauniin punaista villiviiniä ja huokailen ihastuksesta. <3

    VastaaPoista
  44. Hih, ehdin vielä mukaan! :)

    Onnea jälkikäteen pienelle miehelle myös täältä!

    Hemmotteluhetket, hyvä ruoka, kynttilät pimeänä syysiltana, kiireettömyys ja rentouttava kirja tekevät arjesta (tai arki-illoista!) juhlaa! :)

    VastaaPoista
  45. ARVONTA-AIKA PÄÄTTYY NYT! Anteeksi, että "huusin", mutta varmaankin tulin huomatuksi. ;) Olen askarrellut arvontalipukkeet ja kunhan lapseni kotiutuvat päiväkodista, saa heistä jompi kumpi toimia onnentuojana.

    Mutta Margit, Liisa, Mirka, Karoliina ja Zephyr ehditte hyvin mukaan. <3

    O:n puolesta kiitos onnitteluista. On tämä juna- ja autovaihe vaan niin jännittävää. Itsekin osa-aikaisena freelancerina tunnistan hyvin tuon Karoliinan mainitseman ihanan aamuhiljaisuuden kotona. Se on oikeasti aika mahtavaa.

    Ja nuo teidän muidenkin jutut: kynttilät, kiireettömyys, suklaa, pitkät yöunet, omat läheiset... Kaikki ne rakentavat parasta mahdollista arkea.

    VastaaPoista