perjantai 22. heinäkuuta 2011

Rauha S. Virtanen: Tuletko sisarekseni


- Meidän täytyy perustaa yhdistys, sanoi Mari. - Tuisku-Poukama-liiton vastustamisyhdistys. TPL-VY. - mitäs sanotte? Tässä tarvitaan ripeää toimintaa.
Ulla nyökkäsi tyytyväisenä. - Mitä tehdään? hän kysyi.
- Odottakaa, sanoi Mari. - Minä haen lisää kaakaota. Nyt saatte teevaditkin ja kakkua, jota äiti teki eilen. Hetkinen vaan!

Keskellä sohvaa oleva lihapullalautanen, kirjahyllyssä roikkuvat vihreät sukkahousut, kaakaon tarjoaminen koiran nuoleskelemasta kupista, ratsupiiskalla hakkaava ja lapsensa kokonaiseksi vuorokaudeksi pimeään komeroon sulkeva isä. Tohtori Pekka Poukaman ja kuvaamataidonopettaja Iiris "Irkku" Tuiskun lapset eivät aio sietää sitä, että heidän vanhempansa suunnittelevat avioitumista. Mahdollisen uusperheen uhka on torjuttava keinolla millä hyvänsä, sillä eloisat Tuiskun lapset Mari, Vivi, Nikke ja Riki sekä hillityt Poukaman tytöt Ulla ja Anna eivät voi sietää toisiaan. Tarvitaan lavastamista, valehtelua, ilkeilyä sekä keskinäinen salaseura.

Rauha S. Virtasen nuortenkirjaklassikko Tuletko sisarekseni (Wsoy 1966) sisältää klassisille tyttökirjoille ja koululaisromaaneille ominaista perhe- ja koulutoverikuvausta, mutta vie sen omana aikanaan uuteen kontekstiin, uusperheen syntymään liittyviin karikoihin ja ennakkoluuloihin. Romaanissaan Virtanen piirtää hyvää ajankuvaa 1960-luvun maaseutu-Suomesta. Sormusvesi, Tampereen tienoilla sijaitseva pieni paikka, on turvallinen paikka kasvaa, mutta niin pieni, että tohtorin naimapuuhat käyvät juorujen kautta tutuiksi koko kylälle: jos käännähtää, ihmiset ovat heti kimpussa. Ja vahingon kautta ne ensin kantautuvat myös Vivi ja Nikke Tuiskun korviin.

Kirja etenee juoni- ja episodivetoisesti siten, että avioliittoa vastustavan salaseuran edesottamuksia seurataan selkeänä juonitarinana alkutalvesta seuraavaan sydänkesään, mutta juonen sisällä eri lukuihin on upotettu pieniä episodeja koululaismaailmasta, itsepintaisten sukulaisten kohtaamisesta sekä erilaisista retkistä. Tuisku-Poukama-liiton vastustamisyhdistyksen tempaukset ovat kekseliäitä ja lasten arkipuuhat mainioita, teini-ikäisten Ullan, Annan, Marin ja Vivin keskinäisissä ihmissuhteissa riittää myös ammettavaa ja tietenkin kaikkea määrää kysymys siitä, kuinka lasten salaseura onnistuu tehtävässään.

Punapörröinen pää sukelsi esiin ja Iiris kohottautui istumaan. Tänään oli se päivä. Odotettu, hauska, jännittävä päivä. Hän tunsi itsensä kiihtyneeksi kuin koulutyttö.
Iiris kaivoi kellon uudestaan esiin ja katsoi. Puoli kuusi. Hyvä, hän ehtisi yhtä ja toista valmiiksi jo aamulla. Lapsille oli järjestettävä ruokaa illaksi, ruskea jakkupuku oli tuuletettava - vai panisiko hän sittenkin vihreän? Ei, ei - vihreä oli ehkä hiukan liian huomiota herättävä punaisen tukan rinnalla. Ruskea oli elegantti, sen hän ottaisi.


Tällaisten vanhastaan rakkaiden kirjojen äärellä lukemisen subjektiivisuus nousee esille ehkä vieläkin voimakkaammin kuin uutuuskirjojen äärellä. Lukiessa muuttuu toisaalta siksi lapseksi tai nuoreksi, joka oli lukiessaan kirjaa ensimmäisiä kertoja. Toisaalta on kuitenkin oma pian keski-ikäinen itsensä ja nämä kaksi roolia sekoittuvatkin metkasti tällä aikuisiän lukuretkellä. Muistan, miten nuorena samaistuin toisaalta hillittyyn ja aran oloiseen Ullaan, koska minua itseäni pidettiin hieman samanlaisena, ja toisaalta ihailin reipasta ja silti taiteellista Maria, jollainen olisin halunnut olla. Nyt aikuisena minulle läheisimmäksi ja mietintäni suurimmaksi kohteeksi kasvoi Irkku, Tuiskun sisarusten äiti. Virtanen kuvaa hyvin niitä ristipaineita, joita leskeksi jääneen opettajaäidin mielessä liikkuu uuden ihmissuhteen ja omien omistushaluisten lasten välimaastossa eläessä. Irkku ei halua olla kuin kumipallo, mutta mitä muutakaan hän voisi olla?

Gwen Bristrown Tammikujaa lukiessani mietin, että mitä nostalgiakirjat antavat vuosikymmenten lukukokemusten jälkeen. Tammikujan (ja pikkuleipäkertoimen) myötä onnistuin saavuttamaan jonkun siivun varhaisteini-iästäni, mutta Virtasen kohdalla tilanne on toinen. Olen nimittäin lukenut hänen joitakin teoksiaan myös aikuisiällä, minkä vuoksi ne kulkevat mukanani hieman samaan tapaan kuin L. M. Montgomeryn Annat. Silti jokainen lukukokemus on omalla tavallaan uusi. Tuletko sisarekseni tuntuu raikkaalta ja onnistuneesta ajankuvastaan huolimatta ajattomalta. Kirjan sukupuoliroolit eivät tunnu vanhentuneilta kuin paikoin, sillä sekä Iiris että Pekka ovat sekä arkailijoita että toimijoita ja Poukaman tyttöjen Outi-äiti on tehnyt omana aikanaan hyvinkin radikaalin irtioton jättäessään lapsensa entisen miehensä huomaan ja perustanut oman uusperheensä Helsinkiin. Sen sijaan etenkin tyttöihin kohdistuvat odotukset noudattavat sukupuolistereotypioita; Ullan ja Annan täytyy olla kilttejä ja mukautuvia. Kirjan kehystarina voisikin toisessa kontekstissa, ilman aina läsnä olevaa kotiapulaista tai pianonsoittoa koululaisten illanvietossa, tapahtua edelleen. Lasten, nuorten sekä heidän vanhempiensa neuvottomuus uusperhekuvioiden äärellä on varmaankin ikuista.

Monisanaisena naisena minun on vielä tuotava esiin, kuinka Virtanen on mestari kuvailemaan ihmisten olemusta ja tekoja muutamilla sanoilla. Hänen tavitsee esimerkiksi vain mainita Poukaman isoäidin ryhdikäs olemus ja pitkä ohut ylähuuli, niin lukija saa heti kiinni kyseisen hahmon olemuksesta. Samoin Virtasen luontokuvaus on elävää täydentäen niin Sormusveden asuinympäristön kuin Tuiskun ja Poukaman sisarusten mielialoja: kun lumen muodostama valkoinen tunneli sortuu, näyttää pohja murtuvan myös joltain ihan muulta asialta; Ja kun pääskyset lentelevät taivaalla, alkaa olla selkeytymisen aika.

Muistelin, että Tuletko sisarekseni oli eräs suurimmista suosikeistani Rauha S. Virtasen kirjoista koko Selja-sarjan ohella. Olen lukenut kaikki Virtasen teokset tuoreinta Selja-kirjaa lukuunottamatta. Sekin puute tullee korjaantumaan ennen pitkää, sillä ostin Seljan Tulen ja Lumin kesälomareissuni aikana. Ennen sen lukemista aion palata nostalgisempiin Virtasen kirjoihin, sillä lapsena syvästi rakastamani (totta kai!) Luumupuu kukkii on jo jonkin aikaa odottanut kirjahyllyssäni. On mielenkiintoista nähdä, kuinka ne tulevat - vai tulevatko? - vertautumaan tähän nyt lukemaani.

****½ (en oikein tiedä, voiko näille antaa tähtiä :))

Tuiskun ja Poukaman perhekuvioista on kirjoittanut myös Salla Lukupäiväkirjassaan. Luin tämän kirjan osana Nostalgian jäljillä- sekä Siskoskirjat-haasteita.

23 kommenttia:

  1. Minä rakastin Selja-kirjoja, mutta tätä en muista lukeneeni.

    VastaaPoista
  2. Voihan ihme, minäkin olen lukenut tämän joskus! Taisi löytyä kodin kirjahyllystä aikoinaan jonain kuumana kesäpäivänä jolloin ei jaksanut pyöräillä kirjastoon.

    Tämä on varmaan ainut lukemani Selja-kirja kuitenkin. Minä muistan tästä varmaan ainoastaan tuon kannen, mutta muistaakseni tämä oli kuitenkin hyvä kirja. Kiinnostava teksti jälleen, ja hauska pieni nostalgiatrippi.

    (ps. rakastan pikkuleipäkerrointasi! ja ihana puhelin!)

    VastaaPoista
  3. Luen tätä juuri kuopuksen kanssa.Iiris Tuisku on upea äiti(minusta) -on hauska huomata miten lapsi huomaa ja koskettuu toisista asioista.Kun ei jaksa ihan koko ajan surra on tämä tyttövuosien kirja on ollut hyvä irtiotto muualle hetkiksi.
    kirjoitit taas kerran niin suloisesti.Kiitos.

    VastaaPoista
  4. Tämänkin Virtasen haluan vielä lukea. Kiinnostava tuo asetelma; tulee vähän mieleen Seljan tyttöjen alkukankeudet, kun Riku Selja meni Reansa kanssa naimisiin.

    VastaaPoista
  5. Allu: Seljoista minunkin Virtas-rakkauteni lähti. Mummolan hyllystä löysin Seljat (tätini kirjoja) sekä Kiurut laulavat (äitini kirja). Tämän ja monet muut lainasin kirjastosta. Sain tämän omakseni viime viikolla Ilomantsissa, kun löysin sen kirjaston poistopainoksena yhdeltä maatilalta ja tein tilanomistajan kanssa kaupat. :)

    Linnea: Ihanaa, että sinä olet lukenut tämän! Ja että se löytyi vielä lapsuudenkotisi hyllystä. Sieltä tekee usein hyviä löytöjä, olen huomannut.

    Tämä ei itse asiassa ole Selja-kirja, mutta paljon samaa henkeä tässäkin on. Ja kirja on kyllä hyvä!

    Tuo puhelin on lapsuudenkotini leikkimökissä, jonka nimi on Nekkula. :)

    Maria: Olen ihan samaa mieltä, että Iiris Tuisku on upea äiti ja muutenkin innostava henkilöhahmo, taiteellinen ja napakka samalla kertaa. Tyttökirjat ovat hyviä myös terapiakirjoina. <3 sinulle!

    Maria Sinisestä linnasta :), Enpä ajatellutkaan, että tässä on tosiaan sama teema kuin ensimmäisessä Selja-kirjassa. Tässä tosin keskiössä on Tuiskun ja Poukaman lasten keskinäinen inho ja epäluulo, joka totta kai saa monenlaisia käänteitä. Suosittelen tätä ehdottomasti, toivon sinun lukevan tämän, koska haluaisin lukea bloggauksesi tästä.

    VastaaPoista
  6. Oioi, Selja-sarja oli niin niin ihana. Se olisi aivan hyvin voinut olla TOP 10 -listallani, muttei sitten ollut.

    Mutta apua! En ole lukenut tätä kirjaa ollenkaan. Mutta en ole aikuisena lukenut itselleni mitään lasten tai nuorten kirjoja, joten osaisinkohan nyt tarttua tähän.

    VastaaPoista
  7. Olen lukenut neljä ensimmäistä Selja-kirjaa, joskus kolkyt vuotta sitten! Minulla ei ole sisaruksia ja kenties siksikin oli ihana uppoutua sisarusten kodikkaaseen ja tapahtumarikkaaseen arkeen. Muitakin Rauha S. Virtasen kirjoja kirjahyllystämme löytyy,divareista ja kirppareilta haalittuja. Takakansia olen jonkun kerran pölyjä pyyhkiessä vilkuillut, mutten kuitenkaan lukenut.
    Lähdemme huomenna mökille ja nyt olisi aikaa. Olisi myös mukava lukea Selja-sarja uudestaan, ainakin ensimmäinen, aluksi.
    Ihania nostalgiapostauksia sinulla, kiitos!

    VastaaPoista
  8. Hei Katja tämä oli tärkeä postaus minulle kirjasta, johon kohta aion myös tutustua! Palaan vielä tekstiisi myöhemmin, kun tässä on niin hyvää analyysia, jota pystyn paremmin tarkastelemaan, kun olen itse muodostanut käsityksen kirjasta. Oletko lukenut Virtasen koko tuotannon (lukuun ottamatta uusimpia Seljoja) lapsuudessasi/nuoruudessasi vai oletko jotkut kirjat lukenut vasta aikuisiällä? Luitko Ruususen? Minä alan varmaan kohta haastattelemaan sinua, kun pääsen vauhtiin kysymyksissäni hih!

    VastaaPoista
  9. Kirjailijatar: Mietin ihan samaa Selja-sarjasta. Se olisi voinut olla minunkin top 10:ssä. Tai ne neljä ensimmäistä Seljaa olisivat voineet olla. En ole lämmennyt niille uudemmille, ja viimeisin onkin vielä lukematta.

    Joskus on ihanaa, rentouttavaa, lukea nuortenkirjoja aikuisena. Suosittelen!

    Johanna: 30 vuotta! Minulla ehkä 25 vuotta sitten. :) Minäkin nautin niin noiden kirjojen arjen kuvauksesta - silloin ja edelleenkin.

    Teillä on aarteita kirjahyllyssänne. Ota joku mukaan vaikka mökille. Seljoista on hyvä aloittaa uudelleen.

    Sara: Oi, sinäkin luet tämän pian. Toivottavasti kirjoitat kirjasta blogiisi, sillä haluaisin lukea erityisesti sinun (sekä Sinisen linnan kirjaston Marian) mietteitä tästä.

    Olen tosiaan lukenut Virtasen koko tuotannon lukuunottamatta sitä ihan viimeisintä Selja-kirjaa. Toiseksi uusimman Seljan, Seljalta maailman ääriin, olen lukenut, mutta se ei tuntunut Selja-kirjalta. Harmi. Luin kaikki kirjat ensimmäisen kerran nuorena, joskus 5. ja lukion ensimmäisen luokan välisenä aikana. Ruususen luin lukiossa, sen olenkin tainnut lukea vain kerran. Huomasin sen Lukupiiri-blogissa, mutta olin jotenkin hidas syttymään. Ruusunen pitäisikin lukea uudelleen, tai Lintu pulpetissa, joka on minulle vierain Virtasen kirjoista (senkin toki nuorena luin).

    Minä olen kyllä ihan Virtas-fani, jos itseään voi sellaisena pitää. Ja meitä on varmasti monia. :)

    VastaaPoista
  10. Virtas-fanin on pakko lisätä, että kirjailija asui lapsuusympäristössäni puron varrella. Tapasin hänet joskus tehdessäni kouluuun jotain haastattelua, kuin olisin astunut suoraan kirjoihin. Tärkeä muisto ja mieliinpainuva tapaaminen.

    VastaaPoista
  11. Rva Pioni: Tosiaankin tärkeä ja ihana muisto! Mahtaakohan Selja-kirjoissa ja tässä olla yhteyttä Virtasen kotitienoille ja sinun lapsuusmaisemiisi, sillä noissa kirjoissa puroa kuvaillaan paljon?

    VastaaPoista
  12. Tämä ei ollutkaan minulle ollenkaan tuttu Virtas-kirja! Olisipa kiva lukea. Virtasen kerronta on niin lämminhenkistä: Seljoissa ja ilmeisesti tässäkin on mukana vaikeitakin asioita, mutta tilkkupeittoon käärittynä ja kaakaomukin kanssa.

    VastaaPoista
  13. Ihania kirjoja olet kyllä valinnut nostalgia-haasteeseen. Olen Virtasen suuri fani: rakkaimpia minulle ovat Lintu pulpetissa ja Seljat (ne neljä ensimmäistä ja erityisesti Virva Seljan yksityisasia).

    Tätä kirjaa en olekaan lukenut lapsuuden jälkeen, ja nyt tuli halu lukea uudestaan. En muista kirjasta juuri muuta kuin perusasetelman, mutta jostakin syystä mieleen on jäänyt että Poukaman sisaruksista olisi sanottu, ettei heillä koskaan ollut mitään hauskoja muotivillityksiä, kuten erikoisia sukkia. Oliko kirjassa tuollainen kohta?

    VastaaPoista
  14. Tätä en ole lukenut, mutta monta muuta kirjaa Virtaselta kylläkin, joista ylinnä Selja-sarja. Niin, ja tietysti iki-ihana Luumupuu kukkii.

    Minä aion yllättää sinut vielä, sillä tämän lisäksi on Virtaselta lukematta yksi ja teen sen noin kahden muun jälkeen;-)

    Sininen linna oli minulle henkilökohtiasesti kyllä tämän suven Juttu!

    VastaaPoista
  15. Luulen lukeneeni tämän, ehkä. :)

    Olet ihanan monisanainen nainen! :)

    Ja testaan kommentointia tässä samalla.

    VastaaPoista
  16. Katohan vaan, oikeassa olit! Kiitos! :)

    VastaaPoista
  17. Luru: Jos pidät Seljoista, niin kannattaa jossain välissä lukea tämäkin. Tuletko sisarekseni on ehkä jotenkin Seljoja toiminnallisempi (johtuen siitä, että Seljoissa on monta osaa ja esim. Virva on selvästi haaveellisempaa/kirjallisempaa sorttia), mutta samaa henkeä kirjoissa on. Virtanen osaa tosiaan kirjoittaa hienosti.

    Liisa: Lintu pulpetissa on kirja, jonka aion jossain välissä lukea uudelleen. Olen itse asiassa miettinyt, että lukisin kaikki Virtasen kirjat uudelleen. Ne ansaisisivat sen.

    Muistat ihan oikein: Poukaman tytöt eivät koskaan saaneet erikoisia sukkia, housuja tai hauskoja lettinauhoja, vaan pukeutuvat aina tyylikkäästi, mutta tylsästi.

    Leena: Selja-sarja onkin ihan paras! Minä olen lukenut kaikki muut Virtasen kirjat viimeisintä Selja-kirjaa lukuunottamatta. Nyt Seljan Tuli ja Lumi odottaa jo hyllyssäni, joten jossain vaiheessa aion sen lukea.

    Minkähän Virtasen sinä aiot lukea? Jännää. Ja Sininen linna. <3

    Ilse: Jee! Hyvä, että nyt toimii kännykällä kommentointi. Monisanaisuus voi joskus olla ongelma, mutta onneksi sitä ilmenee vain hyvässä seurassa. :)

    VastaaPoista
  18. Heh, Liisan mainitsema kohta on jäänyt minullekin lähes sanatarkasti mieleen: "Ei kireitä peppuja, ei hullunkurisia kaulaliinoja." Näin siis kuvattiin niitä vaatteita, joita Poukaman tytö eivät koskaan saaneet, vaikka kaikilla luokkakavereilla sellaisia oli.

    VastaaPoista
  19. Salla: Tuo kohta kiteyttää aika hyvin sekä tuon ajan koululaismaailmaa että Poukaman tyttöjen asemaa siellä. Minulle taas oli jäänyt mieleen vihreät sukkahousut kirjahyllyssä ja lihapullalautanen sohvalla. Joskus pienet lapseni saattavat viedä vastaavia juttuja olohuoneeseen, jolloin tämä kirja muistuu mieleeni.

    VastaaPoista
  20. Minä taas en ole lukenut Virtasta kuin Ruususen verran, joten en osaa sanoa oikein juuta enkä jaata. Oli kuitenkin kiinnostavaa tutustua tähän teokseen blogisi kautta, Katja! Itse kirjan lisäksi minua kiinnosti erityisesti tuo, miten kuvailet lapsi- ja aikuislukijan roolien sekoittumista, kun lukee vanhoja lapsuudensuosikkejaan. Noin juuri se menee. :)

    Ja pitkä ja ohut ylähuuli kyllä kertoo ihmisestä (ainakin kirjassa) todella paljon!

    VastaaPoista
  21. Jenni: Ruusunen onkin aika erilainen Virtasen kirja. Minä olen miettinyt jonkinlaista Virtas- tai laajemmin tyttökirjaprojektia tänne, mutta en ole vielä päättänyt, miten ja missä laajuudessa. En kuitenkaan suunnittele uutta haastetta haastepaljouden rinnalle. ;)

    Ohuesta ylähuulesta mieleeni tuli, että oliko jossain Enid Blytonin kirjassa paksut/turpeat huulet rikollisen merkkinä? Voi olla, että muistelen omiani.

    VastaaPoista
  22. Huomasin tämän postauksesi jo aiemmin, mutta halusin lukea tekstisi ja kaikki kommentit kunnolla. Siksi reagoin vasta nyt.

    Tuletko sisarekseni oli minun ensimmäinen Virtaseni. Sain sen muistaakseni kummeiltani lahjaksi (kirja on hyllyssäni edelleen). Jo silloin rakastin kirjoja ja kun niitä ei itsellä paljon ollut, oli joka ikinen oma kirja aarre!

    Kirjan uusperhekuvio oli kyllä 1960-luvulla syntyneelle maalaistytölle aika outo ja uusi, mutta muistan tykästyneeni kirjaan.

    Tämä kirja johdatti minut lukemaan lisää Virtasta, Selja-sarjan ja muitakin hänen kirjojaan. En ole ihan varma, olenko lukenut koko tuotannon, mutta melkein ainakin (minäkään en ole lukenut sitä uusinta Selaa, koska en ollut tyytyväinen siihen ensimmäiseen uuteen sarjan kirjaan).

    Selja-sarjan neljä kirjaa luin läpi viimeksi muutama vuosi sitten, mutta muita Virtasen kirjoja en ole aikuisena lukenut. Pitäisi kyllä lukea.

    Kuvasit hienosti sitä, miten jotain lapsena/nuorena luettua kirjaa uudelleen lukiessa on läsnä ne lapsi/nuori, mutta myös tämänhetkinen minä. Sama on tilanne silloin, kun muistellaan lapsuutta.

    VastaaPoista
  23. Anna Elina: Aloitit aikanaan hyvällä Virtasen kirjalla. Minun ensimmäiseni oli koko Selja-sarja sekä Kiurut laulavat, koska ne löytyivät mummolan hyllystä äitini ja tätini kirjojen joukosta. Tämä ja Luumupuu kukkii tulivat pian jälkeen, hieman myöhemmin sitten muut.

    Minun mielestäni Virtasen kirjoissa on paitsi nostalgiaa, myös jotain terapeuttisella tavalla rentouttavaa ja rauhoittavaa. Samaa löydän Anna-kirjoista, mutta en enää Runotytöistä.

    Varmasti tosiaan lapsuudesta kerrottaessa ja muistitiedossa on paljon samaa kuin tällaisen uudelleen luetun kirjan kokemisessa. Nämä ovat arvokkaita asioita. <3

    VastaaPoista