sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Joel Haahtela: Naiset katsovat vastavaloon

Talo on kuin saari tai se on kuin käärme. Se kietoo heidät sisäänsä. Heillä ei ole ketään. Heillä on toisensa. On pimeää ja hiljaista. Heidän intiimi tilansa. Ainoastaan Klausin puhe ja Lilianin hengitys, joka sekin vaatii ponnistelua. Voiko ihminen muuttaa elämänsä kertaheitolla? Lilian miettii. Ja mitä sekin tarkoittaisi?

Lilian ja Klaus Manner, nuori ja hyvinvoiva pariskunta, ostaa häämatkansa jälkeen suuren vanhan talon Kirkkonummelta, meren rannalta. He asettuvat taloon kuin valmiiseen elämään; Paikkaan, josta Klaus pääsee kätevästi autolla töihinsä helsinkiläiseen arkkitehtitoimistoon ja jossa Lilian voi tehdä käännöstöitään. Talo on paikka, jonne heidän tulevat lapsensa palaavat unissaankin. Taloon on hyvä kutsua vieraaksi ainakin Klausin isä sekä ystäväpariskunta Martta ja Benjamin kaikkine sivysteistön ongelmineen. Naapurissa asuvat Emma ja Jimi mersuineen tulevat heille pikkuhiljaa yhä tutummiksi ja silti salaisuuksien verhoamiksi. He ovat boheemeja, kiinnostavia ja salaperäisiä. Heidän menneisyytensä alkaa kiinnostaa Liliania koko ajan enemmän ja enemmän.

Kuka on muuttunut silloin, kun kaikki on muuttunut ja mikään ei ole muuttunut? Joel Haahtelan järjestyksessä toinen romaani Naiset katsovat vastavaloon (Otava 2001) on teos ihmisistä, jotka ovat ulkoisesti hillittyjä ja kunnioitettuja, mutta sisältä vimmaisia ja epävarmoja. Suomi elää 1970-luvun alkuvuosia. Naisten ja miesten roolit ovat muuttumassa, mutta avio-onnen saavuttamiseksi on hyvä antaa miehen voittaa backgammonissa. Mitä tapahtuu silloin, kun pariskunnan osapuolet kaipaavat erilaisia asioita? Asioita, joita he itsekään ei pysty nimeämään.

Naiset katsovat vastavaloon on kaunis kirja. Kauneutensa alla teos on psykologinen kirja, kuten kaikki muutkin lukemani Haahtelan romaanit. Kaikkea ei paljasteta lukijalle, mutta ilmaan ei jää mitään tyhjää. Haahtela sanoo sen, mikä pitääkin sanoa ja siitä minä pidän. Naiset katsovat vastavaloon voisi olla yleiseurooppalainen samaan tapaan kuin Elena. Mikään, mitä Lilianille, Klausille ja heidän tuttavapiirilleen tapahtuu, ei ole leimallisen suomalaista. Mielenkiintoisena yksityiskohtana voi pitää sitä, että Haahtelaa ajoittaa Lilianin ja Klausin tarinan alun kesään 1972, Münchenin olympialaisten aikaan, oman syntymänsä ajankohtaan.

Jokaisena päivänä kello kaksitoista Lilian keskeyttää kirjoittamisen ja lähtee kävelylle, omenapuiden alta pienelle polulle, heinikon läpi suuremmalle tielle, jotka reunustavat pellot ja peltojen laidoilla autioituvat maalaistalot. Niinä aikoina ihmiset virtaavat hullujen lailla kaupunkeihin, jättävät lannanhajun ja maitolaiturit taakseen, menevät Helsinkiin, Kontulaan ja Jakomäkeen, sillä onni viipyy aina toisessa paikassa, aidan takana, tuosta mutkasta vasemmalle, mäkeä ylös... niin, ihmiset vain häviävät, laudat ilmestyvät ikkunoihin ja ojien pohjille jäävät vadelmat paleltumaan, lehdet kellastumaan ja linnut rapisemaan.
Mutta Lilian ei halua olla niin kuin muut.

Haahtela rakentaa kirjansa pienin viittauksin ja kauniiden mielikuvien voimalla valottaen välissä teräviäkin yksityiskohtia romaanihenkilöidensä elämästä. Hänen kielensä on äärimmäisen hiottua, mutta siitä huolimatta tai juuri siksi elinvoimaista. Lillianin ja Klausin sekä heidän tuttaviensa elämä on kuin unta ja arkitodellisuutta. Tämä kertoo Haahtelan onnistumisesta kirjailijana. Naiset katsovat vastavaloon on samaan aikaan epämääräisen kaipauksen sekä lähtemisen ja jäämisen pelon kirja. Se on kahvia, viiniä, lampaanpaistia, huulipunaa ja tiheää sadetta. Se on iltapäivän ohikiitäviä tunteja, myrskylyhtyjä ja kävelyjä omenapuiden alla. Se on myös rapuja, jotka ovat valmiit nappaamaan nuuskijoilta nenän pois tai rakastelua talossa, jonka seinien väliin kasvaa hiljakseen hometta. Naiset katsovat vastavaloon on ihmisen koteloituneen ja ulkopuolisen maailman ihmeellistä kohtaamista.

Sinisen Linnan kirjaston Maria nosti Lumipäiväkirjasta kirjoittamassaan arviossa esille sen, kuinka moni on hänen aikaisemmin saamissaan kommenteissa kertonut lukevansa Haahtelaa säästellen. Minä kuulun näiden säästelijöiden joukkoon. Kehun monia kirjoja, koska monien muiden kirjabloggaajien tavoin pyrin lukemaan sellaisia teoksia, joista lähtökohtaisesti pidän. Harvoin kuitenkin tunnen pakahtuvani (mutta en tukehduttavalla tavalla), kuten nyt kävi. Olen niin ihastunut, lumottu, suorastaan myyty Haahtelan tekstin äärellä, että voisin melkein itkeä hänen kirjojaan lukiessani.


****½ (En varmaan voisi Haahtelalle vähempää antaakaan. Elena tai Perhoskerääjä ovatkin jo viiden tähden kirjoja.)

25 kommenttia:

  1. Luin tämän kolmisen vuotta sitten ja muistan edelleen sen "säästelyn" ja pakahtumisen.
    Kirjoitit tästä kaiken kaikkiaan juuri kuten itsekin ajattelen.
    Aivan loistava kirja.

    VastaaPoista
  2. Voi että..Elena on vielä niin tuoreessa muistissa ja tämän Naiset katsovat vastavaloon lainasin keskiviikkona kirjastosta, kun sille mun omalle kappaleelle kävi kuten kävi ;)

    Odotan erityisellä innolla ja lämmöllä tätä(kin) Haahtelaa ♥

    VastaaPoista
  3. Haluaisin entistä enemmän lukea tämän uudelleen vuosien jälkeen, niin kauniisti tästä kirjoitit! Tekstisi maalaa kirjan maailman näkyviin - olet taitava!

    Kiitos linkityksestä! Ja on aivan ihanaa, kun jotkut kirjat ovat niin hyviä, että melkein itkettää...

    VastaaPoista
  4. Juuri nasevasti kirjoitit tuosta kirjasta.
    Luin sen noin vuosi sitten ja yhdyn täysin tunnelmiisi, mitä se sai aikaiseksi.

    Ihana kirja, suosittelen:)

    VastaaPoista
  5. Mä jonotan tätä.Kiitos Lumiomena kirjoitat upeasti!

    VastaaPoista
  6. Olen lukenut kaksi haahtelan kirjaa..
    Ehkäpä tämä vois olla kolmas=)
    En lukenut kokonaan arviointiasi, luen sen sit kirjan lukemisen jälkeen..
    ihanaa uutta alkavaa viikkoa huomenna..

    VastaaPoista
  7. Elenasta pidin valtavasti, Lumipäiväkirjasta en lainkaan. Pitää varmaan hommata tämä kun tulen Suomeen. Huh, mitenkähän ne kaikki kirjat, mitä pitää ostaa, saa taas kannettua matkalaukussa!?

    VastaaPoista
  8. Piilomaja: Ihana kuulla, että kirja on ollut sinulle niin mieleenpainuva, että muistat sen aikaansaamat tunnelmat edelleen. Sitä minäkin toivon. Olen nimittäin aivan varma, että Haahtela on uusi ykkössuosikkikirjailijani.

    Susa: Luulenpa, että mitä Elenasta ja minulle vielä tuntemattomasta Valtosesta olet kirjoittanut, niin tulet rakastamaan tätäkin kirjaa. Ja joskus kirjoille käy hassusti. <3

    Maria: Kiitos. <3 Minä olen päättänyt, että alan kerätä Haahtelaa hyllyyni. Perhoskerääjän ostin pokkarina, tämän sain blogiystävä-Outilta, mutta muita olen lainannut kirjastosta. Elena ainakin on pakko saada ihan omaksi.

    Hanne: Kiva kuulla, että myös sinulla on hyviä lukumuistoja tästä. Haahtela osaa maalata tunnelmia ihmeellisesti ja silti löytää jotain olennaista meistä ihmisistä.

    Maria: Toivottavasti saat kirjan pian. Ja kiitos, sinä ihana siellä. <3

    Hanne: Tämä voisi ihan hyvin olla kolmas Haahtelasi. Ainakin minä pidin kovasti ja kommenttien perusteella niin ovat pitäneet muutkin. Voin siis lämpimästi suositella!

    Allu: Minä en ole vielä lukenut Lumipäiväkirjaa, joka tuntuu jakavan Haahtelan ystäviä enemmän kuin muut. Tässä on mielestäni paljon samaa kuin Elenassa ja Perhoskerääjässä, vaikka ne ovatkin keskenään erilaisia. Toivottavasti löydät tämän! Minä sain kirjan käytettynä, mutta en tiedä, onko tätä esim. pokkarina.

    VastaaPoista
  9. Tuntuu, että toistan itseäni ja muita, mutta tätä en voi olla kirjoittamatta: Katja, sinä osaat kirjoittaa niin kiinnostavasti, kauniisti ja ihanasti kirjoista! Olen niin ylpeä ystävästäni! <3

    Mitä tulee Haahtelaan, niin mulla on hämärä aavistus, että olen jotain häneltä lukenut vuosia sitten. En kuitenkaan ole ihan varma, enkä siten oikein uskalla sanoa hänestä ja kirjoistaan mitään. Kuitenkin häntä on sen verran kehuttu täällä blogistaniassa, että on sellainen kirjailija, jonka tuotantoon pitää hetimiten tutustua ihan kunnolla.

    VastaaPoista
  10. Pidin Lumipäiväkirjasta paljon ja nyt aion sen heinäkuussa lukea ja tuoda blogiini. Listallani on myös Perhoskerääjä ja nyt lisään vielä tämän. Itse asiassa kirjoitit nyt tästä niiiiiin kiinnostavasti, että saatan lukea tämän ihan ensin!

    Haahtela ei olekaan leimallisen suomalainen kirjailija. Hän on siinä kuten Pasi Ilmari Jääskeläinen. Ehkä he juksi siksi ovat niitä harvoja nykymieskirjailijoita Suomesta, joita luen Jussi Siirilän lisäksi. Jussiakin luen vain koska hän saa minut nauramaan.

    Tämä kirja saattaa olla minun vielä enemmän kuin Lumipäiväkirja.

    Kiitos herkästä ja ihon alle menevästä arvostelusta, joka vaikutti välittömästi.

    Minulla on sama kuin sinulla eli etsin luonnollisesti kirjoja, jodien seurassa viihtyväni ja nauttivani elämyksistä ja joita sitten voin tarjota lukijoilleni. Tietysti sattuu työtapaturmia, mutta ne ovat aika vähissä. Kirjaelämyksiä, ei kirjakidutuksia!

    Tästä avostelusta ja muutenkin: ♥♥♥

    VastaaPoista
  11. Ai kauhistus, minusta ei olisi antamaan tähtiä kirjoille! Mistä tietää, jos yhtäkkiä lukeekin kirjan, joka on kertakaikkisesti kauniimpi kuin mikään muu koskaan ja viisi tähteä on jo käytetty kymmenesti :)

    Kiitos tästä arviosta, tämän kirjan luen seuraavaksi.

    VastaaPoista
  12. Hieno juttu hienosta kirjasta! Tämä oli ensimmäinen Haahtelani, ahmin sen junamatkalla kolme vuotta sitten ja tuskin uskoin lukemaani. Ensikosketus oli niin maaginen, että tämä kirja on minulle edelleen erityisen tärkeä. Voi olla, että tänä kesänä luen Naiset (ja kaikki muutkin Haahtelat) kolmannen kerran. :)

    VastaaPoista
  13. Anna Elina: Kiitos, ystävä rakas. <3 Ja etkö ole lukenut Haahtelaa? Tai jos olet, niin kauan, kauan sitten. Olin jotenkin ihan varma (uskoin, että tiesin!) että Haahtela olisi "sinun kirjailijasi". Voin siis varauksetta suositella hänen kirjojaan juuri sinulle. Ainakin toivon, että kokeilet ja Haahtelan kirjat ovat nopeasti luettavissa ja silti ne antavat paljon.

    Leena: Lumipäiväkirja on minulla vielä lukematta. Jospa vaikka olisi onni myötä Sinisen linnan kirjaston arvonnassa. :)

    Tuo mainitsemasi Perhoskerääjä on ehkä hivenen enemmän minun kirjani kuin tämä ja tätäkin rakastin! Ja luulen, että tämä voisi hyvinkin olla myös sinun kirjasi (ja sitä uumoilet itsekin). Toivon, että pidät.

    Ja niitä työtapaturmia sattuu aina. Onneksi sitten tulee aina uusia, kiinnostavia, ihania elämyksiä. <3

    Adoptiomatka: :) Ja kiva, että tulit vieraisille blogiini. Naiset katsovat vastavaloon on kyllä hieno kirja.

    Tähtien antaminen on uutuus blogissani. En ole harrastanut tätä kuin reilun kuukauden ajan. Mutta olen melko varma, että viiden tähden kirjoja ei tule kovin paljon. Itse asiassa olen antanut viisi vain Haruki Murakamin Kafkalle rannalla (kun edellisiä haahteloita lukiessani en ollut pohtinut koko tähtiasiaa). Kirjabloggaajana toki luen vain sellaista kirjallisuutta, jonka parissa oletan viihtyväni ja siksi suurin osa kirjoista mahtuu kolmen ja neljän tähden välille. :)

    VastaaPoista
  14. Pekka: Kiitos, todella mukava lukea sinun Haahtela-kokemuksistasi. Voin hyvin kuvitella tuon junamatkan sekä ne elämykset ja mietteet, joita kirja herätti - enkä ihmettele ollenkaan. Minun ensimmäinen haahtelani oli Perhoskerääjä ja kyllä sen kirjan lukutunnelmiin liittyy tosiaan jotain maagista, ehkä jotain elämää suurempaa.

    VastaaPoista
  15. Osaat pukea taitavasti sanoiksi ne tunteet ja tunnelman, joita Haahtelan kirja herättää. Itse en osaa kuin sanoa, että kirja on yksi suosikkejani.

    VastaaPoista
  16. Outi L: Kiitos. Ja sinulle suurkiitos kirjasta vielä kertaalleen. Tämä oli, kuten tiedätkin, yksi upeimmista lukukokemuksistani tänä vuonna.

    VastaaPoista
  17. Haahtelaa lukiessa tulee jotenkin ylevä olo, vähän huumaantunut. Hän on minusta(kin) aivan erityinen kirjailija. Naiset katsovat vastavaloon on ensimmäinen lukemani Haahtela. Viime kesänä luin Tule risteykseen seitsemältä. Loppukesän muutaman hämärtyvän illan ilo.

    VastaaPoista
  18. Johanna: Totta, ylevä olo Haahtelasta kyllä tulee. Se johtuu varmasti osin Haahtelan erinomaisesta kielestä ja kielikuvista, mutta toisaalta siitä, että hänen romaaniensa ihmiset ovat selvästi sivistyneistöä. Ja tuo Tule risteykseen seitsemältä vaikuttaa sellaiselta, että siitä voisi tulla loppukesäni Haahtela. Kiitos!

    VastaaPoista
  19. Luettiin mieheni kanssa kilpaa Lumipäiväkirja ja Perhoskerääjä. Haahtelasta tuli kertaheitolla yksi meidän perheen suosikki kirjailijoista. Noiden jälkeen oli vaikea aloittaa uutta kirjaa, tuli se olo, kun on lukenut jotain niin koskettavaa ja hyvää ettei osaa lukea muuta. Siitä taisi olla jonkun aikaisemman kirjoituksesi yhteydessä keskustelua.
    Onneksi pääsin sisälle Brooklynin sattumuksiin ja sen kirjailijan parissa taidan viihtyä tämän loman. :)

    VastaaPoista
  20. Tytti: Aivan ihanaa, että teillä on miehesi kanssa yhteinen suosikkikirjailija. Koetan ujuttaa Haahtelaa omallekin miehelleni. Perhoskerääjä on siinä ja siinä, täytyy ensin lukea tuo Lumipäiväkirja itse ja sitten tarjota sitä miehelle. :)

    Sattumuksia Brooklynissa lukisin itsekin mieluusti. Ihanaa lomaa sinulle!

    VastaaPoista
  21. Lainasin tämän Haahtelan juuri kirjastosta joten en lue tätä arviotasi kovin tarkkaan, palaan tähän kun olen itsekin lukenut kirjan. :)

    Olen lukenut Haahtelalta vasta ihanan Elenan, mutta sen perusteella olenkin aivan vaikuttunut. Olen ihan varma että tulen myös rakastamaan tätä kirjaa!

    VastaaPoista
  22. Tuo yleiseurooppalaisuus on minustakin kiehtovaa. Oikeastaan Haahtelan tyylille on ominaista tarinoiden ajaton ja paikaton sisältö, jotenkin se sopii elämän sattumanvaraisuuden ja irrallisuuden kuvaamiseen osuvasti - samoin henkilöhahmojen varsin universaalit nimet.

    Tästä kirjasta minulle jäi jotenkin vahvasti mieleen nuoruuden unelmat! Kaunis kirja!

    Ja sinulla näitä Haahteloita on vielä jäljellä! Ihanaa!

    VastaaPoista
  23. Sara: Oi ihanuutta, että alat pian lukea tätä. Elena on minulle varmaankin se ihanin Haahtelan kirja, mutta olen vallan rakastunut kaikkeen, mitä hänen tekstinsä sisältää. Jään siis odottamaan sinun mietteitäsi tästä. :)

    Joana: Mietit hyvin noita henkilöiden nimiä. Joissakin Haahtelan kirjoissahan päähenkilön nimeä ei paljasteta ollenkaan, mutta tässä jopa sukunimetkin tulivat ilmi. Ja totta, vaikka esimerkiksi Lilian oli nuoruudessaan myynyt marjoja Lappeenrannan torilla, sopi nimi hänelle täydellisesti.

    Minä yritän tosiaankin säästellä Haahtelan kirjoja. Haluan niiden riittävän koko vuodelle. Loppukesästä voisi hyvin olla tuon Johannan mainitseman Tule risteykseen seitsemältä vuoro.

    :)

    VastaaPoista
  24. Tämä oli ensimmäinen Haahtelani ainakaan. Rakastin viipyilevää tunnelmaa ja erityisesti pariskunnan olohuonetta. :-)

    VastaaPoista
  25. Linnea: Minun ensimmäinen Haahtelani oli Perhoskerääjä, josta pidin heti. Tästä pidin vielä enemmän. :)

    VastaaPoista