torstai 2. syyskuuta 2010

~Joyce Carol Oates: Haudankaivajan tytär~

Sinä olet syntynyt täällä, sinulle ne eivät tee pahaa.

Joyce Carol Oatesin Haudankaivajan tytär kertoo Rebecca Schwartin tarinan lapsuudesta ja nuoruudesta aikuisuuteen. Ja millainen tarina se onkaan! Kauhistuttava, raaka, kipeä, mutta samalla valoisa.

Romaani on ajallisesti monikerroksinen. Se alkaa kuvauksella siitä, kuinka aikuinen Rebecca, pienen Nileyn äiti, palaa jokivartta kotiin tehdastyöstä ja vieras panamahattuinen mies luulee Rebeccaa Hazel Jones-nimiseksi naiseksi. Tämän jälkeen kerronta siirtyy pitkään takaumajaksoon, Rebeccan lapsuuteen ja nuoruuteen.

Schwart! Sehän on juutalainen nimi, eikö niin? Vai pitäisikö sanoa - heprealainen?
Ei. Saksalainen nimi. Jacob perheineen oli saksalaisia protestantteja.


Rebecca Schwart syntyy 1930-luvulla New Yorkin satamassa laivassa, joka kuljettaa uutta ja parempaa elämää hakevia siirtolaisia Euroopasta. Juutalainen Schwartin perhe on aavistanut Hitlerin ja natsiaatteen nousun ja pakenee Saksasta juuri Kolmannen valtakunnan kynnyksellä. Uudesta maailmasta perhe löytää paikkansa Milburnin pikkukaupungista asettuen asumaan hautausmaan kupeeseen mökiksi kutsuttuun kylmänkosteaan murjuun.

Hiipivä kauhu ja raju, suorastaan räjähtävä väkivalta varjostavat Rebeccan elämää. Isä, Jacob Schwart, on lapsiaan, vaimoaan ja elämäänsä vihaava tyhmäksi luultu haudankaivaja, joka kotimaassaan Saksassa oli ollut arvostettu matematiikan opettaja ja kirjapainomies. Älykkö, joka oli lukenut Hegeliä, Marxia ja Schopenhaueria. Äiti Anna, nuorena kaunis ja flirttaileva, pianoa soittava tyttö, on lähes muodottomaksi lihonut, mökkipahaseen hautautunut nainen. Voi vain aavistaa, milloin lyönti osuu kohdalle, milloin veri valuu. Isoveljet, Herschel ja August (Gus), pakenevat kotoa. Rebecca piilottaa saamansa kunniakirjan oikeinkirjoitusmestaruudesta. On vääjäämätöntä, että edessä on murhenäytelmä.

Millaiset ovat keinot selvitä arjesta, kun juomavesi on hautausmaan saastuttamaa, oveen maalataan hakaristejä eikä oikeutta omaan menneisyyteen ja kulttuuriin ole. Mitä tapahtuu, kun kaikki ihmisyys tuntuu katoavan? Onko selviytymiskeinoja olemassakaan sellaisilla, joilta on viety kaikki kunnia ja omanarvontunto?

Katsos kun sinä et halua että sattuu mitään, Rebecca. Sinua siitä syytetään jos sinulle jotakin sattuu.
Katsos kun sinä olet tyttö. -- Rebecca oppi että se on kuin haava. Että on tyttö.

Seitsemäntoistavuotiaana Rebecca saa töitä hotellisiivoojana ja jouduttuaan elostelija-hotellivieraan ahdistelemaksi, saa puolustajakseen kiinnostavan panimoalan liikemiehen Niles Tignorin. Tignor opettaa Rebeccalle (rajun) rakkauden saloja ja vie tämän vihille. Rakkaus, sairaalloinen mustasukkaisuus ja raakuus leimaavat elämää. Rebecca kulkee kasvot murjottuina ja keho mustelmilla. Pieni Niley-poika on mamilleen kaikki kaikessa, syy elää ja kulkea pää pystyssä.  Helvetistä on pakko päästä ulos, elää paeten ja rakentaa uusi elämä vaikka sitten pianonmyyjä Hazel Jonesina ja tämän poikana Zachina, jolla on syntymätodistuskin.

Haudankaivajan tytär on koskettava, rankka ja älykäs tarina Rebecasta ja/tai Hazelista. Se on eräänlainen nuoren naisen Odysseia ympäri Yhdysvaltojen pohjoisosia. Väkivalta varjostaa Rebeccan ihmissuhteita niin, että lukija tuntee päänsä sumenevan nyrkiniskuista. Hämärän laskeuduttua Minervan pöllö kuitenkin lentää ja omanarvontunnon löytyminen on kuitenkin mahdollista. Monitasoista romaania kuljettaa musiikki: Apassionata, 1950-luvun radioiskelmät,Czerny, Mozart, boogie-woogie. Teos tarjoaa myös yllätyksen sekä kasan kirjeitä.

Haudankaivajan tytär pureutui ihoni alle ja otti oman paikkansa sydämestäni. Oates tarjosi minulle erään vuoden voimakkaimmista ja parhaimmista lukukokemuksista. Nyt en ihan heti voi tarttua yhteenkään uuteen kirjaan, koska parhainkaan teos ei ehkä tuntuisi miltään. Korvissani soi Jacob Schwartin lause "sinä olet syntynyt täällä, sinulle ne eivät tee pahaa", joka sekoittuu Zachin pianoharjoituksiin. Annan Rebeccan ja/tai Hazelin sielun liekin loistaa mielessäni.

****½

P.S. Haudankaivajan tyttärestä on oman hienon arvionsa tehnyt myös Leena Lumi.

22 kommenttia:

  1. Kiitos upeasta arviosta!

    Minä jotenkin jätin musiikin kuulematta silloin lukiessani, jokin muu (kauhu tulevasta tms.) jyskytti päässä. Mutta musiikkiahan tässä on.

    Minä luin tämän siihen saumaan, kun joka kirjassa oli vain äitejä, mutta tuota ihmisyyden katoavuutta tai kadotettavuutta mietin myös. Jotenkin ne isän kengät olivat minulle sen symboli.

    Myös minusta tämä on ollut yksi vuoden parhasita. Tosin niitä on ollut jo niin monta muutakin... ;)

    VastaaPoista
  2. Wau mikä arvostelu!! Tämä vain vahvisti sen seikan, jonka jo Leenan blogista opin, että tässä on kirja, joka TÄYTYY lukea;)

    VastaaPoista
  3. Nyt kyllä nolottaa. En tiedä, kehtaanko edes tunnustaa, että jätin tuon kirjan kesken. Puolustukseksi on heti todettava, että jätin sen kesken melko alkuvaiheessa, kun en kerta kaikkiaan vaan ehtinyt keskittyä ja lukea tarpeeksi piktiä pätkiä. Tipuin jotenkin kelkasta. Sillä kieli oli lumoavaa...minä sen sijaan kärsimätön ja laiska.

    VastaaPoista
  4. Minä jaan tunteeni kirjailijattaren kanssa..Minäkin jätin kesken, aika alussa...

    se ei vain ollut oikea hetki sen kirjan lukemiseen..
    Nyt sinun upean arvostelun/esittelyn jälkeen nousee pieni uteliaisuus...
    jospa yrittäisin uudelleen..

    VastaaPoista
  5. Mä en nyt lue arvostelua kun kirja on aluillaan vihdoin. En tiedä riittääkö minun pitkäjänteisyyteni, olen ollut pikakirjallisuuslinjalla tässä vähän aikaa. Nyt saattaa iskeä syysflunssa, niin sitten on ainakin aikaa lukea.

    VastaaPoista
  6. Tämän kirjan pistin listalleni jo Leenan arvostelun jälkeen,ja nyt tämä täytyy ehdottomasti hankkia.Oatesin tuotantoa olen pari kirjaa lukenut,ja hän on todella hyvä kirjailija.

    VastaaPoista
  7. Ilse: Hyvä huomio nuo kengät! Sitähän ne symboloivat, ihmisyyden menettämistä. Minulle musiikki nousi tässä tosi keskeiseksi.
    Seuraavaksi aion lukea sellaista, joka lie myös yksi vuoden kirjoista. Sinä tiedät, mitä aloitan ;) Mutta vasta sunnuntaina aikaisintaan.

    Susa: Kiitos. Tämä on palkitseva kirja, järisyttävä.

    Kirjailijatar: Totta kai kehtaa tunnustaa :) Minulla on vaikka kuinka moni hyvä kirja jäänyt kesken, viimeksi Saramagon Kertomus näkevistä ja aikaisemmin talvella Ian McEwanin Ajan lapsi. Tässä kirjassa alku on sen raskain osio. Aina voi yrittää uudelleen, jos siltä tuntuu. Mutta ei oo pakko, jos ei haluu (kuten hieman alle viisivuotiaani sanoo ruokapöydässä).

    Hanne: Joskus käy niin, että hyväkin kirja jää kesken. Lukemishetki vaikuttaa niin paljon. Suosittelen kyllä yrittämään uudelleen, oli tämä siinä määrin hieno kirja!

    Anni: Minäkin pyrin skippaamaan arvostelut, jos olen lukemassa jotain kirjaa tai tiedän saavani sen. Tämä kirja ottaa aikansa, mullakin meni viikko, mutta kuten Susalle kirjoitin, kirja kyllä palkitsee. Toivottavasti mahdollinen flunssa menee nopsaan ohi.

    VastaaPoista
  8. Yael: Leenan arvostelu oli huikea. Minä en ole lukenut muuta Oatesia - vielä. Nyt aion ehdottomasti lukea lisää. Huikeaa tekstiä, tarinankerrontaa parhaimmillaan!

    VastaaPoista
  9. Tämä(kin) kuulostaa todella mielenkiintoiselta kirjalta. Itse olen vähän samanlainen lukija,kuin nim.kirjailijar; jos kirja ei heti tempaa mukaansa, vaihdan seuraavaan tai luen "sieltä täältä".

    Historia on kyllä aina kiehtonut minua ja sydäntäni lähellä ovat aina olleet natsisaksan vainoista selviytyneiden ihmisten tarinat-olipa ne sitten faktaa tai fiktiota. Laitan kirjan varaukseen, pitääkin testata uuden kotikirjaston palvelut;-).

    Leppoisaa iltaa!

    VastaaPoista
  10. Harmittaa, kun olimme luennolla naiskirjailijoista ja siellä oli tarjolla myös Oates, mutta hävisi yleisöäänestyksessä Carson McCullersille, josta sitten puhuttiin. Tämä kirja pitää ehdottomasti lukea.

    VastaaPoista
  11. Lumiomena, mulla melkein henki pysähtyi kun luin arvosteluasi: Olet tavoittanut kaiken. Kaiken oleellisen. Tämä kirja on juuri näin. Et usko: Kyyneleet valuvat...jaettu kokemus...

    Minä en ollut ennen lukenut Oatesia, mutta aion tästä lähtien lukea kaiken, mitä häneltä löytyy.

    Tämä kokemus osoittaa, miten kirjat voivat olla elämää isompi juttu. Ne ovat kaikki, kun ne ovat kaikkea. Haudankaivajan tytär on juuri kaikkea, mikä vaikuttaa, tuntuu, sattuu, mutta vilkuttaa myös toivon valoa.

    Lumiomena: Ihanaa♥

    VastaaPoista
  12. minulla tuo vielä kirjahyllyssä odottamassa..

    VastaaPoista
  13. Höh, minullakin jäi tämä jostain syystä lukematta, mutta pitäisi kyllä yrittää uudelleen. Sen verran paljon kehuja olen tästä kuullut...

    VastaaPoista
  14. Ooh, mikä arvio! En ole lukenut kirjaa, mahtaisinko uskaltaa. Uskon (Leena Lumin sanoin), että olet tavoittanut tässä kaiken. Huh ja hus pois kylmät väreet!

    VastaaPoista
  15. Kiitos upeasta arvostelusta. Minunkin lukulistaltani tämä kirja löytyy jo leenan arvostelun jälkeen. Nyt se on aivan pakko lukea!:)

    VastaaPoista
  16. Aamunkukka: Osaan minäkin jättää ei-vetävät tai epäkiinnostavat kirjat kesken :) Oates veti minut heti mukaansa, vaikka kirjan alku oli sen vaikeinta antia. Haudankaivajat tytär oli minulle niin huikea lukukokemus, että aion lukea lisää Oatesia.

    Allu: Höh. Minä en muuten ole koskaan kuullut McCullersista, joten panen pian Googlen töihin :)

    Leena: Kiitos ♥ Koetin unohtaa sinun arviosi tätä kirjoittaessani, mutta kyllä mukana on varmasti sinulta tulleita ajatuksia. Ainakin se, miten vahvasti musiikki vaikutti. Hieno kirja, jota en voinut laskea käsistäni, vaikka olosuhteiden pakosta lukeminen otti viikon. Se ei mennyt hukkaan, vaan palkitsi.

    Hannele: Ihanaa, että se on hyllyssäsi.

    Ahmu: Ehkä yritit edellisellä kerralla lukea "väärään" aikaan? Lukemisen konteksti määrittää lukukokemusta niin paljon. Suosittelen tätä kyllä, vaikka kirja onkin todella rankka.

    Teija: Vaikka kirja on hurja, on se valoisa. Siksi sen uskaltaa lukea :) Minä en pidä sellaisista synkistä tarinoista, jotka ovat armottomia, mutta tässä ihminen voi muuttaa elämänsä suuntaa. Kylmiä väreitä, kyllä. Mutta paljon aurinkoakin!

    SaSo: Jään odottamaan sinun lukukokemustasi. Ja koeta unohtaa meidän muiden arviot, kun omaasi teet. Niin minäkin teen aina jotain lukiessani :)

    VastaaPoista
  17. Haa! Jotain uutta ja mahtavaa.. Jostain syystä tällainen kirja on mennyt minulta täysin ohi, en ole aiemmin kuullutkaan (= sivistyksessä aukko). Joten kiitos postauksesta! Pitääkin käydä Leena Lumen kirjoitus lukemassa myös!

    VastaaPoista
  18. Teresita: Kiva, että pystyin tuomaan jotain uutta. Usein nimittäin saan sinun blogistasi hyviä vinkkejä :) Haudankaivajan tytär on hieno romaani ja toivonkin, että sinä luet tämän joskus!

    VastaaPoista
  19. Hyvä arvostelu!
    Minä voisin puolestani pitää tästä, talvella kun ollaan kotona, luetaan paljon kirjoja,ollaan pesässä lämpimässä ja nautitaan, kun ei tarvitse juosta mökin välilä enää, ilonsa kullakin, vaikka onhan se mökkeilykin kivaa, mutta aikansa kutakin ♥

    VastaaPoista
  20. Seijastiina: Kiitos. Minä rakastan syksyä ja talvea, juuri sitä rauhaa sekä sitä, ettei ole niin kiirettä kuin keväällä ja kesällä ♥

    VastaaPoista
  21. Kiitos hienosta arviosta! Löysin sivuillesi vasta nyt...

    Luin itse kirjan kesällä ja aivan kuten sinullakin, kirja jäi pitkäksi aikaa kummittelemaan mieleeni. Luin keväällä Oatesilta myös Putouksen, joka oli oikeastaan vieläkin järisyttävämpi kokemus. Ehkä siksi, että se oli ensitapaamiseni kirjailijan kanssa. Olen iloinen, että löysin Oatesin.

    VastaaPoista
  22. Valkoinen kirahvi: Huomasin tämän kommenttisi vasta nyt, siksi hieman myöhäinen vastaus :) En ole lukenut vielä Putousta, mutta Haudankaivajan tytär antoi kipinän lukea lisää Oatesia. Hieno kirjailija.

    VastaaPoista