Emma Cline: Tytöt

Emma Cline: Tytöt
Otava 2016, Otavan kirjasto
The Girls 2016
Suomentanut Kaijamari Sivill
297 sivua
Arvostelukappale
Yhdysvaltalainen romaani

En sanonut toivovani, etten olisi koskaan tavannut Suzannea. Toivovani, että olisin pysynyt turvallisesti Petaluman kuivilla kukkuloilla omassa huoneessani, jonka kirjahylly oli täpötäynnä kultaselkäisiä lapsuuden suosikkikirjoja. Sillä sitä minä toivoin. Mutta joinain iltoina, kun en saanut unta, kuorin omenaa hitaasti tiskialtaan ääressä ja annoin kuorensuikaleen venyä kiiltävän veitsenterän alla. Ympärillä pimeä talo. Toisinaan tunne ei ollut katumusta. Se oli ikävöintiä.

Hippikesä 1969. Neljätoistavuotias Evie on kiltti perhetyttö, jonka elämässä myllertää: hänen vanhempansa ovat eronneet, paras ystävä Connie tuntuu koko ajan etäisemmältä, kultaselkäiset lastenkirjat jäävät taakse ja mutta seksuaalisuus alkaa enemmän kuin orastaa. Elämä tuntuu tylsältä, jotenkin vääränlaiselta. Sattumalta Evie tutustuu jännittävän oloiseen Suzanneen, joka asuu kiehtovassa kommuunissa, jonka johtajana toimii karismaattinen Russel. Kommuuni vetää Evietä puoleensa, mutta hippimäinen pinta ja näennäinen säännöistä piittamattomuus johtaa hurjiin tapahtumiin. Niin hurjiin, ettei aikuinen Evie löydä sijojaan.

Emma Clinen Tytöt on noussut ilmiöksi maailmalla. Syitä tähän on varmastikin 27-vuotiaan kirjailijan nuoruus sekä romaanin taustatarinan raflaavuus: Tytöt-romaanin tarinan juuret ovat Charles Mansonin johtamassa kultissa ja Mansonin ”perheen” toteuttamissa hirmuteoissa. Nuoruus ja raflaavuus eivät yksi riitä selittämään romaanin mainetta, Clinen esikoinen onkin kelpo kaunokirjallisuutta, joka pitää tiukasti otteessaan.

Vaikka Tytöt on vangitseva ja eittämättä vahva romaani, ei se kuitenkaan ole täydellinen. Clinen kerronta lumoaa kokonaisvaltaisesti, mutta moni seikka jää etäälle, perustelemattomaksi. Aikuinen Evie on keskeinen, hänestä kaikki alkaakin, mutta Cline ei saa keski-ikäisestä hahmostaan kovin paljoa irti. Nuoruuden kokemukset selittävät paljon, mutta kaikki väliin mahtunut katoaa. Myös teini-Evien osallistuminen kommuunin tai kultin toimintaan jää ohueksi. Vaikka romaanissa sanotaan ja minkä Maijakin on bloggauksessaan esiin nostanut, että moni nuori karkasi kotoa: siihen aikaan karkaamisen syyksi saattoi riittää ihan vain pitkästyminen. Ei siihen mitään tragediaa tarvittu, niin harva nuori kuitenkaan sekaantui kulttiin olematta jonkinlaisissa hankaluuksissa jo aiemmin. Järkevä ja analyyttinenkin Evie tuntuu ajautuvan kaikkeen sattumalta, myös Russelin karismaattisuus jää etäiseksi. Toisaalta Cline kuvailee hyvin Suzannen vaikutusta, huumeiden käyttöä ja Evien halua olla vapaana kaikesta määräysvallasta.

Mielenkiintoista, itselleni arvoituksellista, onkin se että olisiko romaani samanlaisen hypen kohteena jos sen olisi kirjoittanut viisikymppinen useita teoksia julkaissut kirjailija tai jos sen taustalla ei olisi tarinaa Cielo Driven tapahtumista. Olisinko itse kiinnostunut romaanista, jos se ei olisi arvostamani Otavan kirjaston kirjoja? Ehkä olisi ja kenties olisin, sillä kyllä kokonaisuus tekee vaikutuksen siitäkin huolimatta, että moni seikka jää pintaraapaisuksi. Koskettava ja vahva romaani on hyvin kirjoitettu ja hienosti suomennettu. Teoksesta välittyy onnistuneesti myös, miten hukassa oleva ihminen voi pysyä hukassa läpi elämänsä – halutakin pysyä.

Unenomaisena nuoruuskuvauksena sekä kertomuksesta viettelyksestä ja vaarasta toimiva Tytöt on vahva kirjallinen debyytti. Kokonaisuus kiinnostaa, yököttää ja viehättää. Siinä on ajelehtimista sekä muistojen ja nykyisyyden sekoittamaa surua, jotka jäävät mieleen väreilemään kuin iltapäivän ohuessa valossa tanssiva sääskiparvi ränsistyneellä kalifornialaistilalla.

--

Annika ihastui Clinen romaaniin ja luonnehtii sitä vuoden, vuosikymmenen parhaimmaksi kirjaksi.