Hilary Mantel: Susipalatsi
Teos 2011
The Wolf Hall 2009
Suomentanut Kaisa Sivenius
Kansi Iira Oivo
799 sivua
Brittiläinen romaani
Miehestä ei opi mitään väheksymällä tai nöyryyttämällä häntä. Heiltä on
kysyttävä, mitä he osaavat tehdä tässä maailmassa, mitä he osaavat, eikä kukaan
muu.
Miten köyhän sepän poika Thomas Cromwell nousee Englannin kuninkaan Henrik
VIII:n luotetuksi ja neuvonantajista tärkeimmäksi? Hilary Mantelin Susipalatsi
muokkaa käsityksiä Cromwellin persoonasta. Aiemmin häikäilemättömänä nähty
Cromwell piirtyy nyt inhimillisempänä. Romaani kuljettaa lukijansa 1500-luvun
Englantiin, valtaapitävien saleihin ja etenkin niiden takahuoneisiin:
kustantajan esittelynkin mukaan sinne, missä ja miten historiaa tehdään.
Susipalatsi on niitä kirjoja, jotka ovat odottaneet kirjahyllyssäni vuosia.
Syystä tai toisesta en saanut tartuttua romaaniin ennen kuin nyt reilut pari
viikkoa sitten, jolloin otin sen mukaani syyslomalle. Latasin Susipalatsin
lukemiseen suuria odotuksia, jotka tietenkin täyttyivät, onhan Mantelin romaani
kaikin puolin huikea. Silti sen lukeminen oli minulle yllättävän
pitkäpiimäistä. Harvemmin olen viettänyt yhden romaanin parissa kahta ja puolta
viikkoa.
Joku aika sitten törmäsin sosiaalisessa mediassa tunnisteeseen #raivolukeminen
jolla ilmeisesti tarkoitetaan sitä, että kirja luetaan loppuun vaikka vähän
väkisin. Miten sopivaa minulle Susipalatsin kohdalla! En sentään lukenut
Mantelin romaania raivoissani, mutta tunniste sopii kyllä lukemistapaani:
jouduin pakottamaan itseni kirjan äärelle. Olen yllä oikein taitava jättämään
kirjat kesken, mutta en halunnut Susipalatsista uutta Ruusun nimeä (Econ
romaani on ollut minulla kesken kesästä 2000…), vaan päätin sinnikkäästi jatkaa
romaanin parissa. Tähän toki vaikutti myös se, että olin ennakkoon päättänyt
pitää Susipalatsista. Rakastin Mantelin omaelämäkerrallista Vain varjohäälyväistä, joka on yksinomaan loistava. Pidin myös novellikokoelmasta Margaret
Thatcherin salamurha. Susipalatsin olin myös joitakin vuosia sitten
katsonut televisiosovituksena, lisäksi Anne Boleynin henkilöhistoria on
kiinnostanut minua siitä saakka, kun Tori Amos nosti tämän mestaajan esille
kappaleessaan “Talula”. Kaiken kukkuraksi arvostan Teoksen Baabel-sarjaa.
Kaikki syyt puolsivat Susipalatsin parissa jatkamista. Sinnikkyys palkittiin,
sillä:
Susipalatsi on erinomainen romaani. Ensiksikin se on
taidolla kirjoitettu ja suomennettu (suomennos: Kaisa Sivenius). Romaanin kieli
on täyteläistä ja kaunista mutta myös keskittymistä vaativaa. Näkökulmat
vaihtelevat ja lukijan on hyvä olla tarkkana esimerkiksi sen suhteen, kenen
kertojanääni on nyt vallalla. Toiseksi Susipalatsi on katsaus politiittiseen
vehkeilyyn, vallan rakentumiseen, manipulointiin ja uskonpuhdistuksen
käyttämiseen oman edun välineenä. Kolmanneksi – ja ennen kaikkea – se on
sukellus Thomas Cromwellin persoonaan ja ajatuksiin, henkilökohtaiseen suruun
ja taitavaan pelisilmään. Myös jo mainitsemani Anne Boleyn on keskeinen
romaanihenkilö Cromwellin, kuninkaan ja kansleri Thomas Moren, Cromwellin
vastavoiman, ohella. Mantel rakentaa henkilöhahmonsa uskottavaksi – jopa siinä
määrin, että jatkossa Mantelin luomat hahmot saattavat olla taustana kaikelle,
mitä Henrik VIII:n aikakaudesta luen. Susipalatsista voi oikeutetusti puhua
suurtyönä.
Olen kohtuullisen kiinnostunut Ison-Britannian historiasta, alueen maiden ja
valtioiden, kuningashuoneiden ja hallinnon taustoista sekä (ja ennen kaikkea)
yksilöiden ja perhekuntien tai pienten kylien arkea valottavasta
mikrohistoriasta. Historialliset romaanit eivät kuitenkaan lähtökohtaisesti ole
suosikkikirjallisuuttani, mutta hyvä historiallinen romaani herättää henkiin
sekä hahmonsa että fiktioksi muuttuvat faktat kaiken taustalla.
Mantel herättääkin kaiken henkiin: Cromwellin puurtamisen
ja taidokkaan junttaamisen, uskollisuuden, kaiken yllä leijuvan surun ja
kaipuun. Kaiken loiston, kaiken lian ja halvan, kaiken ylevän ja sen takana
olevan mädännäisyyden. Konkreettiset paikat ja symboliikan niiden takana.
Aatteet, valinnat, päätökset. Yksityiskohtia on paljon, lukijalla on käsissään
hallittu runsaudensarvi.
Ja jos aluksi luinkin Susipalatsia puolittain itseäni pakottaen, noin puolivälistä eteenpäin aloin kaivata romaanin pariin ja luin loput suorastaan ahmien. Miten upea lukuelämys kaikesta lopulta sukeutuikin! Syytettyjen salin selkämys pilkottaa jo kirjahyllyni brittikirjojen kaapissa (minulla on sellainenkin). Sen pariin en ihan heti aio, sillä Susipalasin jälkeen kaipaan jotain ihan toisenlaista, lisäksi Syytettyjen salin tapahtumissa – näkemäni televisiosovitus sisälsi sekä Susipalatsin että Syytettyjen salin – tulee olemaan kohtaus, jonka tiedän ahdistavaksi.
Laajasta romaanista syntyi pitkä ja poukkoileva blogijuttu, mutta osaan toki tiivistääkin: Olen vaikuttunut.
Mantelilta olen lukenut novelleja ja omaelämäkertakirjan. Susipalatsi oli kerran lainassa, mutta en ehtinyt sitä lukea. Kirja kiinnostaa kovasti.
VastaaPoista