J. Ryan Stradal: Keskilännen keittiöt

J. Ryan Stradal: Keskilännen keittiöt
Tammi 2016
Kitchens of the Great Midwest 2015
Suomentanut Mari Hallivuori
Kannen kuvitus Dawn Cooper
394 sivua
Kustantamosta
Yhdysvaltalainen episodiromaani

"Kokeile", Jobe sanoi.
"Voi veljet." Eva nielaisi palan ja katsoi sitten Jobeen. "Tässä on persiljaa. Sitruunaa. Rosmariinia. Mustapippuria. Suolaa. Ja paistamiseen on käytetty voita ja jotakin muuta, silavaa tai ehkä talia, en ole varma."
"Ankanrasvaa. Olisin lentänyt pyrstölleni, jos olisit arvannut sen. Hieno suoritus kuitenkin. Luettelit kaikki ainekset."
"Ihanko totta? Onko annos noin yksinkertainen?"

Hyvä ruoan ei tarvitse olla monimutkaista. Erakkomainen kulttikokki Eva Thorvald lähestulkoon syntyy kauha kädessään. Jos ei kädessään, niin ainakin hän pääsee jo vauvana aistimaan yrttien tuoksua isänsä Larsin keittiössä. Vuosien varrella tapahtuu monenlaista ja mitä erilaisempi joukko ihmisiä pääsee ääneen, kun lukijalle paljastuu miten Evasta tuli Eva ja kuinka Yhdysvaltain keskilännen ruokakulttuuri on muuttunut.

Voi että, voi veljet ja voihan kilisevät keittokulhot! Nyt voisin huudahdella vaikka kuinka. Olin näet toivonut täydellistä lomakirjaa. Romaania, joka olisi kevyt, mutta fiksu; kertomuksena sujuva ja täysi. J. Ryan Stradalin Keskilännen keittiöt vastasi toiveisiini koko lailla täydellisesti.

Stradalin romaani rakentuu erilaisista ruokaan liittyvistä tarinoista, ja samalla katsoo joitakin ruokaan liittyvää ilmiötä lempeästi ja ilkikurisesti. Keskilännen ruokakulttuuri tulee tietenkin tutuksi, mitä teoksen nimen perusteella voi odottaa. Pohjoismaista lukijaa kuvaukset lipeäkalan tärkeydestä tai luterilaisen kirkon myyjäisistä naurattavat väistämättä, mutta myös maissinkasvatus, intiaanit ja kalifornialainen viinisnobismi saavat oman osansa.

Romaanin rakenne on episodimaisuudessaan mainio. Ruokien tai ruoka-aineiden nimillä, "Valkosilmäkuva", "Peura" tai "Peltikakku" (oi, peltikakku, haluan leipoa sellaista!), kulkevat luvut valottavat Evan elämää joko kohtalaisen läheltä tai hyvinkin kaukaa. Eva itse jää tarkoituksella etäiseksi, muiden katseen kohteeksi. Hän on tytär, työntekijä, kilpailija, ohikulkija... Rooleja on monia, mutta kaikkia värittää Evan rakkaus ruokaan ja hänen taiaomainen taituruutensa kokkina. 

Ruokakuvaukset ovat herkullisia. Stradal osaa ripotella tarinaan monenlaisia yksityiskohtia ja pikkuseikkoja. En olisi aiemmin arvannut, että voin olla näin kiinnostunut alkuperäisestä caesarsalaattireseptistä. Toki joukossa on silkkaa irvailua, joka löytänee kohteensa: suklaiset banaani-kaurakeksit - vegaaninen / gluteeniton / soijaton. Ei kuulosta kovin hyvältä nytkään (Huom! erityisruokavalioille ei sinänsä irvailla) eikä auta, vaikka mukana on seitsemää eri ainetta, muun muassa vähäfruktoosista tequila-agaavesta käsin valmistettua siirappia suoraan tuottajalta...Kuin söisi banaanin makuista myslipatukkaa. Joten: Lopputulos on silti sama, kun aamulla pyttyyn katsoo. Hullua on myös ajatus maksaa tuhansa dollareita yhdestä illallisesta. Mutta kun illallisen valmisaa juuri Eva, ei ihmetytä yhtään. Niin ihmeellinen Eva on - ja vaatimaton, omalla grungehenkisellä tavallaan.

Hauskuuden rinnalla tarina kulkee koskettavasti. Jokainen pieni tarina, osa mosaiikkimaista romaania, on kertomisen arvoinen. 

Keskilännen keittiöt toimisi myös mainiosti elokuvana tai tv-sarjana. Wayne Wangin tai Paul Thomas Andersonin (tai jonkun uuden ja nuoren) kaltaisen ohjaajan työstämänä elokuvasta tulisi täydellinen herkku, soundtrackina voisi soida muun muassa Mazzy Star. Koska romaanikirjailijana tällä teoksella debytoiva J. Ryan Stradal on työskennellyt tv-tuottajana, kirjan muokkaaminen valkokankaalle voisi olla suorastaan vaivatonta. Jo nyt lukujen kohtaukset ja eritoten lopetukset ovat kuin filmauksissa leikattuja.

Keskilännen keittiöt ei ole paras nyt kesäaikaan lukemani kirja. Se ei ole ehkä mieleenpainuvin tai merkityksellisinkään. Mutta se on täydellisen nautittava ja viihdyttävä. Stradalin episodiromaani pitää sisällään oikeastaan kaiken sen, mitä hyvältä ajanvieteromaanilta voi odottaa: taidokkaan rakenteen, kerronnan imun, kiehtovat henkilöt sekä koko joukon ruokakuvauksia, jotka ovat lempeässä ironiassaan niin kovin herkullisia.