Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen

Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen
Tammi 2016, Keltainen kirjasto
The Buried Giant 2015
Suomentanut Helene Bützow
Kansi Jussi Kaakinen
378 sivua
Arvostelukappale
Brittiläinen romaani

 ”Kun olin äsken ulkona, koetin parhaani mukaan virkistää muistiani hiljaisuudessa, ja mieleeni palautui yhtä ja toista. Mutta poikaa en muista, en kasvoja enkä ääntä, vaikka joskus tuntuu että näen hänet pienenä, talutan häntä kädestä joentörmällä, tai muistan sen kerran kun hän itki ja minä lohdutin häntä. Mutta en saa millään päähäni, miltä hän näyttää nykyään, missä hän asuu ja onko hänellä omakin poika. Toivoisin, että sinä muistaisit enemmän.”

”Hän on meidän poikamme”, Beatrice sanoi. ”Ja siksi minä vaistoan hänestä asioita vaikka en muistakaan selvästi. [--]”

Rosoisia kukkuloita ja kolkkoja nummia: Muinainen Britannia on raunioitumassa. Roomalaiset ovat lähteneet, kuningas Arthur kuollut, keltit ja saksit elävät rauhassa, mutta kyräilevät toisiaan. Kristinusko ja vanhat uskomukset määrittelevät ihmisten maailmankatsomusta, keijukaiset ja soturit, kuten Arthurin veljenpoika sir Gawain, kulkevat samoilla kukkuloilla, joilla muistinsa osin menettäneet ihmisetkin. Onko muistin menetyksen syynä vanha naaraslohikäärme? Menneisyys, niin kaukainen kuin läheinenkin, on sakeaa sumua myös toisiaan syvästi rakastavalle vanhalle parille Axlille ja Beatricelle, jotka etsivät kadonnutta poikaansa, mutta eivät muista edes tämän nimeä.

Harvoin olen lukenut jotain kirjaa niin verkkaisesti kuin erään suosikkikirjailijani Kazuo Ishiguron Haudattua jättiläistä, jonka Helene Bützow on erinomaisesti suomentanut. Aloin lukea romaania jo Irlannin-lomallani (jolloin otin tätä postausta kuvittavan valokuvankin), mutta sain romaanin loppuun vasta viime maanantaina. Hitaus itse asiassa sopi hyvin lukutahdiksi romaanille, jossa sumu ympäröi tienoot ja ihmiset ovat menettäneet muistinsa.

Haudatun jättiläisen hitaus, joka on tunnelma- ei tarina- tai kerrontaperäistä, saa minut myös pohtimaan sitä, että ehkä olisin voinut blogatakin kirjasta hieman hitaammalla tahdilla, ottaa kokonaisuuteen ajallista etäisyyttä. Näet tiedän, että Ishiguron teos on niitä kirjoja, jotka jäävät jonnekin mielen sopukoihin ja joiden arvo vain kasvaa mitä enemmän aikaa kuluu. Aikaa Haudattu jättiläinen kestänee paremmin kuin hyvin. Näin tuoreeltaan tuntuu kuitenkin, että vaikka romaanin maailma ihastutti alullaan ja sykähdytti etenkin loppunsa osalta, en saanut kokonaisuudesta otetta samalla tapaa kuin esimerkiksi Pitkän päivän illasta tai Ole luonani ainasta.

Vaikkei Haudattu jättiläinen tullut samalla tapaa liki kuin henkilöistä lähtevät jo mainitsemani teokset, on se hieno romaani. Se on tunnelmassaan vahva, tarinaltaan komea ja henkilöhahmoiltaan koskettava. Beatrice ja Axl ovat rakkaudessaan liikuttavia: Axlille Beatrice on prinsessa, ja vanhus pyrkii suojaamaan vaimoaan kaikessa. Kummassakin vanhuksessa on haurautta ja vahvuutta.

Ansioksi luen myös sen, ettei Ishiguro päästä lukijaansa helpolla. Näkökulmat vaihtelevat ja kerronnassa vuoro on toisinaan kaikkitietävän kertojan, paikoin Gawainin pohdiskelujen ja toisinaan kaikkea ikään kuin ajallisestikin kauempaa katsovan minäkertojan. Sumun merkitys selviää lukijalle vasta asteittain, mikä on kerronnallisesti loistava ratkaisu, ja sovittuu hyvin sekä romaanin tunnelman että allegorisuuden kanssa. Haudatusta jättiläisestä voi löytää roppakaupalla nykyaikaan sopivaa symboliikkaa, mistä muistamattomuus johtuu ja mihin se johtaa, mutta sen voi lukea myös muinaisuuteen ajoittuvana älyllisenä juoniromaanina.

Kuten Sarakin kirjoittaa, tekee Ishiguron romaanin lukeminen hyvää kaikille brittimaisemia rakastaville. Jäinen sumuisuus, tasangot ja kukkulat, liejukot ja kanervikot, lintujen laulu aamuhämärissä - kaikki vahvistavat kaipuuta Brittein saarille.

Niin, vaikka lukiessani koin jonkinlaista sumuisaa (!) etäisyyttä Haudattuun jättiläiseen, huomaan viipyileväni romaanin tunnelmissa vahvasti ainakin näin pari päivää lukemisen jälkeen. Jo tämän bloggauksen kirjoittamisen aikana olen alkanut miltei kaivata kirjan maailmaa, vaikka romaanin kannet suljettuani olin jo aloittelemassa seuraavaa. Epäilen, että tämä kaipauksen tunne voimistuu: Haudattu jättiläinen on romaani, jota haluan ymmärtää syvemmin ja luulen, että tulen joskus palaamaan kirjan pariin.

Kirjallinen muistijälki siis kasvaa mielessäni. Ishiguro on alati uudistuva kertoja, jonka jokainen romaani on erilainen. Hänen tuotantonsa yllätyksellisyyteen, persoonallisuuteen ja laadukkuuteen voi alati luottaa.

--

Haudatun jättiläisen ovat jo mainitsemani Saran lisäksi lukeneet myös Bleue, Tuija, Kirjan kanssa, Takkutukka ja Ulla.