perjantai 30. lokakuuta 2015

Laura Lindstedt: Oneiron


Laura Lindstedt: Oneiron
Teos 2015
Ulkoasu Jussi Karjalainen
Kannen kuva Ari-Pekka Sinikoski
440 sivua
Arvostelukappale
Kotimainen romaani


Mistä tuo yhtäkkinen varmuus ja yksituumaisuus? Me emme tiedä. On paljon asioita, jotka eivät ole vallassamme. Jälleen joudumme luopumaan. Ja aina se tuntuu yhtä musertavalta. Ikään kuin emme oppisi mitään tuhansista ja taas tuhansista lähtemisistä, yksin jäämisistä ja uusista tulemisista. Aivan kuin ihmiset, jotka ilmestyvät tänne yksitellen tai ryppäinä, myttynä tai jäsenet suorina, säikähtäneinä tai syvässä unessa, ja aikansa oltuaan katoavat, eivät olisi luonnollinen osa tätä kirottua prosessia.

Oikea kuolema, pieni kuolema. Orgasmi pienenä kuolemana saa todellisen kaksoismerkityksensä Laura Lindstedin Oneironissa, jonka alku hätkähdyttää. Nuori itävaltainen Ulrike on eräänlaisen oraalisen initiaatioriitin kohde. Naisia Ulriken ympärillä on kuusi: on amerikanjuutalainen Shlomith, ranskalainen raskaavana oleva Nina, kovaääninen venäläinen Polina, syövän runtelema hollantilainen Wlbgis, brasilialainen sydänpotilas Rosa Imaculada, senegalilainen mallinurasta haaveilliut Maimuna. Ympärillä on vain valkoista tyhjyyttä. Mitä on tapahtunut?

Lukijalle käy pian selväksi, että kaikki romaanin naiset ovat kuolleet. He ovat jossain tai eivät missään, kenties limbossa, jonkinlaisessa välitilassa. Alaotsikkonsa mukaisesti Oneiron on Fantasia kuolemanjälkeisistä sekunneista. Tämä herättää kysymyksen siitä, mitä fantasia on. Nimittäin tunnen useita, joita sana fantasia ilahduttaa ja monia, joita se pelottaa. Kirousta, unta, sumutusta. Vaikka Oneironin naiset luovat oman maailmansa, on perinteisen fantasiakirjallisuuden piirteitä Oneironista turha hakea. Oneironin voi toki nimetä fantasiaksi siinä mielessä, että kaikki mitä kuoleman jälkeen tapahtuu on arvoitus: kuvitelman voi nimetä fantasiaksi, vieläpä sangen hyvin.

Mitä Oneironissa sitten on? Tyhjä tila, pelkkää valkoista, jota naiset ihmisyydessään sisustavat: leirinuotiokin saadaan aikaan peruukista. Kokemuksia, muistoja, feminististä puhetta. Lindstedt kirjoittaa painavaa asiaa naiseudesta niin yhteiskunnallisella kuin henkilöhahmojensa omakohtaisella tasolla. Hän tuo lukijoiden eteen taidolla esimerkiksi sen ikuisen häpeän, joka (nais)sukupuoleen ja uskonnon määrittelemän kulttuurin läpivalaisemiin ihmisiin on istutettu: itsensä anoreksialla näännyttävä, juutalaisten kipukohtia demonstroiva Shlomith performansseineen on tästä täydellinen esimerkki. Yhtä lailla esille nousevat ihmisten hyväksikäyttö, petos, alkoholismi, nyrpeys, seksuaalinen väkivalta, maantiede, viha; Onnikin, ainakin hetkittäin.

Miksi kuoleman jälkeinen välitila? Miksi Oneironin naiset ovat astuneet ajasta (ehkäpä) ikuisuuteen? Tähän ei tietenkään lukija voi antaa vastausta, oman tulkintansa kylläkin. Kenties on niin, että kuolema antaa tietynlaisen vapauksen - ei itsemurhamielessä, vaan sellaisen irrallisuuden, jonka turvin voi paljastaa itsestään mitä tahansa. Enää ei ole suoranaista menetettävää, mutta menneen kanssa voi niin sanotusti yrittää tasata tilit, itsearvokkuutensa vuoksi, jotta pääsee eteenpäin - jonnekin.

Romaanina Oneiron on niin ehjä ja valmis kuin kaunokirja olla voi. Se ei ole helppoa luettavaa siinä mielessä, että sen keskeisajatus ja etenkin -paikka on aluksi vaikea hahmottaa. Lindstedt kokoaa naistensa elämäkerrat näiden omista muistoista, mutta myös raporteista, uutisista, kuolinilmoituksista ja performanssiesityksen puheesta, joka sijoittuukin kokonaisuuteen erinomaisesti. Lindstedt antaa kaunokirjallisuudelle uusia mahdollisuuksia, hän ihan oikeasti uudistaa kirjallisuutta, muttei kikkailun keinoin. Lindstedtin teksti antaa monenlaisille lukijoille tarttuma- tai peilauspintaa, tunnekerrostumia. Ja kyllä, Oneironissa on toki tarinakin - ja tarinan sisässä lukuisia tarinoita, joista jokainen ansaitsee tulla kerrotuksi. Kokonaisuudessa on imua.

Kun Oneironin kannet sulkee, sen aloittava Leo Tolstoin lause jää pohdituttamaan: Kun minua ei olem niin mitä on? Ei mitään. Mutta missä minä olen, kun minua ei ole? Niin, missä? Lindstedtin romaani on kirjavuoden parhaimpia suomalaisia. Tai olkoot: pikemminkin kuin suomalaista, se on maailmanluokan kirjallisuutta. Se on vaikuttavaa, kovan luokan kirjallisuutta, joka soisi tulla käännetyksi useille kielille.

26 kommenttia:

  1. Vaikuttava kirja! Pienet ja isot kuolemat jysäyttävä, ja tarinat naisten elämistä eivät nekään jätä kylmäksi. Oneiron häkellyttää, se herättää kunnioitusta. Tähdennät osuvasti sitä, että Lindsted uudistaa maailmanluokan kirjallisuutta. Kiitos tavasastasi ottaa teksti haltuun!

    Omasta lukukokemuksestani on muutama viikko mutta melkein päivittäin joitain sirpaleita siitä liikkuu mielessäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija, kyllä, Oneiron tekee melkoisen vaikutuksen. Yksi omaperäisimmistä ja hienoimmista romaaneista, joita olen pitkään aikaan lukenut. Tästä jää kyllä paljon mieleen.

      Kiitos kommentistasi.

      Poista
  2. Oneiron on niin paljon! Olen vieläkin säpinöissä tämän luettuani. Alku meinasi lyödä luun kurkkuun, mutta sitten se olikin menoa. Lindstedt on hurja tarinaniskijä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, Oneiron on! Se on yleinen ja henkilökohtainen, tuonpuoleinen ja silti tässä maailmassa. Alku on hurja, huh, mutta kokonaisuus huikea.

      Poista
  3. Oho, nyt kuulosti sellaiselta kirjalta, että pakko tutustua siihen heti ensimmäisen mahdollisuuden tullen. Kuoleman jälkeinen elämä on puhuttanut kautta aikain, mutta vaikuttaa siltä, että sitä on lähestytty aivan uudenlaisesta näkökulmasta, kiehtovaa. Loistava bloggausteksti ja upea, syksyinen ja tunnelmallinen kuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjavaras, kyllä! Oneiron niin hyvä, että en voi kuin suositella. Se on aluksi hämmentävä ja muutamaa alkukohtausta saatta jopa säikähtää, mutta kannatata lukea pitemmälle. Ihan uudenlainen kirja, joka ei sinänsä ota kantaa siihen onko jotain "olemassa" kuoleman jälkeen vaiko ei. Kiitos!

      Poista
  4. Otin tämän innolla lukuun (upea kansikin..) mutta en päässyt alkua pitemmälle. Odotan innostavia bloggauksia, rohkaisuja, paljon. Epäilen silti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bleue, oi. Mitenkähän saisin rohkaistua sinua? Se alku on tavallaan pahin ja jos pääset siitä yli, niin ehlä pääset tähän. Kunpa pääsisit, upea romaani! Mutta toisaalta, hyviä kirjoja maailmassa riittää. Onneksi. <3

      Poista
  5. Upea kansi! La petite mort...olen aina rakastanut tuota ilmausta. vaikka en olekaan ranskan lukija, vain kallellani ranskalaiseen kirjallisuuteen.

    Mikä sääli, että en ehdi tähän...tänä vuonna.

    Kiitos <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, tämä kansi on upea ja aika hurja, kun läheltä katsoo. Kuvastaa hyvin Oneironia, joka on paikoin rankka kirja - ja alati kiinnostava.

      Toivottavasti ehdit tähän joskus, koska tämä on kova. Minulle vuoden paras kotimainen.

      <3

      Poista
  6. No voi hiisi. Taas olin tekemässä lupausta että en varaa kirjastosta mitään mutta.. Toisaalta tässä on ilmeisesti niin pitkä jono että hetken saa odotella. Kiinnostavalta vaikuttaa siis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnea, hiisi vieköön vaan, nimittäin kyllähän sinun pitää tämä varata ja lukea! :)

      Poista
  7. Tämä on tulossa mulle ensi kuussa lukuun, joten palailen :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, toivottavasti pidät tästä. <3

      Poista
  8. Tämä on tulossa mulle ensi kuussa lukuun, joten palailen :) <3

    VastaaPoista
  9. Joopa joo... nyt ilmestyy niin paljon mielenkiintoisia kirjoja, että miten ihmeessä saisi lukulistansa edes jotenkin pysymään kuosissa? Tämäkin kuulostaa siltä, että se pitäisi lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, tuo onkin yleinen ongelma. Ei auta kuin lukea sitä mikä eniten kiinnostaa ja mitä käsiinsä saa. Oneiron on kyllä huima!

      Poista
  10. Kiehtova kirja! Katja, sinun kirjaesittelysi ja arviosi sai minut lumoutumaan niin,. että aion hankkia tämän itselleni jolulahjaksi.
    ONNEA upeasta sijoituksesta Cisionin listalla! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, tämä on todella kiehtova, huikea romaani. Sellainen jonka kohdalla ylisanat ovat perusteltuja, joskin jotkut saattavat tämän äärellä nikotellakin - sinä et, siitä olen aika varma.

      Ja kiitos. Onnea sinullekin! <3

      Poista
  11. No voi, tämähän on pakko lukea! <3

    VastaaPoista
  12. Nyt vasta tulin lukemaan, mitä olet kirjoittanut, en halunnu aiemmin, ennen kuin saan itse kirjoitettua.

    Tämä on todellakin Tapaus, tässä on jotain sellaista, mitä harvassa on. Ehdoton helmi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suketus, kiva että tulit. Eikö vaan olekin todella hyvä kirja! Parhaita pitkään aikaan, vaikka monta hyvää on tänäkin syksynä tullut luettua.

      Poista
  13. Katja, olen odottanut kuin kuuta nousevaa bloggaustasi Oneironista ja kun sitä ei ole kuulunut, niin tulin katsomaan, että onko se kenties mennyt minulta ohi ja olihan se. Mielestäni seuraan melko tarkasti seuraamieni blogien postauksia, mutta tämä Oneiron-postauksesi oli siitä huolimatta mennyt ohi.

    Huomaan nyt, että sinäkin olet tarttunut tuohon Tolstoilta lainattuu mottoon. Siinä onkin miettimistä. Kuten sanot, uudistavaa (ihan oikeasti uudistavaa) kirjallisuutta, huippua ja hiveilevää ja toivottavasti tämän päiväisen palkinnon myötä Oneiron saa paljon lisää lukijoita ja toivon myös, että sitä käännetään runsaasti. Nyt meillä on Oneironissa sellainen herkku esitelllä maailmalle, että huh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, tämä jäi varmaan jonnekin syksyn jalkoihin. Kiva, että tulit tätä katsomaan. Oneiron on huikea romaani, yksi parhaimmista kotimaisista vuosiin - tosiaankin herkku esitellä vaikka maailmalle!

      Oneiron antaa ajatuksia, herättelee, ihastuttaa, uudistaa kirjallisuutta ja tuottaa melkoisen lukunautinnon.

      Poista