Tua Harno: Oranssi maa

Tua Harno: Oranssi maa
Otava 2015
Kansi Timo Numminen
336 sivua
Arvostelukappale
Kotimainen romaani

Olivatpa hänen ajatuksensa kuinka viheliäisiä tahansa, ne olivat hänen omiaan. Eikä hän halunnut elää ilman niitä. Hän halusi ajatella monimutkaisia, kipeitä asioita, hän halusi muistaa ristiriitaiset, vaikeat hetket, niiden joukosta hän tunnisti herkät, täydellistä kauneutta hipovat, lohdulliset muistot.

Sannalla menee huonosti. Hän on eronnut, työtön ja raskaana. Elämä tuntuu epätoivoiselta: äiti elää likaisessa lähiökodissa, espoolaisessa rivitalokodissaan asuva isä puolestaan on yhtä etäinen kuin Ville-velikin. Isä kuitenkin tarjoaa apuaan: Sanna pääsee Australiaan viimeistelemään kauppatieteen opintojaan kaivosyhtiössä. Elämä kaivoskaupungissa on kovaa: miehiä on paljon, naisia ei juurikaan. Kaiken keskellä Sanna tuntee vetoa suomalaiseen Marttiin, mutta hakeutuu salaperäisen tutkijanaisen Raldan oppiin ja sitä myötä vaellukselle aavikolle. Onko oikeita valintoja olemassakaan ja missä määrin ihmiset päättävät niistä itse?

Tämä kirjasyksy tuntuu täyttyvän erinomaisista kotimaisista: Katja Ketun Yöperhosen ehdin jo lukea, vuoroaan odottavat muun muassa Laura Lindstedtin Oneiron ja Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupunki. Tua Harnon Oranssi maa on myös niitä kirjoja, joiden ilmestymistä olen odottanut siitä saakka kun kustantajan kirjakuvastoa luin; Harnon esikoinen Ne jotka jäävät näet suorastaan lumosi minut. Pidin romaania "taideproosana, muodon ja kielen kudelmana, ja kuitenkin tarinansa puolesta luettavana vangitsevuuteen saakka". 

Oranssi maa rakentuu moniteemaisesti ja useamman kertojanäänen varaan: pääosin kertojina vuorottelevat Sanna ja Martti, mutta arvoituksellinen minäkertoja saa myös vuoronsa eikä sivuhenkilöitäkään unohdeta. Teemoja Oranssissa maassa on runsaasti: ulkopuolisuus, raskaus, monenlainen rakkaus, toimeentulo, sukupolvien väliset suhteet, selviytyminen, luottamus ja epäluottamus, Suomi ja Australia, ääriolot kaivoksella ja aavikolla. Teemoja, sivuhenkilöitä ja muutamia juonenlankoja on liikaakin, minkä vuoksi Oranssi maa ei ihan lunasta niitä odotuksia, joita Harnon esikoinen minussa synnytti. Australiaan sijoittuvia sivuhenkilöitä koskevaa (lopulta turhaa) dramatiikka olisi voinut pudottaa poiskin, kolmikko Sanna, Ralda ja Martti olisivat varmasti sen kestäneet. 

Harnon toinen romaani on jakautuu paitsi monen kertojan näkökulmaan, myös kolmeen osaan. Osista ensimmäinen on melko tavanomaista perhe- ja hapuilukuvausta: nuori nainen on hukassa omassa elämässään, perheen murheet painavat hänen olemustaan lyttyyn entisestään, joskin Australia toki antaa lupauksiaan. Toinen, Kaukana-nimeä kantava osa on jäntevä, kaunis ja sopivasti eksoottinen. Aavikko, oranssi maa on nimensä veroinen, rauhan ja hiljaisuuden alla piilee vaaransa. Kolmas osa nivoo kaiken yhteen, vangitsevasti ja valoisasti. Kokonaisuudesta muodostuu kelpo romaani, muttei sellaista (erästä) syksyn kotimaista kirjatapausta, jollaista odotin.

Mutta: Ihan hyvä näinkin. Oranssi maa on laadukas romaani ja Australia tapahtumien keskeispaikkana on kiehtova ja kotimaisessa kaunokirjallisuudessa melko uudenlainen tanner. Sanna on moniulotteinen romaanihenkilö, miksei Marttikin. Oranssi maa on surullinen ja raskas, mutta myös toiveikas tarina, jonka keskiössä on rakkaus - sittenkin ja monitahoisesti.

On sanottava, kiiteltävä, vielä sitä miten erilaisia Harnon kaksi romaania ovat. Jäänkin mielenkiinnolla odottamaan millaisiin kirjallisiin maisemiin Harno seuraavaksi kulkee: taitoa hänellä on.