tiistai 26. kesäkuuta 2012

Alex Capus: Léon ja Louise


Alex Capus: Léon ja Louise
Kustantaja: Atena 2012
Alkuteos: Léon und Louise 2011
Suomentanut: Heli Naski
Kansi: Emmi Kyytsönen
Ulkomainen romaani, Sveitsi, Ranska
Sivuja: 309

Heidän polkupyöränsä surisivat luotettavasti, ja aurinkokin näyttäytyi taas pian - kaikki oli täsmälleen samoin kuin päivää ennen, ja kuitenkin kaikessa oli uudenlaista lumoa. Taivas oli laajempi, ilma oli raittiimpaa, tulevaisuus säihkyvä, ja Léon tunsi ensi kertaa elämässään olevansa todella hereillä, aivan kuin hän olisi tullut maailmaan väsyneenä ja raahautunut väsyneenä päivästä toiseen koko siihenastisen elämänsä, aina tähän viikonloppuun asti, jona hän lopulta oli herännyt. Hänen elämänsä jakautui nyt kahteen osaan: elämään ennen Le Tréportia ja elämään Le Tréportin jälkeen.

"Bonjour!" huudahtaa herttaisen hymyn omaava punapilkulliseen paitapuseroon ja siniseen hameeseen puketunut tyttö, nuori nainen, sujahtaessaan polkupyörällään nuoren morsettajan Léon Le Gallin ohi Atlantin rannikolla 1918. Tyttö on Louise ja hänen näkemisensä saa Léonin päättämään kokonaan uuden elämän aloittamisesta: ei enää kahvia kiireessä kotona, vaan juomarahan kera kuppilassa, paikallislehden sijaan Le Figaro tai Parisien ja kaikessa rauhassa maleksiminen saisi ehdottomasti korvata lapsellisen juoksentelun jalkakäytävillä. Kohtalo tai planeetta Maan ja Kuun asento määräävät, että Louise ja Léon tulevat rakastamaan toisiaan ikuisesti. Ensimmäinen maailmansota kuitenkin puuttuu peliin ja nuoret rakastavaiset luulevat toinen toisensa kuolleen. Vuodet vierivät, Pariisin metro kulkee läpi jazz-kauden ja toisen maailmansodan, mutta Louise ja Léon eivät voi unohtaa toisiaan, vaikka oman elämän velvollisuudet ovatkin toisaalla.

Léonin ja Louisen Léon on sveitsiläis-ranskalaisen Alex Capusin isoisän tarina, joka Capus on kirjoittanut päähenkilöiden nimeä kantavaksi romaaniksi (2011). Ensimmäisen maailmansodan vuosista aina seuraavat ja seuraavat vuosikymmenet kattava teos kysyy, saavatko Louise ja Léon vihdoin ja viimein toisensa ja mitä onni edes on? Tai mitä on rakkaus?

Kyllä rakkaus on julkea, eikö olekin? Varsinkin jos se on kestänyt neljännesvuosisadan. Tahtoisin kovasti tietää, mitä se on. Lisääntymiseen tähtäävä hormonitoiminnan häiriö, kuten biologit väittävät? Sielullista lohtua pienille tytöille, jotka eivät saa mennä naimisiin isänsä kanssa? Olemassaolon tarkoitus niille, jotka eivät usko jumaliin? Kenties sitä kaikkea. Mutta tiedän, että se on vielä enemmän.

Capus kirjoittaa saksaksi, mutta hänen Ranskaan sijoittuva romaaninsa on juuri sellainen tyypillisen ihana (!) ranskalaiskirja, jossa kepeys ja suloisuus yhdistyvät vakavien, hyvinkin surullisten teemojen kanssa luoden viihdyttävän, mutta samalla sen kuuluisan jotain/jonkin enemmän sisältävän kertomuksen.

Léon ja Louise on nimenomaan viihdyttävä lukuromaani. Se ei yritäkään olla enempää, minkä vuoksi kirja tuntuu raikkaalta ja lajityypissään onnistuneelta. Capus rakentaa teoksensa hienosti aloittaen suloisesta: vaikka Normandia on ensimmäisen maailmansodan kourissa, on nuoren mieheni mieli toiveikas, huumaantunut ja aurinkoinen. Tulevat vuodet toki muuttavat kaiken, elämä tuo eteen kaikenlaisia etuuksia ja velvollisuuksia. Vaikka kirja kertoo sekä Léonin että Louisen tarinan, on se nimenomaan nuoren miehen kertomus - ja on sitä monikerroksisesti. Kertomus on Léonin, hänen elämänvaiheidensa, hänen haaveidensa ja toiveidensa kuvausta, mutta kaiken kertojana toimii kirjailija - Léonin lapsenlapsi - joka ajoittain muistuttaa olemassaolostaan. Siksi Léon ja Louise on Capusin suvun autofiktiota, tai ainakin oman suvun muistitietoon pohjautuva tarina. Ennen kaikkea se on kuitenkin kaunokirjallisuutta eikä siitä voi päätellä mitään varmaa - onneksi, koska nyt tarina saa täyttää oman tehtävänsä ja antaa elämyksiä lukijoilleen.

Capus kirjoittaa kauniisti ja saa eri aikakaudet elämään pienesti, melkein elokuvamaisesti. Siitä huolimatta kirja ei tule lukijaansa täysin liki. Voi olla, että Léon ja Louise molemmat jäävät hieman etäisiksi sen vuoksi, että Capus kirjoittaa oman isoisänsä tarinan ja tietynlaisten kaukolasien läpi katsominen tekee vain hyvää niin kirjailijan omalle suvulle kuin kertomuksellekin. Tällä kertaa voin siis sanoa pitäneeni enemmän kirjan tarinasta kuin sen henkilöistä; tapahtumapaikoista ja kaikesta pienestä - suloisesta huumorista ja melankoliasta sen takana - sveitsiläisen silmin suodattuvasta ranskalaisesta: rakastavaisista pehmeässä ruohikossa tai liitukallioiden välissä, patongista ja muscades'ta, auringon lämpöä hohkaavista Pariisin bulevardeista. Sodan verilöylytkin tuntuvat olevan olevan jossain kahden suudelman tai kahden lasillisen välissä, kunnes Hitler ehtii Pariisiin saakka. Rakkaustarinan lisäksi Léon ja Louise onkin myös kertomus sota- ja rauhanajan ranskalaisesta elämänmenosta, johon maailmanpolitiikka väistämättä vaikuttaa. Sota tuo kirjaan vakavan sävyn, koska sen lonkerot ulottuvat kaikkialle. Rakkaus- ja sotakuvauksen lisäksi kirjassa kulkee kolmas aihio, jo aiemmin mainitsemani kirjailijan oman suvun suuri kertomus. Sen olisin toivonut tuovan ripauksen enemmän henkilökohtaisuutta sinänsä mainioon romaaniin.

Léon ja Louise ei ole suurta maailmankirjallisuutta, vaan pikemminkin mahdottomaan rakkauteen katsova tarina kahdesta ihmisestä läpi melkein kokonaisen vuosisadan. Se on kaunis ja ihana tarina, joka ei tarjoa helppoja vastauksia ja joka ei onneksi iskeydy imelyyden karikoihin. Capusin romaani saa hymyilemään samalla kertaa onnellisesti ja aavistuksen surumielisesti - sillä tavalla ranskalaisesti, totta kai. Ja se riittää. Suosittelen tätä kirjaa kesäiseksi välipalaksi monille muillekin.

**** (omassa genressään)

Léonin ja Louisen tarinaan ovat tutustuneet myös Leena, Kirsi ja Susa.

27 kommenttia:

  1. Juuri sotakuvaukset ovat jääneet tästä kirkkaimmin mieleen. Leon on sen ikäinen, ettei joudu varsinaisiin sotatoimiin kummassakaan sodassa, eikä hän ole mitenkään poliittisesti aktiivinen. Ensimmäinen maailmansota on hänen elämässään kuin jonkinlainen epätodellinen kulissi, kunnes...

    Toinen maailmansota taas näyttäytyy hänen työnsä kannalta todella absurdina manööverina, joka huipentuu siihen surkeaan arkistoon, jota ensin yritetään hävittää ja sitten "pelastaa". Naurettavaa, vaikka pohjimmiltaanhan kyse on todella kammottavasta asiasta! Huh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsi, se(kin) tässä on omalla tavallaan hienoa, että sotaa ikään kuin seurataan sivusta, mutta silti sota vaikuttaa kirjassa ihan kaikkeen - molemmat sodat. Ja Capus tosiaan saa nauramaan kauheille asioille, mutta tekee sen hienosti: sodan kauheudet tulevat lukijan tietoisuuteen, vaikka tarina hymyilyttääkin.

      Poista
    2. Kirsi, höh, kommentoin jo aikaisemmin tänään, mutta oma kommenttini ei näy omassa blogissani!

      Mutta sitä kommentoin, että Capus kuvaa sotaa tosiaankin aika jännästi: hän kirjoittaa elämästä, jota sota(rintama) ei suoraan kosketa, mutta johon sota vaikuttaa koko ajan. Ja tekee kaiken hieman naurattaen, hieman kaikkea miettimään saaden. Se on näin kepeässä kirjassa aika hienoa!

      Poista
    3. (Kappas, nyt se kommenttini ilmestyi takaisin. Blogger...)

      Poista
  2. Katja, nimenomaan tuo etäisyys lukijaan tulee siitä, että Capus kirjoittaa omasta isoisästään: Hyvä että mainitsit.

    Ja omassa lajityypissään ihan nuo neljä tähteä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, omassa genressään tämä on kirja parhaasta päästä. Toimii hienosti!

      Jäin ihan miettimään, mitä kaikkea Capus voikaan omasta suvustaan ammentaa. Leon ja Louise antaa osviittaa siitä, että tarinanaineksia on runsaasti.

      Poista
  3. Juuri luin !Sain siskolta lainaaksi.Ja voi miten tykkäsin Louisesta myös.
    Kiitos tästäkin postistasi Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, ihana! Meillä on usein samoja kirjoja. <3

      Poista
    2. Olen onnen tyttö kun siskoni on kirjojen ostaja:) ja rakastaja ja mä saan lainata niitä .
      Halit.

      Poista
  4. Kuulostaa suloiselta! Luulen, että tämä on sentyyppinen lukuromaani, josta tykkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, suloinen tämä on. Jotenkin sukua sille Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville (jostain luin tällaisen vertauksen ja se on totta), oletko lukenut sen? Mutta tähän pääsin helpommin sisälle.

      Poista
  5. Kuulostaa ihanan erilaiselta siihen nähden, mitä yleensä haeskelen luettavaksi! Taidanpa varata, tätä olisi varmasti kiva lukea riippukeinussa kunhan loma-aurinko taas suostuu paistelemaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erja, tämä on aika erilainen minunkin vakiolukemisiini. Ja suosittelen kyllä, lomalle tai kesän vapaahetkiin.
      (Ja nyt paistaa aurinkokin!)

      Poista
  6. Kiinnostuin tästä jo Leenan blogissa;ei siksi,että veljeni nimi on Leon,mutta ihan muuten vain;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yaelian, tämä on aika mukava lukukokemus ja suosittelen kyllä. Ja hih, olisi aika hauska alkaa lukea kirjoja omien läheisten nimien mukaan. Millaista kaikkea sitä päätyisikään luettavaksi? :)

      Poista
  7. Minäkin luin tästä Leenan blogista. Jotenkin kirjailija on jäänyt ihan tuntemattomaksi, vaikka on näköjään kirjoittanut montakin kirjaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allu, voisi kuvitella, että saksaksi kirjoittava Capus olisi tunnetumpi sielläkin. Ehkä joskus onkin! Suosittelen tätä kirjaa hyväksi välipalaromaaniksi. :)

      Poista
  8. Luin tämän viime viikolla, mutten vielä ehtinyt postaamaan. Hassua, että kun kirjan nappasin kirjastomme uutuuksista, luulin, että juuri kukaan blogisti ei ole tästä kirjoittanut, mutta ilmenikin, että olin väärässä. En vain ollut huomannut postauksia aiemmin....

    En lukenut vielä arviotasi, mutta palaan tänne, kunhan saan omat sanani kirjan suhteen sanottua. Minä pidin kirjasta aika lailla ja luulen, että tuo sun antama tähtien määrä kuvaa aika hyvin minunkin arviotani (vaikken enää tähtiä jakelekaan). Oikein sopivaa kesälukemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna Elina, muistelinkin sinun lukevan tätä. Minäkin olen (iloisesti) yllättänyt, miten monessa blogissa tästä on ollut juttua. Mutta jokainen onneksi hieman eri tavoin.

      Minä pidin, mutta en ihan niin paljon kuin aluksi toivoin. Omassa genressään kirja ansaitsee silti kaikki nuo tähtensä.

      Poista
  9. Kiva lukea tästä vähän lisää, tämä on meinaan lukulistallani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, kiva kuulla! Tämä on viihdyttävä kirja, mutta sellaisena oikein hyvä.

      Poista
  10. Kaikessa viihteellisyydessään tämä oli jotenkin sellainen melankolisen viisas. Vaikka päähenkilöt eivät sinällään tulleet ns. iholle, itse tarina miljöineen kuitenkin teki lukukokemuksesta aika hienon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen, Susa, ihan samaa mieltä. Viihdyttävä, mutta viisas kirja. Ja tarina on tosiaan melkoinen! :)

      Poista
  11. En aikonut tehdä kesäkirjalistaa, mutta kummasti vain koko ajan nousee esiin mielenkiintoisia ehdokkaita, jotka automaattisesti lisään mielessäni kyseiselle tekemättömälle listalleni ;)

    Kertakaikkiaan ihana kuva, kaikessa yksinkertaisuudessaan! Päivänkakkara <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villasukka, kesäkirjoja kertyy varmasti melkoinen määrä, kun seikkailee kaikissa blogeissa. Minunkin listani on tekemätön, mutta kummasti se silti vain kasvaa. ;)

      Ja kiitos! <3

      Poista
  12. Tämä vaikuttaa aivan ihanalta (vaikket ilmeisesti täysin hurmaantunutkaan?)! Odottelen kirjaa kirjastosta, toivon saavani tämän pian luettavakseni...

    Kansikin on hurjan kaunis, vaikken normaalisti ihan hirveästi pidäkään sinisestä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, olet ihan oikeassa! Tämä on ihana kirja, mutta en tosiaan hurmaantunut täysillä. Pidin kovasti, pidin kaikesta, mutta en kuitenkaan saanut sellaista täydellistä kirjaelämystä. Mutta hyvä näinkin!

      Ja olen samaa mieltä kannesta, se on ihana.

      Poista