keskiviikko 23. helmikuuta 2011

~Tunnustus muistojen valottamana~


Aamunkukka muisti minua tunnustuksella, joka lämmittää mieltäni ja johon vastatessani saan hieman lisäaikaa seuraavan kirja-arviontapaisen työstämiselle. Kiitos!

Haasteen mukana seurasi tehtävä pohtia omaa henkilökuvaansa ja -historiaansa bloggaajana.

1. Milloin aloitit blogisi?
- Aloitin blogini loppuvuonna 2008, niin se aika rientää.

2. Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?
- Kirjoitan pääosin kirjoista, mutta myös haaveistani, elämästäni, arjestani ja kaikesta muustakin - yleensä melko runsassanaisesti. Nyt koetan harjoittaa taloudellista sanankäyttöä. ;)

3. Mikä seikka tekee blogistasi erityisen?
- Tämä on itseni näköinen blogi ja sen vuoksi erityinen. Toivottavasti sellaisenaan helposti lähestyttävä. En tiedä, mikä on erityistä ja mikä ei, koska jokainen blogi on omalla tavallaan ainutlaatuinen. Punaisena lankana blogissani ovat varmastikin kirjat ja valokuvat, joiden molempien suhteen koetan olla rennolla otteella perehtynyt.

4. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
- Kirjat! Blogini oli aluksi lukupäiväkirjani nimekkeellä Lumiomenan lukemaa. Jossain vaiheessa olin jo lopettelemassa blogiani, mutta onneksi harrastukseni sai uutta tulta alleen ja mukaan tuli kaikenlaisia muitakin aiheita kirjojen rinnalle.

5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
- Haluaisin keskittyä selkeämmin kirjoihin, koska roolini kirjabloggaajien joukossa on omasta mielestäni vähän hämärä. Koska itseäni kiinnostaa myös kaikki muu, taidan jatkaa vanhalla linjalla. Se tarkoittaa sitä, että kirjojen ohella täältä löytää yhtä lailla matkakuumeisen houreita, suklaakakkua kuin villasukka-arkeakin.

Lähetän tämän tunnustuksen edelleen kuudelle blogiystävälleni, joiden blogeista löytyy kirjoja, elämää, yleistä haaveilua tai kiehtovia valokuvia.

Amma
Elma Ilona
Hanna
Ilse
Petriina
Susa

20 kommenttia:

  1. Onnea ja kiitos!

    Erinomainen määritelmä tuo rennolla otteella perehtynyt! Se kuvaa sinua ja blogiasi täsmällisesti! Me niitänäitä/kirjabloggaajat voisimme perustaa jonkin oman yhdistyksen, jonka päivystyspuhelimessa ystävällinen lukija sanoisi, että "linjasi on hyvä, pidä se". Minä soittelisin aika usein.

    :)

    Olet lukijan ilo, kuule.

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon tämmöisestä tunnustuksesta! :) Varsinkin kun mukana on blogisteja, joilla on todella kauniita kuvia blogeissaan.

    VastaaPoista
  3. Ilse: Ole hyvä. :) Tuo puhelinlinja voisi olla paikallaan, sen verran usein tätä niitänäitä-rooliaan tulee pohdittua. Kerran vuodessa voisi olla bloggaajien tapaaminen, tapaamisen tunnusmerkiksi iltapuku ja takki. Vähän levottomia juttuja... Olen juuri lähdössä päiväkodille ja aion ehtiä ensi kirjastoonkin. Mitä siis teen vielä koneen ääressä?

    Hanna: Ole hyvä. Sinun blogisi on eräs suurimmista kirjablogisuosikeistani. Osaat kirjoittaa kirjoista niin elävästi ja luet ihanan monipuolista kirjallisuutta. Petja vielä mukana!

    VastaaPoista
  4. Onnea♥

    Sinä haluasit perehtyä enemmän kirjoihin, kuten minäkin, mutta ehkä olemme huomanneet, että oma luonto vie;-) Säilytä vain linjasi, sillä otat upeita kuvia, keksit toisillekin musiikkia ja mieti, miltä blogi näyttäisi ne välit, kun vain lukisit seuraavaa kirjaa. Kiva pudottaa lukijoille jotakin muuta lukupausseiksi ja saada itselle sitä aikaa, aikaa, aikaa.


    Ja mitä olisi blogi keväällä ilman matkakuumetta, Amsterdamin auringonkukkia ja huimia puutarhasuunnitelmia...

    Ja tuo Ilsen tukipuhelin kuulostaa hyvältä idealta;-)

    VastaaPoista
  5. Oi kiitos! Olen todella otettu, miten ihanan rohkaiseva alku "uralleni" kirjabloggarina.

    Minä pidän sinun blogistasi juuri sellaisena kuin se on, elämänmakuisena ja persoonallisena. Aina on ilahduttavaa nähdä sinulta tulleen uusi kirjoitus blogiin!

    VastaaPoista
  6. Voi kuinka kauniisti sanottu lumiomena!! Mie tykkään blogisi valoisuudesta ja kuvien väreistä. On hauska kuinka kuvilla on tuommoiset pienet töpöt kärjet kulmissa. (Vaikeasti sanottu) :)

    VastaaPoista
  7. Blogisi on helposti lähestyttäävä ja valoisa. Jo ennen kuin olin lukenutkaan yhtään tekstiä, tiesin että tahdon seurata tätä blogia. Blogi on persoonallinen niin ulkonäöltään kuin teksteilttään. Ja rakastan kuviasi, ne ovat niin ihania, kauniita ja tunnelmallisia.

    VastaaPoista
  8. Kiitos <3 Tiedät varmaan, kuinka paljon pidän sinun blogistasi ! Paljon :-)

    Voiskohan tuohon tukipuhelimeen soittaa myös muut niitänäitä - bloggaajat ? Tarvetta olisi !

    VastaaPoista
  9. Tämä on paras Lumiomena♥
    Kiitos tästä juuri tallaisena
    maria
    ja onnea palkinnosta!

    VastaaPoista
  10. Mitenkäs meidän Ikean vihreä peitto on sinne teidän nojatuoliin joutunut?

    VastaaPoista
  11. On jotenkin kovasti kiehtovaa, että voi oppia luottamaan jonkun oikeasti vieraan ihmisen kirjamakuun ja löytää paljon yhteistä. Meidän ensimmäinen yhteinen juttu oli varmaan se Aikamatkustajan vaimo, jonka bongasin profiilitiedoistasi joskus kauan aikaa sitten. Kaikkea se kirjallisuus saakin aikaan!

    Minustakin on kiva lukea niitä muitakin juttuja.

    VastaaPoista
  12. Onnea tunnustuksen johdosta ja kiva,että sinäkin vastasit näihin kysymyksiin.
    Taisin löytää blogisi Leenan kautta,ja tätä blogia on aina helppo lähestyä.Kuvasi ovat kauniit ja arvostelusi lukuhalua herättäviä!

    VastaaPoista
  13. Sinulla on upea blogi, Lumiomena, ja varmaan olen toitottanut tätä jo kyllästymiseen asti esim. sinulle ja Ilselle, mutta ainakaan minua ei haittaa sitten yhtään, että kirjablogissa on muutakin kuin kirjajuttuja. Päinvastoin! On monella tavalla tärkeää tehdä itsensä läheiseksi lukijoiden kanssa, vaikka se sitten olisikin bloggaajan rooli, eikä ihan ominta itseä.

    (Huom. En siis ajattele, että vedät roolia, mutta mielestäni se on yksi ihan varteenotettava ja mahdollinen tapa blogata.)

    Ja kauniit valokuvat ovat tosi suurta plussaa. Myös muuten tyylikäs ja levollinen blogin ulkonäkö. +++++

    Mutta nyt täytyy lähteä nukuttamaan kuopusta. Se on yleensä miehen hommia, mutta nyt hän on yhä uimareissulla esikoisen kanssa.

    Karoliina

    VastaaPoista
  14. Kiva kun ehdit vastata tähän ja olisin lukenut vaikka pidempäänkin vastauksiasi;-).

    "Kirja-villasukka-matkakuume" sekoitus kuulostaa minusta juuri sellaiseltamiltä pitääkin, eli sinun näköiseltäsi, upean bloggaajan hengentuotteelta. Keep up the good work;-)

    Leppoisaa iltaa ja iloisia talvipäiviä koko teidän poppoolle!

    VastaaPoista
  15. Leena: Vaikka me kirjoitamme kirjoista aika eri tavalla (silti molemmat kaikkea muuta kuin liepeistä!), niin meille yhteistä on kiinnostus moniin asioihin ja se näkyy blogeissamme. Pidän itse yleensä eniten juuri kirjablogeista, joissa on muutakin, mutta luen mielelläni toki pelkkiä kirjablogeja ja pelkkiä sisustus- tai leivontablogejakin. Silti moniulotteisuus on hyvästä. Omalla kohdalla sitä aina kuitenkin epäröi...

    Puutarhasuunnitelmat! Ostin itselleni sellaisen "puutarhurin kirjan", jonne aion kirjata haaveitani. Sitten kyselen sinulta puutarhavinkkejä!

    Elma Ilona: Ole hyvä. :) Sinun kirjablogisi alku on oikein lupaava ja olen iloinen että aloitit sen. Kiitos sinulle sanoistasi koskien blogiani. Alati epävarmalle tuon lukeminen tekee hyvää.

    Hanna: ♥

    Murswein: Kiitos. Koetan pitää blogini ilmavana, mutta en koskaan osaa valita ison ja keskikokoisen kuvakoon väliltä - isot ongelmat ;) Kirjoilla on kuitenkin päärooli. Toivottavasti viihdyt täällä!

    Petriina: Olet hyvä. Ja kiitos itsellesi ♥ Tukipuhelin olisi varmasti hyvä kaikille meille bloggaajille, joiden aiheet vaihtelevat taivaan ja maan välillä.

    Maria: Olet ihana. Kiitos kaikesta, mitä kirjoitit. Blogikriisi iskee joskus väistämättä kai kaikille bloggaajille, mutta kaltaisesti ihanat blogiystävät ovat se suurin syy jatkaa kirjoittelua ♥

    Allu: Se on tää omaperäinen sisustusmaku. Hyvä peitto!

    Joana: Voin sanoa samat sanat sinulle! Muistan kun noin vuosi sitten löysin silloiseen blogiisi ja ihastelin kaikkia kauniita kuviasi, mutta ennen kaikkea kirjamakusi kiinnitti huomiotani. Taisimme yhtä aikaa odottaa Hänen varjonsa tarinaa? Ja Siilin eleganssistakin muistelen meidän kirjoitelleen. Mukavaa, että olet siellä. :)

    Yaelian: Sinulle voin sanoa samat sanat kuin Joanalle, on kiva että olet siellä! Sinun blogisi on yksi ikisuosikeistani, elämänmakuinen, kiehtova ja niin paljon uutta tuova.

    Karoliina: Kiitos ♥ Kaipa sitä aina pohtii, että syövätkö nämä muut teemat uskottavuutta kirjablogilta. Siksi tekee hyvää kuulla - erityisesti sinulta - että mukaan mahtuu kaikenlaista ja ihan mielekkäästikin.

    Olen sitä mieltä, että kaikilla meillä bloggaajilla on jonkinlainen rooli. Se rooli on osa omaa itseä ts. kukaan ei tekeydy joksikin muuksi, mutta blogissa ei tarvitse tuoda esiin niitä päiviä, jolloin syvällisintä luettavaa ovat kahden viikon takaiset Me Naiset ja matkat ja retket suuntautuvat jonnekin Jumboon. ;)

    Toivottavasti kuopuksesi nukahti nopeaan!

    Aamunkukka: Kiitos sinulle tästä tunnustuksesta. Olet ihana! Täytyy jatkaa tällä samalla linjalla. Juuri nyt onkin villasukat jalassa, tuli takassa, matkat haaveissa ja kohta on aika joko avata kirjan kannet tai katsoa tovi telkkaria.

    VastaaPoista
  16. Toistaen edelläkävijöitä: just passeli näin! :)

    Minä rohkaistuin jo kirjoittamaan toisestakin kirjasta, vaikka omani onkin ennen kaikkea niitänäitä-genreä... mutta ehkä kirjoistakin enemmän tulevaisuudessa, kuka tietää.

    Meillä muuten ekat tulppanijäät tulossa. Kuopuksen päiväkodilla olivat tehneet myös!

    VastaaPoista
  17. Hei Lumiomena ja onnea tunnustuksesta! Blogiasi on mukava lukea ja sinulla on oma persoonallinen tyylisi, jota kannattaa ehdottomasti vaalia! Blogissasi on lämpöä ja kodikkuutta sekä kiinnostavia kirjoja sopivassa balanssissa.

    p.s. Lumiomena on kaunis nimi :)

    VastaaPoista
  18. Minusta on kiva, että blogissasi on kaikenlaista, muutakin kuin kirjoja. Vaikka pidän kirja-arvosteluistasi huikean paljon. Ne ovat hyvin kirjoitettuja, syvällisesti ajateltuja ja upeasti jäsenneltyjä. Ja tuntuu, että ajatuksemme kirjoista menevät useasti yksiin.

    VastaaPoista
  19. Kiitos kaunis tunnustuksesta! Mitenkähän sinut ja Ilsen saisi vakuuttuneeksi siitä, että linjanne on juuri hyvä ja oikea?

    On muuten pitänyt jo jonkin aikaa kommentoida tuota otsikkokuvaasi, se on aivan i-h-a-n-a!

    VastaaPoista
  20. Mie ite: Kiitos. Kävinkin lukemassa ja kommentoimassa blogiisi. Pidän itsekin niitänäitä-linjasta, mutta hyvistä lukukokemuksista lukeminen on aina ilahduttavaa.

    Meillä naapurin lapset olivat tehneet jääkukkia juuri päiväkodissa. Tuovat kyllä iloa helmikuun päiviin!

    Sara: Kiitos kaikesta, mitä kirjoitit. Olen miettinyt, että olisi sinänsä järkevää keskittyä pelkkiin kirjoihin, mutta tykkään tästä harrastuksesta niin, että löydän itsekin blogimaailmasta päivittäin ja ehkä siksi kirjoittelen kaikenlaisesta. :)

    Kirjailijatar: Maailmaan mahtuu niin paljon kaikkea, jonka voisi tuoda blogiin. Täällä on enemmän niitä kauniita ja haaveellisia asioita, mikä on bloggaajan itsensäkin kannalta aika "terapeuttista". Jos on kurja päivä, voi käydä valaistumassa toisten ja omassakin blogissa. :)

    Amma: Ole hyvä! Niin, kyllä sille palvelevalle bloggaajapuhelimme olisi käyttöä. Joku itsekriittisyys iskee aina ajoittain ja epäilys siitä, että kirjoittavatko oikeat kirjabloggajat vain kirjoista. Kiva, että voi kirjoittaa muustakin ja olla silti kirjaorientoitunut bloggaaja. :)

    VastaaPoista