Sally Rooney: Keskusteluja ystävien kesken

Sally Rooney: Keskusteluja ystävien kesken
Otava 2019, Otavan kirjasto 2017
Conversations with Friends
Suomentanut Kaijamari Sivill
291 sivua
Arvostelukappale
Irlantilainen romaani

Bobbi ja minä tapasimme illalla kaupungilla ja lähdimme Monkstowniin bussilla. Kun etsimme tietä talolle, minusta tuntui kuin olisin avannut lahjapaperia paketinkierrätysleikissä. Sanoin siitä Bobbille matkalla, ja hän sanoi: onko se talo sitten lahja vai pelkkä lahjapaperikerros?
Palataan siihen päivällisen jälkeen, sanoin.

Frances ja Bobbi ovat miltei erottamattomat: ystävykset, joskus rakastavaisetkin. He liikkuvat Dublinin kirjallisissa piireissä, ja eräässä runoillassa he tutustuvat valokuvaajana työskentelevään Melissaan, joka haluaa tehdä henkilökuvan nuorista naisista: kirjoittaa jutun, ottaa valokuvat. Kuvassa Bobbi näyttä ilkikuriselta, Frances pitkästyneeltä ja mielenkiintoiselta. Pian Melissa kutsuu Bobbin ja Francesin kauniiseen kotiinsa Etelä-Dublinin hienostoalueelle, jossa parivaljakko tutustuu myös Melissan puolisoon Nickiin. Tämä tutustuminen vaikuttaa koko nelikon elämään: jos elämä ei ollut yksinkertaista aiemminkaan, muuttuu se entistäkin kompleksisemmaksi.

Irlantilaisen Sally Rooneyn romaani Keskusteluja ystävien kesken on muodostunut jonkinlaiseksi ilmiöksi maailmalla. Ison-Britannian merkittävimmät lehdet Sunday Timesta Guardianiin ovat hehkuttaneet kirjaa ja romaanin käännösoikeudet on myyty jo yli 20 kielelle.

Romaanin suosio ei ole ihme. Keskusteluja ystävien kanssa on helposti lähestyttävä kirja, joka onnistuu olemaan sekä hyväntuulinen että kipeä.

Rooneyn romaani on kirja, jollaisia lähtökohtaisesti rakastan: on joukko ihmisiä ja heidän välisiä suhteitaan, on taiteen maailmaa (tässä mm. valokuvauksen ja kirjoittamisen), on monenlaisia solmuja ja kipukohtia, ja on ah-niin-ihana Etelä-Dublin, jossa olen viettänyt aikaa kolmena kesänä.

Ja paljosta Rooneyn teoksessa pidänkin, mutta suoranainen kirjaan rakastuminen jäi uupumaan. Lukeminen ei tietenkään aina vaadi rakastumisen kokemusta, vaan esimerkikseni itselleni sopii analyyttinen lukutapa. Vieraannuttaminen, johon nyt käsillä olevassa kirjassa ei toki missään vaiheessa pyritä, on usein myös oiva tyylikeino. Ei, sillä Rooneyn kirja on ehdottomasti samastumiskirjoja. Se esittelee koko joukon hahmoja, joiden kanssa elää, joiden arki tulee tutuksi suloisella ja kipeälläkin tavalla.

Samastua en kuitenkaan osannut, lukeminen oli kuin laadukkaan tv-sarjan katsomista: tiedätte varmasti koko joukon elokuvia tai sarjoja, joissa puhutaan, mökötetään, kohdataan ihmisiä ja kipuillaan. Jonkinlainen nuorten Rimakauhua ja rakkautta, tosin sillä erolla että Rimiksen hahmoihin olen samastunut mitä suuremmissa määrin. Kenties juuri nuoruus tuli kirjan ja keski-ikäisen minun väliin. Ehkä kaikki oli makuuni jotenkin liian kosiskellusti, jopa helposti kuvattu. 

Löysin kuitenkin romaanista hyvää kipuisuutta. Suloinen (!) kipeys lähtee osin Francesin persoonasta, mutta ennen kaikkea ihmissuhteista, jotka tuntuvat vetävän nuorta naista eri suuntiin. Francesin elämässä on toki paljon hyvää, mutta myös asioita jotka tekevät haavoittuvaiseksi. Onneksi Francesin äiti – Bobbin ohella – on yksi elämää vakauttavista ihmisistä:

Ihana äiti.
Olet hurja nainen, hän sanoi.
Olen saanut oppia parhailta.
Äiri nauroi. Voi kuule, en minä sulle pärjää. Ihan itse joudut asiat selvittelemään.

Kyllä, ihana äiti. Ja mainio Bobbi, josta voisi lukea oman kirjansa. Ja – totta kai – ihana romaani, monin tavoin. Vaikka ihmissuhdesoppa on kaiken keskellä, ovat teoksen nimessäkin esiin nostetut keskustelut kaiken maustava suola. Keskusteluja käydään paljon: pöydän ääressä, vuoteessa, lapsuudenkodissa, viestittelynä. Niissä risteilevät henkilöiden omat tunteet, kirjallisuus, politiikka ja Irlannin yhteiskuntaluokat.

Vaikka en haltioitunut romaanista niin paljon kuin ennakkoon ajattelin, on Keskusteluja ystävien kesken ihastuttavaa luettavaa. Rooneyn teksti ja Kaijamari Sivillin suomennos ovat sujuvaa luettavaa. Rooney kirjoittaa nuoruuskuvaustaan taidolla. Hän pääsee syvälle henkilöhahmojensa nahkoihin ja kuvailee Irlantia sellaisella tavalla, että lukiessani minua oikein kirpaisi ajatus siitä, ettemme tulevana kesänä matkaa vihreälle saarelle (oi, saisinpa istua DART-junassa matkalla Dublinin eteläpuolelle, siellä varmaan samastuisin Rooneyn henkilöihin muutenkin kuin tv-sarjamaisesti, tuntisin kepeyden ja vakavuuden vuorottelun).

Ehkä hieman nuorempana olisin saanut Keskusteluista ystävien kesken paljon enemmän irti, mutta tällaisenaankin nautin lukemastani. Miten elämänmakuinen, kepeä ja silti kipeä, hauska ja haikea Rooneyn romaani onkaan.