Johanna Venho: Ensimmäinen nainen

Johanna Venho: Ensimmäinen nainen
WSOY 2019
Kannen suunnittelu Satu Kontinen
261 sivua
Kotimainen romaani

On kuin katselisin siinä vääriä asioita, väärästä kulmasta: minä katselen ihmisten motiiveja ja ihmettelen heidän toimiaan, koetan selittää niitä sillä mistä he ovat tulleet, eikä sellainen ole politiikassa olennaista.
Tällaista virtaa mieleen, kun kuljen yksin metsän poikki.
En näitä vallan saleissa mieti, siellä on kilpailu etummaisena. Ja minun, jolla ei ole kovaa pintaa noihin peleihin, on vain keskityttävä pitämään itseni koossa.

Historiallisia henkilöitä on tuotu fiktioon kautta aikain. Viime vuosina esimerkiksi Riikka Pelo (Marina Tsvetajeva), Minna Rytisalo (Minna Canth), Pirkko Soininen (Ellen Thesleff) ja Rosa Liksom (Annikki Kariniemi) ovat kirjoittaneet onnistunutta fiktiota jostain oikeasti eläneestä henkilöstä. Nyt Johanna Venho liittyy heidän jatkokseen romaanillaan Ensimmäinen nainen, jonka keskeishenkilö on Sylvi Kekkonen.

Ja miten Venho Sylvi Kekkosesta kirjoittaakaan! Niin, että lukemisen aikana Sylvi Kekkosesta tulee lukijalle Sylvi.

Romaanissaan Venho nostaa esiin 66-vuotiaan Sylvi Kekkosen, joka saa olla oma itsensä Katerman-mökillään, maalla, luonnon keskellä. Jo autoillessaan Tamminiemestä Katermaan Sylvi aloittaa sisäisen monologinsa. Sinä kesänä hän ei ole kokenut olevansa oma itsensä. Takana on aluksi kiireitä Kekkosen rinnalla, sitten kaiken pysäyttää kuolinuutinen. Sylvin ystävä Marjaliisa (Marja-Liisa Vartio) kuolee. Sylvin on päästävä paikkaan, jossa hän voi olla omien mietteidensä kanssa, puhdistää rännit, olla keskellä sanojaan. Toisaalla kuvanveistäjä Essi Renvall tekee Sylvin muotokuvaa. Työ on hankalaa, sillä sen kohde on toisaalta ujo ja toisaalta omapäisen rohkea, hetkittäin piikikäs ja toisinaan lempeä, kaiken lisäksi Essin ystävä.

Ensimmäinen nainen luo Sylvistä moniulotteisen hahmon. Venho pukee sanoiksi paljon: hän pääsee niin syvälle Sylvin, tietenkin romaanihenkilönään, nahkoihin kuin mahdollista. Venhon Sylvi on sielukas ihminen, joka pitää paljon sisällään: alakulon, Urhon naissuhteet, kirjoittamisen palon, ja lisäksi pettymyksen muun muassa Kirjailijaliiton kokouksessa sekä Kai Laitisen kritiikistä. Sylvi ei ole kuitenkaan vain itsekseen asioita murehtiva, vaan hän osaa antaa takaisin: Kiitos vaan, kun olette pitäneet minun miehestäni huolta. Kuten Essi huomaa, Sylvin sisäinen maailma liikkuu moneen suuntaan. Essille Sylvi on toisaalta auki niin, että tämän näkee, mutta toisaalta hän on luja seinä, elämän paksuunnuttama.

Ihmiskuvauksen rinnalla hienoa on myös luontokuvaus, joka aistikasta ja juuri romaanin tunnelmaan sopivaa: miten esimerkiksi elokuu on sakea kuukausi, ylikypsä, mehevä satokausi, joka tekee syksylle tilaa.

Venhon romaani ei ole vain onnistunut fiktiivinen henkilökuvaus, vaan se on herkkävireisellä tavalla komea romaani. Moniäänisenä teos on toisaalta Sylvin omia syviä ajatuksia Katermassa, toisaalta hänen jutteluaan Marjaliisalle ja lisäksi myös Essi Renvallin pohdintaa. Kerronta on sekä kuulasta että sakeaa. Kaikki rytmittyy niin oikein: pehmeäksi kuin linnunmaito, kovaksi kuin Sylvin auton, Morris Minin, pinta. Kokonaisuus on kuin Sylvi itse, se viipyilee ja sivaltaa, kasvaa lukijaan kiinni.

Ensimmäinen nainen on romaani, jonka lukemista rakastin alusta loppuun. Siksi en voi kuin suositella sitä. Sylvi Kekkonen on romaaninsa ansainnut, tämän syvän ja hyvän teoksen.

P.S. Kannattaa kurkistaa myös paperikansien alle.

♥ 

Muualla: Arja, Kirsin Book Club ja Leena.